Ensirakkaus

Olen 19-vuotias tyttö, ja juuri ensirakkauteni elänyt. Miten te selvisitte ensirakkauden tuomista sydänsuruista? Itsestäni tuntuu siltä, kuin maailma olisi murentunut ympäriltä.

Tapasimme kesällä 2010, mies oli minua muutamaa vuotta vanhempi. Hän joutui lähtemään eri paikkakunnalle. Itse olin 17-vuotias, naiivi. Ajattelin kauniisti, että kahden vuoden kuluttua voimme olla yhdessä samalla paikkakunnalla, onnellisia ja yhdessä. Etäsuhde ei ollutkaan niin helppo, tuli riitoja ja väliaikainen, lyhyt ero jossakin vaiheessa. Nyt loppu häämöttäisi, pääsisin samalle paikkakunnalle viimeinkin, koska lukio loppuu. Sain kuitenkin aikaiseksi riidan, ja nyt taisi tulla oikeasti ero.

Sain kuulla poikaystävältäni, että lyhyen erossaolomme aikana hän on tapaillut joitakin naisia, on ollut satunnaisia suhteita. Itse olen kaksi viimeistä vuotta uskollisesti pantannut itseäni poikaystävälleni. En ole harrastanut satunnaissuhteita, en edes vilkaissut muita miehiä, koska jotenkin kummallisesti ajattelin, että olisi ihana ja suuri palkinto kaikesta kärsimyksestä, kun voisin olla yhdessä hänen kanssaan, enkä halunnut pilata sitä. Nyt poikaystäväni sanoi, että ikäeromme on liian suuri (5 vuotta), emme voikaan olla yhdessä. Tuntuu siltä kuin olisin kärsinyt turhaan viimeiset kaksi vuotta, puhumattakaan hänen harjoittamistaan satunnaissuhteista. Ei tule meille enää uutta kesää. En käsitä, kuinka näistä eroista voi toipua.
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,

Oot ihana ihminen!! Sun poikaystävä varmasti välitti susta jollakin tasolla, mutta ihmisissä on monia eri puolia, eikä vaikuta siltä, että hän pystyi täysin asettumaan toisen ihmisen asemaan tehdessään noin. Oli lapsi vielä. On tärkeä ymmärtää, että empatia kehittyy kunnolla vasta vanhempana lähempänä 30 vuotta elämän kokemuksen kautta, jos on kehittyäkseen. Alle 25 vuotiaat ei vielä ole kunnon aikuisia eivätkä välttämättä vanhemmatkaan. Ihmiset kun on niin erilaisia.

Koska jokaisella on oma tapansa käsitellä asioita, ei kukaan pysty sanomaan tarkasti mikä on oikein ja sopii kenellekin, mutta tässä joitakin ajatuksia:

Sure pois, anna aikaa itselle, ole vihainen niille asioille, jotka oli epäoikeudenmukaisia sua kohtaan ja opi tekemistäsi virheistä. Ja vaikka tärkeää on myös pohtia asiaa objektiivisesti ja lopulta yhdistää kaikki eri puolet sekä itsessä että toisessa, niin kaikista tärkeintä on hyväksyä omat tunteensa sellaisena kuin ne ovat ja sitä kautta arvostaa itseään.

Eli tunne kaikki tunteet, tutustu itseesi, rakasta itseäsi (tarkkaile omia ajatuksia: hyväksy sekä omat hyvät ominaisuudet että virheet positiivisella tavalla sellaisena kuin ne ovat) ja kun oot päässyt tarpeeksi pitkälle, niin asetu toisen asemaan ja ymmärrä hänen empatian puutteensa ja anna anteeksi. Anteeksi antaminen ei siis tarkoita alistumista ja takaisin huonoon suhteeseen menemistä vaan vihasta ja ahdistuksesta luopumista, jotta pääset eteenpäin parempaan aikuisempaan empaattisempaan suhteeseen.

Puhu luotettaville ystäville, jotka antaa sulle tilaa itse oivaltaa ja purkaa tunteita.

Toivottavasti tästä oli apua. Aurinko paistaa vielä!!

Äänestä

Kiitoksia neuvoista. Toivottavasti tämä tästä helpottaa. Nyt on kolmas päivä kulunut erosta, ja pahalta tultuu, mutta ei enää niin tukehduttavalta kuin aluksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blue_ kirjoitti:

Olen 19-vuotias tyttö, ja juuri ensirakkauteni elänyt. Miten te selvisitte ensirakkauden tuomista sydänsuruista? Itsestäni tuntuu siltä, kuin maailma olisi murentunut ympäriltä.

Tapasimme kesällä 2010, mies oli minua muutamaa vuotta vanhempi. Hän joutui lähtemään eri paikkakunnalle. Itse olin 17-vuotias, naiivi. Ajattelin kauniisti, että kahden vuoden kuluttua voimme olla yhdessä samalla paikkakunnalla, onnellisia ja yhdessä. Etäsuhde ei ollutkaan niin helppo, tuli riitoja ja väliaikainen, lyhyt ero jossakin vaiheessa. Nyt loppu häämöttäisi, pääsisin samalle paikkakunnalle viimeinkin, koska lukio loppuu. Sain kuitenkin aikaiseksi riidan, ja nyt taisi tulla oikeasti ero.

Sain kuulla poikaystävältäni, että lyhyen erossaolomme aikana hän on tapaillut joitakin naisia, on ollut satunnaisia suhteita. Itse olen kaksi viimeistä vuotta uskollisesti pantannut itseäni poikaystävälleni. En ole harrastanut satunnaissuhteita, en edes vilkaissut muita miehiä, koska jotenkin kummallisesti ajattelin, että olisi ihana ja suuri palkinto kaikesta kärsimyksestä, kun voisin olla yhdessä hänen kanssaan, enkä halunnut pilata sitä. Nyt poikaystäväni sanoi, että ikäeromme on liian suuri (5 vuotta), emme voikaan olla yhdessä. Tuntuu siltä kuin olisin kärsinyt turhaan viimeiset kaksi vuotta, puhumattakaan hänen harjoittamistaan satunnaissuhteista. Ei tule meille enää uutta kesää. En käsitä, kuinka näistä eroista voi toipua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu