Oon tässä jo sellasen reilu 2kk tapaillu yhtä miestä ja pidän hänestä kovasti.Jotenkin olen kuitenkin alkanut epäilemään että tuleeko tästä mitään koska koen olevani jotenkin huonompi kuin hän. Esimerkiksi tällä kundilla tuntuu riittävän kavereita itselläni niitä ei juurikaan oo. Sen takia mua on alkanut pelottaa tää tilanne ihan kauheasti koska jotenkin häpeän tätä asiaa kovasti. Muutenkin mua on alkanut pelottaa seurustelu vaikkakin jollakin tasolla haluaisin päästä tätä miestä vielä lähemmäksi. Hän usein kyselee tätä meidän tilannetta, että missä mennään jne. Jossakin vaiheessa hän ehdotti että näkisin hänen kavereita johon sanoin että en oo valmis ainakaan vielä..Nyt sillä on tulossa viel jotkut juhlat täs kesän aikana ja se pyys mua sinne vaikka oon kyl antanu ymmärtää etten välttämättä oo kovin innokas.Jotenkin pelkään, että en pysty voittamaan näitä mun jonkilaisia pelkoja vaikka yrittäisin. Mitä siis mun pitäis tehdä?Lopettaa nää tapailut noin vaan?Vai kertoa jollakin tavalla näistä mun ongelmista vai mitä?Oon jotenkin ihan hajalla tästä enkä oikeen itekään tajuu tätä mun pelkotilaa.
Apua kaivataan
ongelmanuorinainen
7225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kerro kaverillesi,että sinua jännittää uudet tilanteet ja ihmiset.Siksi tuntuisi vaiikealta tavata kavereitasi tai tulla kesällä oleviin juhliin mukaan.
Saattaa olla että kärsit sosiaalisesta jännittämisestä tai paniikkihäiriöstä.
Mene terveyskeskuslääkärille ja kerro avoimesti jännittämisestä/peloistasi.Hän osaa auttaa sinua.
Älä missään tapauksessa jätä kaveriasi jos pidät hänestä.Ole avoin.Jos hän kaikesta huolimatta jättää sinut niin hän ei ollut arvoisesi.
Jos opiskelet, mene opiskelijaterveydenhuoltoon apua saamaan, aluksi ihan keskusteluapua, myöhemmin ehkä psykoterapiaa. Kotiympäristösi on ollut joko latistava, negatiivinen, tai ehkä vielä pahempaa, jokin ongelma on ehkä varjostanut kodin henkistä ilmapiiriä. Tuloksena kuitenkin syrjäänvetäytyvä, säikky sinä. Uskon, että sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa, luulet vain niin koska sinulle on sellaista uskoteltu. Lue Norman Vincent Pealen Myönteisen ajattelun voima ja Martti Paloheimon Kotivammaiset (löytynee kirjastoista).
Poikaystäväsi ei voi toimia terapeuttinasi, sinun täytyy avautua ongelmistasi muulle taholle ihan rohkeasti ja reilusti. Jos olet työelämässä, mene yksityiselle psykologille tai psykiatrille saadaksesi sopivaa tukea paranemiseen. Maksaa jonkin verran, mutta on elämäsi kannattavin sijoitus. Vääristymät ajattelussa on perattava pois, onnesi tieltä. Toivon, että uskot ja uskallat. Olen ollut jotakin samantapaista nuorena. Kirjoita valmiiksi paperille näitä ihan viisaita ajatelmiasi, tai printtaa tuo aloitus, kun menet juttelemaan. Joku vanhempi lähipiirin henkilö antaisi yhtä hyviä neuvoja ilmaiseksi, mutta ehkä sinulla ei ole omasta takaa viisaita läheisiä ihmisiä. Etsi sellaisia elämääsi. Voimahali.
Kiitos vastauksista, mutta en koe tarvitsevani terapian apua.Päinvastoin kotini ilmapiiri on ollut aina kannustava ja rakastava, mutta olen saanut kokea teini-iässä melko pahaakin fyysistä ja sanallista kiusaamista. Olen tavallaan sosiaalinen vaikkakaan en kauheasti omista niitä kavereita. Pystyn kumminkin tulemaan toimeen ihmisten kanssa ja muutenkin työskentelen alan parissa jossa sosiaalisia taitoja tarvitaan. Mutta tällaset tilanteet jossa mun tavallaan pitäis avata koko mun maailma ja ehkä yksi arin aihe on tää kaverittomuus/yksinäisyys mitä löytyy. Tavallaan kun en hyväksy sitä itsekään nii miks muiden pitäis.Sen takia kun tätä kundia nään niin joka kerta ajattelen että tällä kertaa sanon että en halua enää nähdä. Että sä et oo mulle sopiva jne vaikka nää kaikki ongelmat johtuu vaan musta..Tää on vaan niin rasittavaa
vaikka sä koet yksinäisyyden ongelmaksi, se ei tartu, ja ehkä sun on vaikea nähdä, että toinen ei imaise ongelmaa itseensä vaan ymmärtää, että se on sun tilanteessasi näin. Jos sä ajattelet, että toinen kokee tilanteen hankalana ja sit päättelee, et sä olet aiheuttanut hankaluudet ja jättää sut, mut näin ei ole. Hän voi ymmärtää sen, mutta se ei tee hänelle vaikeaa oloa itsensä kanssa, ei hän ala kärsimään siitä, että sinulla ei ole monta kaveria, voi toki tuntea empatiaa ja myötätuntoa, suruakin puolestasi, mutta ne eivät tule hänen omikseen. Voishan sulla olla mikä muu ongelma hyvänsä ja oletko huomioinut, et hänelläkin voi olla, etkä sinäkään siitä itseesi ottaisi niin, että hylkäisit? Jos sä sanot vaan, että sul ei oo paljon kavereita, mut et olis hienoa tutustua hänen kavereihinsa. Hän olis varmasti todella iloinen. Ei se ole sen vaikeampaa, jos sitä ei vaikeaksi tee.
Niinpä. Nämä nettipalstojen kotipsykologit on vähän turhan kärkkäitä tekemään diagnoosejaan :)
Oletko ajatellut, että tämä mörkö, uhka, onkin mahdollisuutesi? Ota asia tältä kantilta, elämän sinulle heittämänä pallona, josta voit ottaa kopin, tai voit kyyristyä ja paeta, antaa syötön mennä pusikkoon.
Kiusaaminen antaa parempaa perspektiiviä ongelmaasi.
Menet sinne pokkana, otat hiukan kuppia, mutta ei ihan persareita tietenkään. Tutustut pojan kavereihin ja saat uusia ystäviä miespuolisten kavereiden tyttöystävistä. Ehkä paras tuleva kaverisi on joku joka näin tutustuu sinuun juuri näissä pirskeissä.
Täti jatkaa: Keijo Tahkokallion sanoin peruna kerrallaan tämä täyssangollinen uusia ihmisiä on kohdattava. Kerro pojalle sen verran, että olet murrosiässä joutunut ikävän kohtelun uhriksi ja siksi olet vielä vähän varovainen ja säikky ihmisjoukkojen suhteen. Pyydä että saat tutustua pariin tai muutamaan hänen kaveriinsa, mieluiten tyttöystävineen, vaikkapa yhteisen leffaillan tai konserttiin menon merkeissä. Näin saisit riskittömästi pään auki tutustumisasioissa, eikä itsesi tarvitsisi paljon pukahtaa.
Poika voi vaikka fb:n avulla esitellä joitakin juhliin tulijoita sinulle etukäteen, pyydä kertomaan heidän luonteestaan ja harrastuksistaan lisää. Ota tämä elämän antamana työtehtävänä, joka hyvin suoritettuna tuo sinulle paljon iloa.
Juhlissa kukaan ei todellakaan halua pakottaa sinua avautumaan nuoruudestasi, eikä tenttaa ystävistäsi. Olen itse ollut juuri vastaavassa tilanteessa ja tilaisuudessa. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä K:n uudelle tyttöystävälle (siis minulle), ainoastaan yksi nainen halusi välttämättä tietää, miten/missä olimme tavanneet. Vastasin että se on aika pitkä tarina (jonka jälkeen siirryttiin muihin aiheisiin). Koska tutustumistapamme oli aika hassu ja nolo, en halunnut sitä kertoa.
Voit etukäteen miettiä pari vastausta valmiiksi joihinkin asioihin. Mutta voit olla varma ettei kukaan kysy tyyliin "onko sinulla ystäviä", juuri tämä tilanne heidän kaverinsa uutena seurustelukumppanina on mitä luontevin tilaisuus liikkua uudessa seurassa ilman tyttöpuolisia omia ystäviä.
Sinuna hankkisin jonkin oikein kauniin/muodikkaan vaatteen (mekon tms) tai korut tai kengät. On helppoa kenen tahansa tulla juttelemaan sinulle tyyliin "onpa ihana vaate, mistä löysit sen?"
Pidä kiinni poikaystävästäsi, uskaltaudu sanomaan että haluat jatkaa, vaikka uusi kaveripiiri vähän pelottaakin. Teidän kahden välinen hyvä suhde on ainoa mikä merkitsee, muusta selvitään kyllä. Uskaltaudu luottamaan.