Oletko säilyttänyt omat koulukuvasi?
Miltä näytät esim. yläasteen kuvissa?
Joko oli nähtävissä jotain tulevaisuudestasi?
Tämä tuli mieleen, kun olen nähnyt parin miehen koulukuvia.
Toinen miehistä on nykyisin hyvällä tavalla itsevarma (ei ylimielinen), komea, sosiaalinen, jossain vaiheessa renttuillut, mutta rauhoittunut, pitkässä suhteessa ja lapsia saanut.
Toinen on vasta eronnut, monessa asiassa taitava ja paljon aikaan saanut, miehekäs ja hyväsydäminen mies.
Täytyy sanoa, että oli pieni järkytys nähdä näiden molempien koulukuvat.
En olisi kumpaakaan tunnistanut samaksi henkilöksi. Toki tietyt piirteet olivat säilyneet, mutta kuvissa he vaikuttivat syrjäänvetäytyviltä, aroilta,juuri niiltä hepuilta, jotka vain haaveilevat tyttöystävästä.
He ovat kasvaneet siitä henkisesti todella paljon, ja luulen, että se johtuu suurelta osin siitä, että he ovat itse halunneet kasvaa ja kuunnelleet sisintään ja sydäntään ja ottaneet elämän tuomat haasteet ja mahdollisuudet vastaan.
Suoraansanottuna, en tuntenut ollenkaan niitä koulukuvien heppuja ja varmaan jos olisin heidät siinä iässä tavannut niin todellakaan mitään ei välillämme olisi voinut tapahtua. Ihan siitä syystä, että he olivat vielä niin arkoja ja niin "raakileita".
On se hienoa nähdä, että miten ihminen voi muuttua parempaan päin, sitä haluan omalle kohdallekin!
Koulukuvat ja ihmisenä kasvu
4
100
Vastaukset
- Naisasialooseri.
Kun katson ala-asteen koulukuvia niin niissä näkyy lapsennäköinen pikkupoika. Sitten kun katson peiliin niin sieltä katsoo parrakas aikamies, Sitten on pakko todeta, että perhaana vieköön olen fyysisesti aikuinen ja valovuosien päässä siitä pikkupojasta.
Sen sijaan henkisesti olen yhä se kiusattu pikkupoika. - diipa_daapa
Lapsena olin vielä kuin kuka tahansa saman ikäinen lapsi. Syrjäytymiseni alkoi yläaseteelle siirryttäessä noin 13-vuotiaana ja on jatkunut aina näihin päiviin 35-vuotiaaksi saakka. Kavereita tai tyttöystävää ei ole ollut koskaan, eikä seksistä ole ollut tietoakaan.
- Epäkuvauksellinen
Olen tuhonnut kaikki viralliset koulu- ja opiskeluaikojen valokuvat, kuten myös suurimman osan vapaa-ajan otoksista. Menneisyydestä muistuttavat ainoastaan pikkulapsena otetut kuvat. Olen jo vuosia vältellyt kameraa, ja jos tahtomattani joudun kuvatuksi en yleensä pysty katsomaan otoksia lainkaan. Facebookistakin poistuin, kun ahdisti liikaa se että esiinnyin muiden laittamissa kuvissa (ja todennäköisesti näytin superällöttävältä). Ainoat kuvat joita pystyn katsomaan ja joissa näytän suhtkoht hyvältä ovat itse ottamiani. Myös henkilötodistuksien naamakuvat ovat ok, joskin en näytä niissä lainkaan itseltäni.
- mustispeppers
On pari koulun ryhmäkuvaa, joita en pysty vaan katsomaan. Jessus, mitähän sitä on päässä niinkuin ollut... Ei siinä mitään, vetää nyt pää parin millin siiliksi ja kun hiukset on kasvaneet parisenttiä, niin ottaa niihin kikkarapermanetti. JUMA! Ala-asteen ryhmäkuvassa pinnit törröttivät tosi kivasti päästä :DD Hörökorvat oli kovilla. Traumoja... No, onneksi muutamat muut otokset on ihan siedettäviä :P Ja kyllä, toivon, että olisin henkisesti kasvanut, jossen muuten. Minusta on ehkä tullut itsevarmempi, vaikkei se miestä taloon tuo, niin nautin elämästäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad641216- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574