Yhden viime eduskuntavaalien vaalikoineiden mukaan hyvätuloinen oli sellainen joka tienasi yli 7000 €/kk. Sitä voi vain unelmoida moisista tuloista. Kuinkahan moni Suomalainen on oikeasti hyvätuloinen?
Hyvätulosen raja yli 7000 €/kk
...
246786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olin 10 vuotta suuressa Amerikkalaisessa konsernissa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Aina vuoteen 2007 jolloin tuli organisaatiomuutos ja sain monen muun kanssa kenkää. Viimeiset vuoteni firmassa minulla oli yli 7,000 euroa/kk palkkana. Tuo 10 vuotta oli ainoa kauteni jolloin tunsin itseni hyvätuloiseksi. Muuten olen ollut köyhä tai juuri omillani toimeentuleva.
Yllättävän nopeasti hyvään palkkaa aikoinaan tottui ettei sitä pitänyt mitenkään niin mainittavana. Kun katsoi palkkakuitin brutto palkka kohtaa niin tuntui hienolta mutta maksetaan kohdalla summa oli aivan eri kiitos erittäin korkean verotuksen ansiota.
Miksi pitäisi unelmoida seitsämän tonnin palkasta? Aika surullista jos onni on kiinni rahasta. Vaikka olisi pitkäaikaistyötön ja eläisi toimeentulotuella voi olla onnellinen, se on asenteesta kiinni. Voi olla miljardeja mutta silti koko ikänsä onneton, turha rikkaita on kadehtia.
Köyhät on niin helvetin kateellista porukkaa, siksi unelmoivat (toisten) rahoista. Itse eivät tee mitään vaurastumisen eteen, mitä nyt korkeintaan lottoavat. Ovat köyhiä koska eivät viitsi yrittää, ovat laiskoja ja saamattomia.
Ei se mitään jos köyhät haluavat mania. Mutta kateudenhuippu olet sinä !olet köyhille kateellinen niistä vähäisitä rovoitsa.
Koeta tulla toimeen vihasi kanssa.
Oon köyhä,teen vitusti hommii ja tämän on lupaus että jos sut urpo saan kiinni niin
Eipä toi niin suuri ihme ole, vaimoni lääkealalla ja autoedun kanssa tuo 7000e /kk menee juuri ja juuri rikki. Siinä vuosibonarit mukana.(tiedän koska teen tämän perheen veroilmoitukset joka vuosi...)
Sairaanhoitajan paperit iso liuta muita kalliita kursseja elämän varrelta käynyt eli ihan duunarikin pääsee näille liksoille jos jaksaa raataa pitkää päivää.
Verottaja korjaa puolet kun tuo pakollinen autokin on eli ei todellakaan mikään ihmeen hyvätuloinen. Tilinsä polttaa joka kuukausi. Näin ne rattaa kai pyörii...palvelusektori hyötyy jas lapsetkin saa meillä harrastaa aika kalliita harrastuksia, ehkä "korvauksena" sille että äippä ei ole niin paljon kotona kun muilla...
Köyhäthän ovat köyhiä, koska haluavat olla. Jokainen ahkera pystyy tienaaman 7 000 ecua kuussa. Ei ole edes ongelma. Tiedän aasialaisia pakolaisia, jotka tienaavat pulloja dyykkaamalla enemmän. Köyhä kakkapylly vaan makaaa kotona ja odottaa, että linnut kantaa manna suuhun.
Miksi pitäisi tienata seitsämän tonnia kuussa tai enemmänkin jos on onnellinen? En minä olisi onnellinen jos pitäisi raataa pitkää päivää vaikka tulisi kymppitonni kuussa puhtaana käteen. Ei raha onnea tuo!
Kuinkahan monta kertaa olen lukenut tämän väitteen. Raha ei tuo onnea mutta ei sitä tuo vähävaraisuuskaan. Olisin mieluummin onneton rikas kuin onneton köyhä.
Miksi muuten kuvittelet, että pitkää päivää tekevä olisi onneton? Minä teen kymmentuntista työpäivää siksi, että työni on harrastukseni. Teen sitä mieluusti. Suolana tietysti on se, että voin nostaa yrityksestäni halutessani hyvää palkkaa ja yritykseni arvo - jonka siitä voisi myytäessä siis saada - on lähempänä viittä miljoonaa euroa. Miksi myisin, koska se on työ ja harrastus?
Joo ei paljon oo rahaa mihinkään =( Viimeinen 10e meni puheaikaan.
Keskustelut ovat todella köyhiä.
Laitetaan vastakkain asioita joilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Hullua laittaa keskusteluun hyvätuloiset vs. köyhät. Moni menee vipuun vähättelemällä ettei 7000€/kk mikään niin suuri palkka ole.
Tällä palstalla tulee elävästi vertaus mieleen, kun Nykäs Matti omassa ohjelmassaan sanoi, että hänellä on harvinaisen paljon armeijakavereita , niin jo moni ilm. että jos ei itse tienaa tuota summaa niin ainakin vaimo tienaa tuon summan.
7000 eurosta menee todella kova vero. Pitää ottaa myös huomioon, että jos on tuloeroja, on myös menoeroja.
7000eur/kk on ehkä n. 4500eur netto/kk.
Ja useimmiten tuollaiseen tuloon vaaditaan erittäin tasokasta asiantuntemusta, ei kuitenkaan tule ilmaiseksi tuollainen raha.
Tyypillistä kuitenkin on, että raha pitäisi saada "ilmaiseksi", ilman omaa panosta, ilman omaa vaivannäköä. Sitten kun joku siinä onnistuu - ollaan heti vaatimassa toisen omaisuutta yhteiseksi.
Juuri niinkuin osakesalkkujen kanssa. Toiset ostaa osakkeita, saa siitä tuloa = siitä laitetaan suuri osa veroihin, niiden hyväksi, jotka EI OSTA osakkeita, tai mitään muutakaan sijoitustuotetta.
On selvä asia, että jos itse tekee taloudellisen palveluksen itselleen = sen kuuluisi hyödyttää itseä, eikä muita.
No höh höh! Säpä taas lähdet yleistämään. Kyllä normaalit ihmiset panostavat elämäänsä ja opiskelevat. 4500€ netto/kk sehän on meikäläisen ittapuun mukaan ihan kelpo raha.
Eihän raha tule ilmaiseksi , eikä opikelukaan ole ilmaista! Älä nyt poika parka viitsi tyhmentää ihmisiä.
Moni haluaisi nähdä vaivaa ja panostaa, mutta ne vihreät oksat ovat tarkoin varitoituja.
Minä en vaadi toisten omaisuutta yhteiseen jakoon niin vasemmistolainen kuin olenkin. Haluaisin, että jonkinlainen oikeudenmukaisuus toteutuisi.Mutta kuten olen sanonut, minä olen banaanini maksanut ja maksanut veroja jo 45v. Olen satsannut elämääni ja kouluttautunut. Vaivannäköä on ollut ja en kenekään onnistumista kadehdi, mutta kun katsoo aivan mielettömiä palkkkoja ja etuuksia sellaisille joilla ei nyt kamalasti ole tarvinnut vaivaa nähdä niin ei se mielestäni oikein ole.
Jokainen haluaa hyvää itselleen ja kantaa onnistumisen hedelmät, mutta ei se ihan oikein mene , että ne hedelmät ovat ylellisen runsaat.
Asiantuntemuksesta ja hyvästä osaamisesta pitääkin maksaa, siinä ei mielestäni ole mitään moitittavaa.
Jos jollakulla on lahjakkuutta ja ainutlaatuista osaamista niin siitä pitää maksaakin.
Mutta pääomaverotus? se tieto taitaa olla sulla hukassa?Sinä oiot reippaasti harppoen kaikki aidat. Ei kaikilla voi olla yhtäläiset tulot ja varallisuus, sen minäkin tiedän enkä sitä vaadikaan.
Mutta köyhyyttäkin on monenmoista. Niin helposti lähdetään kaikkia köyhiä niputtamaan ja nimenomaan Erkko Pravda rakastaa tätä niputtamista.
Ihmisiltä suljetaan silmät tosiasioilta ja ja jos ei ole suhteita eikä verkostoitumismahdollisuutta niin ei oikein millään pääse olemaan oman onnensa seppä.
Se onkin paha määritellä, kuka sen rahansa on ansainnut. Tuskin sitä rahaa jaellaan firmoissa ihan turhaan niille jotka eivät muka mitään tee, kyllä toimitusjohtajankin saa pihalle potkittua.
Jaa että hyvätuloisuuden raja on 7000eur kk jos tuohon pääsee niin kyllä koulutusta täytyy sitten jo olla. Taitaa aikas monella keskivertopalkansaajalla olla brutto 3000eur. Teollisuus,sairaanhoiturit yms.
Mutta silläkin pärjää ja hankkii auton ja asunnon, kuka minkäkinlaisen.
Keskivertotuloilla on ihen helppo saavuttaa ne elämän perustarpeet ja olla niihin tyytyväinen.
Jos haikailee vaan jättituloja ja luksuselämään niin sitä saa tehdä koko ikänsä.
Kyllä pärjää keskituloilla ja moni hommaakin vaikka mitä niilläkintuloilla. Liikaa uutisoidaan jotain perhanan 20 000 eur kuukausituloja kun kuka ylipäätänsä tuollaisia edes tarvis. Humpikia kertoillaan kuinka hänestä tuli 3 vuodessa miljönääri. Realiteetit täytyy olla kun ihmisillä voi olla 20 vuotta asuntolainoja. Ei mikään mahdottomuus jos pariskunnalla yhteenlasketut tulot 5000eur kk.Tulot suurenee niin myös menotkin monella.
Kyllä elämässä pitää olla pitkän tähtäimen suunnittelu eli maksaa sen oman kämpän kokonaan ennenkuin olet 50 v. ja samalla saat lapset aikuisiksi niin että ne pärjää omillaan.
Sitten voit valmistautua loppuelämään hoitamalla talouden tukevaan jamaan ja huolehtimaan siitä, että vanhempana ovat kulut sitten mahdollisimman pienet niin, että eläkekin hyvin riittää asumiseen, harrastuksiin ja matkustelemiseen eli hyvään ja turvalliseen elämään.
Näinhän suurin osa ihmisistä menetteleekin ja heillä menee ihan hyvin.
Mutta meillä on olemassa vähemmistö, joka muutaman vuoden välein tunaroi asiansa.
Menettävät asuntonsa, elantonsa, parisuhteensa ja muutkin mahdollisuutensa.
Ja se on tietenkin jonkun toisen syy, vaikka syy löytyisi helposti peilistä.
Ei näitä luusereita pysty kukaan auttamaan, kun syy lienee siellä korvien välissä.
Helposti voi niin käydä kun ihminen saa lopputilin töistä ja alkoholi alkaa maistuun sitten älynväläys lähtee hakeen virosta juominkeja,kulutus lisääntyy ja parisuhde loppuu. Sitten näitä surkeita tyyppejä löyty päihdeongelmaisena. Järjen köyhyyttä olla parisuhteessa jos puoliso on alkoholisti. Tiedän kylläkin alkoholin suurkuluttajia jotka töissä ja tekevät työnsä perusteellisesti ettei kaikki rötväile.
Täällä on ainakin yksi ja vaimo kans. Mutta eipä se lohduta, kun puolet häviää ennen kuin ilmestyy tilille. Suomi uppoaa ja lujaa, kun kaikki riistoverotetaan.
Kustannat näitä ihanaa olla työttömiä tyyppejä jotka notkuu vuodesta toiseen. Nooh eipä noilla notkujilla sitten mitään olekkaan.
Palkkaindeksin kautta laskettuna olen muutaman vuoden kuulunut hyvätuloisiin.
Noiden 6:n vuoden jälkeen tilanne koheni entisestään siirtyessäni teollisuuden konsultiksi erään pienen toiminimen palvelukseen.
Palkkaus nousi 1,5 kertaiseksi ja lisäkohenemisen muodostivat päivärahat, kilometrikorvaukset ja tasokas, maksuton majoitus toimeksiantojen paikkakunnilla.
En ole koskaan käyttänyt rahaa sen vuoksi, että sitä sattuisi olemaan.
Toinen lapsemme oppi sen kodin vaikutuksesta. Toinen lapsemme kokemuksiensa kautta.
Olimme jo vuosia aikaisemmin vaimoni kanssa suunnitelleet etuaikaista työelämästä vetäytymistä. Varhaistaakseni ajankohtaa tein yhdessä vaiheessa töitä 3,5 vuotta ilman mitään lomaa. Toimeksiantajatkin vaihtuivat vauhdissa muutamia, satunnaisia hajapäiviä lukuun ottamatta.
Puotipuksu vaimoni varsinainen eläke on 856,93€/kk. Matalapalkka-ala, kotivuodet ja osa-aikatyö selittävät tason. Onneksi varauduimme ajoissa ja useamman vuoden tähtäyksellä pieniin eläkkeisiimme.
Ps. Koska oli kaikki kesälomat töissä kokonaisuudessaan niin viimeisen kouluaikaisen kesäloman pidin 13 vuotisena ja seuraavan, 2:n viikon oikean palkallisen loman 27 vuotisena.
Varsinaisen "lomailun" aloitin 52 vuotisena.
Harhailen tällä köyhien osastolla koska olen elänyt niin köyhiä aikoja, ettei sellainen ole enää lukuisiin vuosiin ollut mahdollista. Opetti suunnittelemaan elämää eteen päin. Kuten esimerkiksi sellaista, että millä rahalla aion syödä seuraavan tuloerään saakka. Katto löytyi aina päälle mutta usein heräsi halu sen vaihtamiseen.
Ok:n yläkerran kimppakämpästä ilman mukavuuksia poikamiesparakin yksiöön. Lavuaari huoneessa ja pesuhuone vessa käytävässä mutta samassa kerroksessa.
Tietenkään ei jääkaappia eikä keittomahdollisuutta. Yhteistilassa olisi ollut mutta aina oli porukassa varkaita.
Netto vai Brutto?