Elikkä olen 17v lukiolainen ja ''ongelma'' on se klassinen : naiset. Olen ikäistäni vanhemman näköinen ja ehkä vähän kypsempi tulen hyvin juttuun vanhempien naisten kanssa (19-25v). Mutta aina, kun lopulta paljastan iäkseni 17v niin juttu menee vaikeaksi tai loppuu kokonaan. Tämä tuntuu todella hullulta, sillä jos en paljastaisi ikääni niin nainen pitäisi minusta...?
Tästä on todella outo/hyvä esimerkki joka on aika tuorekin, nimittäin vappu. Juhlin kavereideni kanssa ja tapasin aivan mahtavan naisen joka oli 22v (jotenkin tilanne kävi niin, etten paljastanut omaa ikääni) jonka kanssa sitten illemmalla suutelin. Seuraavana päivänä sovittiin sitten treffit --> puheenaihe meni työhön ---> paljastui että olen lukiossa ja 17v ---> juttu loppui siihen.
Tästä on todella outo/hyvä esimerkki joka on aika tuorekin, nimittäin vappu. Juhlin kavereideni kanssa ja tapasin aivan mahtavan naisen joka oli 22v (jotenkin tilanne kävi niin, etten paljastanut omaa ikääni) jonka kanssa sitten illemmalla suutelin. Seuraavana päivänä sovittiin sitten treffit --> puheenaihe meni työhön ---> paljastui että olen lukiossa ja 17v ---> juttu loppui siihen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Veikkaan, että monelle tuo alaikäisyys on juuri se punainen vaate, joka saa naiset ottamaan takapakkia. Ehkä he kokevat, että olet vielä "lapsi", vaikka ulkonäkösi ja henkisen kypsyytesi puolesta olisit heille täysin sopiva.
Eiköhän tuo ongelma poistu sitten, kun täytät 18.
Ei kyllä aina. Joillekin naisille on merkillinen turn-off vaikka mies olisi vain vuoden nuorempi, vaikka kummatkin olisivat parinkymmenen tuolla puolen. Parhaimmassa tapauksessa olen saanut kuulla olevani "niin nuori" vain puoli vuotta aiemmin syntyneeltä tytöltä.
No kuka sanoo että naisen ja miehen edes tulisi olla samanikäisiä? Pikemminkin voidaan pitää normina sitä, että mies on naista vuosia vanhempi.
Kymmenen tai viisikin vuotta myöhemmin muutamia vuosia nuorempi mies ei luultavasti olisi läheskään niin suuri ongelma kuin tuossa vaiheessa. Vielä nyt elämäntilanteesi on kuitenkin hyvin todenäköisesti auttamattoman erilainen kuin parikin vuotta vanhemman tytön, minkä lisäksi alaikäisyys on varmasti miinus. Itse en näin 21-vuotiaana voisi kuvitellakaan ryhtyväni mihinkään alaikäisen pojan kanssa, en vain voisi.
Lukiolaisuus vaikuttaa varmasti myös: korkeakouluopiskelijat tai jo työelämään siirtyneet naiset suuntaavat katseensa kanssaopiskelijoihin tai työssäkäyviin miehiin, eivät lukiopoikiin. Vaikka ikäero saattaa tuntua mielestäsi pieneltä, se voi vaikuttaa paljonkin ihan jo siitä syystä, että parikymppisillä tytöillä saattaa jo ainakin epämääräisesti välkkyä mielessä perheen perustaminen. Kun opiskelut alkavat olla opiskeltuna ja perhe haaveissa, olisi monen mielestä varmasti mukavaa, että mieskin olisi samassa vaiheessa. Moni haluaa hankkia lapsensa alle kolmikymppisenä. Olisiko aloittaja itse valmis ryhtymään isäksi hädin tuskin parikymppisenä, juuri lukion päättäneenä, vailla kunnollista työtä tai toimeentuloa olevana?
Varmasti toisin ajatteleviakin löytyy, mutta ainakin itse koen, että tässä iässä enemmän kuin vuoden tai kaksi nuorempi mies olisi vaihtoehto, johon en tarttuisi, vaikka tyyppi kuinka mukavalta vaikuttaisikin.
toivottavasti päivästäsi tulee hyvä...Toivottelee T
No se nyt vaan on niin että naiset haluaa yleensä oman ikäisen vähintää tai vanhemman miehen, vaikka kuinka olisi vanhemmannäköinen poika.
Yleisesti ottaen sopiva ikäero on puolet iästä plus seitsemän vuotta, eli 17-vuotiaalle sopii enintään 20-vuotias, muuten erilaisuus (elämäntilanne, kypsyysaste, ym.) on liian suuri.
Aika monilla on se uskomus, joskus jopa kokemus ja toisten suhteiden havainnoiden kautta todettu fakta, että harvoin nuorena aloitetut suhteet kestävät.
Itse oli nuori, luulin ensimmäisen suhteeni kestävän elämäni loppuun asti. Toisin kävi, tuli toinen suhde, jossa ajattelin samoin. Sekin päättyi.
No joo, jotta ei kyynisiksi tulla, luulen sen olevan ehkä enemmän "tekosyy", kun ei kiinnosta tarpeeksi. Jos nuoremmat levittävät jotain kypsymättömyys"hormonia"? Nuoren elämä on kuitenkin aika erilaista, mitä vanhemman.
Se on klisee, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän ymmärtää, mitä minullekin on aikoinaan sanottu. Mutta vaikka itsekin olin kohtuullisen "kypsä" 17-vuotiaaksi, olen oppinut muutamassa vuodessa niin paljon asioita, mitä ei nuorempana tajunnut - ja saa hirvistymään, mitä kaikkea on vielä edessä. Tällä hetkellä olen siis 23-vuotias. En ole aikuinen, mutta en ehkä enää niin "sekaisin" mitä nuorempana.
Nuoremmissa itseä lähinnä pelottaa kokemattomuus ja mahdollisuus siihen, että toinen ottaa alusta liian tosissaan. Tosissaan olemisessa ei ole mitään väärää, mutta takertuvuus ahdistaa ketä vain. Antaa asioiden mennä omalla painollaan..
Ja vielä, mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän jaksaa ikäänsä mainostaa ;) Eli voisi sanoa, että kerro, jos sitä kysytään. Muuten voi helposti mennä siihen, että lasketaan epävarmuudeksi tai "pröystäilyksi". Jos nainen susta oikeasti pitää, ei sitä kiinnosta sun ikäsi vaan se, kuinka valmis olet asettumaan paikoillesi HÄNEN kansssaan. ;) Ja se, miten sen osoitat hänelle. Ei takertumista vaan itsevarmuutta ja sanojensa pitämistä. Tietoa siitä, mitä haluaa ja sanoo sen ääneen. Esim. "Tänään menen kavereiden kanssa ulos, niin pidetään vapaapäivä. Voitaisiin nähdä sitten vaikka huomenna." Se antaa paremman kuvan, kuin "katoaminen" ;P M
Mutta joo, tästä vois jatkaa ikuisuuteen.