Olen nykyisessä suhteessani tilanteessa, jossa pohdin, mitä ihmettä pitäisi tehdä. Jonkinlaista ratkaisua vailla olemme kipeästi.
Olemme nuoria, avoliitossa sekä pienen 2kk ikäisen lapsen vanhemmat. Suhteemme on täynnä rakkautta, mutta myös patoutunutta vihaa.
Mieheni on paljon poissa kotoa, sillä hän viettää viimeisiä aikojaan armeijassa. Minä olen lapsen kanssa kotona. Mieheni arvostelee kriittisesti monia tekemiäni asioita. Hän haukkuu sekä pilkkaa ja loukkaa monesti tietäen sen. Minä yritän jaksaa parhaani mukaan, mutta puoliso kun saa minut tuntemaan itseni täysin mitättömäksi. Hän on monesti välinpitämätön minua kohtaan.
Kun haukkuminen ja loukkaukset saavat minut murtumaan tukeudun monesti takaisin hyökkäykseen. Latelen henkilökohtaisuuksia tuosta vain. Kaikki viikon aikana patoutunut viha purkautuu. Välillä tämä riittää laukaisemaan puolisossani väkivaltaisen reaktion. Lyömistä, hiuksista repimistä, kasvoille sylkemistä. Joskus puolustaudun takaisin huitaisemalla, josta sitten mieheni saa vaan lisää pilkkauksen aihetta, kun en parempaan pysty.. vaikkei kyse ole siitä että edes yrittäisin häntä satuttaa. Yritän vain osoittaa omat tunteeni, sillä niin pahalta se tuntuu. Sanoja siihen ei enää löydy. Ja pahentaahan se vaan tilannetta..
Muuten elämämme on sopusointuisaa ja mukavaa, kunhan kumppanini ei arvostele tekemisiäni tai huomauttele mitättömistä "virheistä" toiminnassani, joka johtaa tähän järjettömyyteen. Sellaisina päivinä nautimmekin toistemme seurasta valtavasti.
Puolisonikin on myöntänyt ongelmansa väkivaltaisuudessaan, joka on hänellekin täysin uutta. Hän vakuuttaa muuttuvansa, mutta kerta toisensa jälkeen tämä vain toistuu, lähes viikottain.
Pelkään myös, että mieheni etsii toisen naisen, sillä en tunne itseäni millään tapaa riittäväksi miehen käytöksen vuoksi minua kohtaan. Ilkeydet painavat mieltä. Luottamus on pikku hiljaa karissut..
Tilanne on raskas meille kummallekin, enkä edes usko, että pystyisin suhdetta lopettamaan. En osaa olla pitkävihainen, mutta tällaista ei tulisi salliakaan. Pian olemme taas perheenä kotona ja mielessäni pyöriikin toive jospa silloin kaikki muuttuisi tai ainakin alkaisi kulkemaan parempaan päin. Silloinhan stressikin kummallakin vähentyy, kun ei tarvitse olla erossa ja pääsemme vihdoin rakentamaan omia kuvioita. Ei ole enää minä ja vauva, sekä mies, vaan kaikki kolme.
Onko järkevää odottaa kunnes tilanne kotonamme normalisoituu ja mies tulee kotiin ja katsoa sitten uudestaan mitä tehdä? Auttaisikohan tässä yhteisten sääntöjen luonti? Ihan mitä vain,jotta suhde ja perhe pelastuisi. Tiimimme kun on muuten loistava!
Olemme nuoria, avoliitossa sekä pienen 2kk ikäisen lapsen vanhemmat. Suhteemme on täynnä rakkautta, mutta myös patoutunutta vihaa.
Mieheni on paljon poissa kotoa, sillä hän viettää viimeisiä aikojaan armeijassa. Minä olen lapsen kanssa kotona. Mieheni arvostelee kriittisesti monia tekemiäni asioita. Hän haukkuu sekä pilkkaa ja loukkaa monesti tietäen sen. Minä yritän jaksaa parhaani mukaan, mutta puoliso kun saa minut tuntemaan itseni täysin mitättömäksi. Hän on monesti välinpitämätön minua kohtaan.
Kun haukkuminen ja loukkaukset saavat minut murtumaan tukeudun monesti takaisin hyökkäykseen. Latelen henkilökohtaisuuksia tuosta vain. Kaikki viikon aikana patoutunut viha purkautuu. Välillä tämä riittää laukaisemaan puolisossani väkivaltaisen reaktion. Lyömistä, hiuksista repimistä, kasvoille sylkemistä. Joskus puolustaudun takaisin huitaisemalla, josta sitten mieheni saa vaan lisää pilkkauksen aihetta, kun en parempaan pysty.. vaikkei kyse ole siitä että edes yrittäisin häntä satuttaa. Yritän vain osoittaa omat tunteeni, sillä niin pahalta se tuntuu. Sanoja siihen ei enää löydy. Ja pahentaahan se vaan tilannetta..
Muuten elämämme on sopusointuisaa ja mukavaa, kunhan kumppanini ei arvostele tekemisiäni tai huomauttele mitättömistä "virheistä" toiminnassani, joka johtaa tähän järjettömyyteen. Sellaisina päivinä nautimmekin toistemme seurasta valtavasti.
Puolisonikin on myöntänyt ongelmansa väkivaltaisuudessaan, joka on hänellekin täysin uutta. Hän vakuuttaa muuttuvansa, mutta kerta toisensa jälkeen tämä vain toistuu, lähes viikottain.
Pelkään myös, että mieheni etsii toisen naisen, sillä en tunne itseäni millään tapaa riittäväksi miehen käytöksen vuoksi minua kohtaan. Ilkeydet painavat mieltä. Luottamus on pikku hiljaa karissut..
Tilanne on raskas meille kummallekin, enkä edes usko, että pystyisin suhdetta lopettamaan. En osaa olla pitkävihainen, mutta tällaista ei tulisi salliakaan. Pian olemme taas perheenä kotona ja mielessäni pyöriikin toive jospa silloin kaikki muuttuisi tai ainakin alkaisi kulkemaan parempaan päin. Silloinhan stressikin kummallakin vähentyy, kun ei tarvitse olla erossa ja pääsemme vihdoin rakentamaan omia kuvioita. Ei ole enää minä ja vauva, sekä mies, vaan kaikki kolme.
Onko järkevää odottaa kunnes tilanne kotonamme normalisoituu ja mies tulee kotiin ja katsoa sitten uudestaan mitä tehdä? Auttaisikohan tässä yhteisten sääntöjen luonti? Ihan mitä vain,jotta suhde ja perhe pelastuisi. Tiimimme kun on muuten loistava!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taas yks esimerkki siitä et kun mies lyö niin nainen ei osaa tai halua erota. pelkäät et miehes etsii toisen naisen vaikka lyö sua, alistaa, haukkuu ja tekee sun itsetuntos kuralle. Väkivaltaisen käytöksen myöntäminen on aivan eri asia kun lupaus muuttua paremmaksi. Aina ne lupaukset ovat osa sitä et saa lyödä sua uudestaan ja uudestaa. Väkivaltaiset tekee ja lupaa mitä vaan ettei toinen jätä ja se onkin onnistunut siinä kun olet sen miehen kanssa vielä. Väkivaltaset miehet ei muutu vaikka mitä tekisit. Ei luonnetta voi yhtäkkiä muuttaa joten on aivan sama et odotatko vai et niin tilanne ei muutu. Vai tietääkö joku tapauksia jossa yhtäkkiä toinen muuttuukin kiltiksi mieheksi. jokainen tekee niin kuin itse haluaa ja kärsii siitä vuosia tai sit voi lähteä jos haluaa elää rauhassa ilman lyömistä
Olet nuori, naivi ja tyhmä! Mihinkään parisuhteeseen ei kuulu väkivalta.
Tää kertoo kaiken sun itsepetoksesta:"Muuten elämämme on sopusointuisaa ja mukavaa, kunhan kumppanini ei arvostele tekemisiäni tai huomauttele mitättömistä "virheistä" toiminnassani, joka johtaa tähän järjettömyyteen. Sellaisina päivinä nautimmekin toistemme seurasta valtavasti. "
Sinulla on varmasti paljon jo traumoja ja pahaolo kertoo sen minkä tuo "suhde" on aiheuttanut. Se kostuu vielä sinulle enemmin tai myöhemmin.
Älä ole tyhmä vaan eroa!