RAAMATTU USKON JA ELÄMÄN OHJEKIRJAKSI

Meidän tulee perustaa kaikki Raamattuun.Näinhän Martti Lutherkin opetti:Raamattu,yksin Raamattu uskon ja elämän ohjekirjaksi.Näin opetti myös profeetta Ellen White.Jumala on valinnut Raamatun välikappaleekseen,jonka kautta Hän kertoo meille tärkeät asiat.

Omia "ajatuksia" ja teorioita on,ja ne juuri ovatkin vaarallisia.niinpäs oli Darwinillakin,ja mitä tapahtui.Hän pitää tällä hetkellä yhtä kärkipaikoista eksyttäjien joukossa.Darwin halusi tuoda "oman teoriansa ja ideansa" julki maailmalle,piittaamatta siitä mitä Raamattu opettaa.

Eli lukekaa Raamattua ahkerasti.Siellä kerrotaan miten ihminen pelastuu,mikäon Jumalan tahto meitä kohtaan,mikä on Jumalan lain sisältö,mitä tapahtuu jos ei tee parannusta ... ... ...
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Darwinin kirja "Lajien synty" on ensimmäinen teos joka kuvailee miten eri eliöt kehittyvät luonnonvalinnan avulla ja muuntuvat lopulta kokonaan uusiksi lajeiksi. Kyseessä ei ole minkään sortin "eksytys" vaan evoluutio on hyväksytty tosiasia myös kirkon parissa.

Todisteita evoluution puolesta on niin paljon, että vain vajaamielinen väittää vastaan.

Ihmiset, jotka raamatun tekstit ovat aikoinaan kirjoittaneet, eivät yksinkertaisesti tienneet maailmasta juuri mitään. Tästä syystä raamatun maailmankuva on virheellinen.

Äänestä

Olen näitä uskonasioita ruvennut miettimään ja tutkimaan noin vuosi sitten. Raamatun luin suurinpiirtein kannesta kanteen kertaalleen ja vastakkoin koko uuden testamentin uudelleen. Toki raamattua on luettu jo koulussa (uskova ope) aikoinaan paljon ja muutoinkin aika-ajoin olen siihen palannut. Olen seurannut paljon näitä keskusteluja täällä ja muualla. Raamattua on ihmisten toimesta muokattu aikojen saatossa ja aika paljon teksistä tuntuu olevan hyvin tulkinnanvaraista. Samoin muutokset ovat saattaneet muokkautua sen mukaan, kuinka ne on ihmisten ajatuksissa käsitetty. Kuka sen tietää, mitä raamatussa on alun alkaen lukenut ? Tuntuu uskovien keskuudessa olevan niin monta eri tapaa tulkita raamattua, että ihan tässä hämilleen välissä menee, kun yrittää sitä perimmäistä totuutta etsiä.... Evoluutio tai ei, alkuräjähdys tai ei - jokatapauksessa sydämessäni uskon, että Jumalasta on kaikki alkunsa saanut. Omaa sydäntäni ja omaatuntoani kuunneltuani, varma olen ainoastaan raamatun perusajatuksesta " Rakasta Jumalaasi kaikesta sielustasi ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" ja
" Sen minkä teet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen sinä teet minulle sekä ".... mutta suurin niistä on rakkaus".

Äänestä

Hienoa että joku ihan itse lukee raamatun ja muodostaa sitten itsenäisen mielipiteen siitä. Liikaa on vallalla sitä, että toistellaan vain tiettyjä kohtia, jotka seurakunnan puhujat ovat valinneet.

Raamatun lisäksi kannattaisi sitten lukea myös muutakin. Suosittelisin lämpimästi tutustumaan ns. populääritietelliseen kirjallisuuteen. Kirjailijoilla kuten Stewen Hawking, Lawrence Kraus ja Richard Dawkins on useita teoksia joiden avulla kuka vaan voi saavuttaa hyvän käsityksen siitä, miten maailma nykysin nähdään ja ymmärretään.

Kun on perusteltua, tieteenseen perustuvaa tietoa ympäröivästä maailmasta, alkaa raamattu kaikkine kummallisuuksineen painua arvoasteikolla sinne minne se kuuluukin. Samassa prosessissa moni menettää myös ne j:llä alkavat mielikuvitusystävänsä, mutta onneksi se kirvelee vain hetken.

Äänestä
  • "Kun on perusteltua, tieteenseen perustuvaa tietoa ympäröivästä maailmasta, alkaa raamattu kaikkine kummallisuuksineen painua arvoasteikolla sinne minne se kuuluukin. Samassa prosessissa moni menettää myös ne j:llä alkavat mielikuvitusystävänsä, mutta onneksi se kirvelee vain hetken."

    Minun kokemukseni on päinvastainen. Vaikka minulle on tullut tutuksi singulariteetit, säiteteoriat ja multiversumit, käsitykseni Jumalasta ja Raamatusta ei ole heikentynyt lainkaan. Päin vastoin. Minulle tiede ja usko kulkee käsi kädessä. Tiede paljastaa totuuksia maailmasta eri näkökulmasta kuin usko. Kummallekin on tärkeä sijansa ja kumpaakin tulee arvostaa. Kuitenkin vain usko kantaa yli kuoleman rajan.

    Äänestä

Mielenkiintoista että noinkin päin voi käydä. Tiedehän ei tietenkään voi todistaa etteikö mitään jumalia missään olisi joten kyllähän sitä toki jää tilaa sokealle uskolle ilman todisteita.

Millä sitten rakennat käsityksesi jumalasta? Jos olet asiaan perehtynyt, tiedät varsin hyvin että raamatun maailmakuva on vihreellinen. Tunnet luultavasti raamatun sisäiset ristiriidat ja sen lukuisat julmuudet. Jumalasi on mitä ilmeisimmin ihan jotain muuta kuin "jahve" raamatusta, sillä raamatun tietoja ei voi millään mittarilla pitää luotettavina.

Tiede ja raamattu ovat ristiriidassa. Jos on kasvatettu uskomaan raamattuun, voi totuuden näkeminen olla vaikeaa.

Äänestä
  • En sanoisi uskoani sokeaksi. Vaikken ole nähnyt Jumalaa, olen nähnyt mitä Hän tekee. Omassa elämässäni ja muiden. Usko on kuitenkin sellainen asia, että sitä ei voi toiselle tuosta vain syöttää. Jokaisen tulee löytää oma henkilökohtainen uskonsa. Jumala ilmaisee itsensä niille, jotka Häntä etsivät. Kodissa saadulla uskolla selviää vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen täytyy päättää mihin suuntaan lähtee kulkemaan, kohti Jumalaa vai pois päin. Itse tein valinnan lähteä tutkimaan mihin minut on todella kasvatettu uskomaan. Löysin parempaa kuin osasin kuvitellakaan.

    Rakennan käsitykseni Jumalasta sen varaan, mitä luen Raamatusta ja koen päivittäin todeksi. Jumala puhuu jatkuvasti, mutta kaikki eivät vain osaa kuunnella. Raamatun mukaan Jumala antaa uskoville lahjaksi Pyhän Hengen, joka on ikään kuin sinetti ja todistaa siitä, että olemme Jumalan lapsia. Pyhä Henki on myös persoona, jonka kautta Jeesus on luvannut olla kanssamme joka päivä. usko on siis elämää jokapäiväisessä suhteessa maailmankaikkeuden Luojaan. Se on jännittävämpää päivä päivältä.

    Raamatusta voidaan nähdä karkeasti ainakin viisi eri maailmankuvaa. Israelin ympäröivien kansojen uskomukset näkyvät jossain määrin Raamatussa. Raamattua on aina kirjoitettu hyvin inhimillisestä näkökulmasta, eikä siis ole täysin suodattamatonta Jumalan puhetta ihmisille. Jumala on puhunut Pyhän Henkensä kautta ihmisille, jotka ovat kirjoittaneet kokemansa ylös omasta maailmankuvastaan ja kulttuuristaan käsin. Jonkun mielestä tämä vähentää Raamatun auktoriteettiä ja uskottavuutta. Minusta taas se tuo siihen hyvin konkreettisen ja todellisen maun. Kyse on oikeista ihmisistä oikeissa elämän tilanteissa, joissa Jumala on vaikuttanut yliluonnollisella tavalla.

    Modernin ihmisen on vaikea ymmärtää sitä, että Vanhan testamentin Jahve, tai "sotajoukkojen Jumala" Herra Sebaot, on sama Jumala kuin Uuden testamentin ilmoittama Jumala. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, eli ei Hän ole muuttunut miksikään. Hän on edelleen kiivas Jumala, joka ei hyväksy syntiä. Vanhassa testamentissa julmuudet liittyvät usein siihen, että Jumala pyrkii pitämään kansansa Israelin erillään muista kansoista. Vallatessaan luvatun maan pakanat tulee tuhota, ettei heidän epäjumalanpalveluksensa pääse saastuttamaan Israelia. Meidän näkökulmasta otteet ovat äärimmäisen kovat ja raa'at. Tällä hetkellä elämme Uuden liiton aikaa, eli pelastus tapahtuu uskosta Jeesukseen, ei lain kautta. Jumala on edelleen kiivas Jumala, mutta Hänen vihansa kohdistuu syntiä vastaan, ei syntisiä. Jeesuksessa Jumala lähetti Poikansa pelastamaan maailman synniltä ja kuolemalta ja Raamatussa sanotaan, että Jumala haluaa jokaisen pelastuvan. Elämme siis armon aikaa, jolloin Jumala kutsuu ihmisiä pelastukseen. Ilmestyskirja kertoo, että vielä tulee päivä, jolloin jumalattomat tuhotaan lopullisesti ja vain Jeesukseen uskovat pelastuvat. Mutta vielä on pelastuksen päivä.

    Tiede ja Raamattu vaikuttavat olevan monessa kohtaa ristiriidassa. Useimmat ristiriitaisuudet tulevat ymmärrettäviksi kun hyväksymme sen, että Raamattu on kirjoitettu tietystä historiallisesta ja kulttuurisesta kontekstista käsin. Esim. nykytietämyksen mukaan jänis ei märehdi, kuten Raamattu ilmoittaa. On myös asioita, joista joudun vain sanomaan, etten tiedä miten asiat todellisuudessa ovat (esim. luomisen yksityiskohdat). Kun elää jatkuvassa suhteessa Jumalaan, luottaa siihen, että asiat kyllä aukeavat ajallaan. Silloin myös näkee sen mikä on todella merkityksellistä ja mikä vähemmän merkityksellistä. Mitä enemmän luen Raamattua, sitä enemmän ihmettelen kuinka looginen kokonaisuus se on. Läpi satojen ja satojen vuosien aikana kirjoitetun kirjan kulkee punainen lanka, pelastussuunnitelma ihmisille. Kaikki kulminoituu Jumalan Poikaan, Jeesukseen, joka lopulta tuli pelastamaan maailman kuolemalla ristillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saku7777 kirjoitti:

Meidän tulee perustaa kaikki Raamattuun.Näinhän Martti Lutherkin opetti:Raamattu,yksin Raamattu uskon ja elämän ohjekirjaksi.Näin opetti myös profeetta Ellen White.Jumala on valinnut Raamatun välikappaleekseen,jonka kautta Hän kertoo meille tärkeät asiat.

Omia "ajatuksia" ja teorioita on,ja ne juuri ovatkin vaarallisia.niinpäs oli Darwinillakin,ja mitä tapahtui.Hän pitää tällä hetkellä yhtä kärkipaikoista eksyttäjien joukossa.Darwin halusi tuoda "oman teoriansa ja ideansa" julki maailmalle,piittaamatta siitä mitä Raamattu opettaa.

Eli lukekaa Raamattua ahkerasti.Siellä kerrotaan miten ihminen pelastuu,mikäon Jumalan tahto meitä kohtaan,mikä on Jumalan lain sisältö,mitä tapahtuu jos ei tee parannusta ... ... ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu