Änkeämpä minäkin tänne "naisia syyllistämään."
Ensin muutama fakta perheväkivallasta:
1)Perheväkivalta on huomattavasti "virallista totuutta" (Feministien väittämää) harvinaisempaa.
2)Feministinen "tutkimus" pyrkii vääristelemään todellisuutta ja syöttämään ihmisille kuvaa, että miehet ovat aina väkivallan tekijöitä ja naiset uhreja. Jokainen, joka uskaltaa väittää vastaan, leimataan harhaluuloiseksi, naisvihaajaksi, sovinistisiaksi tai naisten hakkaajaksi.
3) Puolueettomien tutkimusten mukaan miehet ja naiset ovat kutakuinkin yhtä väkivaltaisia parisuhteessa, naiset ehkä jopa miehiä useammin ovat väkivallan aloittajia.
4) Henkisessä väkivallassa naiset ohittavat miehet kirkkaasti.
5) Usein väkivaltatilanteet ovat sellaisia, että kumpikin osapuoli on ottanut alkoholia ja kännipäissään aletaan riitelemään ja lopulta alkavat nyrkit/puukot heilua. Mutta toki miehen pitäisi olosuhteista/humalatilasta riippumatta aina hillitä itsensä, naisilta ei voi tällaista odottaa??
6) Miehet ovat naisia useasmmin lasten seksuaalisia hyväsikäyttäjiä, mutta insesti on erittäin harvinaista sairaiden ihmisten toimintaa. (avioerotilanteissa väärät insestisyytökset sen sijaan ovat tehokas ase.)
7) Naiset ovat miehiä useammin väkivaltaisia lapsia kohtaan.
Sitten tämä mysteeri:
Miksi aina samat tietyt naiset tuntuvat "ajautuvan" väkivaltaisiin suhteisiin? Yleinen selitys on, että nämä naiset hakemalla hakevat väkivaltaisia miehiä, koska heillä on huono itsetunto ja esim. heidän isänsä on ollut väkivaltainen joten he etsivät miehistä alitajuisesti samoja piirteitä. Siis miehet ja vain miehet ovat syyllisiä siihen, että nämä naiset kokevat väkivaltaa.
Feminismi/poliittinen korrektius estävät masta puheeksi sitä todennäköisintä selitystä, eli että nämä naiset ovat todennäköisesti niin kypsymättömiä, itsekkäitä, provosoivia, ärsyttäviä, syyllistäviä JA mahdollisesti väkivaltaisiakin miehiään kohtaa, että lopulta miehen pinna aina katkeaa. Näin hyvästäkin, rauhallisesta miehestä tekemällä tehdään "naisenhakkaajasika".
Lisäksi tällaiset naiset usein käyttävät hyväkseen yhteiskunnan naista paapovaa, feminististä asennetta avioerotilanteissa siten, että pyrkivät provosoimaan miestä väkivaltaan ja jos eivät onnistu, niin esittävät perusteeettomia syytöksiä saavuttaakseen tiettyjä etuja avioerossa. Turvakodeista näitä naisia löytyy paljon.
Kyllä, löytyy myös miehiä jotka ovat täysiä kusipäitä/henkisesti sairaita ja hakkaavat naisia "huvin vuoksi"/mustasukkaisuuttaan, mutta nämä miehet pitäisi naisten pystyä tunnistamaan ajoissa ja pysymään erossa. Valitettavasti jotkut naiset kokevat tällaiset miehet jännittäviksi ja seksikkäiksi.
Ensin muutama fakta perheväkivallasta:
1)Perheväkivalta on huomattavasti "virallista totuutta" (Feministien väittämää) harvinaisempaa.
2)Feministinen "tutkimus" pyrkii vääristelemään todellisuutta ja syöttämään ihmisille kuvaa, että miehet ovat aina väkivallan tekijöitä ja naiset uhreja. Jokainen, joka uskaltaa väittää vastaan, leimataan harhaluuloiseksi, naisvihaajaksi, sovinistisiaksi tai naisten hakkaajaksi.
3) Puolueettomien tutkimusten mukaan miehet ja naiset ovat kutakuinkin yhtä väkivaltaisia parisuhteessa, naiset ehkä jopa miehiä useammin ovat väkivallan aloittajia.
4) Henkisessä väkivallassa naiset ohittavat miehet kirkkaasti.
5) Usein väkivaltatilanteet ovat sellaisia, että kumpikin osapuoli on ottanut alkoholia ja kännipäissään aletaan riitelemään ja lopulta alkavat nyrkit/puukot heilua. Mutta toki miehen pitäisi olosuhteista/humalatilasta riippumatta aina hillitä itsensä, naisilta ei voi tällaista odottaa??
6) Miehet ovat naisia useasmmin lasten seksuaalisia hyväsikäyttäjiä, mutta insesti on erittäin harvinaista sairaiden ihmisten toimintaa. (avioerotilanteissa väärät insestisyytökset sen sijaan ovat tehokas ase.)
7) Naiset ovat miehiä useammin väkivaltaisia lapsia kohtaan.
Sitten tämä mysteeri:
Miksi aina samat tietyt naiset tuntuvat "ajautuvan" väkivaltaisiin suhteisiin? Yleinen selitys on, että nämä naiset hakemalla hakevat väkivaltaisia miehiä, koska heillä on huono itsetunto ja esim. heidän isänsä on ollut väkivaltainen joten he etsivät miehistä alitajuisesti samoja piirteitä. Siis miehet ja vain miehet ovat syyllisiä siihen, että nämä naiset kokevat väkivaltaa.
Feminismi/poliittinen korrektius estävät masta puheeksi sitä todennäköisintä selitystä, eli että nämä naiset ovat todennäköisesti niin kypsymättömiä, itsekkäitä, provosoivia, ärsyttäviä, syyllistäviä JA mahdollisesti väkivaltaisiakin miehiään kohtaa, että lopulta miehen pinna aina katkeaa. Näin hyvästäkin, rauhallisesta miehestä tekemällä tehdään "naisenhakkaajasika".
Lisäksi tällaiset naiset usein käyttävät hyväkseen yhteiskunnan naista paapovaa, feminististä asennetta avioerotilanteissa siten, että pyrkivät provosoimaan miestä väkivaltaan ja jos eivät onnistu, niin esittävät perusteeettomia syytöksiä saavuttaakseen tiettyjä etuja avioerossa. Turvakodeista näitä naisia löytyy paljon.
Kyllä, löytyy myös miehiä jotka ovat täysiä kusipäitä/henkisesti sairaita ja hakkaavat naisia "huvin vuoksi"/mustasukkaisuuttaan, mutta nämä miehet pitäisi naisten pystyä tunnistamaan ajoissa ja pysymään erossa. Valitettavasti jotkut naiset kokevat tällaiset miehet jännittäviksi ja seksikkäiksi.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Lisätään vielä, että olen erittäin pahoillani niiden hyvien naisten puolesta, jotka ovat väkivallan uhreiksi kotonaan joutuneet. Edellämainitut sen sijaan eivät saa minulta minkaanlaista sääliä tai ymmärrystä.
Mä oon lueskellut tätä koko keskutelu litanjaa.. Aika määrä vastauksia!! jos ei halua kiukkua päällensä on paras välttää sanaa feministi tai sovinisti.. Kummankaanlaisista ihmisistä en itse pidä!! Niillä vain ääri mielipiteitä.. Niinkuin kaiken maailman aktivisteilla.. rasisteja kai sitten kaikki ja minäkin koska en heistä pidä.. =)
Mutta asiaan.. Itse olen koko pienen ikäni elänyt poikien/miesten kanssa.. Suurin osa kavereista aina olleet miehiä.. Perheessäni minulla ollut vain isoveli.. Kyllähän se niin on että se fyysinen voima ero on niin valtava että jo pienempänä oli selkeää että painiotteluissa tyttönä minulle kävi aina huonosti.. Kun yritti antaa takaisin, pojille ei tainnut tulla edes mustelmaa kun itseltä murtui jäseniä..
Lähinnä yritän selvittää että tuo voimaero on aikuisilla edelleen yhtä raju.. En pysyisi aiheuttamaan edes kunnon naarmua, vaikka kaikella raivolla kävisin päälle..
Toisin taas jo yksi isku mieheltä riittää viemään minulta hengen..
Onhan varmaan suurikokoisia vahvoja naisia olemassa, mutta eiköhän suurin osa naisista ole pienikokoisia ja lihasmassaltaan huomattavasti heikompia.
Ei haukku haavaa tee, joten sen mitä suustaan päästää ei voi satuttaa niinkuin nyrkki..Kaikkihan joskus riitelee ja päästävät sammakoita suustaan!! harva kuitenkaan lyö!!
Se että nyrkki sattuu fyysisesti, satuttaa samalla myös henkisesti, enemmän kuin yksikään sana.. Aiheuttaa pelkoa ym.
Väkivaltaisuus on sairaus!!! ja väkivaltaa "harrastaa" varmaan yhtäpaljon niin miehet kuin naiset.
mutta kuinka moni nainen on tilastollisesti hakannut miehen hengiltä ja kuinka moni mies taas naisen??
hmm??
MUTTA! Edelleenkin parhaat ystäväni ovat miehiä ja rakastan kaikkia heidän omituisuuksiaan ja he minun..eikä pelätä toisiamme =)
vaikka väkivaltaisessa suhteessa olenkin joskus elänyt..
"Kyllä, löytyy myös miehiä jotka ovat täysiä kusipäitä/henkisesti sairaita ja hakkaavat naisia "huvin vuoksi"/mustasukkaisuuttaan, mutta nämä miehet pitäisi naisten pystyä tunnistamaan ajoissa ja pysymään erossa. Valitettavasti jotkut naiset kokevat tällaiset miehet jännittäviksi ja seksikkäiksi."
Olen samaa mieltä. Minullakin mm. oli tälläinen mies. Äitinsä alistama ja hakkaama.
Mulla kans äitinsä alistama mies.. Täysin ilman syytä käy käsiks.. Omistaa haulikon ja pitää jotenkin miehisenä voiman näytteenä uhkailla mua ja varsinkin meidän pientä poikaamme, että ampuu molemmat ym.
Yritän lähteä jos jostain sais voimia.. Hävettää niin kertoa kenellekään,varsinkaan sukulaisille, että ei menekään hyvin..
Mä vihaan sitä että aina seuraavana päivänä ollaa polvillaan ruusuineen ym. ja anotaan anteeksi antoa.. Kun on niin väsynyt niin sitä antaa, mut ei unohda koskaan..
Onnekseni olen löytänyt nyt uuden rakastavan miehen ja muutama kaveri tietää, joilta saan tukea lähtemiseen..
Mistä olet saanut näyttöä väitteillesi?
Vetäisepä esiin parit OIKEAT tilastot,jos
kerran viralliset perheväkivaltatilastot ovat "vääriä" mielestäsi.
Tällä palstalla eräs nainen puhui kovasti samoin kuin sinä.Kovin kuulostaa tutulta.Aina näkyy näitä vähättelijöitä ja miehiä puolustelevia löytyvän.Ja kyllä ne reppenet,itsetunnottomat hakkaajat aina löytävät uuden uhrin juuri noista pöljistä naisista,jotka uskovat tuota paskaa"en minä lyö,mutta akka ärsytti...".
Sieltä ne naiset löytyy.Kun on tullut hakatuksi,ei uutta samanlaista etsi!
Olen naimisissa maailman hellimmän ja kultaisimman naisen kanssa.Ex-mies on tehnyt elämästämme välillä helvetin,ihan selvistäpäin muuten.Mustasukkaisuus jyllää.Enkä minä heille eroa aiheuttanut,eikä kukaan toinen mies.
Sairaalloinen mustasukkaisuus tekee miehestä pirun.Nainen ei saa lopulta enää töissä käydä,kun sieltäkin voi joku napata.
Poliisilla riittää töitä näiden juttujen kanssa.
Kierre jatkuu,jatkuu.Uusia uhreja löytyy.
Niitä OIKEITA tilastoja jäin minäkin kaipaamaan. Olipahan sellainen kannanotto, joka paljasti hyvin kirjoittajan tietämättömyyden. Toivottavasti tuli ees hyvä mieli, kun sai jonnekin meuhkata.
Taitaa olla puurot ja vellit päässäsi sekaisin.
Vai paapoo tämä yhteiskunta naisia! Ja mitenköhän? Erotilanteissa kyllä on tasaväkinen
kohtelu.Jos jompi kumpi valehtelee,jää kiinni.
Asioille kun löytyy todistajia,valheilla ei voi pelata.
Kyllä tältä palstalta pitäisi nämä hörhöt saada kitkettyä pois,jotka puolustaa väkivaltaa tehneitä.
Eihän nyt tavallisessa elämässäkään saa nyrkkiä heiluttaa,jos toinen ei miellytä!
tiedän muutaman tapauksen jossa nainen on aloittanut hakkaamisen kättäpidemmillä mm. pesäpallomaila, kaulin ja kun miehellä on mennyt kuppi nurin ja kerran lyönyt nyrkillä naaman, voitte arvata kumpi lähti poliisiasemalle?
-mies
naista alettiin paapomaan, voi sua ressukkaa....
tuo jos joku on väärin.
Täällä alkaa olla kuin tuolla raiskattujen osastossa siellä kirjoittetee ne jotka raiskaa.
Väkivalta ja raiskaus ei ole huvia.
Hakattu tai raiskattu ei misään vaiheessa ole syylinen tekoon.
Sairas on sairas ja näköjään pyrkii kaikin tavoin hakemaan "hyväksyntää" teoilleen.
...tutkimuksia:
http://www.csulb.edu/~mfiebert/assault.htm
Tuolta löytyy lyhyet tiivistelmät yli sadasta tutkimuksesta, jotka todistavat naisten ja miesten olevan kutakuinkin yhtä väkivaltaisia.
En tiedä, onko Suomessa tällaista tutkimusta tehty (On ainakin yritetty, mutta naisjärjestöt pyrkivät torpedoimaan ne), mutta olisi typerää kuvitella että suomalainen mies jotenkin olennaisesti eroaisi muun maalaisista tässä asiassa. Ikävä kyllä omat feministimme tahtovat tehdä suomalaisista miehistä väkivaltaisimpia sikoja naisia kohtaan koko maailmassa.
Omassa työssäni kohtaan jatkuvasti miehiä, jotka ovat joutuneet naisten vakavankin väkivallan ja väärien syytösten kohteeksi. Näistä miehistä on tullut yhteiskunnan hylkiöitä, murtuneita miehiä joita kukaan ei ole halunnut uskoa eikä kuunnella.
Täällä realiteettiterapiaa feministisen/poliittisesti korrektin aivopesun uhreille:
http://www.batteredmen.com/
MINÄ EN PUOLUSTELE MIESTEN VÄKIVALTAISUUTTA.
Yritän vain sanoa, että asia on paljon monimutkaisempi kuin musta/valko asetelma, jossa pahat miehet hakkaavat viattomia naisia huvin vuoksi tai alistaakseen.
Vähän aikaa maltoit pysyä poissa,mutta täällä taas...IKÄVÄ KYLLÄ!
Tässäkin ketjussa taas nähdään, kuinka näiden asioiden ilmituoja pyritään leimaamaan kahjoksi naisvihaajaksi.
Suosittelen tutustumaan antamiini linkkeihin ja kommentoimaan sitten.
Perheneuvola,yömaja,turvakoti????
Hirvittää ajatellakin,että sinunkaltaisesi on työssä,jossa kohtaa väkivallan uhreja.Suhtaudut ylisuojelevasti väkivallantekijöihin ja syyllistät uhria.
Muuten,kiitos vaan noista englanninkielisistä tutkimusreferaateista.Taidat unohtaa jotain: maassa maan tavalla.Meillä ei vielä toistaiseksi ole lakia,joka sallii hakata toisia.
Se on kuule sama laki miehille ja naisille!
Väkivalta on rikos sukupuoleen katsomatta eikä kaipaa puolestapuhujia.
Kirjoituksistasi huokuu se totuus,että et tiedä mistä tällä palstalla yritetään puhua: miten saa kierteen katkaistua,miten hakkaaminen loppuu.
Kun sinulla ei ole omakohtaisia kokemuksia,ole viisaasti vaiti.Täällä on sekä miehiä,että naisia,jotka ovat itse kokeneet väkivaltaa jossain muodossa.Se on kuule hiukan eri asia kuin nuo sinun mutu-jutut.Sivusta seuraajan on kovin helppo luoda omia näkemyksiään asoista.
Muuten,suostuisitko itse siihen,että puolet sinua isompi kävisi kiinni ihan tosissaan ja raivohulluna? Senkin jälkeenkö pitäisit puolustuspuheen sairaalassa? "Kyllä tämä oli ihan ansaittu juttu.."
Terveisin Utelias
Olen töissä mielisairaalassa.
Kohtaan työssäni sekä väkivallan uhreja, että väkivallan käyttäjiä, miehiä ja naisia. Useimmiten tilanne on kuitenkin se, että nämä ihmiset ovat sekä väkivallan uhreja että itse väkivaltaisia. Tässä työssä ei voi toimia musta-valkologiikan mukaan, vaan asiat pitää nähdä sellaisina kuin ne ovat, harmaan eri sävyissä. Muuten ei pysty auttamaan näitä ihmisiä. Tapaukset ovat toki ääriesimerkkejä, mutta heijastelevat yhteiskunnan yleistä tilannetta.
Tarkoitukseni ei ole puolustella väkivaltaa tai syyllistää uhria, vaan osoittaa, ettei tämä asia ole niin yksinkertainen kuin yleensä uskotaan.
Jotta parisuhde toimisi, se vaatii kummaltakin osapuolelta sitoutumista, hienovaraisuutta, toisen huomioon ottamista ja kykyä kantaa vastuuta teoistaan. Mies on fyysisesti voimakkaampi, joten hänen on pystyttävä hillitsemään itsensä ristiriitatilanteissa. Naisen lyöminen on yleensä miehillä tabu ja siitä seuraava häpeä suunnaton. Nainen on fyysisesti heikompi, mutta usein kykenevämpi sivaltamaan sanan säilällä, joten naisen tulee ymmärtää hillitä itseään sen suhteen. Tämä on yleistys, mutta ei aivan tuulesta temmattu kuitenkaan.
Yleisen (feministisen) katsantokannan mukaan väkivaltaa käyttävä mies on aina itse syyllinen, eikä voida edes vihjata, että naisellakin voisi olla joku vastuu asioiden pieleen menemisestä.
Tämä on seksististä ja absurdia logiikkaa.
Samalla logiikalla voisi väittää, että koira joka on purrut sitä kepillä härnännyttä ihmistä, on syyllinen puremiseen. Ajattele tätä asiaa pieni hetki ennenkuin alat väittämään, että syyllistän taas uhria ja puolustelen väkivaltaa.
Onko järkeä ajatella, että nainen voi tehdä/sanoa mitä tahansa, aivan mitä tahansa ja miehen oletetaan vain hiljaa kärsivän. Lyöminen on äärimmäinen keino ja yleensä osoittaa, että lyöjä kokee tilanteen niin äärimmäisen vaikeana, että se on saatava loppumaan jotenkin, vaikka sitten satuttamalla toista. Lyöminen osoittaa turhautumista ja epätoivoista, pieleen menevää pyrkimystä saavuttaa jonkinlainen tilanteen hallinta ja yhteys toiseen ihmiseen.
VÄKIVALTAA KÄYTTÄVÄ IHMINEN EI KOE ITSEÄÄN VOIMAKKAAKSI, VAAN ENNEMMINKIN VOIMATTOMAKSI JA KEINOTTOMAKSI.
Harva parisuhteessa väkivaltainen mies on suunnitellut elämänsä niin, että mennään naimisiin, rakennetaan omakotitalo, tehdään lapsia ja vietetään loppuelämä armottomasti naista hakaten ja alistaen.
Väkivaltaiset parisuhteet ovat usein menneet pieleen monella tasolla ja kuvassa ovat yleensä lähes aina mukana alkoholi/huumeet. Ulkoiset tekijät, kuten taloudelliset ongelmat, työpaineet, työttömyys jne. tuovat omat paineensa parisuhteeseen. Toiseen kohdistuvat odotukset voivat olla liian suuret, mistä seuraa pettymyksiä.. VÄKIVALTA, NIIN HENKINEN KUIN FYYSINENKIN, ON LÄHES AINA MOLEMMINPUOLISTA. Tai sitten toinen harjoittaa enimmäkseen henkistä väkivaltaa ja toinen vastaa fyysisellä, koska kokee itsensä täysin voimattomaksi tilanteessa. Elämänhallintakeinot ovat usein kummallakin osapuolella heikot ja molemminpuolinen riippuvuus voimakas. Esimerkiksi käyvät hyvin surullisenkuuluisat Matti ja Mervi.
Ns. normaaleissakin parisuhteissa esiintyvä väkivalta on useimmiten molemminpuolista riitelyä ja tappelua. Poikkeuksiakin on, mutta ne lähinnä vahvistavat säännön. Väkivalta kärjistyy vakavaksi useimmiten juuri erotilanteissa, jos mies kokee olevansa menettämässä kaiken, minkä puolesta on tehnyt töitä: lapset ja kodin. Kun ennen toisiaan rakastaneet ihmiset ovat menettäneet kaiken kunnioituksen toista kohtaan, niin kaikki on mahdolllista:väkivalta, valheet, väärät syytökset. Perheensä surmanneet miehet ovat ennen tekoaan kokeneet äärimmäisiä, vihan, menetyksen, epäoikeudenmukaisuuden ja epätoivon tunteita.
Jotta väkivallan kierre saataisiin katkaistuksi, se vaatii ensinnäkin sen että asiat nähdään mahdollisimman puolueettomasti, syyllistämättä kumpaakaan osapuolta aiheettomasti. Vasta sitten voidaan ruveta miettimään, mitä on tehtävissä, jotta osapuolet pystyisivät ottamaan vastuuta itsestään, omista teoistaan, sekä myös toisesta ihmisestä ja hänen hyvinvoinnistaan.
Lopuksi pyydän anteeksi, jos olen loukannut jotakuta, se ei ole ollut tarkoitus. Ja ymmärrän sen, että jotkut joutuvat parisuhdeväkivallan uhreiksi täysin ilman omaa "syytään". Kuitenkin, väkivalta parisuhteessa on vakava asia, eikä sitä ole mahdollista vähentää, jos asiaa käsitellään vain feministisestä/naisnäkökulmasta. Päinvastoin väkivalta lisääntyy, kun vain toista osapuolta ymmärretään ja toista syyllistetään.
Suosittelen todellakin luettavaksi tätä sivustoa:
http://www.batteredmen.com
edes lukea sairasta tekstiäsi.
Sisko tienassi siivoojana uudellamaalla eräässä mielisairaalassa opiskelurahoja.
Siellä mieshoitsujen huvina erään jälkeenjäänneenn todella suuri kalusen kalun häpäiseminen ja päivittäin.
Taidat olla tämäm "remmin"jäseniä.
Pitäisi kyllä olla joku kontrolli siinäkin ammatissa.
Alkaa käydä jo rasittavaksi tämä henkilökohtainen herjaaminen.
Et "jaksa lukea", mitä kirjoitan, mutta silti toteat, että se on sairasta. Voi jumalauta. Jos et lue mitä kirjoitan, niin ÄLÄ MYÖSKÄÄN VASTAA.
puhuta psykiatrisesta sairaalasta? Mielisairaala-nimitys kalskahtaa korviini menneeseen aikaan kuuluvalta.
Ehkä tällaisella tavallisia ihmisiä koskettelevalla palstalla ei ole tarpeen moralisoida ketään psykiatriselta taholta.
Harva naistaan hakkaava mies joutuu/hakeutuu psykiatrille.Osastohoitoon joutuminen edellyttää tätä nykyä todella vaikea-asteisia oireita
tai väkivallantekoja.
Totta kai hoitoon päässyt/joutunut ihminen kertoo tulleensa "kepillä ärsytetyksi".Ei kai kukaan ensimmäisenä myönnä omaa heikkouttaan.
Jos on feminismiä,on sovinismiakin yhtä lailla.
Ja tämä suunta puhuu juuri tätä: mies lyö hyvällä syyllä.
On aivan turhaa tällä palstalla pohtia ilmiötä kovin laajamittaisesti.Mikäli olen oikein ymmärtänyt,kyse oli alun perin selviytymisestä,toistemme tukemisesta.Ei mistään ihmeen moralisoinnista.
Väkivallan uhri joutuu/pääsee monesti psykoterapiaan.Vaikka olisi päässyt irti suhteesta,muistot eivät hellitä.Uskon,että aivan jokainen hakattu ihminen pohtii myös sitä,oliko omaa osuutta asiaan,ärsyttikö jotenkin.Ja tunnustaa myös,mikäli oli.Itselleen ja muille.
Sanoit,"erossa MIES menettää kaiken,minkä eteen on tehnyt työtä.." . Ja tästä syy/oikeus väkivaltaan? ERITTÄIN SOVINISTINEN LAUSUNTO!
Kai nainen menettää aivan samat asiat: puolison,lasten isän,kodin,parisuhteen jne.
Miksi miehen menetys olisi jotenkin kirvelevämpi tai suurempi kuin naisen?Vastauksia!
Ei se aina ole suinkaan nainen,joka hakee eroa ja aiheuttaa miehelle nuo menetykset.Nainen hyväksyy eron miestä kypsemmin ja uskoo omaan selviytymiseensä maailmalla.
Riitaa ja normaalia henkien taistelua käydään taatusti jokaisessa kodissa,missä ollaan erotilanteessa.
Tuntuu oudolta ajatella,että mies kokee itsensä
avuttomaksi ja keinottomaksi ennen kuin lyö.
Väkivalta on nimenomaan vallankäytön muoto,keino alistaa ja pelotella.Siis miehillä.Nainen saataa lyödäkin viimeisenä keinonaan,kun ei enää muuta ulospääsyä keksi.Ja olet oikeassa,nainen osaa käyttää sanan säilää todella tehokkaasti.Kun on tarpeen.
Harva rakkaudesta naimisiin menevä nainen on suunnitellut tehdä lapsia ja perustaa perhe miehen kanssa,joka osoittautuukin ihmishirviöksi,alistajaksi ja itsekkääksi valtiaaksi.Kukaan ei pistä päätään karhunpesään tahallaan.Usein käy niin,että nainen saa tukea edellisiltä vaimoilta/tyttöystäviltä,koska he ovat kokeneet saman.
Lienet töissä oikeuspsykiatrian parissa.Siellä tappajat eivät taatusti ensimmäisenä myönnä tekoaan,vaan etsivät syyllistä omalle teolleen.Kätevää on syyttää huonoja lapsuuskokemuksia,äitiä ja naisten osoittamaa kovaa kohtelua.Näillä kyllä jo irtoaa sympatiaa ja ymmärrystä.
Naisten väkivalta yleistyy,se on totta.Tähän ilmiöön on hyvä etsiä syitä.Tutkimus on aina aiheellista ja kannattavaakin.En ymmärrä,miten joku feministinen näkökanta voi estää tieteellisen tutkimuksen? On ihan eri asia puhua joistain naistenlehtien kyselyistä!Eivät ole tieteellistä tutkimusta millään muotoa.
Totta kai tutkimustuloksia voi vääristellä haluamaansa suuntaan.Jos lähtee tietoisesti hakemaan jotain haluttuja vastauksia,niitähän saa.Eri asia on,voiko sellaista tutkimusta pitää luotettavana tieteellisessä mielessä.
Annetaan tällä palstalla toisiaan oikeasti tukeville kirjoittamisrauha.Jos joku hädässä oleva saa apu ja ymmärrystä selviytyjiltä,suotakoon se hänelle.Ei täällä haukuta kamalasti ketään,kuka on lyönyt puolisoaan.Todetaan,että se elämä oli karmeaa ja miten siitä pääsi pois.On myös miespuolisia,jotka kertovat naisen lyövän.Heitä ymmärtää myös ne naiset,joita itseään on lyöty.
Vain omalla kokemuksella varustettu tietää,miltä se tuntuu.
Eilen sinulta oli kysytty,onko sinua lyöty?
Tai miltä luulet tuntuvan,kun tilanne on äkkiä edessäsi ja pakoon et pääse.Entä sen jälkeen?
Kun ei ole omaa kokemusta,ei tosiaankaan tiedä,mistä puhuu.Moralisointi ja asioiden korkeatasoinen käsittely kun ei lohduta väkivallan uhria tippaakaan.Sama lienee lyödyn kohtalo: ei saa mielenrauhaa,ennen kuin menee syvälle itseensä ja lopulta pystyy myöntämään tekonsa.Tuo liikaymmärtäminen ja hyssyttely pitkittää prosessia.Silkkihansikkaat on väärä väline hakkajaa kohdattaessa.
Ymmärrän kyllä,miksi tänne eivät kirjoita enää ns. tavalliset ihmiset.Pahan olon lisääminen on liikaa vaikeimpina hetkinä.Jaksaminen on vähissä.
Kuitenkin joku voi saada apua kohtalotovereiltaa,henkistä tukea.
Annetaan heille se oikeus tällä palstalla.
Miehille ja naisille,lyöjille ja lyödyille.
Mites ammatti-ihminen nyt noin kuumana käy ja rumasti puhuu? Ei kai psykiatrian puolella työskentelevä NOIN pienestä hermostu?
Vai onko tullut jo omaksuttua sama malli kuin asiakkailla? Älä ämmä ärsytä tai....
Väärä työpaikka!
Sanotaan nyt vielä kerra, kun ei tunnu menevän perille:
MINÄ EN PUOLUSTELE VÄKIVALTAA.
Väkivaltaa ei pidä käyttää missään tilanteessa mistään syystä.
Tämä on moraalinen ihanne, joka ei valitettavasti vain toimi todellisessa elämässä; aina tulee olemaan miehiä ja naisia jotka lyövät kumppaniaan "syystä" tai syyttä. Jos ihminen on tarpeeksi vihainen/epätoivoinen/mustasukkainen/jne. , hän saattaa lyödä toista ihmistä. Sekin on INHIMILLISTÄ (erehtyminenkin on inhimillistä, eikö vain ?). Sitä tapahtuu oikeassa elämässä, eikä silloin auta mitkään jeesustelut tyyliin "väkivaltaa ei saa käyttää ikinä mistään syystä." Ei saisi, mutta silti sitä käytetään.
Siksi on ajattelematonta toistella feminististä retoriikkaa kuten "Lyöjä (mies) on aina syyllinen tai "nainen on aina viaton uhri."
Tämä ESTÄÄ todellisten ongelmien käsittelyn, syyllistää vain toisen osapuolen joka kokee asemansa entistäkin vaikeammaksi, mistä seuraa väkivallan LISÄÄNTYMINEN.
Ikävästi näyttää siltä, että täällä perheväkivaltaa käsitellään vain hyvin ahtaasta näkökulmasta. On hyvä, että väkivaltaa kokeneet tulevat tänne kertomaan kokemastaan. Minä en kuitenkaan mene näihin ketjuihin syyllistämään ja herjaamaan heitä henkilökohtaisesti. Siihen ei ole mitään syytä, eikä siinä olisi mitään järkeä. Sen sijaan moni tässä ketjussa heittelee törkeitä henkilökohtaisia ja perusteettomia syytöksiä minua kohtaan.
Mitä avioeroihin tulee, niin miehillä todellakin on niissä usein enemmän menetettävää kuin naisilla. Lapset jäävät yleensä naiselle, kun miehelle jäävät tapaamisoikeus ja elatusrahan maksu. Mies menettää erossa myös useammin kotinsa kuin nainen.
Pahimmissa tapauksissa mies saattaa saada niskaansa väärät insesti/väkivaltasyytökset. Sitäkin tapahtuu, vaikka täällä väitettäisiin mitä.
"puheenvuorosi" kertoi asenteesi, tietosi ja älykkyys osamääräsi.
Hakkaaminen aino elämän alue jolla "pädet"
Sanon sulle et sanan sivalluksiin voi vastata sanan sivalluksilla nyrkkeihin ei tartte turvautua, ku o omas pääkopassa kaik okei. Ei voi puolustaa miesten hakkaamist sillä et akka räkyttää voiha sit iteki räkyttää takas, lyöminen o aina myös henkistä väkivaltaa, tajuuks?
Äitihän sen lapsen kantaa, synnyttää ja enimmäksee hoitaa, äidille se ensisijainen hoitamisvastuu kaatuu melekeen aina. Äidin työnantaja joutuu maksamaan vanhempainlomarahat, naisten palkat ovat sen takiaki huonommat. Kotiäitinä toimisesta ei kerry eläkettä. Ne puntit menee kuule aiks tasan kustannusten osalta mun miälestä. Ruikuttajat ny näkee vaa tietyst asian omasta näkökulumast.
Enmä tajuu sua. Mä ny suaraan sanon et miehet o vaarallisempii kuin naiset. Kyllä mä tiiän et o väkivaltasia muijia, mut ei ne oo nii rajuja ku äijät. Etulinjassa ei oo naisia.
Onkos noissa tutkimuksissa otettu huomioon väkivallan laatu? Esim. se että nainen läppäisee miestä avokämmenellä poskeen vs. mies iskee naista nyrkillä naamaan. Molemmat ovat väkivaltaa, mutta jälkimmäinen tapaus on varmasti fyysisiltä seuraamuksiltaan vakavampaa.
Lisäksi kommentoin muutamaa kohtaa alkuperäisessä kirjoituksessasi:
"4) Henkisessä väkivallassa naiset ohittavat miehet kirkkaasti."
Onko tästä tehty tutkimusta, vai onko tuo mutua?
"5) Usein väkivaltatilanteet ovat sellaisia, että kumpikin osapuoli on ottanut alkoholia ja kännipäissään aletaan riitelemään ja lopulta alkavat nyrkit/puukot heilua. Mutta toki miehen pitäisi olosuhteista/humalatilasta riippumatta aina hillitä itsensä, naisilta ei voi tällaista odottaa??"
Mitä ajat tällä takaa? Sitäkö että "nalkutus" oikeuttaisi lyömään?
"7) Naiset ovat miehiä useammin väkivaltaisia lapsia kohtaan."
Naiset lienevät ylipäätänsä enemmän tekemisissä lapsiensa kanssa kuin miehet.
..alistetussa ja vakivaltaisessa yhteisössä. Millä oikeudella esimerkiksi muslimimaissa nainen tapetaan juttelemisesta vieraan miehen kanssa?
Olit mitä mieltä hyvänsä, useampi nainen joutuu hakatuksi tai kuolee oman puolisonsa käden kautta.
Känniset tappelut ovat TÄYSIN ERI ASIA!!!
jos nainen käy päälle, mies miltei aina pystyy jo fyysisen ylivoimansa turvin puolustautumaan. Se ei tietenkään tarkoita että tilanne olisi niinkään päin hyväksyttävää, mutta kun mies lyö niin nainen on fyysisesti heikoilla.
Ja turha naisia on syyllistää sillä että ovat kiukkuisia, nalkuttavia, kypsymättömiä jne. eli siis kaivavat verta nenästään. Miksei mies lähde lätkimään jos näin on?
Väkivaltaista käyttäytymistä missään ihmissuhteissa ei pitäisi puolustella minkäänlaisilla argumenteilla.
>Ja turha naisia on syyllistää sillä että ovat
>kiukkuisia, nalkuttavia, kypsymättömiä jne. eli
>siis kaivavat verta nenästään. Miksei mies lähde
>lätkimään jos näin on?
HOHHOIJAA. Yhtä hyvin voisi sanoa "Ja turha miehiä on syyllistää jos hakkaavat. Miksein nainen lähde lätkimään jos näin on?".
Tajuatko miten typerä ja älytön tuo kommenttisi oli?
Jos kaikki tämän ketjun kirjoittelijat kuolisivat nyt, niin ilmeisesti suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä pomppaisi ylös samantien.
...helppo lähteä kun pidetään kurkusta kiinni ja se ensimmäinen lyönti voi olla se viimeinen.. Puhetta pääsee aina pakoon vaikka sulkemalla korvansa.. Haulikkoa saa jo aika kovaa juosta karkuun!!
Mitä tarkoitat feministisellä "tutkimuksella"??
Taidat itse olla niitä "miehiä", jotka pitävät hakkaamalla akkansa ns. ruodussa.....Kovin vaikutat reppanalta! Vain ja ainoastaan totta on se, ettei toista ihmistä, ei koskaan, eikä missään tilanteessa saa lyödä. Poliisin tietoon ei varmasti ja valitettavasti tule perheväkivaltatapauksista kuin murto-osa. Minulla on antaa vain tämä neuvo: LÄHDE HETI SUHTEESTA JOSSA HAKATAAN.
Feministinen tutkimus on feministiseen ideologiaan pohjautuvaa pseudotutkimusta, jolla ei ole yleensä mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan sillä pyritään pönkittämään feminististä dogmaa, kuten:
1) Vain miehet voivat olla väkivallan käyttäjiä ja vain naiset uhreja (tai naisten väkivaltaisuus on muka niin harvinaista, ettei sillä ole merkitystä, tai nainen on väkivaltainen vain puolustaakseen itseään)
2) Naiset eivät koskaan valehtele tai käyttäydy huonosti/moraalittomasti.
3) Nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.
Feministinen tutkimus vääristelee todellisuutta ja sen metodit/kysymykset on suunniteltu niin, että saadaan toivottu feministisen ideologian mukainen lopputulos. Esimerkiksi perheväkivaltaa tutkittaessa keskitytään vain ja ainoastaan miesten harjoittamaan väkivaltaan ja "väkivaltakäyttäytymiseksi" lasketaan pienimmätkin asiat, kuten, huutaminen, tönäisy, kulkemisen estäminen tai kiinnipitäminen, joita sattuu varmasti lähes jokaisessa pitemmässä parisuhteessa joskus, eikä "uhri" todellakaan koe elävänsä väkivaltaisessa suhteessa.
Eli väkivaltaisen parisuhteen määritelmä on täysin hakusessa.
Hyvänä esimerkkinä feministisestä tutkimuksesta on suomalainen v. -98 tehty Usko, toivo, hakkaus, jonka mukaan 40 % suomalaisista naisista on kokenut väkivaltaa suhteessaan. Jokainen tähän tutkimukseen tutustunut, maalaisjärkeä vähänkään omaava toteaa heti, että tuo tulos on täyttä paskaa ja todellisuuden vääristelyä haluttuun suuntaan.
Mielenkiintoista,mistä löytää lisää tällaisia tutkimuksia? Kun annoit niille toisentyyppisillekin sivustoja,saisko feministien tekemille myös?Että voisimme vertailla. Alkoi kiinnostamaan meidän työporukkaa...
Varmimmat tilastot perheväkivallasta ois varmaan viranomaisilla, jotka työnsä puolesta joutuvat näiden asioiden kanssa tekemisiin.
...löytyy varmasti, en jaksa niitä itse ruveta nyt etsimään.
Yleisesti ottaen feministinen tutkimus edustaa perheväkivallan suhteen valtion virallista linjaa, mikä on erittäin valitettavaa, sillä nämä tutkimukset vaikuttavat osaltaan poliittisiin päätöksiin ja lainsäädäntöön.
Sinä kirjoitat nyt ihan väärälle palstalle.
Tämän palstan tarkoituksena on auttaa niitä,jotka kärsivät henkisestä tai fyysisestä väkivallasta omakohtaisesti koettuna.
Mikäli haluamme tilastotietoja tai tutkimustuloksia,olemme kaikki (naiset ja miehet)
kyllin älykkäitä etsimään niitä vaikkapa netistä.
Tilastoista ei ole kuule mitään apua silloin kun on tullut oikein kunnolla lyödyksi! Järkytys ja häpeä estävät monesti kertomasta kenellekään kulissien romahtamisen pelossa.Sitä yrittää viimeiseen asti uskoa toisen vakuutteluja:
En lyö koskaan enää,en tiedä mikä minuun meni... jne. jne.
Keksi itsellesi ihan oma ei-hakattujen sovinistien tukipalsta.Siellä voitte kasvatella naisvihaanne ihan rauhassa.
Anna meille tavallisille,vaikeita asioita kokeneille/kokeville naisille ja miehille keskustelurauha.Täältä löytyy asiallisia
kirjoituksia,joista huokuu suurta surua ja menettämisen tuskaa kuin myös selviytymisen riemua.Ja kyllä vaan,moni meistä käy terapiassa.
Se ei ole häpeä,vaan tervejärkisyyden merkki.
Erilaiset pelkotilat ja masennus vaivaavat
myös sitä jättäjää,ei vain jätettyä osapuolta.
Tilastot,ne sinä voit tunkea.....
Palstan nimi on Perheväkivalta ja siitä tässä juuri keskustellaan.
Kai täällä on tarkoitus keskustella perheväkivallasta myös laajemmin kuin vain yksittäisten tapausten kautta?
Monesta vastauksesta huokuu ajatus, että hakatuksi tuleminen tekisi ihmisestä jotenkin pätevämmän tästä asiasta puhumaan ja muut ovat jäävejä kommentoimaan muuten kuin myötäilemällä ja nyökyttelemällä, saati sitten että esitettäisiin kriittisiä kysymyksiä.
Väkivaltaa henkilökohtaisesti kokenut ihminen pystyy puhumaan kyllä subjektiivisesti omasta tilanteestaan, eikä tällöin olekaan mitään syytä tai järkeä hänen kertomustaan ruveta kyseenalaistamaan.
Kuten jo sanoin, kohtaan itse työssäni perheväkivallan uhreja ja väkivaltaisia ihmisiä. Tämä auttaa luomaan objektiivisempaa näkökulmaa asiaan.
Ongelma näissä omakohtaisissa väkivaltakokemuksissa on se, esim. hakatuksi tullut nainen saattaa yleistää omat henkilökohtaiset pahat kokemuksensa koskemaan kaikkia perheväkivaltatilanteita. Jos oma mies on ollut kusipää/henkisesti sairas/persoonallisuushäiriöinen/alkoholisti, se ei tarkoita, että kaikki joskus väkivaltaisesti käyttäytyvät miehet tällaisia olisivat. Taustalta voi löytyä monimutkaisempiakin selityksiä ja parisuhdedynamiikan ongelmia.
Tällaisia "haavoitettuja sieluja" on usein töissä esim. turvakodissa. Vertaistuki on hieno asia, mutta siinäkin on kyettävä jonkinlainen objektiivisuus säilyttämään.
Hyvin ahdasmielistä jankuttaa feminismistä ja puhua jopa politiikasta tällaisella palstalla.
Pistetäänpä pystyyn pieni kysely.
KUINKA MONI HALUAA PUHUA NIMENOMAAN OMAKOHTAISTEN
KOKEMUSTEN VALOSSA???
KUINKA MONI ON KIINNOSTUNUT TILASTOTIETEESTÄ
NIMENOMAAN TÄLLÄ PALSTALLA?
ONKO OIKEUTTA MOITTIA IHMISIÄ KAPEAKATSEISUUDESTA,KUN EI OLE OMIA KOKEMUKSIA?
Mitä ovat mielestäsi miehet,jotka uskaltautuvat kirjoittamaan tänne? Akkamaisiako? Feministejä?
Loukkaat heitä siinä kuin meitä muitakin.Eipä muuten Google anna mitään feministisiä tutkimusjulkaisuja.Ei tunne koko käsitettä.
Eiköhön lopeteta tämä palsta,jossa ei voi puhua siitä,mikä on meille kokeneille se tärkein:
Miten selvitään elämässä eteenpäin.Miten löytää ilon silloinkin kun kaikki sortuu.Toivoa voi toiselle antaa,uskoa huomiseen.Pienen pienen toivonkipinän.
Väkivaltaisen liiton jälkeen osaa todella arvostaa normaalia perhe-elämää,jossa voi avoimesti puhua asioista,koska kumpikin
kykenee hallitsemaan tunteensa ja toimintansa myös silloin,kun tulee erimielisyyttä.
Normaaleja parisuhteita on vielä onneksi paljon.Myös kerran kovia kokenut voi löytää onnen,se antaa toivoa kaikille omien vaikeuksiensa keskellä kamppaileville.
Ja näillä arkisilla onnentuntemuksilla ei ole mitään tekemistä kaukana todellisuudesta elävien
tilastotieteilijöiden kanssa.
vain tähän feministisiin tutkimuksiin liittyvään asiaan. En ajatellut tuota Google-kommenttiani loppuun asti ennen kirjoittamista.
Et löydä tutkimusta, joka on erikseen luokiteltu "feministiseksi", koska feministinen tutkimus on usein juuri VIRALLISTA tutkimusta, siis se tarjotaan "virallisena totuutena" kuten "Usko, toivo ja hakkaus".
Näitä tutkimuksia ei tarvitse kuin pinnallisesti vilkaista, niin ne havaitsee feministiseksi.
tämä asia on monelle niin arka paikka ja perheväkivallan uhrit ovat syvästi haavoittuneita, joten olisi fiksua pysyä näin vakavien asioiden äärellä asialinjalla, yrittämättä provosointia yms. tämä on vakava ongelma monelle, muilla palstoilla ei ehkä ole niinkään vakavaa "leikkiä", mutta näissä asioissa ollaan todellisten vakavien yhteiskunnallisten asioiden äärellä...
kuulostat kuin olisit poika17
...asia on vakava.
Ja asialinja on juuri se mitä kirjoituksillani haen. Provosoiviksi ne kokevat vain henkilöt, jotka ovat omaksuneet pelkän feministisen, poliittiseti korrektin linjan asiaan.
Yritän saada ihmiset huomaamaan, että perheväkivallasta keskustellaan liian usein hyvin kapeasta, feministisetä näkökulmasta.
Kyseessä oleva kirjoittaja on katkeroitunut NAINEN. Katselee asioita puolestaan jonkin
elämässään vastaan tulleen kokemuksen valossa.
Olisko saanut miehekseen väkivaltaa kokeneen ihmisen? Tai äiti on pilannut lapsuuden olemalla se lyöjä? Epäilyksiä tosiaan herää!
...nainen, enkä katkeroitunut.
Hämmästyttävää, että tuollainenkin ajatus jollekin on kirjoitusteni pohjalta tullut. Olen jo moneen kertaan perustellut, miksi kirjoitan näin, enkä aio sitä enää tehdä.
Tahdon auttaa ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Siksi olen ammattinikin valinnut.
On totta, että naisetkin tekevät väkivaltaisia tekoja. Se ei silti poista sitä ongelmaa eikä vähennä sitä ongelmaa, että miehet käyttävät paljon väkivaltaa perheessä. Se ei oikeuta sulkemaan silmiä suurelta ongelmalta eikä vähennä yhtään míesten väkivaltaisuutta. Eikä anna oikeutusta miesten väkivallalle. Se ei tee ongelmaa yhtään VÄHÄISEMMÄKSI!
Usko, toivo ja hakkaus tutkimuksen tekijänä oli myös mies. Eihän mikään tutkimus täysin objektiivista voi olla. Mikä tahansa miesten tekemä tutkimus voidaan myöhemmin todeta sovinistiseksi, kuten historiassa on nähty. Kun tulos ei miellytä niin nimetään tutkimus sovinistiseksi tai feministiseksi. TAitaa maailma olla pullollaan enemmän sovinistisia tutkimuksia joita toitetaan ainoana totuuden torvena, kuin feministisiä, se on varmaa
Aikamoinen totuuden siemen usko, toivo ja hakkaus tutkimukseen sisältyy. Perheväkivalta on hyvin yleistä ja uhrien kärsimykset ovat suuria. Vaikka naiset ovat väkivaltaisia ei se vähennä tutkimuksen arvoa yhtään. Huolestuttavaa on, että väkivaltaa onkin paljon enemmän mitä tiedetään.
Painelepa sitä hiirtäsi näin:
Suomi24 etusivu > Yhteiskunta > Sovinismi
Sieltä löytyy sulle tuhansittain innokasta kuulijakuntaa eli lukijoita.Kannattaa siirtyä sinne niin saat pian mainetta ja kunniaa.
Tasapuolisuuden nimissä sieltä löytyy myös feministeille se oikea foorumi.
Me,ketkä halutaan oikeasti auttaa toinen toisiamme,jäädään tänne!
Olen sanottavani sanonut ja saanut päälleni hullu-sovinisti-naisenhakkaaja-idiootti-syytökset.
Tarkoitukseni ei ole ollut ketää loukata, vaan tuoda toisenlaista, objektiivisempaa näkökulmaa perheväkivaltakeskusteluun.
Kiitokset kuitenkin keskustelusta.
En aio enää tälle palstalle kirjoittaa.
Hyvää kesän jatkoa ja väkivaltaa kokeneille jaksamista!
Mutta on myös ymmärrettävää, että naiset jotka ovat joutuneet miesten väkivallan kohteeksi, närkästyvät viestistäsi.
Aroista asioista on vaikea keskustella siten, että kukaan ei pahoittaisi mieltään.
Ei auta.
Asenne on sama.
Gentleman vitsi sekin kun oot lysti.
>Me,ketkä halutaan oikeasti auttaa toinen
>toisiamme,jäädään tänne!
Ongelmien käsittelyssä on tärkeää saada asiasta eri näkökantoja, ehkä asiasta avautuu kokonaan uusia näkökohtia joihin tuo teidän ajamanne yksipuoliseen keskusteluun pakottaminen ei johda.
Gentleman on tuonut tässä asiassa erittäin hyviä näkökantoja, ja huomaa kuinka niin monet hermostuvat niistä, koska pelkäävät niiden pitävän paikkansa.
Muistakaa, että ensimmäinen askel eheytymisessä on selvittää syitä ja ajatella "out of the box". Aivan kuten alkoholistin tai väkivaltaisen pitää ensin pystyä näkemään asia ulkopuolisenkin kannalta, ja tunnustaa itselleen tiettyjä tosiasioita.
Mutta täällä väki tuntuu olevan niin yksinkertaista ettei tällainen taida olla mahdollista. Se on voi voi.
tiedä mitään.
Kirjan oppinut?
Löytyy puolustus teoillesi ja loistava rinkula yläpuolelle.
Teitä riitttää.
10-15 lasta kuolee vuosittain isän hakkaamisen seurauksena ja 200 lasta vammautuu pysyvästi vuosittain
30-40 naista kuolee vuosittain miehen hakaamisen seurauksena.
YLE.n uutisarkisto 21.3-04 Sinikka Mönkäre läheisen lyömisestä tehtävä rikos.
Missä miehet?
Mitään puolustusta tai selitystä ei ole.
Saiko oppia varmaan jotain iloisia "harjoituksia"
on käyttänyt 36/15 puheenvuoroa kertoo luonteen lujuudesta.
Muija ja mukulat hiljaa nyrkistä tulee voi mua ressukka joudun taas lyömään.
"Ne, jota tietävät, eivät puhu.
Ne, jotka puhuvat, eivät tiedä"
"Ei ole mitään konsti jolla saisi selville,
miksei kuorsaaja kuule istensä kuorsaavan"
Tällä palstalla on myös merkitystä siten,
että hakatut lapset lukevat kuinka oikeutettua on heidän hakkaamisensa.
Siunataan vaan hakkaajien puolustus kirjoitukset.
Isäni iskosti meihin lapsiin uskon olevansa "hellä" hakkaaja kyläpolisiin lapset kusi ja pasko housunsa, kun saivat selkäänsä ME vain kusimme.
Palsta seuraajan pitäisi noita hyväksyviä ja ihanoivia kirjoituksia poistaa.
Kuten isukki tuolla alussa naireena kysyy ei sovi edes vitsiksi.
naisten teot jäi? Etkö uskaltanut kertoa vai eikö niitä uskallettu julkaista?
Ylen uutisarkistossa ei edes ollut tuollaista juttua.
Osoite on:
Yle.fi/uutiset
Osasto Uutiset 24uutiset
Haku:
Sinikka Mönkäre
21.03.2004
Perheväkivallan ehkäisyyn uuisa keinoja 21.3.2004 19.29.
Kun minä löydän tällä on se kummaa mitä sun päässä liikku (vainko silmät?) jos et löydä.
Mutta siellä ei kerrottu naisten tekemästä väkivallasta mitään. Eikä siellä myöskään sanottu, että ne lapset olisivat kuolleet miesten toimesta.
Olihan sen viimeksi julkisuudessa olleen perhesurmankin aikaan melkein joka foorumilla viestejä, joissa haukuttiin miehiä väkivaltaisiksi, mutta sitten kun paljastui, että viimeisen laukauksen haulikolla olikin ampunut perheen äiti, niin mopeasti se koko asia unohtui.
Käyhän lukemassa uudelleen?
Se yle:uutinen ja perustuu tilastoihin jotka sairaalat antaa.
Jos et kerta luvulla ymmärrä siinä ei aika rajaa lue rauhassa uudelleen.
Kuulostat lapselliselta. En luota tuollaisiin tietoihin, jotka ovat puutteellisia/vääristeltyjä.
Ja yritä tajuta, että siinä sanottiin erikseen kuinka monta naista on kuollut miesten takia, mutta sen jälkeen sanottiin kuinka monta lasta on kuollut, eikä syyksi ilmoitettu enään miehiä. Se taas tarkoittaa, että miehet eivät olleet se syypää lasten kuolemmiin, kuten naisten tapauksissa olivat.
Joo, käy vaan lukemassa uudestaan.
Olla jo pois tästä keskustelusta GENTLEMAN
Et voi millään sietää Totuutta mies hakkaa henkiltä muijan ja mukulat.
Yhteiskunta hoitaa ja elättää vammaiseksi hakatut.
Satun minäkin työssä heitä hoitamaan, vammaiseksi hakattuja on poika ja tyttö.
Erimieltä tiedon perusteella on sinulle VIISASTELUA.
nimimerkki "Gentleman". Kysy vaikka ylläpidolta (eri ip-numero).
Naiset viettävät enemmän aikaa lasten kanssa, jolloin heillä on myös enemmän aikaa väkivaltaisuuteen. Lisäksi naiset menettävät malttinsa miehiä helpommin, jos lapsi "kiukuttelee" (johtuu naisten mielialan vaihteluista).
Ikävä esimerkki tästä on siskoni, joka olisi halunnut tytön, mutta sai kolme poikaa. Hän mm. heittelee vanhinta poikaa kaikenlaisilla esineillä, jos hän ei ole tarpeeksi tottelevainen.
Viisastelulla tarkoitin stä sinun hokemaa: "Lue uudelleen".
Itse an ainakaan tunne yhtään miestä, joka olisi hakannut naisia tai lapsia. Että älähän yleistä.
Kun et oikeasta elämästä mitään tiedä,älä viitsi tänne kirjoitella!Ihan hullua edes ärsyttää heitä,jotka ovat elämää kokeneet sen pimeän kautta.
Meillä ensiavussa yritetään paikata kehon vammoja perheväkivallan jälkeen.Ja kyllä: sekä miehet että naiset lyövät.Siinä olet väärässä,että naiset lyövät enemmän lapsia.Kyllä ne pahimmat ruhjeet ovat miehen tekemiä ja samoin tapot huomattavasti yleisimpiä.
Henkisiä vammoja me emme pysty korjaamaan,työ jää siltä osin vaillinaiseksi,vastuu ssityy seuraavaan portaaseen.Ohjaamme apua saamaan,mutta osa palaa kotiin yhden yön pois oltuaan.
On turha arvostella niitäkään,joilla ei ole sisua heti lähteä.Syynä on usein se väkivallan pelko lähdön jälkeen.Kun itse on kokenut tai ihan läheltä nähnyt ,tajuaa tilanteiden monimutkaisuuden.
Anna sinä rauha heille,jotka saattaisivat saada apua toisilta lyödyiltä.Älä sotkeennu tähän keskusteluun,koska olet pelottamassa pois heitä,joille täältä voisi tulla se pieni kannustus lähteä kohti tervettä elämää.
Toisen ihmisen tahallinen aliarviointi on alhaista ja osoittaa sen,että tämä henkilö on itse avun tarpeessa,henkisesti sekaisin.
Yleensä murhellista lohdutetaan,ei lyödä päin kasvoja sanan voimalla.
Mitähän terveydenhuollossa tapahtuisi,jos me auttajat alkaisimme samanlaisiksi sadisteiksi,syyttelisimme apua hakevia.
Jos tällä palstalla on oikeasti naisia jotka ovat joutuneet miesten väkivallan kohteeksi, niin he voivat tietenkin ohittaa nämä kirjoittamani viestit, ei näitä ole heille suunnattu.
Haluan vain huomauttaa, että suurin osa näistä kertomuksista täällä on miestenvihaajien kirjoittamia vale-tarinoita.
Ja sadistiksi haukkuminen on henkistä väkivaltaa...
olet.. toivottavasti joku hakkaa sinut joskus niin ymmärtäisit sinäkin mistä puhut..
oikeassa olet, mutta tällähän on lähinnä naisia kaakattamassa "vastauksiaan"
Kovasti haiskahtaa siltä ettet tiedä mitään perheväkivallasta. Et ole ollut varmaankaan koskaan uhrin asemassa. Uhrin asema on saatu pitkällä työllä jotenkuten siedettäväksi. Enää ei ole pakko koko avioliittoaan kestää hakkaamista ja alistamista.
Ihminen voi muuttua väkivaltaiseksi eri elämän vaiheissa ja vastoinkäymisissä. Etukäteen ei voi elämäänsä tietää ja toista 100% tuntea.
kestäkään vastuuta ja perhe-elämän haasteita, vaan purkavat itseään kohtelemalla toista väkivaltaisesti. Tämä oli yksi näkökulma kuten ed. gentemanin kirjoitus.
Olen nyt lukenut näistä viesteistä ehkä puolet, ja toistaiseksi vain sinulta on tullut viestejä joissa on selvästi ajateltu asiaa monelta kantilta. Sinua parjanneet vastaukset ovat tuntuneet tulevan yliyksinkertaisilta "Senkin väkivallan puolustelija!" ja "Haista pee, en jaksa/uskalla lukea kirjoituksiasi" ääliöiltä.
Ja koska tiedän että samat ääliöt taas vastaavat tähänkin "Joopa joo siellä joku hullu vaimonhakkaaja taas valittaa", niin en ole parisuhteessani käyttänyt fyysistä väkivaltaa, ja ennemminkin exäni oli se fyysinen ja väkivaltainen riidanhaastaja, onneksi en ole enää hänen kanssaan yhdessä. Mutta ärsyttää vain nuo miehiä syyllistävät telaketjufeministit.
Ärsyttää suunnattomasti, kun ihmiset eivät omaa enää sisälukutaitoa. Missään kohdassa nimimerkki Gentleman ei puolustellut väkivaltaa, syyllistänyt uhreja tai ollut sovinistinen. Täällä sitten kaiken maailman ammattikoulun kokkipuolen käyneet "Brooke-Annikat" hyökkääväät ko. nimimerkin kimppuun. Joo tiedän, että edellinen lause pitää sisällään melkoisen yleistyksen, mutta täytyyhän ihmisten olla tyhmiä, jos käsite luetun ymmärtäminen on noin kaukainen. Onko se lukeminen noin vaikeaa? Vai haluatteko tahallaan ymmärtää asiat noin väärin, jotta saisitte lisää vettä omaan myllyynne ja pääsisitte purkamaan omia agressioitanne. Olette säälittäviä ihmisiä.
Olen kanssasi samaa mieltä, rakentava keskustelu jäi melkein kokonaan Gentlemanin varaan. Aloitus oli mielenkiintoinen ja vaikka en samaa mieltä aivan kaikissa asioissa aloittajan kanssa ollutkaan, niin luin mielelläni hänen tekstejänsä.
Niistä sai hyvin ajateltavaa, varsinkin asioista joista olin muodostanut itselleni vahvan vastakkaisen mielipiteen!
On tosin ymmärrettävää että kyseisestä asiasta kiivastuttiin. Ei varmasti ole helppo käsitellä moista asiaa objektiivisesti jos on perheväkivaltaa kokenut. Mutta heidän mielipiteitään ja kiihkoiluaan en ymmärrä jotka eivät ole hlökohtaisesti joutuneet miehensä/vaimonsa pieksemäksi!! (uskoisin heitäkin joiukossa olevan)
En ymmärrä teitä,joille tämä väkivalta-asia on kokematta.Miksi änkeette tälle palstalle?
Elän perhehelvetissä ja olen saanut joistain kirjoituksista tukea ajatuksilleni häipyä lasten kanssa.Vaikka olen kotiäiti ja vähävarainen.
On se helppoa puhua kiihkoilusta jne. kun ei ole arkisia kokemuksia.Mulle on helvetin sama kumpi perheessä lyö,mutta tämä oma elämä on nyt tärkein ja meillä mies lyö minua ja lapsia.
Pilatkaa vaan hienohelmat tämäkin vähäinen apu ymmärtämättä mitä oikein teette moraalisaarnolillanne!On hyvä puolustella lyöjää ja syyllistää lyötyä niin kauan kuin nyrkki ei osu omaan otsaan tai lapsen päähän.
Poliiseissa on jo kylliksi näitä samoja ihmisiä.Kusytään,et miksi sait nyrkkiä,ärsytitkö.Ikään kuin ketä tahansa saisi tintata,jos ei ole mieliksi.
Lasten hätää nämä "totuudentorvet" eivät tajua.
Heille soisin paremman tulevaisuuden.En ole jäkättävä akka vaan hiljainen hissukka.Se räväkämpi nainen olis jo ajat sitten lähtenyt.Mulla tämä on kestänyt pitempään,mut nyt häivyn yön selkään.
Kiitos kailille,jotka kannustitte tietämättänne minua lähtemään.
Sinulle Gentleman: Älä tule tälle palstalle pahaamieltä tuomaan!
Gentlemanin puoltajille: Ette tiedä mistä puhutte.Tilastot ja todellisuus on eri asia.
Kun teillä on omia kokemuksia,tulkaa ja kertokaa onko yhtä helppoa saarnata aiheesta suu vaahdossa.Jos ette meitä aikuisia uhreja halua ymmärtää,ajatelkaa lasten hätää. No,ette osaa kun oma elämä on liian hyvin.Vaan miksi pitää silloin tonkia toisten kärsimyksiä ja syyllistää?
Ukko makaa sammuneena.Tämä on ensimmäinen ja varmaan viimeinen viesti multa.Me lähdetään nyt siskon luo ja aloitetaan erilainen elämä.Tulkoon sitten perästä pois rukoilemaan.Tällä kertaa mikään ei käännä mun päätä.
Häslätkää rauhassa täällä ja tuhotkaa lisää sieluja.Olette niin väärässä,niin väärässä....
Voimia paljon sulle. Ymmärrän tasan mitä tarkoitit. Kuullostaa todella pahalta, kun puolustellaan väkivallan tekijöitä ja syyllistetään uhreja. Toisaalta sitten haukutaan, että mikset jo lähde, olet nahjus jos jäät....
Todella ristiriitaista. Eivätkö nuo tajua, että itse hakattuna on jo niin henkisesti heikoilla, kun on saanut turpaansa. Sitä on jo miettinyt onko itse syypää, mutta syyksi lyömiseen saattaa riittää mikä vaan tai mies voi keksiä vaikka mitä syitä...olen muka nainut jotain miestä...miten raskasta, kun en ole sellaista tehnyt.
Helppoa ei ole sekään, kun henkisesti dominoiva mies syyllistää ja haukkuu tyyliin " sinä olet tuollainen nalkuttava huora, ei tuommosta kukaan jaksa..hullu akka, kaikki on sun syytä, saatanan huora, minä en ole lyönyt kertaakaan, ite vaan hullussa päässäs valehtelet....". Tarpeeksi on jo kestämistä oman miehen syyllistämisessä ja haukkumisessa. Itsetunto on pohjalukemissa haukkumisen ja hakkaamisen takia.
Sit nämä tietoviisaat tulee ja sanoo, ettei mitään väkivaltaa olekaan ja jos on niin se on omaa syytäs, tai keksit omasta päästäsi. Mitäs ärsytit. Eikö ne tajua, että kukaan ei halua väkivaltaa, eikä kuitenkaan jaksa olla koko ajan mieliksi hakkaajalle, juuri sillä lailla kuin mies tahtoo, vailla omaa tahtoa.
Eikä tämä valtio oikeasti auta perheväkivallan uhreja. Kaikki on niin vaikeata jos haluaa muuttaa pois perhehelvetistä. Mies uhkailee tapolla ja ties millä. Lähestymiskieltoa on vaikea saada, pitää olla kunnon näyttöä. Olen saanut turpaani, mutta niistä ei ole todistuksia. En ole voinut mennä näyttämään vammojani, koska mieheni uhkaa tappaa jos menen ja haukkuu hulluksi ja luulosairaaksi.
Sen huomaa kyllä kuka on kohdannut oikeasti väkivaltaa ja kuka esittää tietoviisasta. Eivät tilastot kerro kaikkea ja kuinka hyvin niihin voi luottaakaan. Raiskauksiakin tapahtuu paljon enemmän kuin ikinä poliisin tietoon tulee. Onpa mukava elää loppuelämänsä tappouhkauksien pelossa....lapset kärsivät hirveästi. Naisuhrien asemakaan ei ole häävi tänäkään päivänä ja tietoviisaat senku takertuvat lillukanvarsiin.
Pitäisikö loppuelämä elää väkivaltaisen juopon alistamana. Siitäkin varmasti syyllistetään jos mies eron jälkeen vajoaa yhä syvemmälle alkoholiin tai tekee itsemurhan, kuten nyt uhkailee. Eikö uhrilla ole mitään oikeuksia...
Tekstissäsi on rajua vähättelyn makua. Perheväkivalta on hyvin yleistä, kaikissa yhteiskuntaluokissa. Aikaisemmin sen olemassaoloa salailtiin ja pidettiin perheen sisäisenä asiana. Nyt vihdoin ja viimein siitä on tullut julkinen asia ja on huomattu, että se on erittäin yleistä.
On paljon ihmisiä joilla on alkoholiongelma ja samaiset hakkaavat kännissä puolisoaan. Naiset ovat yleisemmin uhreina, heitä on turvakodeissa jatkuvasti.
Miesten fyysinen ylivoima on selkeä. Nainen on periaatteessa koko ajan altavastaajan asemassa. Jo pelkkä väkivallan uhka saattaa lamauttaa ihmisen. Fyysisen väkivallan uhka on myös henkistä väkivaltaa.
Elämme väkivaltaisessa kulttuurissa. Sen voi jo päätellä siitä, kuinka kauan perheväkivaltaa on hyssytelty ja väkivallantekijät ovat päässeet kuin koiraveräjästä. Sotien jälkeinen sukupolvi on elänyt väkivaltaisessa perheessä ja tämä perinne on siirtynyt eteenpäin.
Naisetkin ovat aggressiivisia, eivät mitään sisarhento valkoisia. Vihdoin tämäkin aletaan tajuta, että ongelma on laajempi. Kulttuurimme on väkivaltainen, monet tytöt ja pojat kohtaavat perheessään väkivaltaa. Väkivaltaisessa perheessä elänyt tyttö voi olla väkivaltainen omassa perheessään.
Miehet ovat kuitenkin voimakkaampia ja voivat tappaa naisen yhdellä nyrkiniskulla. Suurin osa perheväkivallan tekijöistä on miehiä. Naisia on myös, tiedän naisia jotka ovat puukottaneet kännissä miestänsä riidassa, kun eivät muuten ole pärjänneet tappelussa.
että hyvin moni näistä vaimoaan hakkaavista miehistä on ÄITINSÄ hakkaamia ja alistamia miehiä? Eikö sille NAISTEN väkivallalle voisi jo tehdä vähitellen jotain, että asia saadaan kuriin?
Keski-ikäisenä miehenä,lapsuudessa väkivaltaa sivusta 15v seuranneena olen ihmeissäni.Tämä sama "myrkkykäärme",katkera nainen tulee sekaantumaan jokaikiseen keskusteluun ja solvaa naisia.Ovat luusereita,jos eivät lähde kotoa.Ovat ansainneet lyömisen,kun ärsyttävät miehiä jäkättämällä.Naiset hakkaavat enemmän kuin miehet ym. ym.
Ei tuo auta ketään,saat vain pahoitettua monen mielen.Harva hakattu on noin katkera kuin sinä.Lienetkö jokin tahallaan toisia kiusaava sadistai,kun olet niin mahdottoman jyrkkä kannanotoissasi.
Onneksi saa lukea myös järkeviä kannanottoja ja onnellisia loppuja.Gentleman vaikeni lopulta,seurasimme vaimon kanssa tuota kiihkeää keskustelua tiiviisti.Tilastot hävisivät todellisuudelle kirkkaasti! Mies52
Haloo! kukahan tässä mahtanee ollakaan myrkkykäärme?
ihmettelen miksi asia muuttuu jos puhutaan muista kuin niiden syistä? miten saat asian paranemaan kun alkuperä jää kokonaan peittoon?
paraneeko mikään tauti, jos syy jää selvittämättä?
tiedätkö, mitä minä luulen? luulen että et keksinyt mitään muuta keinoa kaataa naisen kommenttia kuin tämän ala-arvoisen marinan katkeruudesta ja myrkkykäärmeestä. vähättelet kovasti toisen raskasta kokemusta ja tietoa jota hänellä myöskin on!
PS. tilastot tulevat todellisuudesta, ei niitä tehdä omasta päästä kuten täällä tarinoita, toinen toistaan surkeampia yritelmiä. omasi nyt viimeisenä!
puhunut sanaakaan mistään lyömisen ansaitsemisesta enkä liioin jäkättämällä ärsyttämisestä tai naisten enemmästä lyömisestä. Nuo ovat sinun omia mielipiteitäsi...;)
Väkivallassa ei ole onnellisia loppuja. Se on raskas kokemus ja aina kohtaajilleen, (molemmille/kaikille) äärimmäisen tuskallinen.
I was there, I know...
Väkivallan kokeneelle voi lopulta tulla se "onnellinen loppu".
Ainakaan minun ei tarvii lopun ikääni piehtaroida tuollaisessa.Olin juuri sellainen hiljainen alistuja,pelkäsin lähteä liitosta.Ja kyllä,raha-asiat menivät ihan hyrskyn myrskyn,velan avulla nousin jaloilleni kun on sentään hyvä ammatti ja sain vakityön.
En uskaltanut aloittaa uutta ihmissuhdetta.Jos joku osoitti kiinnostusta,juoksin karkuun välittömästi.
Mieheni on kirjoittanut tälle palstalle juuri näille kaikkitietäville ja yksioikoisille omituisille katkerille naisille.Hän sulatti jään ja sai minut ymmärtämään,mitä elämä voi olla tavallisen,kunnollisen ja turvallisen miehen rinnalla.
Nyt on oma koti,perhe ja arkinen hyvä olo.
Älkää siis rakkaat siskot uskoko tuota,että ei mika voi lopulta löytää onneaan.Se tulee jos on tullakseen,mutta toivosta ei saa luopua.
Ehkä tätä harmoniaa ja rauhallista perhe-elämää ei osaisi muuten edes arvostaa,jos se olisi aina ollut itsestäänselvyys.Kun se tuli vasta tuskien taipaleen jälkeen,sitä muitaa kiittää tästä jokaisessa iltarukouksessaan.
Olen aina uskonut Luojaan,vaikeinakin aikoina.
Kiitollisuus ja ilo ovat voittaneet katkeruuden.
sinulta ja jäin pohtimaan, miksi.
Harmittaa lukea tuollaista sättimistä aikaihmiseltä, joka sinäkin olet, mikäli ikä pitää paikkansa.
"Nainen" on ollut sinua fiksumpi kun ei ole lähtenyt samaan vääristelyyn ja mollaamiseen mukaan. Vaan on pysynyt asiassaan ja yrittänyt perustella mielipidettään.
Olet niitä, joille ei ole kai valjennut, että täällä ei arvailla henkilön taustoja vaan keskustellaan aiheesta ja perustellaan sanomiset. Valheelliset herjaamiset ovat inhottavaa luettavaa kaikille.
Onnellisista lopuista vielä se, että "naisen" tarinassakin oli onnellinen loppu, mutta ilmeisesti se tuli sinun näkökulmastasi katsottuna "väärällä" tavalla.
Niin luulisi olevan tuollakin menneisyydessä rypemisellä.Hirveän herkkänahkaista ja sisäänpäin lämpiävää on tämä keskustelu.Jos yrittää vähänkään näyttää valoa pimeään,saa kauheat marmatukset.
Uskon kuitenkin edelleen hyvyyteen ja rakkauteen.Olen menneet läpikäynyt äitini ja sisarusteni kanssa.Ei ne ajat koskaan unohdu.Meiltä keneltäkään.
Se on hyvä,että isän malli ei tarttunut hänen lapsiinsa.Jokaisella on perhe ja omia lapsia.Vastuuta ja lämpöä lapsuuden pelkojen jälkeen,sitä omilleen on yrittänyt suoda.
Sain hellän vaimon ja olen oppinut näyttämään tunteitani minäkin.Ja olen ollut parisuhdekriisissä,mutta en väkivallan takia.
Eikö ole kohtuullista ja oikein iloita myös kanssaihmisen onnesta? Pitääkö sen katkeruuden näkyä tekstistä niin hirveän selkeästi läpi?
Kaikkea hyvää teille,muuta en osaa toivottaa ja toivon sitä vilpittömästi.En viitsi olla osana näin mautonta keskustelua.Meillä puhutaan asioista hieman toisenlaiseen sävyyn.
Kun yrittää tuoda lohtua ja uskoa kärsiville,saa silmilleen.Lähimmäisen rakkaus ja lämpö on monelle tuntematon voimavara.Kuitenkin jokaisella on lähipiirissä ihmisiä,jotka etsivät tukea vaikeissa elämäntilanteissa rämpiessään.
Tämä kylmä maailma ei tunne enää sanontaa. Rakasta lähimmäistäsi,niin kuin itseäsi.
Yritin sanoa,että toivoa on,rakkautta on,mutta tälle palstalle siitä on turha edes kirjoittaa.
Kel onni on,se onnen kätkeköön.Muuten tulee lokaa silmille.
Kiitos kun uskalsit puolustella noita oikeita elämänarvoja.Mun isäpuoli oli hirvee sadisti.Aluks kun ne tutustu äidin kans,se oli niin lipevä ja mielisteli kaikkia.Sit ne meni naimisiin ja äiti alkoi odottaa meidän pikkusiskoo.Sillon se löi eka kerran humalassa.
Sen jälkeen äiti mykistyi,mut ei heti ottanut eroa kun oli se laps tulossa.
Sitten isäpuoli kävi selvistäpäin kiinni mun veljeen.Oli kyllä jo henkisesti alistanu sitä pitkään,mut veli kielsi mua äitille kertomasta kun sillä oli muitakin murheita.
Mut minä kerroin yhtenä iltana.Ja siitä äiti sai sellasta voimaa,että sanoi ottavansa eron.
Sosiaali ihmiset antoi ukolle poistumiskäskyn kämpästä ja se muutti kuukauden päästä.Kyl oli vaikeeta asua saman katon alla ne viikot.Ja miten se äitiä kidutti solvauksillaan.Lyödä ei enää uskaltanut,kun asia oli annettu virkavallan tietoon.
Eli siis mun äitikin leimattiin täällä heikoksi kun se pelon takia ei heti pistänyt miestä pihalle.Kyllä siihen oli syytä.Monta kertaa se äijä tuli raivoomaan tappouhkauksiaan oven taakse ja soitteli myös työpaikalle.Siitä tuli loppu poliisin kautta.
Sitten alko se säälin kalastus ja itsemurhalla uhkailu.Oli muuten melkosen vaikeeta aikaa.Pikkusisko synty tietämättä mihin maailmaan tulla tupsahti.Äiti oli lyttyyn lyöty,mut meil oli ja on sellasia tukijoukkoja,jotka autto arjessa.Isäpuoli teki erinäisii temppuja,mut ne oli aika lapsellisii kiusantekojuttuja.
Kun tästä on nyt 6v aikaa,se alkaa unohtua multa,mut veli saa vielä painajaisia ja äiti säikkyy yöllisiä puheluja.Onneks niitä tulee harvon. Äiti on taas se entinen ja rakastaa meitä.Meil on hyvä henki kotona.Mie muutan vuoden alust omilleni kun opiskelu alkaa.
Kiitos sulle aikuinen mies kun puolustat heikompia ja pelkoakin tajuut.Itkin kun noita syytöksiä luin,et se ketä lyödään ja vielä jää olis jotenkin huono ihminen.Mun äiti onmaailman paras ja hellin nainen.Kolmen mukulan yksinhuoltaja,koska mun ja veljen isää ei enää ole ja isäpuoli ei ole halunnut olla isä tytöllen.
Kyl onnellisia loppujakin tulee joskus,mut ei ne ihan itestään tule.Menee vuosia selvitä ja päästä pelosta.Pikkusysteri ei onneks joutunu näkemään sitä mitä me muut.Jospa taivas varjelis sen sielun niiltä kokemuksilta.
Äiti tapas vähän aikaa sit semmoisen nuoremman miehen.Aluks pistettiin hanttii kun ei siihen luotettu.Nyt on kiva kun aina välillä on mies talossa,joka meitäkin hyväksyy elämäänsä.Hymy äitin kasvoilla on ihana näky.Voin muutt pois turvallisin mielin.Mies tietää koko stoorin ja auttaa äitiä saamaan itsetuntoo takasin.Pikkusysterille on kait enempi isä kun sillä ei muuta ole koskaan ollu.
Kiitos kun valasit mun päivän antamalla uskoa huomiseen.Vaikeuksin ja menneisyyteen voi jäähä nalkkin.Me ainakiin saatiin pelkästään sellasii ohjeita,et osattiin etsii apua kaikille.Mie kävin psykologillakin kun koulusta suosittelivat.
Varmaan yritän kattoo tarkkaan ennen kun alan seurustella.Ettei toistu sama kuvio omassa elämäsä.
sinäkin samaa mieltä, että kun tulee nyrkistä, sitä pitää vaan lujasti rakastaa oman henkensä uhalla?
Olette täysin sairaita koko joukko!
En tajuu mitä tarkotat? Kumma kommentti.Kuka vaan JOKA OSSAA LUKEA näkkee,et mie kerroin siitä,miten me lähettiin pois äidin matkassa.Ja moni käski lähteä,ei kehotelleet jäämään.sie se oot kumma ihminen kun tuollai sotket ja et ossaa lukea.Kerron meidän perheestä vaan et joku tajuais sen,miten kaikki muuttuu kun lähtee.
Meni kauan parantuu,mut silti äiti lähti mein kans.
Elä sinä vouhota tyhjiä,lue tekstit tarkemmin.Kohta kaikki sulle nauraa.
Taitaaki olla hankalaa,jos joku kirjottaa olevansa hyvillä mielin ja ihan onnellinen.
Sillon tulloo tuota kimitystä.
Lapset ne kärsii yhtälailla ja äiti teki oikeen ku meidät sai turvaan.Mite sie kehtaat tuollai väittää et muka kaikki käskee jäämään.
Täällä yks lyövä mies käski harkita ja jotain hoitua hkkee.Siihen mie en usko.Lyöminen on verissä.Mun isäpuoli sai tuomion äitin jälkeen tulleen naisen hakkaamisesta.
Me nuoretkii tajutaan tätä elämää ku on joutunu näkemään kaikkee. Käypikö katteeks ku sanoin,et äiti meitä rakastaa? Ku sanoit,ettei saa rakastaa. Kumma mimmi.Mollaa vaan jos haluut,mun tasapainoo et vie. Nonna R.
on tällä saitilla täysin muilla kuin minulla. Mies52 (sinä?) on sitä mieltä, että suhteesta lähteminen ei ole ratkaisu perheväkivaltaan. Minä olen eri mieltä.
Kirjoitit näin henkilölle jonka mielestä on väärin lähteä suhteesta jossa on väkivaltaa:
"Kiitos kun uskalsit puolustella noita oikeita elämänarvoja."
Minusta oman elämän ja lasten elämän uhraaminen väkivaltaan ei ole oikea elämänarvo.
Vaikka vaihdat nimimerkkiä ja murretta, totuus näkyy pitkälle. Lopeta jo. Hae ammattiapua ja yritä oppia hyväksymään muitakin totuuksia kuin omasi.
Tämä oli muuten vika viestini sinulle. Kirjoittelusi menee jo niin ala-arvoiseksi, henkisen väkivallan käytöksi, että jätän väliin. Minä en alistu sinulle!
En ole oikea henkilö kirjoittamaan väkivallasta siinä mielessä,että en ole sitä kokenut.Kirjoitan siis rakkaudesta.
Liikutuin kyyneliin kun raavas mies puolustaa elämää.Perhettä,välittämistä.Ehkä juuri lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet sillai,että opit näkemään myös peilin toiselle puolelle.Tauti ei tarttunut isästäsi lapseen.
Minulla on myös rakastava puoliso ja melko tasainen arki.Riitoja tulee joskus rahankäytöstä ja kasvatuksesta.Ei ole tarvinnut käsirysyyn päätyä.Kuitenkin riittää rakkautta mennä yli näistä kinasteluista kun on paljon hyvää yhteiselossa.
Rakkaus on kokenut inflaation,jos sanot olevasi onnellinen,sinua ivaillaan.Miksi?En osaa sanoa.
Ehkä oma henkinen epätasapaino on helpompi kestää,kun irvailee toisen elämää.
Mukavaa kuulla,että parit lukevat yhdessä näitä keskustelupalstoja.Minäkin aion ottaa oman ukkoni tuohon viereen ja katellaan yhdessä.Tulee miehistä näkökulmaa lisää.
Kiitos kirjoituksesi antamasta lämmöntunteesta1 Olet oikealla asialla!
Mollaat melkein kaikkia,jotka tänne kirjoittaa.Mies52 oli hyvin korrekti ja lämmöllä puhuva.En millään löydä hänen kirjoituksestaan ohjetta jäädä väkivaltaiseen suhteeseen.Sinä löydät jollain kumman konstilla sen kaikista teksteistä...Melkoinen taito!
Nonnalle tsemppiä elämään ja opiskeluun! Olit rohkea kun kirjoitit,kaikki eivät uskalla tai jaksa auttaa muita omilla kokemuksillaan.
Herranen aika mitä paskaa sitä saakaan lukea ja vielä miehen kirjoittamana! Ei ihme,jos tänne ei kukaan oikealla asialla oleva enää kirjoita.Vai lie joku provo koko kirjoitus?!
Uskomatonta sovinismia,sen sanon.Tämän äijän pitäis saada kunnolla turpaansa itseään isommalta kaverilta. Kysyisi sitten,että mitenkäs oikein ärsytit kun noin kävi????
,
Ja on täällä näköjään naisiakin,jotka lyö kanssasisariaan kunnon tällillä vyön alle,koska uhrihan on tietysti syyllinen ukon mäiskimiseen.On se vaan helppoo kirjotelle ja arvostella kun se nyrkki ei ole oma leukaluuta katkaissut.
Mun ihana hellä vaimoni joutui sairaalakuntoon kun ex-mies kävi päälle.Sairaalloisen mustasukkaisuuden riivaamana,vaikka nainen oli kotona 3 pienen lapsen kanssa ja mies tuli viihteeltä kotiin.Veti vaan lattialle ja aloitti.Jos ex-appi ei olis hätiin ehtinyt,olis kai tappanut.Eikä ollut eka kerta,mut aikaisemmat oli olleet lievempiä.No viimein ukon oma äiti sanoi miniälleen,et jätä tuo mies,ei se muutu.Eikä ole muutunu,sai äskettäin naisen pahoinpitelystä ehdollista.
On kait vaikeeta tajuta,että kun päässä naksahtaa,hakkaja ei tarvii mitään ärsykkeitä.Oma sisäinen raivotila ruokkii vihaa heikompaa kohtaan.
Mulla meni yli vuosi ennen kuin sain naiseni uskomaan,että kaikki miehet ei lyö.Hirveän säikky ja arka oli alkuun.Lapset pelkää isäänsä,eivät uskalla jäädä sen luo yöksi.Onko ihme?
Sanotte,ettei me miehet tänne kirjotella.No nyt on kirjotettu.Ja ihan oman kokemuksen takia.
Turha vähätellä näiden hakattujen hätää.
On naisiakin,ketkä lyö,mut mies on se vahvempi ja voi puolustautua.Kenenkään ei tarvii kestää sitä.Naiset vaan on arempia lähteen pois.
Mulla on ollut onni katella yhden hakatun naisen paranemista sillai,että ei ole niin säikky ja uskaltaa tulla lähelle.Kun me riidellään,sanan miekka on vahvin ase molemmilla.Ja osataan sopiakin.Ex-mies häiriköi pari ekaa vuotta,mut nyt on keskittynyt onneks muita naisia saalistamaan.Ja jokaiselle,kenet tunnen,sanon varoituksen.Harva uskoo,mies on niin hyvä supliikkimies ja naisia naurattaa.
Aluksi niin ja lopussa se itku tulee.
heippa! avolleni olen sanonut et jos nainen lyö niin lyön kyllä minäkin takas tosin meillä ei haukuta eikä lyödä!
vuosia vuosia sitten eräs riitaa haastava nainen kävi kimppuun ja nyrkillä vetäs poski päähän oikein kunnolla kyllä sattuu vetäsin takas reippaalla avokkaalla ja eukko tippu persuksille poski punottaen eikäs sen kummosempaa käynyt mitäs tuli hutkimaan et haukku haukusta ja nyrkki nyrkistä (kyllä naisen pitää toki ekaks hutkaista eikä läppästä ennen kun mies voi lasauttaa)
..kai tiedät että miehillä niin paljon enemmän voimaa että yhdelläkin reilulla raivonpuuskassa annetulla iskulla voi tappaa..
Naiselta se olis aika suoritus, ainakin näillä narukäsillä, että sais aikaiseksi edes mustelmaa.. siks en pienenä tyttönäkään ole lapsena poika porukoissa turvautunut nyrkkiin vaan puraissut kinttuun esim. jos kaks kertaa suurempi jätkä pöllyyttää lumikasassa..
oikeutettua käyttää väkivaltaa jos on heikompi kuin vastustajansa??
Minusta väkivaltaa ei tule hyväksyä ollenkaan, ei heikommankaan tekemänä.
Millä mitataan henkistä väkivaltaa, jonka seuraukset ovat myös kauheat?? Kuka siihen on "oikeutetumpi"?
Ja kuten ylempänä jo kerroin omaa tarinaani tuo malli oli viedä minulta hengen! Alistuin uhriksi, kun eroa kuvattiin hankalammaksi ja suoraan jopa vaaralliseksi. Mieshän voi vaikka tappaa jos lähden! Juu juu. Ei tappanut, mutta liki oli etten ole vainaa siksi, että peloteltuna jäin!
Minulla on sellainen tunne, että tämäkin palsta on näitä alistajia täynnä. Sinä et heihin kuulu, vaan käsittelet kipeää asiaa hyvin ja esität aivan pohtimisen arvoisia kysymyksiä ja ajatuksia. En ole lukenut pitkää ketjua tässä välissä, mutta uskonpa, että vastaukseksi olet saanut nämä samat: ei ole helppoa lähteä ja tappouhkaukset perään ym. häirintä...Niihin minäkin uskoin ja annoin ajan kulua. Turhaan.
MITÄ TEEN JOSKUS TUNTUU ETTÄ MEILLÄ TULEE VÄKIVALTA KUN MUN YKS POIKAKAVERI ON HIRVEÄ MUSTASUKKAINEN!!! EN JAKSA TÄN KÄRSIÄ! MITÄ PITÄ TEHÄ?