Jos mies lyö ja pahoinpitelee, haukkuu, repii tukasta ja muuta vastaavaa niin miksi ette haasta oikeuteen. Ja älkääkö väittäkö että rakastatte niin siksi ette haasta. Minä en ymmärrä pätkääkään naisia jotka joutuvat pahoinpidellyksi ja siltin ette ota eroa?
Mun äidin mies hakkasi mun äitiäni kun olin lapsi ja en ymmärtänyt sitä silloinkaan. Äiti otti miehen aina vaan takas monet kerrat. Ja tunnen pareja joiden mies hakkaa ja nainen ei vissiin välitä. En tosiaan ymmärrä naisia? Itse olen kai sit nössö kun en pystyis tekemään mitään niin kamalaa naiselle. on tää vaan kumma arvoitus mulle.
Mun äidin mies hakkasi mun äitiäni kun olin lapsi ja en ymmärtänyt sitä silloinkaan. Äiti otti miehen aina vaan takas monet kerrat. Ja tunnen pareja joiden mies hakkaa ja nainen ei vissiin välitä. En tosiaan ymmärrä naisia? Itse olen kai sit nössö kun en pystyis tekemään mitään niin kamalaa naiselle. on tää vaan kumma arvoitus mulle.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Asia on monitahoinen. Monasti asutaan yhdessä, yhteinen velkataakka, ei ole varaa vuokratakuisiin ja muuttoon (vaikka se on yleensä järjestelykysymys). Mies antaa sopivasti kukkia ja nyrkkiä, vannoo parantavansa tapansa. Mietihän itse, annatko anteeksi ja yrität, vai lähdetkö tyhjän päälle? Mies voi vielä aktiivisesti lynkata itsetuntoa ja vakuutella ettei toinen pärjää yksin, uhkailla vievänsä lapset, uhkailla tappavansa eläimet/lapset/naisen/itsensä... Siinä vaiheessa, kun väkivalta on äitynyt fyysiseksi on jo pohjustettu pitkällä henkisellä väkivallalla.
En itsekään ennen ymmärtänyt naisia, jotka antavat polkea itsensä maahan, mutta kun jouduin itse siihen tilanteeseen, ei sitä kerrasta poikki niin vaan laitettukaan. Henkisesti se loppui ensimmäiseen kertaan, mutta jotenkin sitä halusi silti varmistuksen vielä, josko se ihana mies johon rakastui olisi sittenkin vielä siellä... Tyydyin tappiooni, asunnon myynnistä ja miehen kavaltamista rahoista muodostui loulta 25000e menetykset. Siihen ei ihan kaikilla ole varaa. Vuosi siihen meni, että sai kaikki maksettua. Oli sen arvoista.
Miksi miehet eivät haasta naisia oikeuteen? Naisethan käyttävät väkivaltaa ihan yhtälailla kuin miehetkin, vaikka eivät yhtä lujaa löisikään.
Ei pidä hyväksyä myöskään naisten väkivaltaa. Pahoinpitelijät vastuuseen, koskee myös naisia!
Harva mies tuskin ees ajattelee niin pitkälle että vois viedä asiaa oikeuteen, saattaa miettiä että tuskin siellä otetaan vakavasti tms.
Se nyt vaan on niin että jos tarpeeks rakastaa niin kattoo väkivaltaakin helposti läpi sormien.
Mutta jos mies koskis muhun väkivaltaisesti tai löis niin kyllä mä potkisin raapisin purisin ja hakkaisin täydellä teholla, niinkuin teinkin kun oma isä löi. Mä saatan kattoo yhden läpsyn kasvoille läpi sormien mutta jos se toistuu tai menee sen pidemmälle nii sanon kyllä että hasta la vista.
Ja ei, tämä ei tarkoita että hyväksyisin väkivaltaa kummaltakaan osapuolelta. Myönnän olevani itse väkivaltainen silloin tällöin mutta yritän hillitä itseäni aina paitsi itsepuolustuksen merkeissä.
"Mutta jos mies koskis muhun väkivaltaisesti tai löis niin kyllä mä potkisin raapisin purisin ja hakkaisin täydellä teholla, niinkuin teinkin kun oma isä löi."
Ei se ole niin helppoa, sillä jossain tapauksessa tuo vain pahentaa tilannetta.
Naapurissa nimittäin oli tuollainen perinteinen kumpikin lyö-tapahtuma, joka lähti pienestä tönimisestä ja kiinnipitämisestä ja siitä sitten kasvoi pikkuhiljaa kun kumpikaan ei tajunnut luovuttaa.
Lopulta oli kummallakin nyrkit heilunut eikä siinä vaiheessa nainen enää pärjää -> vaimon naama näytti siltä, että sitä oli käytetty nyrkkeilysäkkinä, kun taas miehellä oli vain pari kuhmua.
vai niin.
raha, raha, ja raha. Helppoon kysymykseen helppo vastaus. Kun ei omillaan pärjää, eikä ole koskaan opetellutkaan, hyppäys yksinhuoltajaksi tai omillaan toimeen tulevaksi pelottaa. Näin se on. muu on pelkkää valehtelua. Nimim: silminnäkijä
Olen eri mieltä tosta rahasta. Ei se voi olla syy tässä yhteiskunnassa kun useampi nainen hankkii elantonsa itse ja jos ei siihen pysty, niin perusturva on olemassa.
Ehkä tämän päivän naiset ovat kasvaneet kodeissa, joissa dokataan, huudetaan ja hakataan, eivätkä siksi muusta mallista tiedä miestä valitessaan. Kun sitten kohtaa miehen, joka kommunikoi kotoisasti ihan kuin oma isä, niin historia toistaa itseään.
Kun ei paremmasta tiedä, ei semmoista osaa tavoitella.
Höpönpöpön. Toi on niin pelkkää pskaa, että kukaan hakeutuisi kylmään kotiin. Mun kotona huudettiin ja raivottiin. Veli ja isä tappelivat. Veli hakkasi muakin. En todellakaan etsi samanlaista miestä, enkä todellakaan siedä tippaakaan väkivaltaa!
Ei se aina ole se rahakaan. Oma minuus hukkuu vähitellen.
Luulin aina etten anna kenenkään kohdella itseäni huonosti, mutta se käy niin huomaamatta eikä sitä halua myöntää.
On helppo puolustella ja keksiä kaikkea kuten se oli vaan vähän väsynyt ja hermostunut taisin itsekin vähän ärsyttää sitä.
Kai sitä alitajuntaisesti hakee jotain reppanoita, ketä voi sitten "auttaa".
Uskomatonta miten tässä vain roikkuu, vaikka taloudelliseti ja kaikin puolin pärjäisi yksin paremmin, rohkeus vain puuttuu. Olisiko läheisyysriippuvuutta.
Pelko se on joka pitää naisia tekemättä rikosilmoituksia yms. Eikä se ole niin helppoa heti pois kotoa muuttaa, varsinkaan kun itse ei ole syyllinen.
Pelko ja kun eroon pääsee, saa pelätä vielä senkin jälkeen, on ne niin hirveitä, huh!
Itse olen menossa entisen mieheni kanssa käräjille parin viikon päästä. En varmasti itse olisi nostanut syytettä, mutta syyttäjä päätti nostaa syytteen. Toisaalta olen helpottunut, että mies joutuu vastuuseen ja saan jotain korvaustakin, mutta toisaalta on ollut kyllä sen verran pitkä prosessi, että välillä tuntunut ettei tää koskaan pääty. Tosiaan yli vuosi pahoinpitelystä ja nyt vasta käräjille. Pelottaa, että vanhat haavat taas aukeaa kun joutuu taas kertaamaan tapahtumia, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että mies saa julkisen nöyryytyksen kaiken päälle siitä mitä teki.
Etkä kyllä olis voinutkaan nostaa syytettä vaikka olisit kuinka päättänyt. Syyttäjä syyttää.
Jos mie olisin kertonu poliisille, mun sillonen poikaystävä olis tappanu miut.
Miksi puolustautua kun naiset rakastaa väkivaltaisia miehiä. Naiset on liian kiintyneitä ja uskovat et miehestä vois tulla viel hyvä.
Miksi? No siksi kun se väkivalta alkaa ihan pienestä.
Minun liitossani se alkoi minun raskaudestani. Lapsi oli haluttu ja tavoiteltu asia, mutta miehenipä ei ollutkaan ajatellut miten vartaloni muuttuu raskauden aikan ja sen jälkeen. Itse olin nuori, kymmenen vuotta miestäni nuorempi, juuri aikuisuuteen kypsynyt.
