Eron kieltäminen itseltä

Kyllähän se rakkauden sammuminen joillakin kestää hyvinkin kauan, ja toiveet elävät pitkään. Sinulleko tilanne on kiusallinen? Kuulut tuttavapiiriin et siis ole nyxä?

Kuten nimimerkki Ehto jo kirjoittikin, ei se rakkaus toista ihmistä kohtaan "sammu" niin vain. Kun on yhdessä oltu ja monenlaisia asioita koettu, voi olla hyvin vaikeata osata päästää irti. Mielestäni kyse ei aina välttämättä ole mustasukkaisuudesta, kiuusanteosta, pakkomielteestä vaan yksinkertaisesti siitä, että tämä jätetty uskoo oikeasti vielä yhteiseen tulevaisuuteen jättäjänsä kanssa.

Helppo on minun näin ulkopuolisena sanoa, mutta jätettynä koettaisin tosissani unohtaa ja jättää henkisesti tämän jättäjän. Eihän siinä tulevaisuutta oikeasti ole. Vaikka tämä jättäjä palaisikin takaisin, olisi tällä jätetyllä aina mielessä se, että mitä jos se kumminkin taas... Ei olisi elämä tuolloinkaan helppoa.

Tuttavapiirissäni on ollut näitä jäjtetttyjä ja jättäjiä Etenkin yksi mieshenkilö tuntuu ottavan aina uuden naisen ja kun suhde tuntuu olevan vakaaalla pohjalla ja hyvällä "tolalla", niin sitten tämä mies ottaa ja lähtee. Krooninen jättäjä-syndrooma voisi ehkä sanoa tällä miehellä olevan. Toivon, että joku nainen tekee tuon saman joskus hänelle (jos ensiksi ennättää) , saisi mies ditten kerrankin maistaa omaa lääkettään!

Kerronpa oman kokemukseni tuohon. Olen jätetty. Expuolisoni meni ja tuli. On/off liiton aikana en uskonutkaan että hän lähtisi lopullisesti. Hän oli niin moneen kertaan tullut takasin rukoillut anteeksi tekojaan, vaikka olin itsekin sanonut jo useamman kerran että en enää suostu niin aina kuintekin annoin periksi.
JOs jotakin ihmistä rakastaa aidosti niin luulee ja toivoo tämän muuttuvan. Sitä uskoo viimiseen asti että ihminen muuttuu.

Aito rakkaus ei kuole niin vain. Eikä varmaankaan kuole koskaan täysin mutta ajan kanssa ymmärtää tuollsien suhteen mahdottomuuden ja lopettaa itsekin toivomisen.

terapiassa käytyäni olen ymmärtänyt että olen paljon paremman arvoinen.

Ei se enää ole rakkautta jos ei anna toisen mennä vaan roikkuu hänessä. Se on läheisiippuvuutta. Henkilön itsensä kannalta olisi parempi päästä siitä eroon, hyväksyä tosiasiat ja jatkaa elämää. On ihan satumaailmoissa elämistä jos kuvittelee että exä "tulee takaisin". Mennyt on mennyttä ja tulevaisuus on tänään ja huomenna.
Niin miten sen sille henkilölle selittää? Ei mitenkään. Ystävät ja läheiset voi kohtuudella yrittää, tukea, mutta jos henkilö ei itse tee asialle mitään niin ei sille mitään voi. Lienee kyseessä kuitenkin itsestään vastuussa oleva henkilö. Väkisin ei voi pakottaa. Elämä on kuitenkin vain ainutkertaista. Se ei jatku ikuisuuksiin eikä uusintaa tule.

Jos avioliitto on ollut vaikea eron kokee helpotuksena mutta jos toista vielä rakastaa on vaikeampaa. Läheisriippuvuuskin tekee eron vaikeaksi. Jos toisen ihmisen tunteita voisi muuttaa ei eroja tapahtuisi niin paljon. Jokaisessa erotilanteessa olisi hyvä muistaa että on avautumassa uusi ovi joka on vielä salattu. Entiset ovet sulkeutuu mutta se ei ole kaiken loppu. Luovuttamisen tuskaa joutuu jokainen ihminen käymään läpi jollakin elämän saralla. Kun on tasapainossa itsensä kanssa ja hyväksyy sen mitä tapahtuu, on luovuttaminen helpompaa. Jos katsotaan entiseen tuttuun ja turvalliseen josta ei haluta luopua ei nähdä valoisaa tulevaisuuttakaan. Nähdään vain että ei se niin turvallista ollutkaan. Katse eteenpäin, ei taaksepäin, odotetaan mitä hyviä mahdollisuuksia elämä aikoo antaa.

Pahinta typeryyttä on alkaa syyttelemään lähtenyttä osapuolta varsinkin siinä vaiheessa kun ymmärtää ettei se tosiaan tule takaisin. Että "kaikki vika on vaan siinä toisessa ja minä ansaitsen parempaa". Voi herraisä, huonoonko on alunperin rakastunut. Viimeistään syyttelyvaiheessa se lähtenytkin tajuaa tehneensä virhearvion puolison suhteen ja kiittelee itseään lähtemisestä.