Tapasin muutama vuosi sitten mukavan miehen, jonka kanssa synkkasi todella. Vasta jonkin ajan kuluttua kertoi olevansa naimisissa. Sama tuttu juttu varmaan monelle, mutta minulle näin kävi ensimäisen kerran. Yritin lopettaa meidän suhteemme, mutta mies ei antanut minun olla rauhassa, tuli aina vain seuraani. Kertoi liittonsa olevan lopuillaan jne, vain käytännön järjestelyt ynnä muuta. Vaimokin oli kuulemma pettänyt. Suhde jatkui ja mies lupaili, olin ihan rakastunut. Mies sanoi rakastavansa minua. Ramppasi edestakaisin minun ja vaimonsa väliä, toi tavaroitaan ja vei taas pois. Olin ihan väsynyt koko juttuun, mutta en päässyt irti. Olimme saman työnantajan palveluksessa ja asuimme lähekkäin työsuhdeasunnoissa. Minä sain hirveän ihmisen maineen. Tapasimme vaimon kanssa, koska vaimo soitti ja sitä pyysi. Mies oli puhunut kotona ihan päinvastaista. Minun luotani aamulla oli lähtenyt vaimon kanssa avioliittoneuvojalle useita kertoja. Vaimoaan haukkui ja kutsui muiden kin aikana everstiksi. Poikiensa takia sanoi asian kestävän ja yrittävän sopuratkaisua ja hidasta etenemistä. Sanoin itseni työpaikasta irti ja muutin toiseen kaupunkiin. Mies itki etten lähtisi. Sain kuulla, että hänellä oli ollut aiemmin sivusuhde, joka kesti neljä vuotta, kunnes siinäkin nainen lähti pois. En suosittele kenellekään lähteä leikkimään varatun kanssa. Särjin sydämeni ja luotto meni miehiin pitkäksi ajaksi. En kyennyt vastustamaan tätä miestä ja hän sanoi samoin minusta. Kuitenkaan en saanut kuin vihlovan muiston...
Hermot meni
Miehen päättämättömyydestä
3706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän mistä kirjoitat. Voisi olla minun kirjoittama, mies seilasi edestakaisin ja otti parhaat asiat päältä. Jätti minut yksin murheideni kanssa. Ei osannut päättää vaan seilasi ja seilasi. Minä olin sitten se "hankala", kun aloin vaatimaan "joko tai". VAimo halusi pitää miehen pettämisestä huolimatta. Joten annoin pitää. En missään tapauksessa anna enää kenekään pompottaa minua samanlailla. Oma vikani ja virheeni. Opin sen karvaasti.
Uskon kuitenkin, että löydämme ne OIKEAT miehet jotka ovat vapaita ja meitä varten ja kulkevat rinnallamme, kun heitä tarvitsemme.
Kertomassasi tapauksessa voit syyttää ainoastaan itseäsi, jos kerran tiesti miehen olevan varattu.
Mutta kaippa se kannatti tuhlata muutaman vuosi tuollaiseen "vätys" mieheen ja maineen hankintaan.
Siis jos nuo kaksi yllä olevaa rutinaa on totta, ei voi kun onnitella muijia. Pitääkö sitä olla niin saaaaatanan tyhmä, että jää kuunteleen sitä kuule-vaimoni-ei-ymmärrä-minua- jorinaa? Jos jää niin, se ei kerro muuta kuin innosta hankkia itselleen vaikeuksia. Onnittelut. Jos mies ei muuten liukee kuviosta, niin hankkikaa lähestymiskielto, se on parempi kuin säälin kerjääminen.