Ahdistaa jo..

tämä sinnkuus. Yksin ollut jo monta vuotta. On ollut tapailuja mutta niistä yksikään ei ole johtanut mihinkään. Aikaisemmin olen seurustellut pitkiäkin aikoja mutta minut on aina jätetty, millon jonkun toisen takia ja millon ei vaan kiinnosta. Usko miehiin ja parisuhteeseen on mennyt, en edes usko että tulen ikinä löytämään kumppania, sama kun etsisi neulaa heinäsuosta. Jos sattuu jonkun tapaaman siinä on satavarmasti jotain luonnevikaa, tai sitten homma ei muutenvaan toimi. Pitäisikö lopettaa baareissa känti ja alkaa olla vaan yksin, eikä yrittää yhtään mitään, menettää ei voi mitään..se on jo nähty.
9161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllähän tämä elo joskus ahdistaa, olishan se mukavaa, jos olisi joku, jolle olisi tärkeä. Mutta sitten yritän ajatella muuta, tai tehdä jotakin, jolla saan ajatukset pois ikävistä. Menen kauppoja kiertelemään tai lehtiä lukemaan kirjastoon. Tänään olen kaivanut kukkapenkkiä ja hakenut auringonvarjoa ja kukkia takapihalle. Toisaalta, mitäpä sinne, kun naapuri elää niin omalla takapihallaan kesälle, ettei siellä voi olla.

Tänään on silleen masennellut enemmän, kun bestis katkas ystävyyden. No, mitäpä tuosta, harmittaahan moinen :( Eikä siitä sen enempää.

Äänestä
  • eiku anna tulla vaan vähän enemmän. miks on katkassu välit? ekana tulis mieleen et oot antanu pillua tämän mies ystävälle tai jos kyseessä miespuolinen bestis ni et oo sit antanu pillua. kiinostaa tietää mikä on tollasen syy jos ei siihen pillu liity jollain tapaa?

    Äänestä

  • sgfhsghsgh kirjoitti:

    eiku anna tulla vaan vähän enemmän. miks on katkassu välit? ekana tulis mieleen et oot antanu pillua tämän mies ystävälle tai jos kyseessä miespuolinen bestis ni et oo sit antanu pillua. kiinostaa tietää mikä on tollasen syy jos ei siihen pillu liity jollain tapaa?

    Hän löysi naisen, ei siinä ystävyys paljoa silloin paina. Muistaa mut sitten, kun nainen saa tarpeekseen, mikäli ei taas pamauta paksuksi. Juttu kestää sitten muutaman kuukauden pidempään.

    Äänestä

  • mustispeppers kirjoitti:

    Hän löysi naisen, ei siinä ystävyys paljoa silloin paina. Muistaa mut sitten, kun nainen saa tarpeekseen, mikäli ei taas pamauta paksuksi. Juttu kestää sitten muutaman kuukauden pidempään.

    Niin, että kyllä siihen se pillu jollakin tavoin liittyy :D

    Äänestä

  • mustispeppers kirjoitti:

    Niin, että kyllä siihen se pillu jollakin tavoin liittyy :D

    epäilen hyvin vahvasti omien kokemusten kautta et nainen haluaa kontrolloida miestä eikä tämä välttämättä omasta halustaan ole välejä jäädyttänyt. ensinnäkin se et harvalla miehellä saa suhteessa olla naispuolista ystävää. ex yritti joskus saada minut jäädyttämään välit myös joihinkin miespuolisiinkin kavereihin.

    Äänestä

  • shghsg kirjoitti:

    Semmosia ne jotkut naiset on, tämän edellinen yritti pakottaa lenkille ja laihduttamaan, vaikka mun mielestä mies oli ihan soppeli kuosissa. Sai loppujen lopuksi kenkää :DD Niin, aikansa kutakin, sitten kun suhde laantuu, niin mä tuun taas mieleen :P Tämä on sellainne jeppe, että sitä ei saa ohjailla, ainakaan kovin suoraan. Oon huomannut, että monet naiset eivät sitä ymmärrä, jos ikää on jo yli 35, niin mies on jo semmoinen kuin on, ota tai jätä.

    Äänestä

  • shghsg kirjoitti:

    epäilen hyvin vahvasti omien kokemusten kautta et nainen haluaa kontrolloida miestä eikä tämä välttämättä omasta halustaan ole välejä jäädyttänyt. ensinnäkin se et harvalla miehellä saa suhteessa olla naispuolista ystävää. ex yritti joskus saada minut jäädyttämään välit myös joihinkin miespuolisiinkin kavereihin.

    Musta on ihan normaalia, että miehillä on myös naispuoleisia ystäviä, kunhan ei eksy väärään sänkyyn. Siihen loppuis suhde. Töissä oli jotakin puhetta tämänlaatuisesta ystävyydestä, niin naiset ei hyväksyisi kuulema sellaista. Mitä pahaa siinä on, jos miehellä on ystäviä? Mä ainakin luotan mieheen sen verran, että tiedän, ettei se pettäisi. En kokisi tuota mitenkään pahana asiana. Naisia on monenlaisia ja mä olen tunnetusti outo tapaus :D

    Äänestä

Hei älä etsi, se tulee jos on tullakseen.
Hanki kunnos ystäväpiiri jonka kanssa jakaa ne yksinäisyyden puuskat.
Jos yrität turhaan etsiä tulee tehtyä kompromisseja omissa vaatimuksissa ja sitten saa aikaiseksi pelkästää huonon suhteen jota katuu kuitenkin.
Joskus kun kaihomieli iskee käyn lukaisemassa parisuhde, avioliitto, avoliitto ja uskottomuuspalstat ja totean että itseasiassa asiat voisi olla vielä pahemmin. Voisin olla onnettomassa suhteessa.
PS Baarista sitä oikeaa tuskin löytää, kokeile mielummin jotain itseä lähellä olevaa harrastusta tai kysy rohkeasti tuttavilta tietävätkö he ketään sinulle sopivaa vapaata miestä ja käy rohkeasti kysymässä treffeille.
Blue soi jokaisen sinkun sydämmessä aina näin keväällä välillä. Niitä itselle sopiva ja normaalimiehiä kun ei ihan joka oksalla kasva. Jaksamisia

Äänestä

Kiitos asiallisista ja kannustavista vastauksista :)Kyllä minulla ystäviä on muutamia, mutta ei varmaan tarpeeksi että olisin kokoajan menossa. Ja olen huomannut että nekin ketä on, ovat parisuhteessa kaikki, ei heillä ole aikaa enään, se mies tulee aina ensiksi. En usko kohtaloon mutta alkaa väkisinkin tuntumaan siltä että minulle ei ole parisuhdetta tarkoitettu, ja toisille on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nolife kirjoitti:

tämä sinnkuus. Yksin ollut jo monta vuotta. On ollut tapailuja mutta niistä yksikään ei ole johtanut mihinkään. Aikaisemmin olen seurustellut pitkiäkin aikoja mutta minut on aina jätetty, millon jonkun toisen takia ja millon ei vaan kiinnosta. Usko miehiin ja parisuhteeseen on mennyt, en edes usko että tulen ikinä löytämään kumppania, sama kun etsisi neulaa heinäsuosta. Jos sattuu jonkun tapaaman siinä on satavarmasti jotain luonnevikaa, tai sitten homma ei muutenvaan toimi. Pitäisikö lopettaa baareissa känti ja alkaa olla vaan yksin, eikä yrittää yhtään mitään, menettää ei voi mitään..se on jo nähty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu