kansa kulki meren poikki? (1.Kor.10:1-2) Kansaa oli satojatuhansia. Ja sylivauvat kannettiin meren poikki. Ukastajien järjenjuoksun mukaan vauvat olisi pitänyt jättää pois matkasta, kun eivät osaa vielä itse kävellä eivätkä ymmärrä, mihin ollaan matkalla!
Raamattu kuitenkin kertoo, että israelilaiset toimivat järkevästi ja rakkaudellisesti eivätkä sortuneet sydämettömyyteen ja typeriin järjen päätelmiin niin kuin pimeät ukastajat.
Raamattu kuitenkin kertoo, että israelilaiset toimivat järkevästi ja rakkaudellisesti eivätkä sortuneet sydämettömyyteen ja typeriin järjen päätelmiin niin kuin pimeät ukastajat.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Valehtelet. Ei tuossa israelilaisten joukossa vauvoja ollut. He olivat huonosti sikiävää kansaa.
Kyllä sinun perätuupparisi pätkii pahasti.
Sytytys pielessäkö?
Sinun tulisi säätää ajatteluasi kahdesta asiasta.
Lapsikasteoppisi sekottaa kipinäsi
Uskovien kasteen tajuamiseksi vaihda sytytystulpat, kipinä entisissä huono.
Etkö lukenut edellistä vastausta vai etkö ymmärrä?
Vanha liitto oli tehty Jumalan ja kokonaisen kansan välillä.
Uusi liitto on Jeesuksen veressä ja Pyhä Henki muuttaa sydämen, sydämen ympäri leikkauksessa. Uusi liitto ei ole kokonaisen kansan ja Jumalan välinen, vaan yksittäisen ihmisen ja Jumalan välinen.
Lue tuo toinen osio: Miksei Jeesus mennyt vauvakasteelle.
Siinä keskustellaan tuosta liitto asiasta.
Jeesuksessa ei ole juutalaista, ei kreikkalaista, ei romaania, ei suomalaista.
Jokaisen tarvitsee henkilökohtaisesti ottaa evankeliumin sana uskossa vastaan ja tehdä parannus, niin voi pyytää Jeesusta asumaan sydämeensä.
Jumala lupasi toisenlaisen liiton, ei sellaista kuin vanha.
Uusi liitto on parempi, koska ihmistä on mahdoton pelastaa, jos tämä itse ei suostu tai halua pelastua.
Jokainen siis tuomitsee itse itsensä, mikäli ei ota Jumalan valmistamaa kallisarvoista lahjaa: syntien sovitusta Jeesuksen veressä. Hänen, joka rakasti ystäviään niin paljon, että antoi henkensä meidän puolestamme.
Taitaa perämoottorin tulpat olla ruosteessa, kun ei ymmärrä, mitä kirjoittelee?
"Koko kansa KULKI meren poikki"!!!
Konttaamallako ne vauvat kulkivat???
Koko Egyptistä lähtenyt kansa ei muuten päässyt Jordanin yli luvattuun maahan.
Ja muuten Sepeteuksen poikien isän nimi oli Sepeteus. Yhtä turha kuin Helgan kommentti...
Vain kaksi Egyptistä lähteneistä pääsi luvattuun maahan...
...ja siksi, että he USKOIVAT.
(muut palvoivat epäjumalia, napisivat, himoitsivat lihaa jne, )
no just helga,lle vastausta!
Kirjoitit:
>Ja muuten Sepeteuksen poikien isän nimi oli Sepeteus.<
Vastausta:
Tosi hienoa!
Täytyy oikein taputtaa sinulle "tap tap tap"!
Sinulle sitten selvisi tuollainen asia! :)
Jeesus sinua sanallaan runsaasti siunatkoon!
Terv, mathetes
PS.
Ja vaikka Jumala ANTOI heille luvatun maan, heidän piti mennä silti OTTAMAAN se itselleen.
(5 Moos 1:8)
mistähän se kertoo, että nämä vauvakastekiivailijat eivät tunne raamattua höykäsen pöläystä, mutta ovat silti kiivaasti sellaisen puolesta josta raamattu ei kerro sanaakaan !
mikähän tavallisen arkielämän alue toimisi samalla periaatteella.
ei tule mieleen muuta kuin satu kuninkaasta uusissa avaatteissaan.