Usein kuvataan elämän parhaaksi ajaksi. Millaista se sinulla oli, vastasiko odotuksia?
Opiskeluaika
millaista oli
15297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei vastannut odotuksia. En saanut pillua kertaakaan koko aikana.
Vietin opiskeluaikanani kaiken aikani omissa oloissani, enkä käynyt missään opiskelija tapahtumissa tai baarissa muiden kanssa. Kolme ja puoli vuotta tuli asuttua samassa opiskelijakämpässä, jonka aikana suoritin paskan AMK-tutkinnon. Eipä ollut kovin hääviä elämää, kun ei olut paljoa rahaa käytettävissä, eikä ollut mitään sosiaalista elämää. Nykyään olen varsinainen erakko ja työttömänä tulee vietettyä kaikki aika omissa oloissa. Opiskeluaika oli siis minulle aika *askaa aikaa kaiken kaikkiaan.
Ikävää oli ettei saanutkaan töitä opiskelun aikana. Olisi ollut mahtavaa päästä sisään työelämään heti. Tutustua eri-ikäisiin samanmielisiin ja saada ystäviä.
Samoin se tuntui huijaukselta ettei ollutkaan mitään me henkeä. Luulin että yliopistossa kaikki on kavereita. Ehei, samanlaista kuin aina aiemminkin. En puhu mistään kiusauksesta vaan ihan siitä ettei tosiaan ollut sopivaa istua ruokalassa vieraiden pöytään jne. Bileet oli samaa kaljankittausta kuin ennenkin. Ei vastannut odotuksia.
Aika sekavaa ja erikoista, edelleen vielä pari kolme vuotta edessä. Paljon bileitä, ihmisiä ja seurusteluakin ollut. Vaihtoon lähdössä ensi kevääksi. Kyllä, parasta aikaa sikäli kun miettii että saa olla vapaa, nuori, menossa paikkoihin ja tavata ihmisiä :) Otan tästä ilon irti niin että ihan kyllästyttää sitten kun valmistun eikä tarvitse takasin haikailla!
Olitko jo aiemmin onnellinen vai vapauduitko vasta yliopistossa?
Eli aiot jakaa holtittomasti vittuasi ja "kun juoksut on juostu" vakiintua jonkun aisurin kanssa?
Veronmaksajien rahojen tuhlausta koko touhu: en pässyt panemaan kertaakaan koko aikana.
Kivaahan tuo noin päällisin puolin oli, sain paljon uusia kavereita joista osa on yhä läsnä elämässäni vaikka valmistuin jo useampi vuosi sitten. Opin paljon uutta, näin maailmaa ja kasvoin ihmisenä.
Mutta kyllä siinä myös paljon huonoja puolia oli. Oman alani töitä sain odotella vielä valmistumisenkin jälkeen parin vuoden ajan ja opiskeluaikana jouduin tekemään todella turhauttavaa työtä että sain edes vähän rahaa. Puutteellisen opinto-ohjauksen takia "hukkasin" myös yhden vuoden lähes kokonaan, kun en pystynytkään valmistumaan ns. vanhan tutkintorakenteen mukaisesti vaikka niin minulle oli aiemmin lupailtu.
Vaikka ympärilläni oli paljon kavereita ja muitakin ihmisiä, niin olin myös koko korkeakouluajan sinkkuna ja se yksinäisyyden tuska tuntuu yhä vielä näin vuosien ja parin avoliitonkin jälkeen minussa melko viiltävästi. Niitä vajaata 10 pakkoselibaatissa ja sinkkuna vietettyjä nuoruuden vuosia (lukio yliopisto) ei ihan noin vain pyyhitä mielestä. Toki olen siitä jo päässyt yli, mutta ajattelen yhä aina silloin tällöin niitä pitkiä yksinäisiä öitä ja jopa viikkoja kun mielessäni pyöri vain se että mistähän minä löytäisin sen naisen elämääni.
Viestisi voisi olla jotakuinkin omasta suustani, joskin olen vasta äskettäin valmistunut. Erityisen masentavaa on lukea mediasta, kuinka mukamas korkeastikoulutetuille naisille ei löydy korkeastikoulutettua miestä, vaikka tiedän, että tällaisia tapauksia on kyllä paljon. Ei auta vaikka olisi urheilullinen ja sosiaalinen. Aika näyttää kuinka viiltävästi omalle kohdalle käy.
No melko surkeaa tuo on: ei ole yhtään rahaa ja kiusataan, minkä takia en viitsi yrittääkään kaveerata ihmisten kanssa. Olen sinkku ja kiusaaminen on saanut minut vakuuttumaan siitä etten edes kelpaisi kenellekään.
Kirjoitin siis ettei ollut kovin kummoista (k:lla) mun opiskeluaika. Ja että joskus mietin mitä vanhoille opiskelutovereille kuuluu, toivottavasti hyvää.
Ihan OK. Opiskelijaelämä jäi vähän vähemmälle, kun seurustelin jo opiskelemaan lähtiessäni. Krooninen rahapula ei ollut kivaa eikä kesäloman puuttuminen. Kesät kun meni töissä. Parhaat kaverisuhteet tuli kuitenkin solmittua silloin.
Bileitä oli joka viikko, naisia riitti ihan sopivasti ja seurustelin parin eri naisen kanssa pidmpäänkin. Joka kesä olin töissä, mutta aina oli rahapula ja vitutti kun ei rahat riittäneet, koska olin tuhlari.
Oi niitä aikoja. Nykyisin olen työtön runkkari.
Olen opiskelija ja tämä on ollut täysin sitä mitä odotin. Ylopistossa kaikki tuijottavat omaa napaansa, suurin osa alan opiskelijoista on persoonattomia rumiluksia (teknillinen yliopisto) ja päivät kuluvat rutiinilla. Ainakin olen suosittu koska saan edes muutaman sanan suustani.
Suhteellisen raskasta aikaa. Kesät töissä, töitten takia tenttien tekeminen vaikeaa. Ei lomaa missään vaiheessa. Hyviä kavereita kyllä sain, ja välillä juopottelu oli jopa liian kovaa. Mutta kun teknisellä alalla olin niin eipä naisista saanut kuin muutamia kavereita.