ollaan miehen kanssa oltu yhdessä jo yli viisi vuotta, mutta nyt on alkanut tuntumaan siltä että jo riittää, nimittäin liian moni asia tuntuu olevan pielessä.
esim.
1) tunnen olevani miehelle ns. äidinkorvike. siivoan, teen ruoan, pesen pyykit, viikkaan pyykit pois, tiskaan.mies ei osaa tehdä ruokaa vaikka on jo 30v, ja en jaksa ymmärtää tätä sillä itse 26-vuotiaana naisena osaan sitten aika hemmetin paljon sellaista mitä mies ei muka osaa.
2) mies käyttäytyy minua kohtaan välillä todella ilkeästi. esim. saan kuulla aina sen "pidä vittu turpas kiinni saatana" ja "vitun huora älä inise siinä" jos kritisoin joitain asioita mitä hän on tehnyt mielestäni ajattelemattomasti, enkä edes mitenkään ilkeästi..silti saan paskaa niskaan..olenhan vain "kotiorja".
3) seksi on todella tylsää ja mies meinaa tulla melkein 5min. päästä yhdynnän aloittamisesta kun tuntuu hyvältä..seksi muutenkin tuntuu olevan enemmän miehen miellyttämistä varten..itse en enää juurikaan nauti seksistä hänen kanssaan..ja välillä tuntuu että mies on epävarma ja ei osaa käsitellä minua, vaikka olen yrittänyt opettaa mikä tuntuu hyvältä.
4) emme tee oikeastaan mitään yhdessä..kunhan vain ollaan ja katsotaan telkkaria eri puolilla sohvaa, tosin välillä en edes haluakaan että mies tulee ns. iholle..saatika koskee..tulee vain semmoinen tunne.
välillä meillä menee ihan hyvin, mutta todellakin tuntuu siltä että hän nyt ei ole se tyyppi kenen kanssa haluaisin jakaa loppuelämäni, sillä en koe mitään suurta rakkautta häntä kohtaan, ja nyt on alkanut tulemaan sellainen fiilis, että haluaisin muuttaa yksin omaan asuntoon ja elää omaa elämääni.
edelleen olen kahden vaiheilla ja mietin suhteemme hyviä ja huonoja puolia..nyt on vaan taas ollut niin paljon huonoja päiviä että epätoivo on taas vallannut mielen.
en ole myöskään sellainen tyyppi että jaksaisin käydä yökerhoissa..olen kotona jo 23.30 nukkumassa. enkä jaksaisi alkaa etsimään "sitä suurta rakkautta" uudelleen ja tutustua uuteen ihmiseen..olisi kiva jos joskus tulisi se tunne että "rakkautta ensisilmäyksellä"..olen niin paljon kyynistynyt aiempien suhteitteni myötä että en usko ihan mitä tahansa makeiluja..
en tiedä..onko ketään samassa jamassa olevaa?
esim.
1) tunnen olevani miehelle ns. äidinkorvike. siivoan, teen ruoan, pesen pyykit, viikkaan pyykit pois, tiskaan.mies ei osaa tehdä ruokaa vaikka on jo 30v, ja en jaksa ymmärtää tätä sillä itse 26-vuotiaana naisena osaan sitten aika hemmetin paljon sellaista mitä mies ei muka osaa.
2) mies käyttäytyy minua kohtaan välillä todella ilkeästi. esim. saan kuulla aina sen "pidä vittu turpas kiinni saatana" ja "vitun huora älä inise siinä" jos kritisoin joitain asioita mitä hän on tehnyt mielestäni ajattelemattomasti, enkä edes mitenkään ilkeästi..silti saan paskaa niskaan..olenhan vain "kotiorja".
3) seksi on todella tylsää ja mies meinaa tulla melkein 5min. päästä yhdynnän aloittamisesta kun tuntuu hyvältä..seksi muutenkin tuntuu olevan enemmän miehen miellyttämistä varten..itse en enää juurikaan nauti seksistä hänen kanssaan..ja välillä tuntuu että mies on epävarma ja ei osaa käsitellä minua, vaikka olen yrittänyt opettaa mikä tuntuu hyvältä.
4) emme tee oikeastaan mitään yhdessä..kunhan vain ollaan ja katsotaan telkkaria eri puolilla sohvaa, tosin välillä en edes haluakaan että mies tulee ns. iholle..saatika koskee..tulee vain semmoinen tunne.
välillä meillä menee ihan hyvin, mutta todellakin tuntuu siltä että hän nyt ei ole se tyyppi kenen kanssa haluaisin jakaa loppuelämäni, sillä en koe mitään suurta rakkautta häntä kohtaan, ja nyt on alkanut tulemaan sellainen fiilis, että haluaisin muuttaa yksin omaan asuntoon ja elää omaa elämääni.
edelleen olen kahden vaiheilla ja mietin suhteemme hyviä ja huonoja puolia..nyt on vaan taas ollut niin paljon huonoja päiviä että epätoivo on taas vallannut mielen.
en ole myöskään sellainen tyyppi että jaksaisin käydä yökerhoissa..olen kotona jo 23.30 nukkumassa. enkä jaksaisi alkaa etsimään "sitä suurta rakkautta" uudelleen ja tutustua uuteen ihmiseen..olisi kiva jos joskus tulisi se tunne että "rakkautta ensisilmäyksellä"..olen niin paljon kyynistynyt aiempien suhteitteni myötä että en usko ihan mitä tahansa makeiluja..
en tiedä..onko ketään samassa jamassa olevaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos mun mies sanois mulle huora, se kuolis.
