Minä en ole koskaan ollut seurustelevaa tyyppiä: on ollut tosi hankalaa löytää ketään, jonka kanssa voisi haluta olla pitkän aikaa. Siksi minulla on ollut ympärilläni useita erilaisia "juttuja", mutta ei mitään vakavaa.
Kunnes tuli hän, lopputalvesta tammikuussa. Tapasimme netin yhteisen ystävän välityksellä. Ja ihastuin välittömästi hänen hymyynsä. Puhuimme paljon puhelimessa. Ensimmäisen kerran kun soitin hänelle, hän oli nukkumassa mutta terästäytyi kun puhuttiin. Pari viikkoa meni ja hän jo ajoi Espoosta tänne Keski-Suomeen.
Sen kanssa oli mukavaa. Ja kun se katsoi mua, se meinasi ajaa lumipenkkaan, koska keskittyi vain minuun. Se päivä oli uskomaton. Niinkin tavallinen asia kuin kaupassa käyminen käsikädessä tuntui ihanalta! Yleensä vältän julkisia hellyydenosoituksia, mutta halusin kiehnätä koko ajan hänen kanssaan.
Sitten lähdimme eri suuntiin (uskomatonta! Ilman seksiä! Melkein jokaisen kanssa joita viime aikoina olin tapaillut, oli harrastettu seksiä!) . Seurustelua.. Ja se oli vielä täydellistä, koska kaikki muut olivat vaatineet minua lopettamaan ystävämiesteni kanssa puhumisen, mutta hän ei. Hän sanoi, ettei voinut vaatia minulta sellaista mitä minäkään en voisi. Olin hölmö ja uskoin.
Alusta asti kaikki oli tuhoontuomittua. Me molemmat tiedettiin, että se aikoi lähteä takaisin kotimaahansa. Koska sen ongelmat oli loppuneet siellä ja sen äiti halusi sen takaisin. Ja se tietenkin tarkoitti, että hän menisi naimisiin perheensä valitseman naisen kanssa.
Suunnittelimme yhteenmuuttoa ja kissan hankkimista.. (Kyllä oli mahtavat tulevaisuudensuunnitelmat!!)
Olimme yhdessä neljä kuukautta, huhtikuun loppuun asti. Sitten tuli se ratkaiseva hetki. Maaliskuun lopulla hän lähti neljäksi päiväksi Sveitsiin ystävänsä häihin. Neljä päivää - ja ei sanaakaan!! Ei viestiä, ei soittoa! Ei mitään! Olin sekaisin huolesta.
Kun hän tuli... Kaikki oli muuttunut. Hän oli kylmä. Hän ei enää puhunut ja kaikki oli jo.. Niin, ohi. Yritin kysellä mikä oli vialla. Ja silloin hän alkoi puhua vain kaveruudesta ja paluumuutosta. Kaikki tuli todelliseksi silloin.
Silti me kestettiin vielä hetki. Ja sitten kun se ei enää vastannut mun soittoihin tai viesteihin, sanoin sille viestillä, että okei, sun ei tarvitse enää tulla tänne ja ollaan vain kavereita.
Vastaus:"Ok en tule sinne hyvää yötä"
That's it
That is all.
Se miten helppoa se oli. Kuinka mä syytän itseäni! Koska lopussa se sanoi, että se ei tykkää kun puhun niin monille miehille. Mutta ei, kertaakaan, en kertaakaan pettänyt sitä kun oltiin yhdessä.
Sitten se ei puhunut mulle moneen päivään ja kun se soitti, se puhui ihan normaalisti.
Toisen ja viimeisen kerran se soitti viikko sitten. Kysyin miten menee, mitä se tekee ja se sanoi:"ihan hyvin, oon töissä, sitten meen kotiin, teen runkka tai mulla on joku nainen täällä"
Nainen.. Nainen... Kuinka se pääsi nopeasti yli. Mä kysyin siltä, että oliko se jonkun toisen kanssa kun me oltiin yhdessä. Ja se sanoi joo. Kyllä.
Silloin mun sydän särkyi. Ensimmäinen ihminen pitkään aikaan, joka todella oli merkinnyt mulle jotain, oli pettänyt mua, hajottanut mut, ignoorannut mut. Se lupasi,se lupasi että voidaan olla ystäviä.
Mutta se poisti sen numeron
Se poisti mut sen facebookista, kaikki mun seinäkirjoitukset ja kommentit ensin ja esti mut.
Mä en ollut enää mitään. Mä en ollut enää kukaan. Mä olin poissa, POISSA! Mä en koskaan ollut sille MITÄÄN! En koskaan.
Siinä se oli ja silti ei läheskään kaikki. En voi sanoin kuvailla tätä asiaa. Kuinka se vei multa kaiken. Ja silti se ei vienyt sitä mitä luulin että jokainen haluaa: seksiä. Me ei kertaakaan tehty sitä. Se halusi odottaa. Se sanoi, että ei halua että luulen se haluaa vain panna mua. Ja silti kaikki mitä se ikinä sanoi oli VALHETTA!
Tää asia vie multa hitaasti järjen, en pysty koskaan unohtamaan tätä petetyksi tulemisen tunnetta. Mun sydämessä on iso aukko ja kai tän takia mä en ole koskaan halunnut oikeasti rakastaa: koska mulla käy rakkaudessa ihan aina huonosti.
JA toivon että tuon paluumuuton takia ei tule rasistisia kommentteja... Samaa maata kaikki..
Kunnes tuli hän, lopputalvesta tammikuussa. Tapasimme netin yhteisen ystävän välityksellä. Ja ihastuin välittömästi hänen hymyynsä. Puhuimme paljon puhelimessa. Ensimmäisen kerran kun soitin hänelle, hän oli nukkumassa mutta terästäytyi kun puhuttiin. Pari viikkoa meni ja hän jo ajoi Espoosta tänne Keski-Suomeen.
Sen kanssa oli mukavaa. Ja kun se katsoi mua, se meinasi ajaa lumipenkkaan, koska keskittyi vain minuun. Se päivä oli uskomaton. Niinkin tavallinen asia kuin kaupassa käyminen käsikädessä tuntui ihanalta! Yleensä vältän julkisia hellyydenosoituksia, mutta halusin kiehnätä koko ajan hänen kanssaan.
Sitten lähdimme eri suuntiin (uskomatonta! Ilman seksiä! Melkein jokaisen kanssa joita viime aikoina olin tapaillut, oli harrastettu seksiä!) . Seurustelua.. Ja se oli vielä täydellistä, koska kaikki muut olivat vaatineet minua lopettamaan ystävämiesteni kanssa puhumisen, mutta hän ei. Hän sanoi, ettei voinut vaatia minulta sellaista mitä minäkään en voisi. Olin hölmö ja uskoin.
Alusta asti kaikki oli tuhoontuomittua. Me molemmat tiedettiin, että se aikoi lähteä takaisin kotimaahansa. Koska sen ongelmat oli loppuneet siellä ja sen äiti halusi sen takaisin. Ja se tietenkin tarkoitti, että hän menisi naimisiin perheensä valitseman naisen kanssa.
Suunnittelimme yhteenmuuttoa ja kissan hankkimista.. (Kyllä oli mahtavat tulevaisuudensuunnitelmat!!)
Olimme yhdessä neljä kuukautta, huhtikuun loppuun asti. Sitten tuli se ratkaiseva hetki. Maaliskuun lopulla hän lähti neljäksi päiväksi Sveitsiin ystävänsä häihin. Neljä päivää - ja ei sanaakaan!! Ei viestiä, ei soittoa! Ei mitään! Olin sekaisin huolesta.
Kun hän tuli... Kaikki oli muuttunut. Hän oli kylmä. Hän ei enää puhunut ja kaikki oli jo.. Niin, ohi. Yritin kysellä mikä oli vialla. Ja silloin hän alkoi puhua vain kaveruudesta ja paluumuutosta. Kaikki tuli todelliseksi silloin.
Silti me kestettiin vielä hetki. Ja sitten kun se ei enää vastannut mun soittoihin tai viesteihin, sanoin sille viestillä, että okei, sun ei tarvitse enää tulla tänne ja ollaan vain kavereita.
Vastaus:"Ok en tule sinne hyvää yötä"
That's it
That is all.
Se miten helppoa se oli. Kuinka mä syytän itseäni! Koska lopussa se sanoi, että se ei tykkää kun puhun niin monille miehille. Mutta ei, kertaakaan, en kertaakaan pettänyt sitä kun oltiin yhdessä.
Sitten se ei puhunut mulle moneen päivään ja kun se soitti, se puhui ihan normaalisti.
Toisen ja viimeisen kerran se soitti viikko sitten. Kysyin miten menee, mitä se tekee ja se sanoi:"ihan hyvin, oon töissä, sitten meen kotiin, teen runkka tai mulla on joku nainen täällä"
Nainen.. Nainen... Kuinka se pääsi nopeasti yli. Mä kysyin siltä, että oliko se jonkun toisen kanssa kun me oltiin yhdessä. Ja se sanoi joo. Kyllä.
Silloin mun sydän särkyi. Ensimmäinen ihminen pitkään aikaan, joka todella oli merkinnyt mulle jotain, oli pettänyt mua, hajottanut mut, ignoorannut mut. Se lupasi,se lupasi että voidaan olla ystäviä.
Mutta se poisti sen numeron
Se poisti mut sen facebookista, kaikki mun seinäkirjoitukset ja kommentit ensin ja esti mut.
Mä en ollut enää mitään. Mä en ollut enää kukaan. Mä olin poissa, POISSA! Mä en koskaan ollut sille MITÄÄN! En koskaan.
Siinä se oli ja silti ei läheskään kaikki. En voi sanoin kuvailla tätä asiaa. Kuinka se vei multa kaiken. Ja silti se ei vienyt sitä mitä luulin että jokainen haluaa: seksiä. Me ei kertaakaan tehty sitä. Se halusi odottaa. Se sanoi, että ei halua että luulen se haluaa vain panna mua. Ja silti kaikki mitä se ikinä sanoi oli VALHETTA!
Tää asia vie multa hitaasti järjen, en pysty koskaan unohtamaan tätä petetyksi tulemisen tunnetta. Mun sydämessä on iso aukko ja kai tän takia mä en ole koskaan halunnut oikeasti rakastaa: koska mulla käy rakkaudessa ihan aina huonosti.
JA toivon että tuon paluumuuton takia ei tule rasistisia kommentteja... Samaa maata kaikki..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.