Näinkin todella monia suomalaisia on kohdeltu

suomalaisten omassa maassaan tapahtuu sellaistakin, että ihmiset ovat huolissaan puhuneet puhelmisissaan jotain terveyttä huolestuttavasta asiasta ja siellä puhelimen toisessa päässä on vähätelty soittajan omaa huolta.

On vaikka kuinka monia esim. kasvaimia, joista ihminen on soittanut tietämättä vielä mitä ne pahkurat ovat. Toisessa päässä kysytään vaan, että onko se tulehtunut ja siihe jää, vaikka monesti yrittää soittaa.

No sitten liian myöhään alkavat hoitamaan monienkin vakavia kasvaimia.

Tässä vain yksi esimerkki. Kun on elänyt jonkun aikaa, niin tietääkin jo jotain.

Ihmettelen oman kansan kohtelua ja tuota ulkomaalaisiin varojen tuhlaamista avokätisesti. Useimmissa maissa ei ulkomaalaisille jaeta automaattisesti rahaa, kun saapuvat vieraaseen maahan, suomessa sitä tehdään ja päälle tarjotaan automaattisesti asunnot, kalusteet, kännykät sun muut, jopa ajokorttirahoja jne. eräskin muslimimies oli kehunut avoimesti, kuinka poikansa sai hienon maastopyörän sossun maksamana.

Kaikenlaista sitä on vuosien aikan kuullut ja nähnyt ja odotellut, että tuo hallitus vaihtuisi, viisaita pääisis pitämään suomalaisten puolia vihdoin.
5108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Monesti kun potilaalla on outoja pahkuroita ja niiden alueella tunnottomuutta, niin lääkärin diagnoosi on..

Tulkaa puolen vuoden kuluttua uudelleen niin katsotaan onko tilanne kehittynyt.

Usein tilanne kehittyykin niin, ettei puolen vuoden jälkeen potilasta kannata enää hoitaa.

Huomioonotettava seikka ovat myös lasten mielenterveystyön alati yhä riittämättömämmät varat. Vaikka juuri siellä tehdään työtä, jolla säästettäisiin suuria summia tulevaisuuden ongelmien suhteen. Tästä on keskusteltu monissa yhteyksissä, ja on tullut selväksi kuinka vähän lasten ja nuorten mielenterveystyötä arvostetaan valtionhallinnon piirissä.

Mutta kun eräs ministeri (A.T) äkillisesti oivalsi että myös MAAHANMUUTTAJIEN lapset tarvitsevat mielenterveyspalveluita, niin miljoonia euroja rahaa löytyi HETI PAIKALLA. Tosin ei-maahanmuuttajien lapsia se ei auta, sillä nuo rahat on korvamerkitty VAIN maahanmuuttajien lasten mielenterveyspalveluihin.

Äänestä

pitää suomalaisten pyrkiä omaan maahansa maahanmuuttajana, palvelut pelaa ja rahaa sataa..ei kun lomakkeita täyttämään..

Äänestä

KETKÄ ÄÄNESTI NE ÄÄLIÖT VALTAAN, JOTKA SORSIVAT KOTIMAISIA ISÄNMAALLISIA, ja HEIDÄN VERONMAKSU KYKYÄÄN, ja VASTUULLISUUTTA KAIKISTA ASIOISTA ?

OLISKO NE LIMANVIHREITÄ ASEISTAKIELTÄYTYJIÄ, JA HALOSEN VILLIINNYTTÄMIÄ SETALAISIA , ja MUITA VASTAAVIA MIELISAIRAITA, jotka HALUAVAT TUHOA SUOMALAISELLE REHELLISELLE IHMISELLE, JA TÄLLE MAALLE ?

SEN TIEDÄMME, että HEITÄ ON !!!

Äänestä

Aloittaja ei kertonut kenelle ne suomalaiset olivat soitelleet.

Äänestä
  • Minä huomasin saman. Jäljempänä tosin on tarkennus että soittajan huolta on vähätelty "puhelimen toisessa päässä".

    Missähän se "puhelimen toinen pää" mahtaa olla? En kyllä tiedä edes sitä ensimmäistä päätä... Onko tämä jokin Nokian uusi malli jolla yritetään voittaa takaisin markkinaosuutta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullista menoa kirjoitti:

suomalaisten omassa maassaan tapahtuu sellaistakin, että ihmiset ovat huolissaan puhuneet puhelmisissaan jotain terveyttä huolestuttavasta asiasta ja siellä puhelimen toisessa päässä on vähätelty soittajan omaa huolta.

On vaikka kuinka monia esim. kasvaimia, joista ihminen on soittanut tietämättä vielä mitä ne pahkurat ovat. Toisessa päässä kysytään vaan, että onko se tulehtunut ja siihe jää, vaikka monesti yrittää soittaa.

No sitten liian myöhään alkavat hoitamaan monienkin vakavia kasvaimia.

Tässä vain yksi esimerkki. Kun on elänyt jonkun aikaa, niin tietääkin jo jotain.

Ihmettelen oman kansan kohtelua ja tuota ulkomaalaisiin varojen tuhlaamista avokätisesti. Useimmissa maissa ei ulkomaalaisille jaeta automaattisesti rahaa, kun saapuvat vieraaseen maahan, suomessa sitä tehdään ja päälle tarjotaan automaattisesti asunnot, kalusteet, kännykät sun muut, jopa ajokorttirahoja jne. eräskin muslimimies oli kehunut avoimesti, kuinka poikansa sai hienon maastopyörän sossun maksamana.

Kaikenlaista sitä on vuosien aikan kuullut ja nähnyt ja odotellut, että tuo hallitus vaihtuisi, viisaita pääisis pitämään suomalaisten puolia vihdoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu