Legualize! Näin Olvi mainostaa uutuuslonkeroaan. Mainoslauseesta tulee monille mieleen kannabiksen laillistamista vaativa legalize it -hokema. Olvin mukaan mielikuva on tuulesta temmattu, ja koko slogan huomiota herättävää "siansaksaa".
Mielikuvayhteyden lonkeron mainoslauseen ja esimeriksi reggaemusiikin tunnetuksi tekemän hokeman välillä huomasi ensimmäisenä päihdejärjestö Ehyt.
Olvissa mielikuvayhteyttä pidetään yllättävänä. Markkinointijohtaja Olli Heikkilä sanoo kuulleensa koko ajatuksesta ensimmäisen kerran tänään perjantaina.
– Vaikka olen itsekin nuorempana kuunnellut reggae-musiikkia, en kyllä yhtään ymmärrä tätä, Heikkilä sanoo.
Eikä yhteyttä huomannut kukaan muukaan laajassa tiimissä, joka mainoksen kanssa on työskennellyt. Mainoslausetta on käsitelty muun muassa Virossa toimivassa mainostoimisto Taevaassa sekä Panimoliiton tarkastuslautakunnassa, eikä se ole herättänyt kenessäkään nyt esille nostettuja mielikuvia, Heikkilä kertoo.
Hänen mukaansa Legualize-sloganilla viitataan yksinkertaisesti tuotteen nimeen.
– Tämän tuotteen nimi on Leguana, ja sikäli kun me tiesimme, legualize on siansaksaa, joka ei tarkoita mitään, hän sanoo.
Heikkilän mukaan tarkoitus oli herättää
huomiota.
– Että ihminen lukee, että toihan ei tarkoita mitään, ja mitähän se oikein on.
Olvissa ei ymmärretä, miksi juomavalmistaja olisi halunnut viitata kannabiksen laillistamista vaativien hokemaan, kun yhtiö kerta yrittää myydä lonkeroa.
Heikkilä kertoo lukeneensa aiheesta käytyä keskustelua tiedotusvälineiden verkkosivuilla, ja sen perusteella syytä kampanjan muuttamiseen ei näytä olevan
– Väitetty yhteys oli monille hämmästyksen aihe, Heikkilä sanoo.
Legalize it -hokeman teki tunnetuksi reggaemies Peter Tosh, joka julkaisi saman nimisen albumin vuonna 1976. Sittemmin samaa lausetta on toistellut temmossa muun muassa rap-poppoo Cypress Hill.
http://www.taloussanomat.fi/mainonta/2012/05/04/olvi-kannabiskohusta-legualize-on-siansaksaa/201228746/135
Mitä tekopyhyyttä väittää, ettei näe yhteyttä! Aika moni tajuaa, mihin mainoksessa viitataan... Kun Leguanasta on väännetty Legualize, asia on selvä. Vain se on epäselvää, maistuuko tämä lonkero kannabikselta.

Vastaukset 12
Vanhimmat
vielä... Termi siansaksa keksittiin natsi-Saksassa, jossa juutalaisten käyttämää hebrean ja saksan sekakieltä, jiddishiä, kutsuttiin siansaksaksi ihan vain juutalaisten halveksimiseksi!
Kyllä sen ymmärtää hyvin jos joku suomalainen poliisi koittaa lukea Olvi pullon kyljestä "Legualize" niin se varmaan tuntuu ja kuulostaa olevan ihan siansaksaa.
Mielestäni OLVI on aina ollut jotenkin raikas suomalainen tuotantofirma, joka osais varmaan panna hamppu oluttakin markkinoille.
http://www.youtube.com/watch?v=zhTf2C2N5OU
Tässä ois vielä yks oivallusta antava, hyvin kaunis laulu, "I am, that I am"
http://www.youtube.com/watch?v=LCLgxgD6qS8&feature=related
Tässä lisää:
http://www.youtube.com/watch?v=k0t0EW6z8a0
sanoisi tähän, että "Hoop! Joop!".
Fraasi ei ole "Legalize!" (saati "Legualize"), vaan "Legalize it!".
Tuon voisi kääntää "legualisoi", eli juodaanpa kyseistä myrkkyjuomaa.
Sinänsä huono homma, että noilla alkoholimainoksilla tavoitellaan lähinnä nuoria, jotka ovat alttiimpia omaksumaan uusien tuotteiden käytön. Vanhathan juovat/syövät yleensä sitä mitä aina ennenkin...
Pointsit Olville !
Kai ne haluaa viestä, että noi teinijuomat pitäisi laillistaa alaikäisille, joille ne on tarkoitettukin.
Aito lonkero tietenkin eri asia.
aivan. anonyymien alaikäisten leguaani-armeija kännää leagualize-lonkerolla ja vaatii alaikäisten kännäämisen laillistamista heaheaheaheahea
se hashikselle? Onko kukaan testannut?
Hollanti juuri aloitti rajoittamaan turistien pössyttelyä kun eihän siitä ole mitään haittaa kenellekkään aiheutunut, eiku... piisjalaav, enivan...?
Otsikko on väärin. Kannabista mainostetaan lonkeron avulla:)