Ensin alkoi jatkuva huomauttelu rinnoistani raskauden aikan. Sitten tuli huomauttelu synnytyksen venyttämästä vatsastani. Kun en enää näyttänyt samalta kuin ennen.
Sitten alkoi vinoilu, miten kanssani ei voi harrastaa seksiä kuin säkki päässä koska olin pilannut vartaloni.
No siinä vaiheessa ja vasta synnyttäneenä naisen mieli oli todella vastaanottavainen.
Pikkuhiljaa sanallinen ja henkinen väkivalta koveni ja muuttui tavaroiden heittelyksi, ravistelemiseksi, kiinnipitämiseksi ja läpsimiseksi.
Kymmenessä vuodessa oli siirrytty vittuilusta hakkaamiseen, jossa lensin välillä kaaressa huonekalujen yli jopa niin että olin tajuttomana.
Tuossa vaiheessa pelkäsin jo niin paljon omani ja lapseni hengen puolesta, että minusta ei ollut lähtijäksi.
Sukulaiset ja molempien perheet tiesivät mitä kodissamme tapahtui, mutta kukaan ei välittänyt. Ei edes hänen poliisina toimiva setänsä.
Lopulta oma siskoni puuttui tilanteeseen ja piilotti minut ja lapseni. Tästä alkoi eroprosessi ja pitkällinen henkinen parantuminen.
Miesten on niin helppo syyttää naista siitä, että suhteessa on väkivaltaa.
Niin, miksi nainen ei haasta oikeuteen tai lähde? Naisen syy?
Järkyttävää luettavaa näin miehen silmin. Todella ikävää, että kohdallesi osui noin epäkypsä mies? Tosin itse olen sitä mieltä, että Mies ei tuollaiseen käytökseen edes sorru, mutta meitä näyttää olevan moneen junaan menijöitä.
Toivon Sinulle ja lapsellesi kaikkea hyvää tulevaisuuteenne ja hienoa, että siskosi näki hätäsi ja "otti ohjakset käsiinsä". Hali ja voimia tv. Mies minäkin?
miten vanha ukko huomauttelee naisen vartalosta, hyvä kun pääsit eroon siitä..kauhea tapaus tuokin..
EN TIEDÄ
Ei siitä jaksa ruveta ilmoituksia tekemään, kun silloin on henkisesti jo niin väsynyt. Se myös hävettää, että kuinka on antanut itseään kohdella. Minulle mies sanoi aina pahoinpitelyn jälkeen, että tappaa minut, jos kerron poliisille, tai yhtään kellekään muullekaan. Ja sen hän olisi tehnyt. Olen nyt parin vuoden jälkeen erosta miettinyt rikosilmoituksen tekemistä, mutta pelkään sitä miestä edelleen. Ja olisi vaikea todistaakaan niitä pahoinpitelyjä näin jälkeenpäin.
Itse olin 17-vuotias kun poikaystäväni pahoinpiteli minua kaikin mahdollisin tavoin. Välillä päädyin polille paikattavaksi välillä en, kerran kysyttiin haluanko nostaa syytteen. En uskaltanut. Yhtenä yönä menin poliisiasemalle ja kysyin mitä voisin tehdä kun en uskalla mennä kotiini, ohje oli, että soita kun jotain tapahtuu.
Aika yksinäistä aikaa se oli kaikenkaikkiaan, en tuolloin edes osannut hakea apua enempää.
On hirveän helppo ihmetellä että miksette haasta oikeuteen jne. mutta siinä vaiheessa kun pelkää henkensä puolesta ei ole valmis riskeeraamaan enää enempää.
asia ei vaan ole niin yksin kertainen... se on oikeasti tosi vaikeeta rrottaa ku pelkää ihmistä jota rakastaa.... jonka kanssa kuitenkin olisi halukas elämään jos se toinen vain pystyisi muuttumaan... ja tietysti just tuo pelko henkensä puolesta on osa miksi ei nosteta kovin helpolla syytteitä, uskoo et jos teen noin päädyn todennäkösemmin teholle tai kuolen... nykyään ei niin helposti saa mm. lähestymiskieltoo, vaikka omasta mielestä sen pitäs riittäis et on mustelmat et sais tyyliin 6kk lähestymiskiellon... ite olin 6 pitkää vuotta väkivaltasuhteessa ja nyt vasta ku kaikki rupee oleen paremmin tajuan et siin ois lähteny henki jos oisin ihan ensimmäisten lyöntien jälkeen puhunu asiata....
Voin todella hyvin ymmärtää naisia, jotka eivät uskalla nostaa syytettä. Itse olin 3 vuotta väkivaltaisessa suhteessa,väkivalta alkoi ensin henkisenä ja jatkui sekä henkisenä että fyysisenä. Muutettuani pois tein rikosilmoituksen ihan sen takia, että minua oli kohdeltu väärin ja on minun vuoroni saada oikeutta. Oikeusprosessi on edessäpäin ja se pelottaa mutta koen, että hän saa vastata kymmenistä ja kymmenistä pahoinpitelyistään!!!
Oikeusaputoimisto ei auttanut jälkikäteen, rikosilmoitusta ei otettu myös ilman todisteita. Todisteita ei ollut koska mies esti pääsyn lääkäriin usein ja uhkasi. Lisäksi oikeusaputoimistosta sanottiin, että mies voisi kostaa että parempi jättää siihen.
Se on se pelko. Ja uupumus. Ei uskalleta/jakseta tehdä mitään. Itse uskalsin, ja olen siitä maksanut kovan hinnan. Silti en kadu mitään, vaikka nykyään joudunkin asumaan ns. maan alla, piilossa exältäni.
kun kerran on eroon päässyt väkivaltaisesta, ei halua olla missään yhteydessä enää, menee aikaa kun pääsee pelosta, mutta pois on lähdettävä ja jos itse alkaa käyttäytyä samoi ja lyö, saa myös väkivaltaisen leiman..
Siinä vika, ettei heti haeta tai saada apua.
Kun on kerran opittu, sitä on turha pyytää, noidankehä on valmis.
Ihmiset eivät auta kun haluavat peittää simänsä näkemästä, tuollaista ei saa olla.
Kiva katsella miten joku selviää, kyllä se itte täytyy. Tällaista hekumointia ja toisaalta syyttelyä ei olisi jos uhri pääsisi heti pois väkivallantekijän näkyvistä.
Esim: Mies ei päästä lääkäriin yksin esim. Vie itsetunnon, vainoaa ja uhkaa. Lisäksi nainen voi pelätä että mies tappaa ja mies on vienyt itsetunnon rippeetkin. Nainen pelkää olla yksin ja pärjääkö, sokea rakkaus. Monia psykologisia tekijöitä. Nainen luulee että mies muuttuu, sitä ei tapahdu koskaan, vaan pahenee. Naisen lapsuuden perheessä voi olla myös alistamista ja mitätöintiä, ei tunneta mikä on normaalia ja mikä ei.
Itse lähdin eräänä päivänä, enkä palannut. Se pelasti hengen.
Sori tuli kaksi kertaa sama sana.
Kun rakastamasi mies uhkaa keittiöveitsellä jo valmiiksi lyötyä ja henkisesti uupunutta ihmistä ja huutaa samalla: "vitun huora, mä tapan sut!", ei sitä enää noin vain uskalla mennä kantelemaan viranomaisille.
Itse en uskaltanut enkä kehdannut puhua asiasta oikeastaan edes läheisilleni.
Vuosi on kulunut siitä painajaisesta, mutten vieläkään osaa käsitellä asiaa. Vieläkin sen kaiken paniikin, pelon ja surun ajatteleminen tuntuvat ylitsepääsemättömän raskailta.
Ihmiset, joille olen yrittänyt puhua asiasta, ovat yleensä olleet lähinnä kiusaantuneita tai eivät osaa kuin voivotella.
Kun itsetunto poljettiin olemattomiin tappouhkausten, mustelmien ja armottoman syyllistämisen siivittäminä, eivät voimat oikein riittäneet itsensä puolustamiseen.
Pakoon suhteesta pääsi vasta muuttamalla toiseen kaupunkiin ja katkaisemalla kaikki yhteydet siihen narsistisikaan.
Mikä ihme miehiä oikein vaivaa??? en ymmärrä...
Jos seurauksena on, että sakko maksetaan oman perheen varoista eikä uhri saa kompensaatiota, niin eihän tuosta välttämättä muuta saa kuin ongelmaperheen leiman, joka koskee niin uhria kuin rikollistakin.
kun minun exäni oli väkivaltainen ja kontrolloiva minä kerroin jo alkuvaiheessa kavereilleni tästä. miestä tietenkin hävetti, vaikka hän piti käyttäytymistään pääosin minun syynä.
minä suututin ja provosoin häntä ja sain hänet sairastumaan, eikä kukaan muu mies kestäisi minua hänen mukaan. olin nuori ja naiivi ja minulla oli heikko itsetunto. lisäksi mies oli muuttaessaan minun kanssani luopunut asunnostaan ja huonekaluistaan, se oli tietenkin hänen oma päätöksensä muuttaa niin nopeasti kanssani ja olla myymättä omaisuuttaan mutta tunsin silti tästä syyllisyyttä.
mies oli sairaalloisen kontrolloiva, hän ei halunut, että menin klo 6n jälkeen edes ruokakauppaan tai viemään roskia ulos. jos olin kaupungilla tapaamassa ystäviä hän soitteli minulle valehtelematta joka 5 min välein. hän kärsi ahdistuskohtauksista ja nekin oli minun syytä, kun olin niin hankala ihminen. mies välillä suuttui ihan pienestä ja alkoi huutaa ja kiroilla. eräs päivä bussikuski oli veloittanut häneltä seutulipun kun hän matkusti espooseen mutta hänellä oli helsingin sisäinen kausilippu ja mies oli niin raivoissaan vielä kotona, että hän alkoi nyrkillä hakata jääkaappia. mies myös rikkoi paljon omaisuuttani.
kun mies muutaman kerran kävi minuun käsiksi minä kyllä puolustauduin. potkin häntä, raavin häntä, ja kun muu ei auttanut menin tosi henkilökohtaisuuksiin ja haukuin häntä sanallisesti niin, että hän alkoi itkeä. en koskaan pelännyt häntä, enemmän minua ahdisti hänen käytös ja sainkin usein rytmihäiriöitä.
yritin pari kertaa lähteä suhteesta, mutta se oli vaikeaa kun asuttiin yhdessä minun vuokrakämpässäni ja mies vannoi muuttuneensa ja esittikin välillä monta viikkoa ihan normaalia. lopulta kun hän oli vitkutellut muuttoaan monta kuukautta, sanoin, että soitan poliisit, jos hän ei lähde asunnostani välittömästi. no mies sitten lähti ja yritti edelleen monta kuukautta olla yhteydessä minuun, hän kävi hakemassa tavaroitaan yksitellen pois eli hänellä oli tekosyy tulla käymään. heitin lopulta kaikki hänen tavarat pihalle. hän myös alkoi ilmestyä työpaikalleni ja lähetti minulle jatkuvasti viestejä, kunnes blokkasin hänet.
nykyään olen onnellisesti naimisissa ja olen niin helpottunut, kun en enää joudu elämään jatkuvassa stressissä.
en uskalla ikinä mennä kenenkään mihen kanssa yhteen kaksi kertaa riitti ja molemmissa oli väkivaltaa, pettämistä ja juopottelua, huono tuuri miesten suhteen ja kenenkään ei tarvii sääliä kun yksin elelen jatkossa..
Ero ollut voimassa jo viisi vuotta vaan silti joudun kestämään vainoamista ja henkistä väkivaltaa... Levittelee perättömiä huhuja minusta ja viimeisin oli irtokoiran hyökyyttäminen pienen koirani kimppuun jonka sain onneksi estettyä. Poliisin vanha tuttu ja lähestymiskielto on voimassa vaan ei auta ei. :(
Miksi naiset ei sitä ja miksi naiset ei tätä. Kysytäänpä joskus miksi moni mies, ilmeisesti joka toinen, on niin sosiopaattisen häijy suhteessa naisiin. Ja viekas, koska kumminkin houkuttelee naisia näihin ansasuhteisiin ja on kaiken kaikkiaan henkisesti täysin ala-arvoinen. Niin miksi kaikki toimenpiteet kohdistetaan naisiin, helpompaako? Eikö miehelle saa tehdä mitään?
Kyllä nykyään monet ottavat eron heti, kun väkivaltaa alkaa ilmetä.
Joskus väkivallan kohteeksi joutunut joutuu lamaannuksiin, eikä pysty ajattelemaan tai toimimaan, masennustakin tietysti tulee seurauksena traumaattisista kokemuksista. Omanarvontunto saattaa olla aika heikoissa kantimissa.