Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä kohta 1,5 vuotta. Periaatteessa olemme olleet koko suhteemme ajan kaukosuhteessa, viime kesää lukuunottamatta. Pisimmillään eroa on ollut 3 viikkoa, ettemme ole nähneet toisiamme. Minua raastaa sisäisesti jo kahden viikon erossa olo. Olen varmasti riippuvainen hänestä tai jotain, koska en voi olla hetkeäkään ilman häntä. Osa syy tähän on se, ettei minulle ole kovin montaa ystävää, varsinkaan tällä paikkakunnalla. Tämä mies on paras ystäväni ja on ihanaa, että voin puhua hänelle kaikesta. Tykkään laittaa hänelle usein viestejä, hän ei pidä siitä yhtä paljon. Hänelle olisi ok, vaikka emme pitäisikään yhteyttä koko ajan. Minä olen utelias persoona, hieman huomionkipeäkin ja en-niin-tasapainoinen-kuin-hän. Minun on vaikea olla erossa hänestä, koska olen niin hulluna häneen. Hän tuntee samoin minua kohtaan. Haluaisin pystyä tekemään asioita, joista pidän ilman häntä, mutta väkisinkin kaikki ajatukseni suuntautuvat häneen ja haluaisin tietää, mitä hänelle kuuluu ja onhan kaikki hyvin.
Varsinkin nyt, kun olemme erossa 9 viikkoa. Tuo aika kuulostaa erittäin pitkältä, mutta uskon selviäväni siitä.
raastaa
ikävöin
1
247
Vastaukset
- mies1
Mmm itellä hieman samanlaista ongelmaa on ollut.
Ehkä tämä voisi vähän kenties auttaa ? http://www.tunnelukkosi.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821320- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että363778- 141738
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76612
- 56594