Tänään, ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen heräsin yksin. Mies lähti eilen inttiin. En pysty tekemään yhtään mitään yksin, niin tottunut olen kultaani. Teimme kaiken yhdessä, ollaan aina oltu kuin paita ja peppu. Nyt pitäis asuakin yksin hiljaisessa asunnossamme. Ei mitään pysty tekeen kun koko ajan itkettää. Oon jo nyt siinä pisteessä etten tuu hulluks... tekstailtu ollaan, mut niin kauhee ikävä... Mä oon 17 ja kulta 20. Ollaan kihloissa oltu yli vuosi...
Pahinta on kun ei oo mitään tekemistä, mikään ei huvita, ei oo edes kavereita enää kun ollaan vaan aina kahdestaan mieheni kans. Se on mun paras ystävä.
Ne jotka ovat samassa tilanteessa, haluaisin kuulla miltä teistä tuntuu...
En halua ikäviä kommentteja pahentamaan masennustani.
Pahinta on kun ei oo mitään tekemistä, mikään ei huvita, ei oo edes kavereita enää kun ollaan vaan aina kahdestaan mieheni kans. Se on mun paras ystävä.
Ne jotka ovat samassa tilanteessa, haluaisin kuulla miltä teistä tuntuu...
En halua ikäviä kommentteja pahentamaan masennustani.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Opettele ELÄMÄÄN! Sulla on varmaan kavereita? hanki työ?! Mitä ootte tehny koko tän ajan? Ollu vaan yhdessä?! Ja voi jumalauta en paremmin sano jos kamujas et ole muistanu yhdessäolonne aikana! Itse muistin kavereita vaikka exäni ei, koska tukeutu liikaa muhun josta sille aina sanoin että eikö sulla ole kavereita tai jotain!? Kas kummaa itse selvisin erostakin helposti vaikka hän sen pisti poikki ja keiden ansiosta? KAVEREIDEN!
Se on joskus yksinoloa ja voi herranjumala kun toi on tota teinarirakkautta parhaimmillaan, 24h pitäisi olla yhdessä! Sanon vaan että jos ei suhde inttiä kestä, ei se kestäisi muutenkaan. Joten turha vedota johonkin näkemisiin yms. koska miehes ei sille mitään voi jos tuleekin kiinniolo yllättäen. Ja vielä pieni vinkki kun miehes tulee lomille, elä suunnittele mitään elämää suurempaa koska voin 100% sanoa että miehes haluaa vaan levätä ja olla, ainakin aluksi. Anteeksi kirjotukseni mutta hermo menee koska muistuttaa aivan liikaa mun omaa juttua mikä päätty pahimmalla tavalla. Soita kamuilles, varmasti siellä on joku kenestä haluisit kuulla taijotain? Keksi joku harrastus? tee jotain muuta kuin märehdit samaa asiaa!
Oikeesti sulla tulee olee helvetillinen 6kk vähintään jos ei enempää. Kas tässä! GTJ 86 ja 1/04 Kiittää!
Poikaystäväni lähti tamnmikuussa inttiin ja on koko vuoden siellä ja aluksi mietin että mitä teen,itkin kauan aikaa ikävää ja nyt on mennyt puoli vuotta ja olen tottunut yksin elämiseen.On aikaa itselle ja kyllä se mies sieltä kotiin tulee.
Ei kannata miehen takia kavereita hylätä koska nyt tarvit juuri niitä kavereita kun mies on poissa.
Kyllä se ikävä hellittää,usko pois vaan kun aikaa menee=)
Tsemppiä sulle.
Mulla on aivan sama juttu. Oon pian 18-vuotias ja kihlattu on 20-vuotias. Ollaan oltu jo 3½ vuotta yhdessä, josta miltei 2vuotta kihloissa. Ainakin tuolla: www.aamukampa.net ja sieltä yleinen keskustelu niin siellä on muita sotaleskiä. Olen saanut kolmesta samassa tilanteessa olevasta hyvin paljon apua. Kirjoitellaan yhden kanssa messengerissä joka päivä ja tuetaan toisiamme. Kyllä me pärjätään. Mä luulen, että parin viikon päästä helpottaa jo paljon, kunhan vaan tottuu ajatukseen. Ja ne lomat, voih, sit täytyy tehdä kaikkea kivaa, mä odotan lomia jo ihan sairaasti on niin kauhea ikävä.
ei maailma siihen kaadu, että jätkä on intissä. paljon pahempaakin voisi olla. jos elämässä ei oo mitään muuta, kun suhde, ei sekään oo kovin hvyällä pohjalla. yrittäkää elää myös sitä omaa elämäänne!! ja mä tiedän mistä puhun, koska mun ex jätkä oli vuoden intissä. oon nähnyt niitä, ketkä unohtaa kaikki omat unelmansa jätkän takia, ja voin sanoa, että huh, huh.
ja ei kannata suunnitella liikaa niille lomille. jätkä ei välttämättä jaksa kahden viikon metsäleirin jälkeen mitään hirmu ihmeellistä.
En ajatellutkaan mitään ihmeellistä, lähinnä hyvän leffan vuokrausta, herkkujen ostamista ym. Musta tuntuu, että tähän tottuu pikku hiljaa, mutta on niin hirveän yksinäistä mennä tuohon sänkyyn. Ollaan oltu ennenkin erossa viikkoja, mutta ei useita kuukausia, mutta uskon tämän vain vahvistavan suhdettamme. Se mikä ei tapa se vahvistaa!! Mutta vaikka tästä selviydyttäisiinkin niin saahan sitä silti olla rankkaa ja vaikeaa.
Ottakaas nyt tytöt ilo irti tästä poikienne inttiajasta! Kerrankin teillä on omaa aikaa ja saatte touhuta ja mennä ja tulla ihan miten haluatte. Kyllä ne poitsut sieltä loppujenlopuks nopeesti pois tulee ja sitten on taas aikaa olla yhdessä. Ja sitä arvostaa ihan eri tavalla!
Viikoloppujen varalle ei kauheesti kannata suunnitella, oma sulho kun pääsi vkonlopuks kotiin, niin aika nukkumispainoitteinen se oli.
samassa tilanteessa, mutta vain toiselta puolelta katsottuna ja voin sanoa, ettei ollut helppoa, varsinkin kun vuoden vielä firmassa vietin.
Nyt kuitenkin voisit vähän ryhdistäytyä. Kyllä niitä kavereita täytyy löytyä ja jotain tekemistä keksiä kun kerran olet se osapuoli, jolla on mahdollisuus moiseen ylellisyyteen. Sanonpa vaan, että huonompaa puoliskoasi vituttaa kyllä aivan varmasti ankarammin kuin sinua vapautensa menetys. Sillä aikaa kun hän rypee metsässä viiden tunnin yöunilla viikossa, voit sinä katsoa telkkaria ja syödä jäätelöä ja nukkua omassa sängyssä.
Pieni aikuistuminen tässä vaiheessa elämää voisi olla paikallaan. Ei siihen toiseen pidä takertua punkki vaan pitää pärjätä myös omillaan ja osata pitää myös hauskaa ilman toista.
Mun poikaystävä astu palvelukseen tammikuussa, ja sillon tuntu et maailma romahtaa. Ja niin hetkeks kävikin. Pari viikkoo kuljin itku kurkussa, mutta sitten se alko pikku hiljaa helpottamaan, ja itketti vaan loman loputtua. Ihan tosi, siihen voi tottua :) ! Ollaan oltu yhdessä 3,5 vuotta, eikä intti ainakaan meidän väliin tule. Se päätettiin jo ihan alussa.
Tärkeää molemminpuoliselle kestämiselle on mielestäni puhuminen - ja kuunteleminen. Ei ole helppoa istua yksin kotona kultaa odottamassa, mutta on sentään katto pään päällä. Vielä vähemmän helppoa on olla metsässä säiden ja kouluttajien armoilla, varsinkin alussa. Kun ukkonne soittaa sieltä kiireen keskeltä, kuunneelkaa niitä inttijuttuja (ne voi oikeesti olla mielenkiintosiakin) Ei pidä loukkaantua, jos sieltä ei ehdi joka päivä soitella, tai puhelimessa ei muuta juuri puhuta kun inttijuttui, kulumisiasi voit kirjottaa kirjeisiin. On kuulemma mukava saada postia siellä :)
Lomilla on hyvä antaa poitsun tehdä välillä kavereittensaki kans jotain...
Näillä eväillä on viimenen puol vuotta edetty. Perjantaina mietin, että jos hän ois ollu vaan puol vuotta, ois päässy jo(!) pois. Oon kuitenki asennoitunu siihen että vuos mennään näin, eikä tunnu yhtään pahalta, vaikka puol vuotta onki jäljellä. Aika menee loppujen lopuks niin nopeesti, vaik se ei aluks siltä tuntunukaa..
Ja siitä AUKista vielä.. Mä en ois halunnu kultaani sinne, mutta koska hänellä meni tosi hyvin, ja ite halus, niin tuin häntä päätösessä. Ja kun aukkia oli hetken käyny, MINÄ ehdotin hänelle RUK:ta! Sehän on Haminassa, 200km täältä. Ja sinne hän pääsi. Sieltä ei pääse joka vkl lomille, eikä aina edes joka toinen. Muutamaan kertaan on ollu 3viikon ginesejä, mutta kyllä siitäkin on selvitty. Viime viikonloppuna olin ikimuistoisissa kurssijuhlissa :)
-ylpeä&rakastunut upseerioppilaan tytsi-
Oma avokkinikin lähti tammikuussa armeijaan... Olihan se kova pala aluksi, mutta meidän kohdallamme varmasti helpompaa kuin monilla muilla. Olimme 2 vuotta seurustelleet kaukosuhteessa, niin että näimme toisiamme vain viikonloppuisin ja lomilla opiskeluidemme takia. Yhdessä ehdimme ennen inttiä asua puoli vuotta, kunnes armeijan harmaat kutsuivat rakastani. En millään olisi halunnut että hän olisi armeijassa piteempään kuin sen puoli vuotta, mutta ajattelin että jos hän itse tahtoo piteempään olla...tuen häntä, mitä ikinä hän sitten päättää.
Miehillehän armeija on unohtumaton kokemus. Sitä tullaan varmaasti muistelemaan vielä vanhoina hyvinä päivinä! :)
Niinpä Rakkaani suuntasi Ruk:iin...
Ja niin kuin ikimuistoisissa RUK:in juhlassa sanottiin ...nythän se juna on kääntynyt jo takaisin päin ;D Kyllä tämä puolivuotta menee ihan heittämällä....Nyt vain koitan käyttyy kaiken aikani ystäviini ja harastuksiini! Näin aikani kuluu paljon nopeammin...kohta huomaankin että erossa olo on ohi. Sitten ei tarvitse enää ikinä kokea tällaista "eroa" Vaikkakin hyvä kokemushan tämäkin on vain ollut...olen itse kasvanut ihmisenä ja rakkautemme on vain syventynyt!!
Aurinkoista Kesää Kaikille!!!!!
JA HirrRrrmuisesti stemppiä meille kaikille Sotaleskille!!!
-Täälläkin ylpeä&(edelleen) silmittömän rakastunut upseerioppilaan avovaimo-
onks kellään tietoo että voisko mun avo päästä intistä 6kk kun meillä on pieni vauva ja sillä harrastus 5kert. vko
Poikaystäväni meni armeijaan tammikuussa. tapasimme vain viikkoja ennen kuin hän astui armeijan harmaisiin. käytännössä emme ole seurustelleet ilman armeijaa kolmantena osapuolena ja pisin eromme on nyt kesän aikana kaksi ja puoli kuukautta. Erossa olo on suuri osa suhdettamme, luultavasti eroamme kun hän pääsee siiviiliin =) Voisin kuvitella että tiiviin yhdessäolon jälkeen armeija on todella hirveää ja monet ystäväni ovat kauhuissaan. Mutta jos me selviämme (tunnettu kahdeksan kuukautta) niin monta vuotta seurustelleiden parian pitäisi rakastaa ja luottaa toisiinsa niin paljon, että jaksaa olla erossakin.
On vain tervettä olla myös erossa ja olla oma elämä.
mä aloin seurustella vanhan luokkakaverin kanssa, joka oli intissä. intti aika meni hyvin, oltiin todella rakastuneita. nähtiin niin paljon, kun pystyttiin ja haaveiltiin ajasta, kun armeija vihdoin loppuisi. meidänkin suhteessa siis armeija oli lähes 10kk se "kolmas pyörä". kun vihdoin koitti reserviin pääsyn päivä, alkoi meidän suhteemme alamäki. siitä reilun kuukauden päästä erottiin.
munki poikakaveri lähti pari viikkoa sitte inttiin ja mul on ollu ihan sietämätön ikävä! ootan koko ajan että kulta tulis lomille. eka viikko varsinki oli pelkkää itkemistä, mutta nyt alkaa ehkä jo vähän helpottaa. kun keksii itelleen vaan jotain tekemistä eikä kyyhötä omissa oloissaan kotona, niin pystyy helpommin unohtamaan kauheen ikävän. kyllä se arki siitä taas lähtee rullaamaan. inhottavinta koko tilanteessa on ainakin mun mielestä se, kun välillä tuntuu, että itse ikävöi paljon enemmän kun poikakaveri...
poikaystävä lähti inttiin tossa 2 viikkoa sitte ja ekana viikkona tuntu ettei helvetti tästä tuu mitään ei oo mitään tekemistä miten pärjään..mutta sitte otin itteä niskasta kiinni aloin keksimään tekemistä, aloin käymään lenkillä ja nettailin ja soittelin koskettimia ja tein kodin pikkuaskareita...ja nyt tuntuu että kyllähän tämä tästä alkaa sujua pikku hiljaa että kyllä se sieltä palaa sitte puolen vuoden päästä..
Itelläni on poikaystävä toises kaupungis ja hyvin menee.. Ikävä on tosin kova, mut se helpottaa, ku muistaa et nähään taas. Välimatkaa meil on n.300km ja nähää vaa viikonloppusin.
Kyl varmaa on miehelläski yhtä tylsää, mut sillä on tekemistä siel intis, se ei varmaa kerkee aattelee sua koko ajan joten se on varmaa helpompaa sille.
Sun täytyy hankkii joku harrastus. Lenkkeilles aika kuluu hyvin.=) Sitä keinoo ite käytän ku oon lomalla enkä töitä saanu.
Koita soittaa sun vanhoille kavereilles jos ne vaik lähtis sun kans kahvil, juttelee tai mitä vaa. Älä ihmees masennu! Ehkäpä ne ymmärtää ja antaa sul "anteeks" et sillee jätit ne. Tämmösen käsityksen mä asiasta sain.
Toivottavasti tää jotenki ees autto sua. Jaksamisia teille molemmille! =D
Moikka.
Mä oon saanu olla molemmilla puolilla; sekä sotaleskenä, että armeijan "harmaissa". Vertaillen näitä voin sanoa, et leskeksi jääminen on paljon rankempaa ko palvelukseen meno (jos ikävästä voi laatia mittarin)... Palveluksessa päivät (ainaki meillä) oli niin täynnä ohjelmaa, et vaati oikeasti toisinaan tahdonlujuutta ottaa viel illalla puhelin käteen ja soittaa kotiin kertoakseen olevansa yhä hengissä...
Toisaalta molemmat on kokemuksia, hienoja sellaisia. Aikoinaan oli hieno seurata kullan valatilaisuutta, mutta muutamaa vuotta myöhemmin oli vielä hienompaa vannoa itse uskollisuutta isänmaalleen. Nykyisin, kun molemmille tipahtelee kertausharjoituskäskyjä postiluukusta, voi toisinaan istahtaa sohvan nurkkaan katselemaan vanhoja inttikuvia ja muistelemaan millaista se oli nousta teltasta aamulla, kun pakkasta oli-38C ja puut paukkui kaamoksessa...
Usko vaan, nuoren ihmisen elämässä yksi vuosi tuntuu pitkältä nyt, mutta vaikka olisi kuinka ikävä, niin aika kultaa nekin muistot!
Tsemppiä tulevaan syksyyn. Muista kirjoittaa kullalle oikeita kirjeitä, sillä hienompaa ei ole kuin kannonpäässä istuessa luettu ihan oikea kirje!
Olet vielä nuori ja kirjoituksestasi on helppo lukea että olet elänyt elämäsi ehkä liikaakin miehesi kautta.
Tottakai sinulla on ikävä kultaasi, mutta hänhän käy kuitenkin luonasi aika usein lomilla ja voin vakuuttaa, että mitä enemmän toisen näkemistä odottaa, sitä paremmalta se maistuu.
Sinulla on nyt hyvää aikaa itsenäistyä ja oppia pärjäämään ja elämään myös yksiksesi. Se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla uskoton taikka katsella muita miehiä. Tämä on samalla hyvä testi suhteellenne ja varsinkin sinulle.
Kasvuun liittyy usein kasvukipuja ja sinulla on nyt sellaisia.
Moi,
mä oon tuntenu mun poikaystävän jo vuosia mutta seurusteltu on vasta n. 2kk. Se lähti kans inttiin ja pirun haikeeltahan tää tuntuu. eka loma on koettu ja yllättävän vaikeaa oli toisen kerran hyvästellä linja-autoasemalla. päivät istun kotona ja yritän miettiä tekemistä. öisin en saa unta. mutta eiköhän tähän totu joskus. ei ole vaihtoehtoja. mutta onneksi iltaisin voi puhua puhelimessa ja lomia on yllättävän paljon. kumpa vaan ehtisi olla kahdestaan.
Hellou Väsynyt!!!
Joo..ymmärrän tilanteesi ihan täysin kun itselläni on sama tilanne...Poikakaverini lähti inttiin tammikuussa ja tulee vasta lokakuun 7.päivä pois..Joten voin sanoo että on ihan hirveetä:( Täytän koht puoliin 19 ja rakkaani ens vuoden alku puolella 21..Yhessä ollaan oltu kohta 5 vuotta.Ymmärrän tunteesi ja olosi hyvin kun itselläni on kans vaikeeta tän intti jutun kanssa(en uskonut tätä aikaa näin vaikeaksi)Päivisin ei ole mitään tekemistä ja untakaan ei iltasin saa kun on niin tyhjä olo..mut pitää yrittää viel vähän aikaa jaksaa:)