Miehen/Naisen

Olen ainakin huomannut että tämän palstan miehillä on todella surkea itsetunto ja koska eivät omia ominaisuuksiaan kykene ja viitsi kehittää, niin sitten pitää yrittää painaa muiden itsetuntoa alas, jotta tuntisi itsensä edes joksikin. Ei tervettä toimintaa ja todistaa sen, että ovatkin alempiarvoisia, kuin yksikään haukuttavansa. Sisäisesti sekä ulkoisesti ruman miehen ei pitäisi valittaa naisen iästä tai ulkonäöstä, vaikka kyseinen nainen ei häntä kiinnostaisikaan. Siihen ei kertakaikkiaan ole varaa eikä se ole naisten vika, että kyseinen mies on kelpaamaton tahtomilleen naisille sekä suurelle osalle niistäkin naisia, joista ei olisi kiinnostunutkaan. Nyt jos koskaan olisi tiukan itsetutkiskelun paikka.

No, mihin se sinun itsetuntosi nojautuu? Mihin perustuu tuo alempiarvoisuutesi arviointi? Kuka sinun mielestäsi on alempiarvoisempi ja kuka ei...mielenkiintoista.

Voitko yksiselitteisesti esittää joitakin seikkoja, jotka tekevät ihmisestä sinun silmissäsi alempiarvoisen? Työttömyys, rumuus, sairaus, kouluttamattomuus tai jokin muu sellainen seikka, josta näet että ihmisen itsetunnon on oltava huono, koska häneltä uupuu jokin yhteiskuntakelpoisuuteen vaadittava seikka.

Itsetunnon mittarit

Nainen: ulkonäkö ja vaatteiden tai asusteiden määrä/laatu verrattuna kanssasisariin
Mies: ansiot, omistukset ja ammatillinen menestys verrattuna oman ikäryhmän miehiin

Itselläni on melko hyvä itsetunto kun kaikenlaisia saavutuksiakin on kertynyt.

Tietenkin annan arvon muillekin.

Naisissa valitettavasti ei kovin monta samanlaista ole.
Enkä minä erityisesti edes vaadi että olisivat muuta kuin nuoria ja nättejä.
Tai jos on tohtori niin minun puolestani saa näyttää vaikka hevoselta.

Jaa-a mä luulen, että oma itsetunto on kehittynyt osittain kolhujen ja niistä selviimisen kautta. Olen huomannut, että vaikka sattuu ja tapahtuukin joskus, niin mulla on taipumus saada itseni kasaan ja jatkaa elämää yhtä kömmähdystä ja kokemusta taas rikkaampana. Ehkä myös tietyllä tapaa vahvempana? Että jaaa näin siinä käy, kun putoaa tikkailta selälleen. ;-)

Varmasti myös vanhemmilla on osuutensa asiassa, että olen saanut olla aina avoin omaitseni heille. Silti nootista ja joskus ojennuksestakin huolimatta musta on aina kotona välitettu ja pidetty huolta. Mun ei ole tarvinut kehitellä itselleni roolia, paitsi joskus vieraiden ihmisten kanssa selviimiseksi.

Tietysti myös muutamat hyvät ihmissuhteet on antaneet mulle käsitystä minusta ihmisenä ja ystävänä, kaverina, työkaverina, kumppanina. Joku voi minustakin pitää ja viihtyä mun seurassa. Sellaisesta tuntemuksestakin saa ihmeesti voimaa ja uskoa, vaikkei se enää mulle niin suuri asia olekkaan mitä nuorempana.

Onnistumisen tunteilla on iso osa itsetunnon kehityksessä.

Minkä verran minusta tykätään tai ei. Nuorempana oli herkempi näille ajatuksille ja riippuvaisempi tietämään tykkääkö joku minsuta vai ei ja miksi tai miksi ei.