Kertokaa miehet!

mikä voisi ollla syynä, ettei mies tee aloitetta:

pitkiä katseita, selvää kemiaa, molemmat vapaita, mutta aloitetta ei tule..

minkälaisia syitä tähän voisi olla? oletko itse joskus jättänyt aloitteen tekemättä, vaikka kiinnostusta olisi, jos niin miksi?
561661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Todennäköisin syy on se, ettei tyyppi kiinnosta tarpeeksi.

Äänestä
  • mun tilanteessa asia ei ole näin. omia ongelmia, tottunut pitämään asioita pään sisällä, ja ei halua joutua tilanteisiin, jossa pitäisi ruveta selittelemään. ennen pitkäähän asiat joutuisi kohtaamaan kuitenkin. eli perus puolustautumiskeino häpeälle. parempien aikojen odottelua.

    Äänestä

  • kyllä se kiinnostaa kirjoitti:

    mun tilanteessa asia ei ole näin. omia ongelmia, tottunut pitämään asioita pään sisällä, ja ei halua joutua tilanteisiin, jossa pitäisi ruveta selittelemään. ennen pitkäähän asiat joutuisi kohtaamaan kuitenkin. eli perus puolustautumiskeino häpeälle. parempien aikojen odottelua.

    Itsellä sama tilanne, suuri häpeä omasta elämästä ja ulkonäöstä. Nyt pyrin välttelemään häntä kaikin keinoin vaikkei se helppoa pienellä työpaikalla ole. V*tuttaa vaan niin paljon, kun en paremmaksi ihmiseksi voi muuttua, eikä menneisyyttä muuttaa. Pitänee etsiä toista työpaikkaa, koska hän alkaa muuttua ahdistavaksi, toisaalta paikkakunnankin vaihtaminen voisi olla vaihtoehto.

    Äänestä

Oletteko kansanedustajia?

Äänestä

Mikset tee itse aloitetta?

"selvää kemiaa", millaista?

"pitkiä katseita", millaisia?

Äänestä
  • koska

    -olen nainen
    -miehet tekevät jatkuvasti aloitteita suuntaani, joten ei ole koskaan elämäni aikan tarvinnut tehdä aloitetta, se tulee vaan automaattisesti miehen puolelta jos on kiinnostunut (tätä yhtä outoa poikkeusta lukuun ottamattaI)
    -edellä mainituista syistä ei ole koskaan tullut mieleenkään tehdä aloitetta.

    ja nyt se aloitteen tekeminen olisi turhaa, koska tilanne meni jo, joten heitin aloituksen josko tulisin jälkiviisaaksi sen suhteen, miksi mies jätti aloitteen tekemättä vaikka oli SELVÄSTI kiinnostunut: jonkinlainen ujostelu seurassani, keksi tekosyitä että pääsi lähelleni, sain kiinni tuijottamasta, jolloin nopesti käänsi katseensa jne jne

    Minulle on tähän mennessä jokainen miespuolinen ystävä, jolta olen asiasta kysynyt, sanonut, että mies olisi tehnyt kyllä varmasti aloitteen jos olisi todella kiinnostunut (kuten ensimmäinen vastaaja tässäkin toteaa) Mutta en silti voi sitä käsittää, koska olen niin täysin varma että oi kiinnostunut, joten jotain hämärää tässä jutussa on...

    Äänestä

  • nainen vastaa kirjoitti:

    koska

    Ihan oikeinhan tuo mies teki kun ei tehnyt aloitetta.

    Se mies sai selvästi kiinnostuksesi heräämään, koska asia vaivaa sinua vieläkin ja teet sitä jopa oman viestiketjun tänne.

    Väität että tilanne meni jo mutta varmasti tuo mies saisi sinut houkutelluksi koska uteliaisuutesi on herännyt. Utelias nainen on jo puoleksi saatu.

    Äänestä

  • ihan oikein tehty kirjoitti:

    utelias ole, olin myös kovin ihastunut, joten olisin ollut maailman helpoin nakki, jos suora aloite olisi tullut...

    Äänestä

  • en mä pelkästään kirjoitti:

    utelias ole, olin myös kovin ihastunut, joten olisin ollut maailman helpoin nakki, jos suora aloite olisi tullut...

    itsellään oli housuissa nakki niin sen takia ei halunnut aloitetta tehdä.

    Äänestä

  • nainen vastaa kirjoitti:

    koska

    -olen nainen
    -miehet tekevät jatkuvasti aloitteita suuntaani, joten ei ole koskaan elämäni aikan tarvinnut tehdä aloitetta, se tulee vaan automaattisesti miehen puolelta jos on kiinnostunut (tätä yhtä outoa poikkeusta lukuun ottamattaI)
    -edellä mainituista syistä ei ole koskaan tullut mieleenkään tehdä aloitetta.

    ja nyt se aloitteen tekeminen olisi turhaa, koska tilanne meni jo, joten heitin aloituksen josko tulisin jälkiviisaaksi sen suhteen, miksi mies jätti aloitteen tekemättä vaikka oli SELVÄSTI kiinnostunut: jonkinlainen ujostelu seurassani, keksi tekosyitä että pääsi lähelleni, sain kiinni tuijottamasta, jolloin nopesti käänsi katseensa jne jne

    Minulle on tähän mennessä jokainen miespuolinen ystävä, jolta olen asiasta kysynyt, sanonut, että mies olisi tehnyt kyllä varmasti aloitteen jos olisi todella kiinnostunut (kuten ensimmäinen vastaaja tässäkin toteaa) Mutta en silti voi sitä käsittää, koska olen niin täysin varma että oi kiinnostunut, joten jotain hämärää tässä jutussa on...

    "miehet tekevät jatkuvasti aloitteita suuntaani, joten ei ole koskaan elämäni aikan tarvinnut tehdä aloitetta, se tulee vaan automaattisesti miehen puolelta jos on kiinnostunut"
    eiköhän vastaus ollut tuossa liika ylimielisyys pistää ärsyttämään miestä ja haluaa esittää niin kauan vaikeaa kunnes itse teet jotakin elämäs eteen.
    -akat ei vaan tajua.

    Äänestä

Oletko kuullut komeista, älykkäistä, herkistä ja elämän kouluttamista miehistä ikinä? Vaikka fyysisesti olisit viehättävä, et anna sellaisia signaaleja, jotka toisivat luottamuksen ja täyttäisivät älyllisen ymmärrys- sekä empatiakyvyn tarpeen, joita vaaditaan pidempiaikaisen yhteiselon soljuvuuteen. Joskus ja joillain nämä asiat ajavat fyysisen viehätysvoiman ohi, eikä niitä voi näytellä, vaan ne aistitaan.

Jos tulkitset tämän huonoksi itsetunnoksi, niin miksi sitten mietit edes tätä miestä? Hanki kaltaistasi seuraa! Etkö kestä sitä, ettei joku mies toimikaan suhteesi? Oletko niin itseäsi täynnä?

Äänestä

Sitä minäkin mietin useasti, mutta edelleen oon vailla vastausta.
Ehkä en sitten vaan ole tarpeeeksi kiinnostava, vaikka selkeesti meillä
yhdessä onkin hauskaa.

Äänestä
  • Niin, tässähän voisi miettiä että mikset itse tee aloitetta?! :) luultavasti se toinen osapuoli saattaa miettiä samaa.

    Itse vastaavassa tilanteessa pyysin miestä ulos, mutta hän ei suostunut. Epäselväksi jäi kuitenkin että oliko syy vastaus nro 1, koska tiedän että hänellä itsellään on myös osittain kakkos-kommentoijan kaltainen tilanne.
    Jos miehen tarkoitus oli herättää uteliaisuuteni, niin siinä hän kyllä onnistui, mutta kun en itse ole mikään pelaaja ja ajattelen enemmänkin että juna tuli ja meni. Näemme päivittäin, mutta en edelleenkään keksi mitään luontevaa tapaa ottaa asiaa esille.

    Äänestä

  • Onko hän täysin varma, että olet vapaa. Kun kohtaa kaikesta huolimatta työpaikalla, niin lähestyminen vaatii enempi rohkeutta kuin muutoin.

    Äänestä

Pyh, minun työpaikallani on mies joka selkeästi oli kiinnostunut minusta... just näitä pitkiä katseita ja salaa vilkuiluja, punastumisia jne. Vaikka melkein tyrkytin itseäni hänelle joissain pikkujouluissa, niin aloitetta ei vain tullut...
Sitten huomasin, että mies tekee samaa muidenkin työpaikan nättien naisten kanssa. Aluksi tuli hirvittävä kilpailuvietti, mutta sitten kiinnostus lopahti ihan täysin tähän mieheen. Ja nyt on hauskaa seurata muutaman muun naisen epätoivoista ihastumista tähän mieheen.
Me naiset vaan ollaan niin helppoja tapauksia! Tosin tuo mies ei tee sitä aloitetta, sillä on vaimo kotona (josta en aikasemmin tiennyt). Varmaan se mies haluaa vaan pönkittää itsetuntoaan flirttailemalla törkeästi työpaikan naisten kanssa. Tavallaan säälittävää...

Äänestä
  • " Tosin tuo mies ei tee sitä aloitetta, sillä on vaimo kotona (josta en aikasemmin tiennyt). Varmaan se mies haluaa vaan pönkittää itsetuntoaan flirttailemalla törkeästi työpaikan naisten kanssa. Tavallaan säälittävää..."

    Jospa tuo mies haluaa punastumisistaan ja vilkuiluistaan ja kaikesta huolimatta olla uskollinen vaimolleen, vaikka sinä ja muut työpaikan naiset tyrkytätte itseänne hänelle?

    Hän ansaitsisi kunnioituksesi eikä sääliäsi.

    Äänestä

  • uskollisuutta kirjoitti:

    " Tosin tuo mies ei tee sitä aloitetta, sillä on vaimo kotona (josta en aikasemmin tiennyt). Varmaan se mies haluaa vaan pönkittää itsetuntoaan flirttailemalla törkeästi työpaikan naisten kanssa. Tavallaan säälittävää..."

    Jospa tuo mies haluaa punastumisistaan ja vilkuiluistaan ja kaikesta huolimatta olla uskollinen vaimolleen, vaikka sinä ja muut työpaikan naiset tyrkytätte itseänne hänelle?

    Hän ansaitsisi kunnioituksesi eikä sääliäsi.

    Pistää vaan miettimään, että miksi se mies sitten flirttailee muiden naisten kanssa, kun kerran on se vaimo kotona? Ei meinaan ole mitenkään epäselvää tuo kiinnostuksen osoittaminen. Lisäksi käsittääkseni ei ihan uskollinen ole ollutkaan... Kyllä se mies munkin mukaan lähtisi silmää räpäyttämättä jos tekisin alotteen, mutta sitä en tule tekemään...

    Äänestä

  • .-.-.- kirjoitti:

    Flirttailu on hauskaa ja sitä tekee lähes kaikki niin miehet kuin naiset. Jotkut töissä, yhdet kadulla ja toiset baarissa.

    Äänestä

  • -__ kirjoitti:

    Flirttailu on hauskaa ja sitä tekee lähes kaikki niin miehet kuin naiset. Jotkut töissä, yhdet kadulla ja toiset baarissa.

    Kevyt pieni flittailu on hauskaa ja siinä ei loukata kenenkään tunteita. Kyseisen miehen flirttailu on erilaista, ei pelkkää flirttiä. Mies antaa ymmärtää olevansa erittäin kiinnostunut (ehkä onkin), mutta ainakin itse tunnen itseni jollain tavalla petetyksi kun kuulin vaimosta (miehellä ei ole sormusta) ja kun huomasin tosiaan, että en olekaan ainoa nainen jolle käyttäydytään tuolla tavalla. Tai sitten nuo muut työpaikan naiset ovat muuten vaan ihastuneet tähän mieheen vaikka hän ei ole heidän kanssaa samalla tavalla flirttaillut... joopa joo... Mutta saipahan ainakin omat tunteeni kylmän suihkun ja hyvä niin, kyseinen mies ei ole sen arvoinen!

    Äänestä

  • .-.-.- kirjoitti:

    Pistää vaan miettimään, että miksi se mies sitten flirttailee muiden naisten kanssa, kun kerran on se vaimo kotona? Ei meinaan ole mitenkään epäselvää tuo kiinnostuksen osoittaminen. Lisäksi käsittääkseni ei ihan uskollinen ole ollutkaan... Kyllä se mies munkin mukaan lähtisi silmää räpäyttämättä jos tekisin alotteen, mutta sitä en tule tekemään...

    Jotkut miehet kiinnostuvat ns. saavuttamattomasta kohteesta. Mitä vaikeampi iskettävä nainen on, sitä kiinnostavampi, arvokkaampi ja kiihottavampi hän on. Tätä tekevät etenkin naimisissa olevat ukkomihet. Kotona on vaimo, mutta kun ei jaksa aina sitä tylsää samaa ja vaimo ei huomio tarpeeksi plus nalkuttaa eikä ole tarpeeksi rakkaudellinen tai eroottinen, ukkomiehet ihastuvat muihin. Sitten kun tällaiselle ukkomiehelle osoittaa kiinostustaan, niin välittömästi hänen kiinnostuksensa lakkaa ja olet hänen silmissään helppo nainen, halpa ja helppo nakki ja hän voi vetää tukkimiehen kirjanpidolla taas yhden viivan lisää listaansa kuinka monta naista on saanut iskettyä. Tämän jälkeen hän siirtyy seuraavaan.

    Äänestä

mistä voi olla varma tuo mies, että neitonen on vapaa, oletko sanonut hänelle sen...
ei ainakaan työpaikalla halua liikaa hämmentää jos ei ole varmaa "saumaa".

Äänestä
  • nyt kun sitä kyselette, että saadaan kerralla selväksi: tiesi kyllä varmasti alusta alkaen, että olen sinkku. Tuli jo varhain keskusteluissa ilmi toisen työtoverin sitä kysyessä.

    Äänestä

"pitkiä katseita, selvää kemiaa, molemmat vapaita, mutta aloitetta ei tule.. "

Jos kemia on niin selvää niin mikä ihme sinua itseäsi estää..

Itse ainakin tarvin aika selvän merkin naisen kiinnostuksesta että viitsin ehdottaa mitään.
Katseet ja hymyt on niin helppoa tulkita väärin, ja jotkut tykkäävät ihan vaan herutella jotta saavat sitten antaa pakit, tai epämääräisen vastauksen.

Äänestä
  • merkkejä te miehet sitten kaipaatte? Antakaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä.

    Äänestä

  • minkälaisia kirjoitti:

    merkkejä te miehet sitten kaipaatte? Antakaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä.

    Katseita, hymyjä, sanoja, kosketuksia, aitoutta

    Esim.

    1. SANAT
    "oletpa komea tänään / onpa sinusta tullut komea / kylläpä näytät komealta tuossa..."

    2. KOSKETUS
    "mikä roska tuossa sinun hartialla/käsivarressa/selässä on... noin, nyt se on pois" (ei siis mikään kaverikosketus vaan normaalia pidempi, ja äänen sävyyn voisi kiinnittää huomiota, jos pystyy).

    Jos viesti ei näillä mene perille, niin unohda mies.

    Äänestä

  • minkälaisia kirjoitti:

    merkkejä te miehet sitten kaipaatte? Antakaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä.

    Ja pylly paljaaksi.

    Äänestä

  • aloita näistä kirjoitti:

    Katseita, hymyjä, sanoja, kosketuksia, aitoutta

    Esim.

    1. SANAT
    "oletpa komea tänään / onpa sinusta tullut komea / kylläpä näytät komealta tuossa..."

    2. KOSKETUS
    "mikä roska tuossa sinun hartialla/käsivarressa/selässä on... noin, nyt se on pois" (ei siis mikään kaverikosketus vaan normaalia pidempi, ja äänen sävyyn voisi kiinnittää huomiota, jos pystyy).

    Jos viesti ei näillä mene perille, niin unohda mies.

    Löytyisikö vielä huonompia ohjeita? Tai ehkä joku tuostakin tyylistä tykkää...

    Äänestä

se on.

Äänestä
  • Niin aina.

    Äänestä

Tuohan on sukupuolista häirintää. Linnaan tuollaiset! Varsinkin jos naiselle teet vastavaasti: "Onpa sinusta tullut kaunis", "mikäs roska tuossa sinun takamuksessa on".

Äänestä
  • miehen toimesta kyllä, siksi naisen pitää toimia ;)

    Äänestä

  • Sain hyvät naurut...taitaa olla napanöyhtää...

    Äänestä

"Mikä voisi ollla syynä ettei mies tee aloitetta?"

Mistä se X mies tietää tai huomaa kaiken kiireen keskellä että oletkin sinkku?

Äänestä
  • ketju ennen kuin kyselet turhaan. vastasin kysymykseesi jo aiemmin tuossa ylempänä.

    Äänestä

Sellaiset asiat voi kysyä ihan suoraan...
Jos on pokkaa flirttailla, pitäs rohkeus riittää pitemmällekin.
No, toki työyhteisö on hankala paikka, kaikki eivät siedä romansseja työpaikalla.

Äänestä

Olet miehelle se kakkosvaihtoehto. Miehellä on "toinen rauta jo tulessa" ja nyt hän tunnustelee mikä oikein johtaa mihinkin.. Hopea kun ei ole häpeä.

Äänestä
  • uskoa, että olisi kakkosvaihtoehtoa... olisin kuullut ex-työtoverilta,jos olisi alkanut seurustelemaan jonkun toisen kanssa, mutta ei alkanut... eli minussa oli jotain vikaa, pelottavaa tms Vaikutan varmaan spitaaliselta tai sitten ei vaan välittänyt ja kuvittelin kaiken...

    Äänestä

Olen jättänyt aloitteen tekemättä monesti. On yksinkertaisesti kipeitä kokemuksia joita ei vaan halua kokea uudelleen ja toinen juttu on se, että ns. pakit on tullut jo liian monta kertaa.

Äänestä

Koska olen gay mutta en sitä työpaikalla tietenkään paljasta!
Kiitos kuitenkin kauniista hymyistäsi ja lämpimistä pitkistä katseistasi ♥

Äänestä

Työssä jatkuva *itutus päällä, etsin uutta duunia. Työtehtävät ei vaan nappaa, pieni palkka ja paljon duunia. Flirtti ja katseet piristävät kyllä aina kohdatessa. . .

Äänestä

Minäkin törmäsin upeaan naiseen työpaikan ruokalassa ja juteltiinkin hiukan kun
korjasin keittiön sähköjä. En tosin tiedä oliko nainen vapaa tai edes hänen nimeään

Nainen pyöri ajatuksissa useana päivänä mutten tehnyt aloitetta, vaikka jotenkin aistin myös naisen olevan kiinnostunut.

Tässä muutamia syitä
- Nainen reilusti minua nuorempi, sen näköisellä naisella on aina vara valita joku
nuori ja komea
- Nainen asuu jossain vantaalla, siis liian kaukana minusta (40km)
- Olen useasti tulkinnut nämä tilaanteet väärin
- Odotan naisen tekevän aloitteen

Äänestä

Ap on nainen, vakkarihempukka täällä, kuten tarkkaavaisimmat jo huomasivatkin ;DD

Äänestä
  • ???????

    Äänestä

Joskus tullut mokattua työkaverin kanssa tekemällä aloitteen, enkä halua tehdä samaa virhettä uudelleen. Olisi liian kiusallista, jos olenkin tulkinnut sinut väärin. Siksi en tee aloitetta.

Äänestä

En tiedä, hirvittää ajatus että jos deittailee naista samalla työpaikalla. Entäs jos juttu ei toimikkaan ja mitä muut ihmiset ajattelee?

Toisekseen olen ollut niin monta vuotta sinkku, että olen tottunut olemaan yksikseni. Kämppäniki on aikamoinen sinkkumiehen kolo. Olen muutenkin vähän ujohko ja epäsosiaalinen tapaus.

Eipä muutoin, kaunis nainen ja kelpaisi muuten :)

Äänestä
  • No mitä sä tekisit jos se nainen pyytäisi sua ulos? :) Lähtisitkö vai ajattelisitko että kirjoittamiesi seikkojen vuoksi et kuitenkaan kelpaa?

    Äänestä

Joe ei usko et on mahiksia parisuhteeseen niin ei kannata nolata itseään tekemällä aloitteen. Katseet ei kerro mitään vielä et kiinnostaako, jos toinen ei anna mitään suoria merkkejä.

Äänestä

merkkejä sulle pitäis antaa??pitääkö mun tulla alasti sun etees ja kysyä kelpaako?

Äänestä
  • pitäisi.

    Äänestä

  • No se olis tosi suora merkki et kelpais. Mut voi pyytää kahville tai ehdotella illanviettoo ja sellasta..

    Äänestä

  • vilkuilija mies kirjoitti:

    No se olis tosi suora merkki et kelpais. Mut voi pyytää kahville tai ehdotella illanviettoo ja sellasta..

    pitäis sut pyytää?etkö itse osaa puhua
    ?miten meidän suhteessa,kun sellainen tulee,niin minäkö sen keskustelun joudun hoitamaan?en taida jaksaa puhua meidän molempien puolesta. ;(

    Äänestä

Kertokaapa naiset, miksi ette itse tee aloitetta?

Äänestä

luulet vaan niiden pitkien katseiden tarkotuksen. ett se olis kiinnostusta.
ei. jotku miehet vaa kiusaa naissii kun ne on niin pöljiä ett kun vähän katselee ja hymyilee ne lentää taivaisii.

ai miksei mies tee aloitetta: et ole kiinnostava siin mieles. sori ;)

Äänestä

Moni nainen on mielenkiintonen siihen asti kunne avaa suunsa. Ne kuvittelee että mies on heti kiinnostunu niiden elämänhistoriasta ja etenki mieshistoriasta millasia kuspäitä ollu jne. ja muutenki sellasta tarinaa mitä naiset keskenään juttelee. Sellanen ei kiinnosta miehiä.

Kiinnostava nainen on reipas, sillä on hyvä itsetunto ja huumoria - myös aloitteentekemiseen - ja tilannetajua sellaseen.

Ja sit kannattaa muistaa kans ettei kaikki naiset ole tyrkyllä vaikka ne hymyilee nätisti. Mieshän osoittaa olevansa täysi idiootti jos jokaisen hymyilevän naisen perään alkaa vonkaamaan. Eikä jokainen mies ole tyrkyllä vaikka kohteliaasti hymyilee ja katsoo takaisin ja ihmettelee mitähän toi tuijottaa.

Äänestä

Omasta puolestani vastaan: en enää tee aloitteita, koska ei niistä kuitenkaan mitään hyvää seuraisi, naiset vain loukkaantuisivat. Tästä minulla on riittävästi kokemusta.

Äänestä
  • Omasta puolestani voin sanoo et olen ruma ja sen takia naiset ei tee aloitetta. Itse en jaksa enään tehdä aloitetta kun tiedän et ruma ei kelpaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi.. kirjoitti:

mikä voisi ollla syynä, ettei mies tee aloitetta:

pitkiä katseita, selvää kemiaa, molemmat vapaita, mutta aloitetta ei tule..

minkälaisia syitä tähän voisi olla? oletko itse joskus jättänyt aloitteen tekemättä, vaikka kiinnostusta olisi, jos niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu