Sinkkunaisen/miehen kohtaaminen

no tottakai jokaiseen naiseen ensin koitetaan tehdä vaikutus jollainlailla, itse koitan tehdä sen rennolla asenteella. jos kuulen et nainen on varattu niin sit sitä yritystä ei niin ole ja muutenkin olemisesta häviää suorituspaineet.

En ikinä sekaannu työkaveriin. Ennemin sekkaannun vaikka naapuriin. Ja sekaannun joka tapauksessa vain mihin ite haluan.

Olen sinkkumies ja tottakai jos näen tai tapaan missä tahansa tilanteessa kiinnostavan oloisen naisen, koitan jotenkin päästä puheille ja selvittää onko hänkin sinkku.

Hyviä, seurusteluun kelpaavia sinkkunaisia tapaa niin harvoin, ettei ole varaa menettää yhtäkään tilaisuutta.

Myönnän, mietin lähes poikkeuksetta tutustuessani aiemmin vieraaseen naiseen, mahtaako hän olla sinkku. Toistaiseksi on käynyt joka kerta ilmi, että nainen on varattu, joten se siitä. En näin ollen oikeastaan tiedä, miten käyttäydyn tilanteessa jossa nainen on ikänsä ynnä muun - ja ennen kaikkea siviilisäätynsä - perusteella mahdollinen tyttöystävä. Mutta jos hän osoittautuisi että edessäni seisoisi ihan oikeasti sinkkunainen, joka ei ole ehtinyt tehdä harvinaisen selväksi että turha yrittää mitään, niin yrittäisin varmaankin esiintyä hieman edukseni. Tai ainakin aikoisin tehdä niin, en tiedä miten se käytännössä ilmenisi, luultavasti vain tökerönä punasteluna ja änkytyksenä kun yritän liikaa tai en paniikissa osaa sanoa tai ajatella mitään. Sinkkunainen on kuitenkin lähes sukupuuttoon kuollut laji kolmekymppisten joukossa, että periaatteessa heterosinkkumiehelle on vakava virhe olla yrittämättä mitään sellaisen kohdatessa.

Jos on viehättävä ja mukava niin putkiaivoisesti ajattelen että onpas siinä viehättävä ja mukava nainen, saattaa mielessä käväistä parisuhdetilannekin että onkohan vapaana mutta jos on töissä niin sekin tosiasia on mielessä ettei kuormasta syödä. Varmaan olen aika etäisen viileä tai aivan yhtä lämmin häntä kuin muitakin kohtaan, en sen kummemmin yrittele mitään koska edelleenkään ei kuormasta syödä. Sitten myöhemmässä vaiheessa kun ollaan jossain illannavietossa eikä enää samoissa ympyröissä normaalisti paljastuu että nainen olisi ollut kiinnostunut tekemään lähempää tuttavuutta mutta on nyttemmin jo varattu niin ei siitäkään kuormasta viitsi enää syödä.

Minä vähät välitän ketä ympärillä pyörii. Ei naiset ole minusta kiinnostuneita edes ikinä. On työporukassa naisia mut en ikinä kysele mitään enkä kattele niitä. En istu niiden viereen vaan mahdollisimman kauas. Yritän olla näkymätön ja kylmä naisille. Jos ne jotan kysyy niin vastaan yhdellä sanalla. En minä vihaa naisia mut annan sellasen kuvan että en tykkää niistä.

Kauheeta. Ihan kauheeta. Ei tollasta ookkaan.

Myönnän kyllä ajattelevani tuollaisessa tilanteessa sitä onko nainen vapaa ja jos on niin millaiset mahdollisuudet minulla olisivat. Valitettavasti vaan sellainen kohtaaminen ei tunnu oikein tasavertaiselta. Jos nainen on viehättävä ja mukava niin hänellä riittää kysyntää. Minä taas olen vain mies. Voin tietysti ilmoittautua kiinnostuneeksi ja liittyä kuvitteelliseen jonoon mutta mietin millä todennäköisyydellä juuri minä nousisin jonon kärkipäähän, teen tällaiset henkiset laskutoimitukset ja annan olla.

Totta kai mietin olisko kiinnostavan näkösestä mulle pariksi. Siksihän tuolla paikoissa tulee luuhattua vaikkei onni potkiskaan.
Sitten kun on luuhannu tarpeeksi, pitää taukoo ja miettii uusia strategioita. Näin ainaki mulla kun haluisin alkaa seukkaan.

En tapaa ihmisiä, mutta jos tapaisin niin luultavasti pakenisin tilanteesta ennen kuin mitään informaatiota olisi ehditty jakaa.

Noo, riittävän monen ikävän kokemuksen jälkeen kyllä lähtöolettamuksena minulla on se, ettei miellyttävä mies VOI olla vapaa...

Voi hitsi kun tuollaiset asiat voisikin selvittää jtkn yksinkertaisesti katsomalla onko sormusta tai jotain...

Naiset eivät ole juurikaan koskaan antaneet minulle positiivisia signaaleja, mitä nyt kerran kahteen vuoteen, joku yrittää silmäpeliä. Lähtökohtaisesti naiset ovat minulle vain kassaneitejä, virkailijoita ja pankkineitejä. Kun en suhtaudu naisiin seksuaalisesti niin vältän väistämättömän pettymyksen. Se on toiset miehet, jotka kaatavat naisia. Minun on parasta vain nuolla haavani yksin pimeässä. Sitäpaitsi nykynaiset ovat liian kokeneita jo kaiken nähneitä, kun minä olen vielä täysin kokematon aikamies. Arvomme ja kokemuksemme olisivat kuitenkin liian erilaisia käytännössä kaikkien naisten kansa, että se kantaisi parisuhteeseen.

En ole tainnut törmätä yhteenkään n 30-40-vuotiaaseen sinkkumieheen sinkkuuteni aikana viime syksystä lähtien.

En tosin ole etsinytkään eli ehkä jossain baarissa pari sanaa tullut vaihdettua, mutta muuten elän niin perheytyneiden ihmisten keskellä, että minä kolmekymppisenä sinkkunaisena olen outo ilmestys vaikkapa illanvietoissa.

En ehkä ole vielä valmis uuteen suhteeseen, joten en ainakaan raivolla kiinni kävisi jos sinkkumieheen törmäisin. Jos mies osoittautuisi mukavaksi, sellaiseksi kenen kanssa on helppo jutella, niin ehkä voisin mahdollisesti ajatella, että olisi kiva tavata uudelleen. Itsetunto on kuitenkin vielä sen verran hukassa, että todennäköisesti jäisi treffikutsut esittämättä torjunnan pelossa.

Minä haluan parisuhteen, joten kuljen silmät auki ihan koko ajan, arvioin ikää, vilkaisen onko sormusta, koitan selvittää, onko vapaa. Jos on nimi tiesossa, googlaan löytyiskö muita tietoja. Työkaverit on vähän riski... en ehkä itse yrittäisi. Vähemmällä nolostumisella pääsee, jos tuntemattomalta kysyy siviilisäätyä tms.

Riippuu siitä onko kuinka akuutisti itsellä haku päällä.Kyllä minä tilanteessani nyt katselen hyvinkin kiinnostuneena miettien olisiko tässä sopiva seuralainen.Jostain syystä eteeni on ilmaantunut vain pariskuntia tai selkeästikin varattuja miehiä.En osaa tehdä vaikutusta,jään aina vain pohtimaan mielessäni asiaa.