Elän kaukosuhteessa tyttöystäväni kanssa. Olemme olleet yhdessä melkein vuoden, ja näemme erittäin satunnaisesti ja välimatkaa on noin 300km. Parin viime viikon aikana hän on ollut jotenkin kylmä minua kohtaan, ja puhuu toisista miehistä hieman ylistävään sävyyn, mikä saa minut tahtomattani mustasukkaiseksi. Hän on myös sanonut, ettei enää tiedä haluaako olla kanssani. Vannoo, että rakastaa minua, eikä ole lainkaan epävarma halustaan olla kanssani kun näemme kasvokkain. Ymmärrän itsekin, että tuntuu turhauttavalta olla suhteessa puhelimen ja tietokoneen kanssa, mutta opiskelujen takia emme voi asua vielä lähempänä toisiamme. Olen kertonut hänelle menettämisen peloistani, ja hänkin on sanonut että ei halua menettää minua, mutta silti on epävarma. En tiedä mitä tehdä, jos joku voisi antaa pienintäkään neuvoa, se olisi suuri apu.
Vastaukset 5
- Appe7
Suosittelisin tekemään väliajat kun ette nää mahdollisimman hyviksi. Kato netistä erilaisia aktiviteetteja jota kaukosuhteessa voi tehdä esim. lähetä sillon tällön postissa kirje tai lahja, tekstailkaa pitkin päivää, käyttäkää webbiä, pelatkaa mesessä vaikka jotain pelejä soittakaa aina enne nukkumaa menoa, lähettäkää kuvia ittestänne tekemästä eri asioita...
Vielä tärkeempi, että tehkää tapaamisista säännöllisiä, kyllä nyt ku on vaa 300km voitte ainakin parin viikon välein nähdä, mekin nähdään noin parin viikon välein vaikka meillä on noin 700 km välimatka. Kattokaa aina vaikka puoltoista kuukautta eteenpäin, että minä kertoina voitte nähdä ja pitäkää niistä kiinni. Teidän vaan pitää uhrata joitakin muita aktiviteettaja siitä hyvästä, että voitte nähdä, esim. jos opiskelette yliopistossa niin eihän siellä todellakaan tarvii joka luennolla olla, itte melken kokonaan selviän käymättä luennoilla niin aika vapaasti pystyn menojani säätelemään =D
Ps. Vielä tosta, että puhuu muista ylistävään sävyyn sano vaa rehellisesti, että se ahdistaa sinua koska olet minulle niin tärkeä...
Ehkä sekin voisi jotain auttaa kun alat puhumaan tyyliin " Nyt on tietenkin vähän vaikeaa, mutta kun tästä selvitään vielä pari vuotta tai kauan teillä onkaan jäljellä niin sitten voidaan olla loppuelämä yhdessä"- epätoivoinenmies92
Kiitos neuvoista(: Muuten näkisimme usemmin, mutta molempien rahoituspuoli on vähän niin ja näin :/ Olen lähetellyt hänelle joskus kirjeitä ihan yllättäen, soittelemme paljon, pelaamme pelejä netissä ja tekstailemme usein, mutta viime aikoina se on vähentynyt. Molemmilla ei kyllä mitään erikoisempia menoja koskaan ole, itselläni esteenä näkemisille on vain rahanpuute ja jalkavamma. Tuntuu ikään kuin hän olisi etääntynyt D:
- Appe7
Eipä mitää!
No toivottavasti on vain ohimenevä vaihe. Helppoa lisärahaa voisi saada vaikka menemällä promootiofirmaan töihin esim. Irokeesiin. Voi työskennellä aina vain sillon kun haluaa ja ehtii. Myös säästää jostai muusta joka ei ole niin tärkeää esim-bilettäminen mieti vaikka vaa,että jos nyt ostan tän niin sitten en voi nähdä tyttöystävää =D - miksu4902
Olen itse ollut täysin samassa tilanteessa. Tyttöystäväni on nopeasti kyllästyväistä tyyppiä, ja pelkäsimme molemmat että hän kyllästyy minuun, ja eroaisimme. Keskustelimme asioista ja aliomme nähdä useammin.(: Keskustelu auttoi kaikista eniten, olemme asuneet 3vuotta yhdessä, ja meillä on 1vuotias tytär ja elämä kukoistaa(: Toivon kaikkea hyvää sinulle, ja neuvon puhumaan tyttöystäväsi kanssa(: Jos rakkautta riittää, niin mikään ei ole mahdotonta(:
- tiituska
ekassa kaukosuhteessani kävi juuri tuolla lailla, mutta nyt tokassa kaukosuhteessani ei todellakaan ole tuota ongelmaa! eli joskus vaihtamalla paranee ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811069Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani189758- 40695
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br205682Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai160645- 100605
- 38555
- 43532
- 24508
- 36484