Tee fiiliksesi mukaan. Sitten valmistaudu nunnamaiseen elämänopiskeluun. J'ätä ajatus että "täytyy olla joku", jätä yökerhojuoksut, ala vaikka maastojuoksu. Lainaa kirjastosta pino henkisen kasvun ja elämäntaidon kirjoja, mieti asioita, helli itseäsi terveellisellä elämällä ja harmonisilla asioilla. Luota johdatukseen. Lastesi isä ilmestyy elämääsi, kun on aika. Ei kuitenkaan yökerhossa, luulen.
et vissiin lukenut loppuun asti;"en ole myöskään sellainen tyyppi että jaksaisin käydä yökerhoissa..olen kotona jo 23.30 nukkumassa"
höm..
Homma vaikuttaa niin pystyyn kuukahtaneelta kuin olla voi... Miehen mielestä kaikki ilmeisesti on ok, mutta sinä et saa suhteelta yhtään mitään?
Kerran täällä eletään - ja kun teillä ei ole lapsiakaan huomioitavana, miksi jatkaa tuollaista tahkoamista? Kannattaako epätyydyttävässä suhteessa elää lähinnä siksi, ettei viitsisi yksinkään olla? Vaikuttaa siltä, että sinut saa jäämään tottumus, ei rakkaus.
Jos ja kun jossain vaiheessa haluat lapsia, onko tämä mies todellakin se, jonka haluat lastesi isäksi?
Saat uuden suhteen kuulostamaan siltä kuin se olisi inhottavaa pakkopullaa... No sitä se voi ollakin, jos väen vängällä päätät, että "teet" jostakusta uuden kumppanin sellaisesta tyypistä, joka täyttää ihannekumppanilistasi kriteerit. Mutta kun ei se noin mene... vaan vanhaa värssyä lainatakseni: "ei onni tule etsien, se tulee eläen". Et voi tietää, minkä nurkan takana se onni luuraa ja jos oikein veren maku suussa etsit, todennäköisesti påäädytkin täysin väärään ihmiseen.
Olin muutama vuosi sitten samassa jamassa. Vaikeaa oli lähteä, kun olihan meillä ne hyvätkin hetkemme - aivan kuten itse kirjoitat - mutta lopulta tunnustin itselleni tosiasiat ja lähdimme eri teille. Pari vuotta olin yksin, sitten muutaman mutkan kautta eteen tuli nykyinen miesystäväni. Meillä on kummallakin menneisyytemme ja ehkä siksi osaamme arvostaa nykyhetkeä entistä enemmän.
olen muutenkin tämän nykyisen suhteeni myötä tullut aina vain yksinäisemmäksi..
kavereita ei enää ole mitä oli joskus..tosin kavereilla on nykyään niin eri elämäntilanteetkin kuin minulla(perheellistyneet) että ei ole oikein puheenaiheitakaan ja baarikaveriksi en jaksa lähteä kenellekään(kokemusta on..olet vain varalla jos rahat sattuu loppumaan ja tarvis saada lisää juotavaa niin kyllä kaveri tarjoaa).
nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja lähtenyt vaikka vain itsekseni kiertämään kauppoja ja muita paikkoja jos miestä ei kiinnosta..pyörä on keksitty.
olen alkanut muutenkin miettimään että tarvitsisin harrastuksen jossa purkaa itseään ja treenata kroppaa..siinä se itsetuntokin nousisi.
ja tosiaan, olen melko kyyninen parisuhteitten kanssa nykyään..suurin osa itselläni ovat olleet melko epätyydyttäviä kun miehet ovat hyviä näyttelemään...
enkä ole enää pitkään aikaan uskonut ns."tosirakkauteen"..ei sellaista vaan ole.
jos tässä ero tulee niin tuskin pitkään aikaan viitsin suhteeseen ryhtyä..ja kun lapset ja perheenperustaminen eivät ole minulla pakkomielle enkä usko että koskaan haluan perhettä perustaa niin ei haittaa vaikka sinkkuna joutuisinkin olemaan pitemmän aikaa.
nyt on taas mennyt paremmin suhteessamme..mutta katson nyt valmistumiseeni asti että aikooko mies parantaa laiskan tapojaan vai vieläkö olen silloinkin se "äidinkorvike"..en nimittäin halua lopun elämääni paapoa aikuista miestä jolla on vain oikeuksia..velvollisuudet ovat sitten asia erikseen.