Nille jotka ovat menossa tai harkitsemassa valoimpulssihoitoa suosittelisin harkitsemaan hyvin. Itse kävin Kouvolan kauneuslukossa ja tarkoitus oli hoitaa pieniä pintaverisuonia poski/leuka kohdista. Kysyin ennen hoitoon menoa, että miltä kasvot näyttävät sen jälkeen tai ettei kai siitä tule ihan hurjan näköiseksi, koska minulla oli heti seuraavalla viikolla Lontoon matka. Kosmetologi sanoi että punoitusta ja pientä turvotusta voi esiintyä muutaman päivän ajan. Salilla, saunassa ei olisi hyvä käydä ja solariumissa ei saisi päälle viikkoon mennä. Tottelin näitä ja täytin vielä ennen hoitoon menoa A4 paperin, jossa kysyttiin kaikki lääkitykset ym asiat. Näin lyhyesti sanottuna maksoin 110e palovammoista ja vasemman posken pysyvistä arvista. Kaduttaa hirveästi että menin ja siitä, ettei näillä kasvoilla voi enää kulkea missään ilman meikkiä, muuten kaikki tuijottaa. Nyt etsin sitten keinoja joilla ihon saisi jotenkin tasaiseksi tai pigmentin palautettua. Ja Kauneuslukosta pyrin saamaan nuo laitteet pois käytöstä, jottei muitten kasvot menisi pilalle. Nimikin on aivan naurettava, koska itse astuin ulos sieltä kaikkea muuta kuin kauniina!
Valoimpulssihoito joka jätti pysyvät jäljet
Nuori ja turhamainen
41465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsellä kävi vähän samanlainen tilanne kun kävin laseroimassa pintaverisuoniani kasvojen alueelta. En suosittele kenellekään! Jäin pysyvä arpi jne.. maksoin 330 e.
kyllä vitutti...
Toivottavasti teit ilmoituksen terveysviranomaisille? Mun tapausta tutkitaan just ja laitetta käydään tarkistamassa. Toivottavasti tää nainen ei pääse sen jälkeen turmelemaan kenenkään kasvoja. Olen tosi pahoillani sun puolest ja ny voin sanoa ihan rehellisesti, et käsitän miltä susta tuntuu, kun ite saan peitellä tatuointimeikkivoiteella joka päivä poskiani. Eniten täs ärsyttääkin, ettei edes se peitä niitä kokonaan.
Eikö noiden vehkeiden tehoa voi säätää sopivaksi kullekkin iholle... Hoitaja on ollut todella ammattitaidoton ja varmaan paukuttanut kovalla teholla. Itse kävin aikoinaan kymmeniä kertoja hoidoissa, mutta ei se mitään auttanut! No eipä tullut arpiakaan...
Hei,
kiitos tästä viestiketjusta ! Olin viime maanantaina ko.hoidossa ja nyt on 3,5 cm x 7,5 cm II asteen palovamma yksittäisiä läiskiä kaulalla. Hoidot nyt sh:n vastaanotolla, a-bioottikuuri ja sairausloma !!
Aivan hirveää !!