Typerä nainen

Kaikesta päätellen olin nuorena siis typerä, kun oikeasti kohtelin miehiä reilusti ja ystävällisesti, enkä kaikin tavoin yrittänyt hankkia itselleni kaikenlaisia etuisuuksia ja pistänyt miehiä tekemään asioita puolestani vihjailemalla mahdollisuuksiin saada seksiä.

Nyt olen kolmekymppinen ikisinkku, ja ainoa asia minkä olen oppinut on se, että miehet eivät todellakaan rakastu naisiin, jotka kohtelevat heitä hyvin, vaan se itsekäs hyväksikäyttäjä on ikuisesti se unelmien nainen, jolle mies omistautuu loppuelämäkseen
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin se tuntuu valitettavasti menevän nykymaailmassa. Nämä kaksi asiaa mitkä sanon seuraavaksi ovat tosiasioita: tätä maailmaa pyörittää seksi ja raha, se on fakta, ei rauha, rakkaus tai hyvyys. Tästä saattaisi saada sen kuvan että olen pessimistinen, en ole, itseasiassa optimisti ennenkaikkea realisti.

Äänestä

Totta.

Itselläni oli teininä mitä kunnollisin tyttöystävä mutta rakastuin kuitenkin tulisesti sellaiseen huorahtavaan, erittäin hyvännäköiseen panopuuhun.

Seksi oli aivan loistavaa, aikansa sitä kesti ja näin vanhempana voi vain ihmetellä kuinka pallit voi viedä nuorta kollia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taisin olla kirjoitti:

Kaikesta päätellen olin nuorena siis typerä, kun oikeasti kohtelin miehiä reilusti ja ystävällisesti, enkä kaikin tavoin yrittänyt hankkia itselleni kaikenlaisia etuisuuksia ja pistänyt miehiä tekemään asioita puolestani vihjailemalla mahdollisuuksiin saada seksiä.

Nyt olen kolmekymppinen ikisinkku, ja ainoa asia minkä olen oppinut on se, että miehet eivät todellakaan rakastu naisiin, jotka kohtelevat heitä hyvin, vaan se itsekäs hyväksikäyttäjä on ikuisesti se unelmien nainen, jolle mies omistautuu loppuelämäkseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu