Miehen entinen vaimoke yrittää esittää minulle hyvää ystävää. Ajattelin mielessäni että ai jaa, tällainen kikka tällä kertaa, kun ei pahalla niin hyvällä sitten. Taustaa sen verran, että tein mihelle selväksi että tekee valintansa, kun tapasimme. Mies valitsi minut ja meillä on jo omiakin lapsia. Erostaan on jo useampi vuosi, mutta tuntuu että entinen avovaimo ei vaan pääse irti miehestä ja elämään omaan elämäänsä.
Exälle toivon ihan vaan pelkkää hyvää. Mutta kaiken sen kukun jälkeen on ihan turha alkaa esittämään ystävää. En jaksa uskoa, että ihminen joka vihaa minua kuin ruttoa yhtäkkiä kokee valaistumisen ja alkaa pitämään minusta kovasti. Hän ilmeisesti yrittää teeskennellä ystävällistä ja kaiken ymmärtävää ja hyväksyvää, tällä tavoin saada miehen takaisin.
Hetken itse asiassa uskoinkin häntä, kun niin vakuuttavasti selvitti miten hyvin hänelle nykyään menee.
Eipä tuo minun elämääni heitä puoleen eikä toiseen vaikka teksi mitä, lähinnä huvittaa. Itse en jaksaisi miehessä roikkua, ainakaan enää jos mies jättää...kukin tyylillään tietysti. Niin ja nämä olemme nykyään hyviä ystäviä sepustukset....joopa joo.
Kaiken loan heittämisen jälkeen...esitetään ystäviä...yes. Ja muuten turha kenenkään sepustaa miten hyvä ihminen on kun pystyy ylipäätään olemaan ystävä kanssani. Ei ei ei, minun ei tarvitse esittää mitään eikä olla kaksinaamainen ja lipevä. Asiat joko on tai ei.
Exälle toivon ihan vaan pelkkää hyvää. Mutta kaiken sen kukun jälkeen on ihan turha alkaa esittämään ystävää. En jaksa uskoa, että ihminen joka vihaa minua kuin ruttoa yhtäkkiä kokee valaistumisen ja alkaa pitämään minusta kovasti. Hän ilmeisesti yrittää teeskennellä ystävällistä ja kaiken ymmärtävää ja hyväksyvää, tällä tavoin saada miehen takaisin.
Hetken itse asiassa uskoinkin häntä, kun niin vakuuttavasti selvitti miten hyvin hänelle nykyään menee.
Eipä tuo minun elämääni heitä puoleen eikä toiseen vaikka teksi mitä, lähinnä huvittaa. Itse en jaksaisi miehessä roikkua, ainakaan enää jos mies jättää...kukin tyylillään tietysti. Niin ja nämä olemme nykyään hyviä ystäviä sepustukset....joopa joo.
Kaiken loan heittämisen jälkeen...esitetään ystäviä...yes. Ja muuten turha kenenkään sepustaa miten hyvä ihminen on kun pystyy ylipäätään olemaan ystävä kanssani. Ei ei ei, minun ei tarvitse esittää mitään eikä olla kaksinaamainen ja lipevä. Asiat joko on tai ei.
Vastaukset 35
Vanhimmat
onko miehelläsi lapsia entisestä avioliitosta? Voihan olla että ex ihan tosissaan haluaa unohtaa menneet ja tulla toimeen kanssasi. Itse tiedän tapuksen jossa entiset vaimot ovat täysin sovussa keskenään. Osallistuvat kaikkiin lasten tapahtumiin. Heillä ei lasketa että sinun lapset ja minun lapset.
KAi se johtuu siitä että mies on heti alusta asti tehnyt selväksi pelinsäännöt ja että lasten kanssakäymisitä ei tingitä. Kummallakin exällään on oikeus kaikkien lasten tapahtumiin, ovathan he kuuluneet lasten elämään kaikki vuodet. LPasillakin on oikeus sisaruksiinsa.
Jospa asia on niin että tähän saakka hän on ollut kiinni miehessä tunteissaan mutta nyt vihdoin hän on pääsyt vaputumaan. Jos hän on edelleen tunnesiteissä miheen niin, niin hän on mustasukkinen ja seilloin ei kyllä voi lekkiä ystävää. Jos yritää niin, se kyllä paistaa läpi.
Sanottaisko nyt näin että tämän ulkokultaisen ja näennäisesti neutraalin käytöksen takana on katkera ihminen, koska aina kun luulen, että hän on nyt antanut periksi jne niin tulee puhelu tai viesti jonka sisältö on piilokettuilua ja tarkoitettu ainoastaan aiheuttamaan minulle pahaa mieltä. Jos kaikki olis ok, ei tarvitsis ottaa minuun minkäänlaista yhteyttä, koska ystäviä emme ole.
oma teoriani, tuokin totta.
Meillä on ystäväpiirissä pariskunta, joka erosi melkein kymmenen vuotta sitten miehen löydettyä uuden. Yhteydenpito exään silti säilyi miehellä. Aika paljon me tuota "ystävyyttä" jokunen vuosi kummasteltiin, mutta nyt siihen on tottunut ja tajunnut, että alkuperäinen pariskunta oli aikoinaan myös ystäviä eikä kumpikaan halunnut luopua siitä vaikka suhde loppuikin. Ex on mukana melkein kaikissa juhlissa ja autteleekin nykyistä vaimoa keittiöhommissa, eikä se suhde näytä tai tunnu mitenkään odolta. Ei edes sen nykyisen vaimon mielestä. Mies käy auttelemassa exään rempoissa, muutoissa tai muissa "miestä" vaativissa hommissa. Soittelevat myös toisilleen jonkin verran.
Kuten jo sanoin, niin aluksi kyllä pahat kielet kalkatti ja epäili sitä "ystävyyden" aitoutta(minä mukaan lukien), mutta nykyään jollain tavalla ihailen sitä kuviota. Ja sen verran hyvin tunnen nykyisen ja entisen, että tiedän, että hyvin tulevat toimeen. Tiedän myös sen, että alussa nykyisen vaimon oli vaikea niellä asia.
Eli kyllä taustalla voi olla muutakin kuin pahanilkistä väliintuloa. Ja itse en voisi kuvitella pystyväni "esittämään" ystävällistä tuossa tilanteessa. En, vaikka olisi kuinka juonikas kostokuvio taustalla. Siihen vaaditaan jo psykopaatin olemus tai teatterikorkean opinnot.
En tiedä miksi ihmistä jota joskus rakasti, pitäisi eron jälkeen vihata?
Itse erosin lasteni isästä 12v sitten miehen pettämisseikkailujen vuoksi. Asiasta juteltiin eron yhteydessä ihan lasten vuoksi haluttiin pysyä edes puheväleissä.
Nyt lapset on jo teinejä 15v.kaksospojat ja 13v. tyttö. Rippijuhlat pojille järjestettiin yhdessä rahoitettiin puoliksi ja molemmilla oli nykyiset kumppanit mukana juhlissa.
Viimejoulu vietettiin lasten isän luona koko poppoo eikä nyt enää ole mitään syytä keskustella miksi meille niin kävi kun kävi.
Lapsilla on avaimet molempien asuntoihin ja nukkumapaikat. Kaikki sujuu kunhan sovitaan yhdessä.
Ei tarvitsekaan, mutta jos ihminen on aluksi todella hankala, katkera ja kettumainen, haukkuu kaikilla mahdollisilla sanoilla ja sitten yhtäkkiä muuttuu ystävällisesksi, se ei ole silloin vilpitöntä. Varsinkin jos on jäänyt kiinni päin naamaa valehtelusta. Kyse oli siitä, että miksi yhtäkkiä alkaa niin hyväksi ystäväksi, varsinkin jos oma kanta on se, ettei ole ketään satuttanut. Ymmärtäisin jos hänkin olisi edes joksus pahoitellut omaa käytöstään. Tämä vaikuttaa lähinnä teennäiseltä p...seen nuolemiselta.
Uusioperhe-palstalla saat tukea samanlaisissa ongelmissa.Jotenkin tuntuu, et sun aloitus on vain provo tänne. Vai onko ukkosi alkanut pettämään?
Ei ei ole alkanut. Suhteemme alkoi pettämisestä, ja hän jätti takiani avovaimonsa. Kyse oli entisen avovaimon niin yhtäkkiä muuttuneesta mielialasta. Voihan se tietty olla että lääkitys ja terapia alkavat tehota mikä sinäänsä on positiivinen asia.
Sitä on taas sinunlaisen paskan takia joku joutunu terapiaan. Oletko ylpeä itsestäsi? Toivottavasti joudut sinne lopuksi itsekin. Lääkitys ja terapia ei auta mielistelemään sulle jos sellaista odotat. EHkä on vaan iloinen, kun tietää että sinua petetään ja mikä sinua odottaa. Haluaa seurata sitä läheltäkäsin. Ehkä jopa ymmärtää sinua nykyisin.
No helvata oletpas sinä katkera ja vielä lauantai-iltana :))))))
Tiedoksi sinulle, ei kaikki exät ole iloisia jos jotain toista petetään, eivätkä kaikki exät nauti toisten ihmisten vastoinkäymisistä ja odota niitä kielipitkällä.
Sinä olet selvästi vielä odottavalla kannalla, etkö ole saanut toivottuja uutisia exän suunnalta ;)
Sinun naaman ilmeet kertoo ihan muuta. Exä panee kaikkea mikä liikkuu. Kotkoja, kanoja, satunnaisia. Happamaksi vetää. Yksi vakipanokin sillä on. En tule olemaan ikänä sen yhstävä. Terapeutti totesi, et hyvä et olen alkanut oppimaan pitämään puoliani. Olin liian kiltti :) Nyt haukun kaikella ilolla ukon panoja enkä yritä ymmärtää millään tavalla sitäkään. Ansaitsee ne riippakivet, jotka esitelleet sen suvulleenkin parempana puolisonaan. Sopan ovat keittäneet.
Et ole päässy irti exästäs etkä tolla tyylillä pääsekkään.
Itsesääli on pahinta mihin ihminen voi vajota ja syvin kuoppa ylös ilman apua ryömiä.
Ilman terapeutin käskyä et kai uskaltaisi edes näyttää tunteitasi ja pitää puoliasi, kun olet liian kiltti? Ihan hyvä, että sisälläsi ollut lukko aukeaa vähitellen, että uskallat näyttää tunteesi ja et anna polkea itseäsi maahan kerta toisensa jälkeen. Mutta käskikö se terapeutti sun vihata eksääsi ja hänen uutta puolisoaan loppu ikäsi? Käskikö olla katkera, naama norsun v:lla koko ajan? Sitähän sä olet.
Pakko sun on joskus tajuta, että eksäsi on todella eksä, eikä sulla ole enää mitään sanottavaa hänen asioistaan. Sun on pakko joskus hyväksyä, että eksäsi rakastaakin jotain muuta enemmän kuin sinua. Jos se panee kaikkea liikkuvaa pitkin pitäjiä, niin mitä se sulle enää kuuluu? Ei sun kuulu siitä olla hapan ja katkera.
Säälittävä ääliö.
En ihmettele et miehes haki lohtua muista naisista.
Sitä saa mitä tilaa!
ei välimuotoa.
VAI että toisen naisen lääkitys ja terapia auttaa kun alkaa hyväksymään se että mies petti häntä kanssasi.
Noh terapiaan sitten kaikki petetyt haetaan kauhea määrä mömmöä että saadaan tunteet kuoletettua koska on tärkeää että ykköstynyt kakkonen saa pitää onentunteensa ja oikeutensa pettäjään.
Terapiaan ei jouduta, sinne päästään.
Jos joku ihminen haluaa tehdä sovinnon ja puhua kuin ihmiselle, ei kannattais heti tuomita yritystä miksikään nuolemiseksi.
Terapiahan on avuksi eikä mikään rangaistus.
Totta. Ja terapiassa opetetaan oikeaa omanarvontuntoa. Petturi kakkosen kanssa linttaa sen ensin kasaan. Monet vaimot ovat liian kilttejä ja kärsivät.
Kun terapia toimii on sama vaikka tulisivat kutemaan olohuoneen lattialle. Kiireen lähdön saisivat, eivätkä pätkääkään ymmärrystä. Paskoista ei tarvitse välittää, ei pitää, eikä niitä tarvitse ymmärtää.
Jos sun terapeutti neuvoo tinttaamaan jotain et ainakaan käy millään oikealla koulutuksen saaneella terapeutilla. Hulluja neuvoja saa muuallakin kun lähipupeissa.
Mahtava terapeutti sulla! Lietsoo sua vihaan. Tietenkin ihmisen pitää näyttää tunteensa, mutta voi olla aika raskasta elää, jos hautaan asti meinaat eksääsi vihata ja halveksia hänen uutta puolisoaan.
Ei ne mitään Mömmöjä ole. Lääkkeet ovat hyviä opiaatteja ja bentsoja! Ne auttaa tilanteeseen jossa kipu on jopa fyysinen. Saa edes nukuttua eikä tarvi kokoajan surra että kumppani jota on rakastanut tai rakastaa, hässii juuri jotain sa.atanan perheenrikkoja h.uoraa!! Ei kun vaan bentsoa ja tramalia naamaan että helpottaa. Niistä pääsee kyllä halutessaan eroon. Viimeistään sitten kun perheenrikkoja(t) joutuu suremaan ja lääkitykseen
Jos niillä bemtsoilla saat turrutettua tunteesi ja nukuttua mutta silti käyt täällä hakemassa vauhtia agressioilles ja saat riivattua ajatuksen voimalla vihasi tuollaseen kostonhimoon, kannattaa pyytää tehokkaammat bentsot.
Jotain rauhottavaa ja toisaalta nukahtamislääke auttaa että nukahdat vaikka sen kivun osaatkin kuvitella todelliseksi.
Tramal on kuitenkin keskushermostoon vaikuttava kipulääke ja kivun taidat aiheuttaa ihan itse noin juuttumalla tuskaan, siitä vois yrittää poiskin ihan omalla tahdonvoimalla.
Lääkitys ei ole kodiksessa jos tuossa kunnossa täällä vaahtoat.
Siitä et voi syyttää miehes uutta naista ja usein oikeiden lääkeyhdistelmien hakemiseen meneekin aikaa.
Sinun rakkauden kohde ei vaan enää rakasta sinua takasin, vaan sattumalta hänen elämän rakkaus tulikin myöhemmin joten ole onnellinen rakkaasi onnesta.
Muista ettei mielialalääkkeitä saa lopettaa yllättäin niistä vierotetaan hitaasti ja muista ettei ne auta jos et niitä ota.
Pakko vielä sanoa että muista viina ei sovi lainkaan noitten mielialaja vahvojen särkylääkkeiden kanssa.
Noita paskan huutajia taas tulossa yksi ketjullinen kun ei osata keskustella niinkun pitäisi aikuisen osata. Teinit kotiin kasvamaan ja kiukuttelemaan kun aikuiset keskustelee!
Exät on ketunhäntä kainalossa...
Nyxät ovat ihmis.susia pahimmillaan. Ei tietenkkän jokainen, mutta tosi pahojakin löytyy pienestä suomen maasta.
Sinulla on terapia kesken ja pahasti.
Nyxät vois olla hiljaa, sillä usein on jo loukattu ihan tarpeeksi aiempaa puolisoa,eikö se jo riitä?
Taas uusi ketjullinen sekoilua jota varmaan väkisin pidetään yllä hullujen puheenvuoroilla.
Jonku parantolan oma kirjekerho vissiin.
Nyt nauretaan :) Ihanaa ...... näitä täällä riittää. Sekoja jotka sekoilee.
Ehkä exän terasiassa käyntien tuloksena onkin halu sovittaa, alkaa itsekin puhtaalta pöydältä. Hän ehkä kokee että ei pääse eteenpäin ennekuin on sovittanu ilkeät sanat.Eikä hän varmaankaan ole ainoa jolla sammakkoja hyppinyt suusta. Vaan olet syyllistynyt siihen itsekin ja edelleen syyllistyt kun panettelet häntä.
Olisit terapian tarpeessa itsekin.
Exiä kehotetaan aina menee terapiaan mutta kyllä ykköstynyt kakkonen olisi saman teparian tarpeessa sillä jollakin tapaahan ykköstyneenkin pitäisi saada työstettyä paha-olonsa, mustasukkasuutensa, huono-omatuntonsa pois. Ex ei ole oikea osote vaan terapia.
Kaikille terapia hyvää tekee, kaikki vaan ei niinvaan saa lähetettä nykyään kun säästetään ja ei se ole mikään halpa hoitomuoto.
Yktikään koulutuksen saanut terapeutti ei käske ketään tinttaamaan tai edes linttaamaan. Suiorastaan tyhmä ajatuskin. Terapeutti kuuntelee ja ohjaa ei käske eikä lue lakia kuinka pitää toimia. Jokainen on yksilö ja tervehtyykin omalla ajalla ja tyylillään. Jos ainoa keino on tinttailu oikea osoite on terpian jälkeen sit poliisin huosta.
Kun meette avioon jokainen luultavasti luulee elävänsä onnellisina elämänsä loppuun asti. Suurimmalle osalle niin ei käy.
Vihan ja katkeruuden voi purkaa muuhunkin kun ihmisiin, liikunta ja ulkoilu purkaa tuskaa ja no toisilla lukeminen, toisilla syöminen.
Viha on vaan tunteena tosi kuluttavaa ja sekoittaa muutenkin rytmin elämässä.
MInulla myös kaksi eroa takana. enkä mitenkään voi syyttää niistä ainoastaan expuolisoitani vaan pitää mennä itseensä. Mikä minussa mättää kun en- voi saa pidettyä puolisoa itselläni.
Terapiasta olen saanut sen avun että en enää jatkuvasti syytä itseäni. Itsesyytökset ovat turhia ja phin palvelus minkä voi itselle tehdä. Emme tiedä mitä toisen päässä liikkuu emmekä ole siitä vastuussa. Pitää elää omaa elämää eteenpäin.
Surra surut, puhua jos siltä tuntuu mutta pois tyhjät itsesyyttelyt. Pitää oppia luottamaan itseensä ja omiin valintoihin niihin vääriinkin. Ne tulee eteen jossain vaiheessa kuitenkin turha surra sitä etukäteen.
SEN teen mutta yksin
Petturimiehen kanssa avioliitossa eläminen ei ole niin auvoista mitä olen antanut ymmärtää.
Kadehdin entistä ykköstään. Hän saa nauttia vapaudestaan ja tehdä mitä tahtoo kun minä olen kiinni hänen narsistisessa exässään jonka taistelemalla hältä vein.
En edes rakasta miestä enää. Olin kait rakastunut tunteeseen, en ihmiseen. .
Häpeän , kaduttaa.
Elämä on tehty eletyksiksi ja ehkä sinunkin pitäisi lopettaa itsesi vertaaminen miehesi exään. Sinut hän on valinnut.
Kerran myös minun ex-mieheni valitsi toisen naisen. Sattuihan se ja aiheutti katkeruutta mutta minä nousin ja tätä nykyä exäni ja hänen puolisonsa ovat hyviä perhetuttuja ja enemmän olen yhteydessä exäni naisystävään kuin exääni ja olemme hyviä ystäviä. He asuvat eri puolella Suomea ja kerran jopa yövyin heidän luonaan kun olin reissussa siellä päin.
Sinun ei tarvitse olla ylin ystävä tai edes hyvänpäiväntuttu mutta mikä on se syy että vihaat häntä niin paljon? Miksi miehesi ei saisi olla exääsi yhteydessä tai toisin päin? Mitä pelkäät?
Samaa mieltä exään ex kanssa. Ei sinun tarvi olla ylin ystävä miehes exän kanssa mutta ymmärrä hyvä ihminen että hän on kuulunut miehesi menneisyyteen piktään johon sinä tulit väliin. Sinun vuoksi jätti mies exänsä joten katkeruus hänen puoleltaan on ollut täysin ymmärrettävää.
Saatan myös nähdä että et itsekään ole ollut kaikkein puhtosin pulmunen tuossa jutussa. Kyllä ne sammakot hyppelivät sinunkin suusta.
Jos ex nyt on muuttanut suhtautumistaan sinuun ja haluaa käytöksellään osoittaa että toivoo teille hyvää. Niin miksi et sitä hyväksy?
Kysyn myös, että MItä pelkäät?