sinkkuus saattaapi kestää pitkäänkin jos ei itseään osaa markkinoida ja puhelahjat puuttuvat rohkeudesta nyt puhumattakaan. Kuka vanhaa saranaa muistuttavaa narisijaa edes kaipaa?
Omaa itseään kun välillä kelailee niin luuleeko sitä liikoja itsestä tekemättä kuitenkaan asioiden eteen mitään?
Omaa itseään kun välillä kelailee niin luuleeko sitä liikoja itsestä tekemättä kuitenkaan asioiden eteen mitään?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eiköhän suurin osa kestosinkkunaisista luule itsetään liikoja.
Itsekkin luulin jonkin aikaa mutta sitten elämä opetti ja miehet palautti maan pinnalle.
Osa varmaankin, mutta ei kaikki. Itseään kunnioittava ihminen ei huolisi omaa tasoaan alempaa saastaa.
Ihminen, jolle toiset ihmiset ovat "alempitasoista saastaa" ei voi olla kovin korkeatasoinen alun alkaenkaan.
Todella pitkän parisuhteen jälkeen toivon että sinkkuuteni kestää pitkään. Ihana elää vaan itselleen. Olen huomannut että ottajia olisi mutta sinkkuuteni perustuu vapaaehtoisuuteen joten rima on aika korkealla. Ei tarvitse miettiä itsensä markkinointia.
Näköjään elämä muokkautuu omanlaiseksi ilman seurustelua. Päivät kuluu muutenkin mutta nauttisin enemmän seurustelusta=välittäminen läheisyys kumppanuus rakkaus
En markkinoi itseäni koska vapaaehtoisesti vain yksi mies kiinnostaa. Aika näyttää löydämmekö toisemme koskaan seurustelun asteelle.
Ohoh, siinä molemmat edeltävät kirjoittajat puhuivat vapaaehtoisuudesta... Onkohan "täydellistä" myös nainen? Kokevatko naiset useinkin, että parisuhde voi olla pakollinen?
Olen nainen. Paljon on naisia ja miehiä jotka ei ole vapaaehtoisesti sinkkuja.
Myös parisuhteessa "pakosta" ollaan monesti. Yhteen ollaan päädytty ja lapsia siunaantunut. Siitä on hankalampi lähteä noin vain vaikka yhdessä pitää enää vain lapset. Naisella ainakin kynnys on aika korkea.