Perheväkivalta

Muista lähteistä kuten Tilastokeskuksen tiedoista v. 1997–2005 on saatu viitteitä, että samaan aikaan esimerkiksi miehiin kohdistuva vakava perheväkivalta on samaan aikaan joiltain osin jopa lisääntynyt [43][37]. Myös lapsiin kohdistuvan perheväkivallan eräät muodot ovat lisääntyneet poliisilähteiden mukaan.

Esimerkiksi naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä puolison pahoinpitelyistä on ollut viime vuosina keskimäärin hieman yli 40 prosenttia vuodessa. Tilaston (1997–2005) mukaan luku oli jo 43 prosenttia. Vuonna 2009 tilastot osoittavat, että törkeä perheväkivalta jo selkeästi kohdistuu miehiin naisia useammin[43]. Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista [43]. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin [43]. Kun tarkastellaan myös henkirikoksen yrityksiä niin vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista, parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä ja henkirikoksen yrityksistä 38 % kohdistui miehiin (Salmi ym. 2009, s. 9)[16]. Sairaalalähteiden mukaan (Stakes HILMO, ICD 9
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi tämäkin kesustelu on monikulttuuristen suhteiden palstalla???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Perheväkivalta kirjoitti:

Muista lähteistä kuten Tilastokeskuksen tiedoista v. 1997–2005 on saatu viitteitä, että samaan aikaan esimerkiksi miehiin kohdistuva vakava perheväkivalta on samaan aikaan joiltain osin jopa lisääntynyt [43][37]. Myös lapsiin kohdistuvan perheväkivallan eräät muodot ovat lisääntyneet poliisilähteiden mukaan.

Esimerkiksi naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä puolison pahoinpitelyistä on ollut viime vuosina keskimäärin hieman yli 40 prosenttia vuodessa. Tilaston (1997–2005) mukaan luku oli jo 43 prosenttia. Vuonna 2009 tilastot osoittavat, että törkeä perheväkivalta jo selkeästi kohdistuu miehiin naisia useammin[43]. Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista [43]. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin [43]. Kun tarkastellaan myös henkirikoksen yrityksiä niin vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista, parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä ja henkirikoksen yrityksistä 38 % kohdistui miehiin (Salmi ym. 2009, s. 9)[16]. Sairaalalähteiden mukaan (Stakes HILMO, ICD 9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu