Eronneet tai erotetut todistajat ovat seuralle peloittavin asia. Siksi heidän kanssaan ei sallita olla tekemisissä edes vaikka olisivat sukulaisia tai vaikka oma kotona asumaton lapsi. Seurasta lähteneille ei saisi järjestön mukaan sanoa edes hei tai moi kadulla vastaan tullessa. ( vaikka Veikko Leinonen mediassa valehtelikin että tervehtiminen on sallittua).
Miksi seura sitten pelkää todistajien olevan tekemisissä eronneiden kanssa? Luultavasti siksi että se totuus joksi seura uskontoaan tituleeraa, ei kestä jos eronneet esittävät mielipiteitään todistajalle. Totuus siis on kovin hauras ja heikko koska seura itsekään ei luota siihen että todistaja pysyy todistajana jos se kuulee eronneiden mielipiteitä.
Tämä on myös uskonnonvapauden vastustamista koska seurasta ei ole mahdollista päästä pois ilman sanktioita. Menetelmä on tuttu monista epäterveistä kulteista ja lahkoista. Myös Pohjois-koreaan sen voi rinnastaa.
Entä jos muu yhteiskunta asettaisi samanlaisen sulkemisen yhteiskunnan ulkopuolelle jehovan todistajille? Jos jehovan todistajiin kuuluvalla ei olisi samoja oikeuksia maassamme kuin muilla on? Jos muu yhteiskunta rankaisisi todistajaksi alkavaa siten että hänen kanssaan keskusteleminenkin olisi rangaistava teko ja todistajalta evättäisiin mahdollisuus saada terveydenhuoltoa ja muita palveluita, miten jehovan todistajien järjestö tähän suhtautuisi?
Miksi seura sitten pelkää todistajien olevan tekemisissä eronneiden kanssa? Luultavasti siksi että se totuus joksi seura uskontoaan tituleeraa, ei kestä jos eronneet esittävät mielipiteitään todistajalle. Totuus siis on kovin hauras ja heikko koska seura itsekään ei luota siihen että todistaja pysyy todistajana jos se kuulee eronneiden mielipiteitä.
Tämä on myös uskonnonvapauden vastustamista koska seurasta ei ole mahdollista päästä pois ilman sanktioita. Menetelmä on tuttu monista epäterveistä kulteista ja lahkoista. Myös Pohjois-koreaan sen voi rinnastaa.
Entä jos muu yhteiskunta asettaisi samanlaisen sulkemisen yhteiskunnan ulkopuolelle jehovan todistajille? Jos jehovan todistajiin kuuluvalla ei olisi samoja oikeuksia maassamme kuin muilla on? Jos muu yhteiskunta rankaisisi todistajaksi alkavaa siten että hänen kanssaan keskusteleminenkin olisi rangaistava teko ja todistajalta evättäisiin mahdollisuus saada terveydenhuoltoa ja muita palveluita, miten jehovan todistajien järjestö tähän suhtautuisi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Totuushan vain vahvistuu kritiikistä. Sille on syynsä että Jehovan todistajat eivät saa perehtyä järjestöstään esitettyyn kritiikkiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/KISS-periaate
silti seura kirjoittaa lehdissään että jokaisen todistaja pitäisi tuntea hyvin seuran historia. ja kuulemma asioita pitäisi voida tarkastella toisestakin näkökulmasta seuran mukaan ja punnita sellaisia todisteita jotka musertavat omia aiempia käsityksiä. silti näin ei todistaja saa tehdä.
Totuus palaa tulessa ja esim. sodassa totuus on ensimmäinen asia joka heitetään mäkeen. Jos joku kuvittelee että asiat menevät aina totuudellisesti, ja totuus voittaa, niin on kyllä vielä lapsenkengissä elämäntiedon suhteen.
¤Eronneet tai erotetut todistajat ovat seuralle peloittavin asia¤
hehee, kyllä jt pelkää ihan muita asioita kuin exiä,
jotka ovat hänelle vain pelkkää ilmaa :D
Just siks ne onkin jt:lle "ilmaa", kun järjestö pelkää heitä ja on käskenyt suhtautua exiin kuin ilmaa.
"kyllä jt pelkää ihan muita asioita kuin exiä,
jotka ovat hänelle vain pelkkää ilmaa :D"
sinäpä sen totuuden sanoit. he ovat vain pelkkää ilmaa. hyvä osoitus todistajien tunteettomuudesta pahimmillaan. eri mieltä oleva on pelkkää ilmaa
hyvää elämää sinulle vain sairaalloisessa uskonnollisessa valheessasi!
p.s. todellakin vt-seura pelkää että entiset todistajat pääsisivät keskustelemaan todistajien kanssa. juurikin siksi koska vt-seurassa on todella paljon ristiriitoja ja valheita. näitä ei haluta rivitodistajien kuulevan
"¤Eronneet tai erotetut todistajat ovat seuralle peloittavin asia¤
hehee, kyllä jt pelkää ihan muita asioita kuin exiä,
jotka ovat hänelle vain pelkkää ilmaa :D"
Ei vanhemmat suhtaudu omaan rakkaaseen lapseensa kuin ilmaan jos tämä eroaa seurasta siksi että hänestä tulisi mielipideron takia ilmaa. vaan siksi että vartiotorniseura opettaa jäsenensä suhtautumaan häneen kuin ilmaan ja välttämään säälintunteita.
jos sinulle kaikki seurasta eronneet jotka eivät enää usko seuran oppeihin on kuin ilmaa, niin kuinka odotat että muiden tulisi suhtautua sinuun? pitäisikö sinuun suhtautua kuin ilmaan koska olet todistajamielinen?
tämä on yksi uskontojen suurimpia vitsauksia että ihmisiä erotellaan uskon asioiden mukaan vaikka kaikki uskonnot ovat ihmisvetoisia. tehdään suurta henkistä väkivaltaa juuri samalla tapaa kuin sinä annoit esimerkin "jotka ovat hänelle vain pelkkää ilmaa :D"
tarkennus vielä tuohon pelkoon. siis vartiotorniseura pelkää että jänensä olisi paljon tekemisissä eronneiden kanssa koska seuran johto pelkää että voisi tulla esille kiusallisia epäkohtia liikaa jotka heikentäisi todistajien uskoa seuran johtoon. tästä on kysymys ja sama homma monissa muissakin kulteissa.
niinpä. ei he olisi "ilmaa" ellei vartiotorniseura niin olisi heitä opettanut suhtautumaan. vaarallinen käsitys ihmisistä tuollainen että pitää pelkkänä ilmana niitä jotka on tulleet toisiin ajatuksiin uskonnosta. sitten vielä ihmetellään miksi vartiotorniseuraa kritisoidaan.
Ilma on tärkeä asia. Ilman sitä ei voi hengittää.
>>>>>. ( vaikka Veikko Leinonen mediassa valehtelikin että tervehtiminen on sallittua).
Leinonen tietää taatusti että seuran opetus ja kirjoittelu lehdissään on että eronneita ja erotettuja ei pidä edes tervehtimään. Varmuudella hän tiesi tämän.
Silti hän antoi median asiaa kysyessä lausunnon että KYLLÄ saa tervehtiä. Hän sanoi näin siksi että seuran maine ei kärsisi liikaa suuren yleisön silmissä.
Aiemminkin on tullut esille että seuralle on sallittua valehtelu silloin kun sen maineesta on kysymys. Erikoinen tilanne että Jehovan ainoassa oikeassa viestintäkanavassa on sallittua valehdella niin mittavasti mitä seura sitä tekee.
" Eronneet tai erotetut todistajat ovat seuralle peloittavin asia."
Siksi, koska he kertovat, mitä jt-huuhaa oikeasti on. Heihin mielenhallinta ei enää vaikuta. Jos jokainen jt ymmärtäisi wc-huuhaan, rahuskin tulo wc-seuralle loppuisi.
Näinhän se on. Jos seurasta lähteneet olisivat näkemyksineen väärässä niin seura kehoittaisi todistajia lähestymään heitä ja korjaamaan heidän virheelliset käsityksensä.. Tätä seura ei uskalla tehdä koska se tietää että seuran oppihistoria, raamatun yli menemiset ja valehtelut on niin helppo näyttää toteen että kenen tahansa todistajan uskoa vt-seuraan on helppo horjuttaa. Seuran kannalta on parempi leimata eronneet pahoiksi ja vaaralliksi ja vaatia karttamaan.
Mutta tällä menettelyllä on kova hinta seuralle. Karttaminen on laajasti eri maissa mediassa uutisoitu ja tuomittu ihmisten keskuudessa, joten uusien jäsenten värvääminen on entistä vaikeampaa. Ja kun uusia jäseniä on entistä vaikeampi värvätä, sortuu seura entistä enemmän pienten lasten kastamiseen. Todistajien lapset ovat ainoa seuran mahdollisuus välttää jäsenmäärän romahtaminen. Pian voisi olettaa seuran kehoittavan todistajia lisääntymään ahkerammin.
" Pian voisi olettaa seuran kehoittavan todistajia lisääntymään ahkerammin."
sellainen buumi toisi lisää kannattajia ulkopuoleltakin :)
-peloittavin asia_...tirsk...._