Ukkomiehen suusta

Olemme tuttavia keskenämme ja joskus aikoinaan olemme olleet myös sängyssä. Meillä molemmilla on ollut jo useita vuosia omat suhteemme ja välillämme ei todellakaan ole mitään muuta kuin tuttavuutta. Välillä mies huom. mies ottaa yhteyttä ja haluaa jutella kanssani. Joskus on kyllä pyytänyt seksiäkin, mutta en ole suostunut ja asia on onneksi jäänyt.
Mies puhuu joka kerta miten raskasta on kun vaimo ei anna. Olen yrittänyt selittää mitä hän itse voisi tehdä asian eteen. Naiset kun lämpenevät ensiksi yläpäästä ja vasta sitten alapäästään.
Kysyin mieheltä suoraan, että miksi sitten jatkaa naisen kanssa jos suhde on siinä pisteessä? Sanoi välittävänsä naisesta ja nainen kyllä on välillä ihan ihana ja sen takia hän jaksaa naisen kanssa, vaikka kärsii siitä ettei saa seksiä.
Ainoana vaihtoehtona mies näki, että hänen on pakko kohta mennä vieraisiin, koska puutteessa oleminen alkaa olla todellaraastavaa.Vaikkei vaimostaan halua erota, eikä lopoettaa suhdetta.
Vaikeetahan se varmasti on olla ilman seksiä. Mutta tuskin se tietysti vieraissakaan käyminen niin hyvä vaihtoehto on.
Sille tielle kun lähtee niin voi tulla paljon vaikeuksia. Taudit, raskaus jopa se että kakkonen alkaa roikkumaan ja olettamaan jotain. Ja asia tulee ennemmin tai myöhemmin jullki ja sillä tavoin menettää kuitenkin sitten sen ykkösen, ehkä.

Mikä siinä seksissä sitten on niin vastenmielistä, että sitä ei voi tehdä???? Säästyi monet parit monelta itkulta. Pakkohan ei tietysti ole antaa jos ei tahdo, mutta voiko sitä joskus edes jättää vähän syrjemmälle sen mitä itse haluaa ja ajatella myös toista ihmistä?
12450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei voi. Kunnon mies asettaa aina vaimon ja vaimon halut itsensä edelle. Joku kiimainen pukki, joka on jatkuvasti kourimassa ja vaatimassa, on vastenmielinen. Vetäkööt käteen, minua ei tarvi vaivata sellaisella.

Äänestä
  • Sanoo Minna. Siksi miehesi käy vieraissa.

    Äänestä

Joo antakaa parisuhteessa toisillenne seksiä. Nimittäin tässä aloittajan viestissä ei taaskaan tuoda esiin sitä tärkeintä näkökulmaa: kun seksiä saamaton lähtee hakemaan seksiä suhteen ulkopuolelta, hän luultavimmin jotenkin salakavalasti viettelee seuraansa vapaan naisen tai miehen. Eli aivan viattoman ihmisen elämä menee sekaisin niin typerän syyn takia kuin että joku ei saa seksiä suhteessaan. Kyllä minun mielestäni pitäisi säätää jonkinlainen seksipakko suhteessa oleville, jotta viattomat ihmiset säästyisivät.

MInulle kävi niin, että eräässä keskiluokkaisessa tamperelaisessa keski-ikäisten parisuhteessa ei ilmeisesti seksielämä pelannut ja ukko päätti lähteä kalastusreissuille nettideiteille. Ja minä raukka törmäsin tähän ns. vapaaseen mieheen.

Äänestä
  • Johonkin aikaan ne oli ns. aviollisia velvollisuuksia, että naisen piti antaa miehelleen pimpsaa, kun mies haluaa. Tiedä sitten, onko miehellä ollut tätä velvollisuutta ikinä, mutta naiselle se kai oli säädetty oikein. En tiedä onko enää... Jos on, niin eipä nuo vaimot taida sitä noudattaa.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Johonkin aikaan ne oli ns. aviollisia velvollisuuksia, että naisen piti antaa miehelleen pimpsaa, kun mies haluaa. Tiedä sitten, onko miehellä ollut tätä velvollisuutta ikinä, mutta naiselle se kai oli säädetty oikein. En tiedä onko enää... Jos on, niin eipä nuo vaimot taida sitä noudattaa.

    No voi hitsi, tuollainen velvoite heti takaisin ja paljon murheenaiheita poistuu monilta viattomilta.

    Mikä olisi sopiva määrä? Voisiko olla tarpeellista, että naimisiin menevien miesten testosteronitaso mitattaisiin. Mitä korkeampi t-taso, sitä useampi seksikerta viikossa kirjattaisiin sopimukseen, jonka sekä mies että vaimo allekirjoittaisivat. Sitten tämä sopimus kehystettäisiin ja laitettaisiin roikkumaan aviovuoteen yläpuolelle. Eikö ole mainio idea.

    Niin t-taso tietysti vaihtelee. Eli sopimukseen pitäisi saada ns. joustopykälä eli jos miehen t-taso olennaisesti nousee, se tietää lisää seksikertoja per viikko.

    Äänestä

  • miehille seksiä kirjoitti:

    Kuten sanoin - pitää antaa silloin kun mies haluaa. Ei niitä kertoja ole kirjattu, eikä tarvi kirjata mihinkään sopimuksiin, vaan riippuen siitä millä tuulella mies sattuu olemaan, joko monta kertaa päivässä tai kerran kymmenessä vuodessa.

    Äänestä

  • miehille seksiä kirjoitti:

    No voi hitsi, tuollainen velvoite heti takaisin ja paljon murheenaiheita poistuu monilta viattomilta.

    Mikä olisi sopiva määrä? Voisiko olla tarpeellista, että naimisiin menevien miesten testosteronitaso mitattaisiin. Mitä korkeampi t-taso, sitä useampi seksikerta viikossa kirjattaisiin sopimukseen, jonka sekä mies että vaimo allekirjoittaisivat. Sitten tämä sopimus kehystettäisiin ja laitettaisiin roikkumaan aviovuoteen yläpuolelle. Eikö ole mainio idea.

    Niin t-taso tietysti vaihtelee. Eli sopimukseen pitäisi saada ns. joustopykälä eli jos miehen t-taso olennaisesti nousee, se tietää lisää seksikertoja per viikko.

    Hieno idea!!! Nyt vaan sopimuksia rustaamaan. Haloo vaimot ja aviomiehet, tässä teille timanttinen idea!!!

    Äänestä

Juuri näin, että sopimusta pöytään. Jos mies ei saa pimpsaa niin jää ne seuraavat Marimekon verhot vaimolta saamatta, tai menee töihin ja tienaa itse.

Äänestä

eipä juuri verhot kiinnosta, jos ei itse mies ole haluttava..

Äänestä

Useat miehet oikeasti toivovat että vaimo pihtaisi ja saisi hyvän syyn lähteä vieraisiin. Ne joiden vaimot eivät pihtaa joutuvat keksimään muita syitä ja siinä tarvitaan mielikuvitusta enemmän.

Äänestä

On paljon yksinäsiä miehiä ja elävät ilman seksiä naisen kanssa. On se kumma jos kuitenkin saa, mutta ei ihan tarpeeksi ja ukkomiehen pitää alkaa juoksemaan vieraissa.

Äänestä

Tämä aloitus on kyllä niin totta kuin olla ja voi. Parisuhteessa tulisi ylläpitää omaa seksuaalista halukkuuttaan ja tuoda oma panoksensa suhteen seksiin. Seksi on tunteita stimuloiva ja parisuhdetta yhteensitova voima. Sellainen suhde, jossa ei ole seksiä on kaverisuhde. Parisuhteen perusoletus on seksin sisältyminen suhteeseen.

Niin ja tämä kohdistuu niin miehiin kuin naisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

monta ihmettä kirjoitti:

Olemme tuttavia keskenämme ja joskus aikoinaan olemme olleet myös sängyssä. Meillä molemmilla on ollut jo useita vuosia omat suhteemme ja välillämme ei todellakaan ole mitään muuta kuin tuttavuutta. Välillä mies huom. mies ottaa yhteyttä ja haluaa jutella kanssani. Joskus on kyllä pyytänyt seksiäkin, mutta en ole suostunut ja asia on onneksi jäänyt.
Mies puhuu joka kerta miten raskasta on kun vaimo ei anna. Olen yrittänyt selittää mitä hän itse voisi tehdä asian eteen. Naiset kun lämpenevät ensiksi yläpäästä ja vasta sitten alapäästään.
Kysyin mieheltä suoraan, että miksi sitten jatkaa naisen kanssa jos suhde on siinä pisteessä? Sanoi välittävänsä naisesta ja nainen kyllä on välillä ihan ihana ja sen takia hän jaksaa naisen kanssa, vaikka kärsii siitä ettei saa seksiä.
Ainoana vaihtoehtona mies näki, että hänen on pakko kohta mennä vieraisiin, koska puutteessa oleminen alkaa olla todellaraastavaa.Vaikkei vaimostaan halua erota, eikä lopoettaa suhdetta.
Vaikeetahan se varmasti on olla ilman seksiä. Mutta tuskin se tietysti vieraissakaan käyminen niin hyvä vaihtoehto on.
Sille tielle kun lähtee niin voi tulla paljon vaikeuksia. Taudit, raskaus jopa se että kakkonen alkaa roikkumaan ja olettamaan jotain. Ja asia tulee ennemmin tai myöhemmin jullki ja sillä tavoin menettää kuitenkin sitten sen ykkösen, ehkä.

Mikä siinä seksissä sitten on niin vastenmielistä, että sitä ei voi tehdä???? Säästyi monet parit monelta itkulta. Pakkohan ei tietysti ole antaa jos ei tahdo, mutta voiko sitä joskus edes jättää vähän syrjemmälle sen mitä itse haluaa ja ajatella myös toista ihmistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu