Olen tässä aikani ja tylsän elämäni kuluksi seuraillut useampana kesänä mielenkiintoista näytelmää.
Nimittäin naapurissani asuu kaksi samanikäistä, samalla tavalla pukeutuvaa, hyvin iloista (ei kumpikaan iloluontoisia ja molemmat ilmeisen onnellisesti naimisissa), puheliasta ja kaikille yhtä kohteliasta akateemista naista. Toinen on kaunis, muodokas ja hyvin puoleensavetävä ja toinen taas näyttää hyvin maanläheiseltä, ei nyt rumalta, muttei kovin puoleensavetävältäkään.
Haravoidessaan tai puuhatessaan pihallaan kanssaympäristö näyttää suhtautuvan heihin hyvin eritavalla. Kaikki naapuruston naiset välttelevät ollessaan miestensä seurassa tätä kaunista naista, mutta voivat kyllä jutella pitkiäkin aikoja toisen naisen kanssa. Miehet taas heittävät ohimennen kohteliaan tervehdyksen toiselle, mutta hakeutuvat selkeästi useammin juttusille tämän kauniin naisen kanssa, riippumatta siitä onko kauniin naisen mieskin pihalla (useimmiten onkin).
Noh tässähän nyt ei vielä ole se varsinainen pointti, vaan siinä, että nämä naapuruston naiset myös puhuvat pahaa tästä kauniimmasta naisesta. Olen siis itsekin nainen ja pääsen siis osalliseksi näistä keskusteluista. Häntä kuvataan bimboksi (hän on tohtorisihminen ja työskentelee isossa firmassa –eli ei ole todennäköisesti kovinkaan tyhmä), miesten naurattajaksi ja jopa huoraksi. Aika kovia väitteitä, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Tätä toista naista, joka on siis ihan yhtä kohtelias kaikille naapurin miehille kuin toinenkin, kuvataan puheissa taas reiluksi, mukavaksi, avuliaaksi, iloiseksi…positiivisten adjektiivien lista on lähes loputon.
En ole feministi, mutta kyllähän tämä kuulostaa ja näyttää huvittavalta. Miksi nainen puukottaa toisia, täysin syyttömiä naisia, selkään vaan siksi, että on epävarma oman miehensä mahdollisesta kiinnostuksesta tätä naista kohtaan?
Nimittäin naapurissani asuu kaksi samanikäistä, samalla tavalla pukeutuvaa, hyvin iloista (ei kumpikaan iloluontoisia ja molemmat ilmeisen onnellisesti naimisissa), puheliasta ja kaikille yhtä kohteliasta akateemista naista. Toinen on kaunis, muodokas ja hyvin puoleensavetävä ja toinen taas näyttää hyvin maanläheiseltä, ei nyt rumalta, muttei kovin puoleensavetävältäkään.
Haravoidessaan tai puuhatessaan pihallaan kanssaympäristö näyttää suhtautuvan heihin hyvin eritavalla. Kaikki naapuruston naiset välttelevät ollessaan miestensä seurassa tätä kaunista naista, mutta voivat kyllä jutella pitkiäkin aikoja toisen naisen kanssa. Miehet taas heittävät ohimennen kohteliaan tervehdyksen toiselle, mutta hakeutuvat selkeästi useammin juttusille tämän kauniin naisen kanssa, riippumatta siitä onko kauniin naisen mieskin pihalla (useimmiten onkin).
Noh tässähän nyt ei vielä ole se varsinainen pointti, vaan siinä, että nämä naapuruston naiset myös puhuvat pahaa tästä kauniimmasta naisesta. Olen siis itsekin nainen ja pääsen siis osalliseksi näistä keskusteluista. Häntä kuvataan bimboksi (hän on tohtorisihminen ja työskentelee isossa firmassa –eli ei ole todennäköisesti kovinkaan tyhmä), miesten naurattajaksi ja jopa huoraksi. Aika kovia väitteitä, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Tätä toista naista, joka on siis ihan yhtä kohtelias kaikille naapurin miehille kuin toinenkin, kuvataan puheissa taas reiluksi, mukavaksi, avuliaaksi, iloiseksi…positiivisten adjektiivien lista on lähes loputon.
En ole feministi, mutta kyllähän tämä kuulostaa ja näyttää huvittavalta. Miksi nainen puukottaa toisia, täysin syyttömiä naisia, selkään vaan siksi, että on epävarma oman miehensä mahdollisesta kiinnostuksesta tätä naista kohtaan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se on biologiaa. Turha tapella vastaan, mutta kannattaa ottaa opiksi ja soveltaa omaan elämään.
Ihan on normikuvio, joka toistuu kaikkialla, kaikenlaisissa ihmisten muodostamissa yhteisöissä. Varmaan kyse on pitkälti biologiasta, joka pääsee jylläämään nimenomaan epävarmarmoissa naisissa. Jos taas nainen on sinut itsensä kanssa ja tiedostanut nämä naissukupuolensa kiviriipat, hän toimii toisin. Viisas nainen ei alitujuisesti kilpaile muiden naisten kanssa, eikä koe näitä uhkaksi ulkonäön tai iän vuoksi.
Tämän ilmiön olemassaolo pitäisi myöntää. Sitten voitaisiin keskustella, miten naiset huomaisivat ongelman ja osaivat kasvattaa itseään siitä ulos. Tästä olisi erittäin paljon hyötyä työelämässä naisvaltaisilla aloilla. Perinteisestihän edes työpsykologit eivät myönnä, että työyhteisön naisvaltaisuus on turhien ristiriitojen ehtymätön kaivo.
Koska ihminen on eläin.
Hän on seksuaalinen uhka viehättävyytensä takia.
Viidakossa eletään vieläkin....betoniviidakossa.
Haha, ihan perusjuttua naisilta. En ole sovinisti, mutta naiset vaan ovat kateellisia muille ja haukkuvat toisia selän takana. Sama pätee yleensä suomalaisuuteenkin siinä mielessä, ettei osata olla iloisia toisen puolesta ja ollaan tosiaan kateellisia. Jos ruma mies saa kauniin naisen baarissa, seuraus saattaa olla tappelu. Mutta miehet eivät kuitenkaan paskaa selän takana jauha niin paljoa.
Onneksi myös poikkeuksia on, jotka osaavat olla myös iloisia kavereidensa puolesta (yleensä miespuoliset) ja siitä jos jollain näyttää hyvin pyyhkivän.
Minulle eivät ventovieraat naiset tule koskaan juttelemaan. Työpaikalla naiset, varsinkin vanhemmat, karttavat -ei minua pyydetä lounaalle eikä minulle tulla usein mitään muutakaan juttelemaan. Parin kanssa sentään ystävystyin, ja he pitävät minusta paljon.
Sama on aina naisporukoissa (on minulla jopa ystäviä vapaa-ajalla, ihme kyllä); muut naiset kaveeraavat mieluiten muiden kavereideni kanssa. Vasta jos pääsemme tutustumaan paremmin (joudun tekemään itse aina aloitteen ja näkemään todella vaivaa, että pääsen keskustelemaan), sitten saan ehkä hyväksyntää.
Sitten on ollaan otettu hieman alkoa, nämä kaikki minua karttavat ja porukoihinsa kelpuuttamattomat avauvat, kuinka olen niin kaunis, lahjakas, koulutettu ja tyylikäs ja plaa plaa. Surullista. Mutta en toisaalta ehkä tahtoisikaan kavereikseni niin ennakkoluuloisia ja asenteellisia ihmisiä.
Koskaan en flirttaa, enkä keikistele kenenkään miehelle, en pukeudu seksikkäästi enkä kulje miestenkiilto silmissä. Oikeastaan olen jopa hieman ujokin nykyään.
Nainen on naiselle susi, siitä ei pääse näköjään mihinkään.
"Nainen on naiselle susi" ihan yhtä paljon kuin kaikki ihmiset ovat ilkeitä, pahansuopia, kateita, epäinhimillisiä ja halpamaisia toisiaan kohtaan. Siis ne sellaiset, jotka ovat, onneksi kaikki eivät silti ole.
Mikään ei ole yhtä venkula olento kuin omasta itsestään epävarma nainen. Ja epävarmuus todellakaan ei koske pelkästään suhdetta omaan mieheen, vaan aivan kaikkia asioita, joissa nainen voi verrata itseään toisiin. Tämä pohjannee jotenkin siihen, että keskivertonainen ottaa kaiken henkilökohtaisesti, olipa se sitten liikennemerkki tai naapurin hiuslaatu.
No mutta, menevätkö puntit aina loppujen lopuksi tasan? Eivät ehkä, mutta puolensa kaikessa.
Toinen nainen (epäviehättävämpi) saa enemmän asiallista huomiota siinä missä toinen (viehättävämpi) seksististä, mitä ei ole tilannut (paitsi olemalla kaunis, mikä suotakoon). Toisaalta kauniit naiset ovat myös helposti suosittuja ollessaan kauniita myös luonteeltaan. Kauniilta hyväksytään helpommin ilkeää tai egoistista käytöstä eli "rohkeutta ja räväkkyyttä", eikä sitä olla heti ensimmäiseksi selittämässä kateudesta johtuvaksi.
Eli lopulta vähän kuten naisten ja miesten välilläkin, joissain asioissa toiseen sukupuoleen suhtaudutaan huomattavasti myönteisemmin, mutta taas jossain muussa kohdassa toiset pääsevät helpommalla.
Alustuksen perusteella voi päätellä, että aloittajalla itsellään ei ole omaa elämää laisinkaan. Kukaan, jolla sellainen on, ei ehdi, viitsi, vaivaudu, ei voisi vähempää kiinnostaa ... moinen syvältä oleva kade- ja halpamielinen muitten ihmisten kyyläys.
Mistä aiheesta sopii tehdä aloitus ilman, että se todistaa oman elämän puuttumisesta? Jos ihminen ostaa kirjan tai katsoo teeveetä, eikö tämä vahvasti viittaa siihen, ettei kyseisellä henkilöllä ole ainakaa kaiken aikaa muuta sisältöä elämässään? Entäpä jos sortuu osallistumaan "kade- ja halpamieliseen" nettikeskusteluun, jonka "periaatteessa" ei edes luulisi kiinnostavan?
Etkö oikeasti keksi yhtäkään positiivispainotteista asiaa elämässä(si)? Jos keksisit, näkisit naapurin naiset ja tapahtumat heidän ympärillään toisella tavalla. Tai siis ajattelisit, jos sun nyt ylipäätään vieraitten ihmisten asioita tarttee ajatella ja niihin mitenkään mielessäsi paneutua.
Otsikkosi kertoo paremmin kuin hyvin asenteesi; se on ikävä.
Joillakin on vahvasti niin, että silmät näkevät vain sen, mitä haluavatkin nähdä...
Tämä koskee kaikkia halpamielisiä mustamaalaajia yhtä lailla.
Että siis kolahti? Tuntuu hieman ikävältä myöntää edes itselleen? Olo kohenee heti, kun letkauttaa toiselle, että tämä on ikävä ressukka, kun tuommosia kirjottelee.