Persjalkaiset miehet

Miksi niin monet lyhytjalkaiset miehet oikein korostavat tätä ominaisuuttaan väärällä pukeutumisella ja tukevoittamalla runkonsa ylimääräisellä rasvalla? Onko kyseessä välinpitämättömyys ulkonäöstä, sokeus omalle habitukselle vai onko persjalkaisuus jonkun mielestä hyvännäköistä? Ruumiinrakenteelleen ei tietenkään mitään voi, mutta harvalla ns. terveellä on mittasuhteet niin pielessä ettei oikeanlaisilla vaatteilla ja normaalipainoisena näyttäisi sopusuhtaiselta.

(Ja miksi kirjoitan tässä vain miehistä? Naiset ovat paitsi suhteessa pidempijalkaisia myös hoikempia ja osaavat pukeutua keskimäärin omalle vartalotyypilleen edustavammin kuin miehet. Lisäksi miehet suosivat useammin haaroista lököttäviä housuja kuin vartaloa nuolevia pillejä, mikä lisää jalkojen lyhyysefektiä.)
372848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

On se kuva olla pitkä ja lihaksikas. Ainoa miinus se, että isokin mulqqu näyttää pienemmälle.

Äänestä
  • Hei ääsmäni, sä olet masumies joten et ole lihaksikas.

    Äänestä

Kaikki Suomalaiset on persjalkaisia se valitettavasti kuuluu meidän geeniperimään, olipa pituutta 155 cm tai 180 cm. Selkä on suhteettoman pitkä jalkoihin nähden.

1Äänestä
  • Suomalaisissa on erilaista geeniperimää eikä kaikki suomalaiset tosiaankaan ole persjalkoja. Eikä kyseinen ominaisuus koske vain omaa maatamme, vaan esim. koko Välimeren alueen miehet ja ainakin Kreikassa myös naiset ovat keskimäärin huomattavan lyhytjalkaisia. Aasiasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • -esteetikko- kirjoitti:

    Suomalaisissa on erilaista geeniperimää eikä kaikki suomalaiset tosiaankaan ole persjalkoja. Eikä kyseinen ominaisuus koske vain omaa maatamme, vaan esim. koko Välimeren alueen miehet ja ainakin Kreikassa myös naiset ovat keskimäärin huomattavan lyhytjalkaisia. Aasiasta puhumattakaan.

    on ennenkaiikea itäsuomalainen, sanoisinko jopa savolainen, ominaisuus. Valitettavasti itäsuomalaiset geenit ovat nyttemmin levinneet Helsingin kautta kaikkialle Suomeen

    Joo ei välttämättä ihan kaikki ole mutta suurinosa on, sen olen huomannut, miksi sitä ei voi vaan myöntää? Ihan niinkuin japanilaisilla on vinot silmät, on suomalaisilla selkään suhteutettuna lyhyet jalat.

    Äänestä

  • Persjalkaisus kirjoitti:

    on ennenkaiikea itäsuomalainen, sanoisinko jopa savolainen, ominaisuus. Valitettavasti itäsuomalaiset geenit ovat nyttemmin levinneet Helsingin kautta kaikkialle Suomeen

    Persjalkaisia on eri puolella Suomea, savossakin mutta myös muualla.

    Äänestä

Miehen jalassa vartaloa nuolevat housut ovat...noh niitä pidetään homomaisena ja jos genitaalialue on kehittynyt aikuisen mittoihin niin silloin mies tuntee olonsa itsetietoiseksi tiukoissa housuissa.

Mies ei kuitenkaan saa muutenkaan ikinä mitään kunnon ihailua joten moni mies vetäytyy markkinoilta ulkonäöllisesti.

Äänestä

Pitkäjalkainenkin mies näyttää pelkältä töppöjaloilla kävelevältä mahalta, kun vetää ylleen ylisuuret, polvien alapuolelle ulottuvat "shortsit". Mitähän he itse näkevät peilissä, kun päättävät sonnustautua noihin hirvityksiin?

Äänestä
  • :DDD Voi jessus ja mun verkkokalvolle tuli kuva naapurista... Hänellä tosin on vielä tuota mahaa (näyttäis olevan 9:llä kuulla raskaana) korostamassa nahkaliivi, eikä tietenkään paitaa sen alla. ÖRKS.

    Äänestä

  • Nimenomaan. Yleensä lookin täydentävät vielä möhköt skeittikengät, jotka lisäävät töppömäisyyttä ^100.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Nimenomaan. Yleensä lookin täydentävät vielä möhköt skeittikengät, jotka lisäävät töppömäisyyttä ^100.

    Minä en kyllä kehtaisi rullaluistimia jalkaani pistää ja niillä lähteä lenkille vaikka se liikuntamuotona mukavalta tuntuisikin. On ne äijät rullaluistimissaan niin hullun näköisiä kuin vaan ikinä olla voi. Jos ei lenkki jalkaisin miellytä niin tekee sitten vaikka pidemmän lenkin polkupyörällä. Kesäaikaan kyllä pidemmät pyörälenkit ovatkin mukavia kun siinä pääsee samalla kauemmaskin ympäristöönsä tutustumaan, ja miksei myös hyötyliikuntana kauppareisut kun siinä saa kauppatavaratkin mukavasti kulkemaan niitä käsillään kantamatta.

    Äänestä

  • Katson peiliin vain silloin kun ajan parran, en muulloin. Enhän nimittäin ole homo!

    Äänestä

" Lisäksi miehet suosivat useammin haaroista lököttäviä housuja kuin vartaloa nuolevia pillejä, mikä lisää jalkojen lyhyysefektiä "

Olisiko syynä mahdollisesti sekin että sellaiset pillifarkut eivät sovi miehille niinkuin naisille ja että ne ovat miehille varsin epämukaviakin siksi kun miehet ovat raajoiltaan lihaksikkaampia.

Äänestä
  • Niin ja ne munat tarvii tilaa :P

    Äänestä

Aloittaja on kyllä naisten suhteen täysin väärässä.

Niitä persjalkaisia rasvakerroksen peittämiä naisia kun näkee hyvin usein tuolla kadulla lyllertämässä. Usein niillä on vielä jotkut järkyttävät pyöräilysortsit päällä, niin että näyttävät sukkaan sullotulta tennispalloilta. Hyh hyh.

Äänestä
  • Pitääkö miesten sen vuoksi sitten näyttää samalta?

    Äänestä

Pillifarkut eivät sovi ylipainoisille. Miehet ovat vaarassa sairastua anoreksiaan ( David Bowie -efekti) ja kivekset surkastuvat tms. Valitettavasti juuri nahkaliivit ja lökäpöksyt ovat kansallisasu. Semmoinen kysymys vaan, että mikä on miesten farkkujen sisäsauman pituus tuumissa? itsellä ja poikaystävällä kummallakin menee mun 28/34 farkut, vaikka pituudessa eroa miltei 20cm poikaystävän hyväksi.Mutta persjalkaiset ja lihavat suomalaisnaiset ovat ihan käsite, samoin hyvinpukeutuvat suomalaiset miehet....

Äänestä

Eikös "pätkä" alias Masa Niemi ollut kuulusa persjalkaisuudestaan.

Kyseisestä herrastahan todettiin että "siihen mihin perse loppuu puolipohjat alkaa.

Äänestä
  • Itse asiassa sen kyllä jotenkin huomaa jo vaikka Hesan rautatieasemalla ihmisiä katsellessa, että siellä näitä lyhemmän sortin jalkaisia on enemmän kuin mitä vaikkapa tuossa ihan lähelläkin Tallinnassa. Tämä onkin vähän erikoinen juttu, että miksi näinkin lähellä olevien kansojen ulkonäössä voi olla huomattaviakin eroja. Tosin ei yksin suomalaisia vaan selvästi myös jonkun muunkin rotuisia persjalkaisia siellä Hesan asemalla näkee pyörivän.
    Kyllä näitä persjalkaisia valkoisen rodun miehiä ja naisia muuten löytyy vaikkapa jenkeistäkin, siellä on vaikka mitä.

    Äänestä

  • rautatieasemalla kirjoitti:

    Itse asiassa sen kyllä jotenkin huomaa jo vaikka Hesan rautatieasemalla ihmisiä katsellessa, että siellä näitä lyhemmän sortin jalkaisia on enemmän kuin mitä vaikkapa tuossa ihan lähelläkin Tallinnassa. Tämä onkin vähän erikoinen juttu, että miksi näinkin lähellä olevien kansojen ulkonäössä voi olla huomattaviakin eroja. Tosin ei yksin suomalaisia vaan selvästi myös jonkun muunkin rotuisia persjalkaisia siellä Hesan asemalla näkee pyörivän.
    Kyllä näitä persjalkaisia valkoisen rodun miehiä ja naisia muuten löytyy vaikkapa jenkeistäkin, siellä on vaikka mitä.

    Helsingin rautatieasemalla näkee paljon myös mustia miehiä joilla ei taatusti ole persjalkoja. Siinäkö lienee mustan patukan suosion syy?

    Äänestä

  • once you go black kirjoitti:

    Helsingin rautatieasemalla näkee paljon myös mustia miehiä joilla ei taatusti ole persjalkoja. Siinäkö lienee mustan patukan suosion syy?

    Tosiaankin näin voi hyvinkin olla. Itse asiassa uskon naisen mieltävän miehen panettavaksi tai sitten ei juurikin jonkun tällaisen hyvin yksinkertaisen selkeästi näkyvän fyysisen ominaisuuden perusteella. Näin se menee vaikka silloin jos naiselta asiasta kysyttäisiin niin sieltä ilmeisesti tulisi vaikka mitä selitystä ihan muuta kuin mitä se joka on hänellä tässä pääasiana.

    Äänestä

  • once you go black kirjoitti:

    Helsingin rautatieasemalla näkee paljon myös mustia miehiä joilla ei taatusti ole persjalkoja. Siinäkö lienee mustan patukan suosion syy?

    Aikanaan jo kauan sitten kävin päivittäin työmatkaa tuon Hesan rautatieaseman läpi, ja joskus joutui junaakin odottelemaan. Kyllä se asema noista ajoista on paljon erilaiseksi muuttunut jo siltäkin osin minkälaisia ihmisiä siellä pyörii. Vain ne muutamat ilmeisesti suomalaiset hyvin rähjäisen oloiset selvästi spurgut tai mielenterveysongelmaiset ovat saman sorttisia mitä siellä aina ennenkin on pyörinyt ja siinä penkilläkin istunut.
    Minä olen nyt hyvin pitkästä aikaa aina silloin tällöin siitä mennyt ja pari kertaa mistannut juuri junan ja siksi joutunut n. 2 tuntia siinä odottelemaan.
    Viimeksi kun mistasin junan, niin menin siihen penkille istumaan, ja joku nuori musta nainen(ihan siistin oloinen ja siisteissä kuteissa) tuli viereeni istumaan. Ajattelin että rahaa varmasti tuli pyytämään. Mutta ei tämä mitään muuta kuin tarjosi keksipaketista minulle kun siinä itse söi niitä keksejä. Englanniksi puhui jollekkin kaverilleen kännykässä( jostain rahan puutteesta). Myös minun kanssani hän puhui englanniksi mm. siitä millä palkalla vielä kannattaisi tehdä töitä. Myös henkilökohtaisista asioistanikin nainen kyseli kuten sellaista että onko minulla lapsia. Sanoin että ei ole ja alan olla jo vanha äijäkin. Fiksusti nainen kuitenkin sanoi tähänkin, että sinä olet vahva mies. Ja myös niinkin sanoi, että on kai sinulla kuitenkin sisarillasia lapsia. Onhan minulla tosiaankin, ja sitä pidänkin hyvänä asiana. Sanoin naiselle että ei tällaisissa paikoissa kyllä nykyään outojen äijien kanssa kannatatisi mitään puhelemaan alkaa.
    No kun alkoi tuo 2 tuntia olla mennyt niin sanoin, että oli mukava kun meni tämä aika paremmin puhellessa, ja että kun söin sinun keksipaketistasi niin annan nämä kolikot taskustani siitä hyvästä. Kaivoin kaikki kolikot taskustani, annoin pois ja lähdin. Ei suominaiset kyllä alkuunkaan noin käyttäytyisi ja puhelisi , ja minusta tuon naisen puheet oli ihan fiksuja.

    Äänestä

  • näin se asemalla kirjoitti:

    Noloa että menit antamaan kolikkosi hänelle :D

    Äänestä

"Tämä onkin vähän erikoinen juttu, että miksi näinkin lähellä olevien kansojen ulkonäössä voi olla huomattaviakin eroja. "

Ehkä syy on erilaisessa lähihistoriassa. Virolaisia on vainottu ja vangittu. Kyllä siinä kansa muuttuu hoikaksi nopeasti.

Äänestä

Samaa olen miettinyt. Miksi korostaa persjalkaisuutta entisestään perseestä lököttävillä farkuilla ja kaljamahalla?

Ja hyvin istuvat housut ei tarkoita sitä, että niiden tarvitsisi olla pillit.

Äänestä

Japanilaiset ovat myös tunnettuja persjalkaisuudestaan.

Istuesaan japsi on yhtä pitkä kuin euroopplainen mutta totuus paljastuu kun noustaan jaloille.

Äänestä

Kaupausta ei löydy lyhyempiä housuja

Äänestä
  • Ja vastaavasti persuksissa tarvitaan enempi tilaa.

    Äänestä

Itse rakastan omaa persjalkaista vartaloani ja haluan korostaa sitä tilanteessa kuin tilanteessa.

Muuten, naiset eivät ole suhteessa hoikempia miehiin verrattuna.

Äänestä

En tiennytkään, että miehen pitkiä jalkoja saatetaan pitää plussana joissain piireissä. Ilmeisen pieniä nämä piirit kuitenkin ovat, sillä en ole koskaan päässyt lähellekkään naista.

1Äänestä
  • Pelkillä pitkillä jaloilla ei pötkitä minnekään, täytyy olla muutakin.

    1Äänestä

Suomi on aina ollut kylmä maa. Täällä pitkistä jaloista on ollut vain haittaa. Liian pitkät jalat nopeuttavat liikkumista. Helposti ihminen voi tällöin harhautua kauaksi kotoa, ja se on saattanut kylmässä ja hyisessä maassa koitua kuolemaksi. Lyhkäisillä jaloilla ei ole pitkälle pötkitty, joten on päässyt aina nopeasti turvaan turvemajaan linnunmunia ja marjoja syömään. Lyhyenläntään kroppaan kaikki rasva myös varastoituu paljon tehokkaammin, mikä on myös ollut eräs selviytymistä edistävä tekijä.

Äänestä

Aika monella jalat lähtee perseestä....

Äänestä

Pillifarkut miehellä = sodomia wannabe
Moderni Nainen haluaa vierelleen peniksellä varustetun naisen, tiedän toki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-esteetikko- kirjoitti:

Miksi niin monet lyhytjalkaiset miehet oikein korostavat tätä ominaisuuttaan väärällä pukeutumisella ja tukevoittamalla runkonsa ylimääräisellä rasvalla? Onko kyseessä välinpitämättömyys ulkonäöstä, sokeus omalle habitukselle vai onko persjalkaisuus jonkun mielestä hyvännäköistä? Ruumiinrakenteelleen ei tietenkään mitään voi, mutta harvalla ns. terveellä on mittasuhteet niin pielessä ettei oikeanlaisilla vaatteilla ja normaalipainoisena näyttäisi sopusuhtaiselta.

(Ja miksi kirjoitan tässä vain miehistä? Naiset ovat paitsi suhteessa pidempijalkaisia myös hoikempia ja osaavat pukeutua keskimäärin omalle vartalotyypilleen edustavammin kuin miehet. Lisäksi miehet suosivat useammin haaroista lököttäviä housuja kuin vartaloa nuolevia pillejä, mikä lisää jalkojen lyhyysefektiä.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu