ujous työpaikalla

Ei ollut vain oikea paikka sulle, etsi uusi vain.

En usko, että menetit mitään!

Samoin kävi minulle, ja en ole katunut päivääkää

Minä olin nuorempana tosi ujo Nykyään olen paljon rohkeampi, olen puhelias ja uskallan sanoa mitä ajattelen. Silti pohjimmiltani olen kuiteskin vielä ujo, mutta se näy minusta niin selkeästi ulospäin...
Tuli mieleen aloittajan tekstiä lukiessa, eräs oma kamala tilanne. Olin vuosia sitten työharjoittelijana eräässä vaate/sekatavaraliikkeessä. Liike oli pieni ja siellä oli minun lisäksi vain kaksi työntekijää. Eräänä päivänä toinen niistä työntekijöistä haukkui minut ihan pystyyn kesken työpäivän. Työni oli tietysti asiakaspalvelutyötä. Kuten mainitsin, olin vielä tuolloin todella ujo ja en osannut vielä silloin olla rennosti asiakkaiden kanssa. Sen sijaan, että tämä nainen olisi asiallisesti antanut palautetta ja neuvonut, hän päätti ruveta nimittelemään minua ja oli todella tyly. Hänen sanojensa jälkeen menin vessaan itkemään. Kummastelen vielä tänä päivänäkin kuinka aikuinen ihminen voi olla noin huonokäytöksinen!

Harmi, ettei kyseinen ämmä ole enää töissä siellä liikkeessä. Voisin muuten tänäpäivänä mennä antamaan hänelle hieman palautetta ja sanoa kuinka niitä työharjoittelijoita ja työkavereita tulee kohdella....

Hae vain ihan rohkeasti töitä!! Ei kaikki työntajat ole samanlaisia. Älä välitä siitä mitä entinen työnantajasi sinulle sanoi. Hän on ollut todella ajattelematon, tyhmä ja ilkeä, kun on sillä tavalla sinulle sanonut!!!!

Voi jessus mikä kusipää. Olisin varmaankin tuntenut ihan samalla tavalla, jos olisin ensityöpaikkaan sattunut moisen pomon alaisuuteen. Hae vain johonkin muualle töihin, ei mitään hätää...

hae sellaiseen paikkaan missä ei ole ryhmätyöskentyä

Karmeita kokemuksia aloittajalla ja kolmannella kirjoittajalla.
Ei voi ymmärtää miksi ujoille pitää olla epäkohtelias sen takia ettei ole koko ajan äänessä, ihan kuin me tarkoituksella yritettäisiin loukata muita olemalla muita hiljaisempia.
Tietty joissakin asiakaspalvelutöissä tulisi olla tosi puhelias mutta nekin tilanteet voisi hoitaa rakentavasti ja kohteliaasti.

Niin, kun ei saa olla oma itsensä, vaan pitäisi olla jotain muuta, lainaan Liisa Keltikangas- Järvistä joka toteaa, että sosiaalisuutta korostetaan liikaa työelämässä.

Esimiesten pitäisi arvostaa enemmän työntekijöiden asiaosaamista kuin sosiaalisia taitoja.

Hänen mielestään temperamenttipiirteillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka pätevä ihminen on.

Ujojen ja hiljaisten ihmisten ei tarvitse yrittää muuttaa itseään työelämässä väkisin ulospäin suuntautuneiksi.

Alkuperäiseen viestiin lisätäkseni, kyseisellä pomolla ei ollut minkäänlaisia esimiestaitoja. Esim. jos joku teki virheen, niin tullaan naama punaisena huutamaan että "kuka se oli" ja kun virheen tehnyt työntekijä selvisi, niin sitten uhkallaan tyyliin, että anna olla viimeinen kerta tai.. Ei kovin rakentavaa palautetta mielestäni. Ja sitten hänellä oli tapana naureskella ja haukkua muita selän takana.
Minä varmasti olin aika potentiaalinen kohde. Ja jos joku oli sairaslomalla, niin oli heti ensimmäiseksi henk.kohtaisenkin sairasloman syystä muille lavertelemassa, vaikka asianomainen pyysi olla kertomatta. Ja annahan kun sattui sairastumaan ja ilmoitti sairaslomasta pomolle, niin hirveän äkäinen vastaanotto puhelimen päässä ja tinkaaminen sairasloman syystä. Ei kovin reilua käytöstä työntekijää kohtaan.
Onneksi tuotakaan tyyppiä ei tarvitse enää nähdä..En usko, että tulevaisuudessa voisi ainakaan pahempaa pomoa tulla vastaan. Suunta voi olla vain ylöspäin..

Voi ei, huonoja kokemuksia Saaralla. Mulle kans kerran päiväkodissa sanottiin (siis kun olin siellä täissä), et olen tosi hiljainen. Ei siihen mitään pahaa liittynyt, mutta mä rupesin itkemään. Se vaan jotenkin osui niin kipeään paikkaan. Mulle hiljaisuus tarkoittaa yhtä kuin huono ihminen. Tästä yhtälöstä pitäis hankkiutua eroon. Kotihoidossa ollessani (lähihoitaja kun olen ammatiltani) sain palautetta, että sosiaaliset taitoni eivät ole kovin hyvät. Olen saanut niin paljon tuollaista palautetta, etten uskalla enää mennä töihin ollenkaan. Ehkä suurentelen itse asiaa, mutta tuntuu, että minussa vain on jokin vika enkä kelpaa tällaisenaan työelämään.

Sulle sattui Saara kovin empatiakyvytön pomo. Samainen Liisa Keltikangas-Järvinen johon jo ylempänä viitattiin kirjoitti joskus persoonallisuusrasismista. Tuo jos mikä on juuri sitä.

Itsekin ajauduin opiskelemaan lähihoitajaksi, ajatuksenani päästä tekemään kyseistä työtä, ei vetämään läpänheittäjän roolia. Nyt parin eri paikan työkokemuksella täytyy sanoa, että jollet ole röökiä työpäivän aikana vimmatusti kiskova pinnallinen höpöttäjä, niin kummasti sitä jää työpaikallaan ulkopuoliseksi kaikista sosiaalista kuvioista. Työtään toki pääsee tekemään, ja onneksi töistä ei tällä alalla ole ainakaan pulaa, jos tekeekin mieli vaihtaa.. Esimiehet onneksi etsivät lähinnä hyvää ja tunnollista työntekijää, joten ujouteni ja pieni jännittämiseni työhaastatteluissa ei ole ikinä ainakaan työnsaantiani haitannut.

Hoitoalasta: Yleensä juuri ne rauhallisimmat hoitajat on miellyttävämpiä verrattuna niihin hössöttäjiin, jotka rakastavat omaa ääntään. Pahimmat työpaikat on oman kokemukseni mukaan esim. isot sairaalaosastot, jossa hoitajat voi olla iäkkäämpiä, rutinoituneita ja lopen uupuneita ja kyllästyneitä työhönsä ja purkaa sen kaiken sitten potilaisiin tai uusiin (ujoihin) työkavereihin. Naisvaltaisilla aloilla kiusaaminen on kaikista kierointa ja juonikkainta ja helposti syntyy kuppikuntia, joista ujo jää ulkopuoliseksi. On parempikin ettei mene mukaan niihin juonitteluihin ja pitää puolueettoman asenteen ja ehkä katselee tilannetta vähän sivusta. Samalla kuitenkin hoitaa työnsä parhaansa mukaan. Oman kokemukseni mukaan paras työkaveriporukka on sellainen, jossa on luonteeltaan laidasta laitaan ihmisiä, on niitä suulaita ja sitten on niitä rauhallisia, on eri ikäisiä aina parikymppisestä eläke-ikään asti, on sekä miehiä että naisia ja on myös niitä, jotka ei tupakoi (miksi ylipäätään terveydenalan ammattilaiset tupakoivat tietäen hyvin keuhkoahtaumataudin johtavan tuskaiseen tukehtumiskuolemaan?) Kun työryhmän sisällä on erilaisuutta, se on suvaitsevaisempi ujojakin kohtaan. Tietenkin esimieskin vaikuttaa työilmapiiriin omalla asenteellaan ja viisas esimies satsaakin hiljaisiin, mutta luotettaviin työntekijöihinsä. Ujolle paras työympäristö voisi olla jokin sellainen pienempi yksikkö, jossa arvojärjestyksessä on ehdottomasti tärkeimpänä asiakkaiden/potilaiden hyvinvointi kuin työntekijöiden keskinäiset sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajasta juoruilu. Paras ohje on: "Kenenkään kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta kaikkien kanssa on pystyttävä tekemään töitä." Ehkä jotkut naiset pitävät työkavereitaan kuin toisena perheenä ja vaativat siltä myös sellaista käytöstä, että kaikkien kuuluisi muka olla ystäviä keskenään, vaikka todellisuudessa töissä ollaan tekemässä töitä eikä kaveeraamassa tai luomassa sosiaalista draamaa. Itselleni ujona hoitoala kävi liian energiaavieväksi sosiaalisuutensa puolesta, että päätin vaihtaa alaa vähemmän ihmisläheiseen suuntaan.

MInulla on joku outo ongelma että joittenki ihmisten seurassa(esim.työpaikalla) pystyn olemaan oma itseni ja puhua heille,mutta sitten jos vaikka tulee yksi ihminen(ei väliä kuka) lisää porukkaan niin muutunkin ihan tuppisuuksi. Mietin itsekkin mistä johtuu että joskus "osaan" puhua ja joskus en. Olen ollut täysin samassa tilanteessa että ei vaan osaa kommunikoida työpaikalla ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, alussa on helppoa kun tutustuu ihmisiin, se ei ole ongelma, mutta kun pidemmän päälle joutuu alkaa puhumaan enemmän niin menen jotenkin lukkoon ja oletan jo etukäteen että he eivät edes halua kuulla mitään minusta(huono itsetunto) ja sulkeudun pahasti. Haluaisin tästä ongelmasta eroon ja ottaa rennosti, koska tiedän pystyväni siihen! (Oikeasti en tiedä miksi en aina).

Oikeasti ujot ihmiset voivat olla sosiaalisempia kuin egoistiset jyrääjät, jotka ajattelevat vain itseään. Ujot ja hiljaiset ottavat usein muutkin huomioon, ja he haluavat rakentaa oikeasti hyvän työpaikan jossa kaikilla olisi hyvä olla :)

Itse olen n. puoli vuotta toiminut työpaikkaohjaajana sekä kouluista tulleille harjoittelijoille, että parille oppisopimuksella olevalle ja sen lisäksi olen nykyään vastuussa oman osastoni toiminnasta ja tuloksesta. Työn kuvan suorittaminen itsessään on kovin hankalaa, koska olen erittäin ujo ja lääkärin diagnoosin mukaan minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö joka oman lisädiagnoosini mukaan johtuu paniikkihäiriöstä sekä sosiaalistentilanteiden pelosta. Lääkitys toki auttaa hieman (xanor max. 1.5mg/pvä ja propral max. 120mg/pvä), mutta lääkityksestä huolimatta en osaa toimia luontevasti kaikkien uusien ihmisten kanssa. Olen oppinut kyllä delegoimisen taidon ja usein pyydän jotain muuta työntekijää opettamaan työtehtävien salat, vaikka se olisi oikeasti omaa työtäni. Yleensä peitän tahdottomuuteni muiden työkiireiden syyksi (joskus kiire on oikeastikin se syy, mutta joskus ei) ja se harmittaa loppujenlopuksi sillä mikä olisi parempi apu ujouden, sos.til. pelkojen yms. voittamiseen kuin oikeasti pakottaa itsensä toimimaan sosiaalisesti. Tunnen ettei itsestäni ole johtajaksi. Töissä näkee kyllä joskus harjoittelijoita joita selvästi vaivaa samankaltaiset vaivat kuin itselläni ja heitä erityisesti yritän parhaani mukaan tukea ja kannustaa minkä omalta huonovointisuudeltani pystyn.

Näin: http://blogit.image.fi/anzionmukaan/ujot-huomaataan-tyopaikoilla-viimeistaan-yt-neuvotteluissa/

Tiedän tuon tunteen. Olen jo keski iän kynnyksellä oleva mies ja olen luonteeltani ujo. En vain keksi mitään järkevää sanottavaa ja ne hiljaiset hetket ovat kiusallisia varsinkin työpaikalla. Kaikki pitävät varmaan vähän outona mutta olen alkanut hyväksyä asian joten pitäkööt :) töitähän sinne työpaikalle mennään tekemään eikä seurustelemaan.