Olen seurustellut miesystäväni kanssa n. 3-4 vuotta. En oikein tiedä mistä laskisin seurustelun aloittamisen, siksi tuo 3-4 vuotta. Olemme kovin erilaisia ja ikäeroakin on. Minä olen erakompi, mies taas on vilkkaampi, viihtyy baarissa ja tulee juttuun helposti tuntemattomien kanssa.
Minä sen sijaan haluaisin viettää aikaa kahden kesken kotona kokkaillen, katsellen elokuvia, ulkoillen. Miesystävälläni on ollut viime aikoina vaikeaa: masennusta ja alkoholin käyttö on riistäytynyt käsistä. Olen puhunut asiasta kauniisti ja mäkättänyt. Mikään ei auta, hän ei tunnu saavan tilannetta hallintaan, vaikka kertoo haluavansa ja yrittävänsä.
Minusta alkaa tuntua, että ehkä hän onkin kyllästynyt suhteeseemme ja oikeasti paljon mieluummin viettää aikaa tuopin äärellä. Tunnen itseni tyhmäksi, jos uskon hänen skarppauspuheitaan.
Olen aivan valmis lopettamaan suhteen, mutta toisaalta mielessäni pyörii, että mitä jos hän todella haluaa skarpata ja tarvitsee tukeani siihen. Ja minä hylkäisinkin hänet tiukan paikan tullen.
Itselläni on tilanteesta paha olo. Olen sen miehelle kertonut moneen kertaan. Miten kauan tällaista kannattaa katsoa? Mistä tietää, milloin on luovutettava ja jätettävä toinen oman onnensa nojaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri siinä kohdassa, kun mitta alkaa täyttyä, mutta ennen kuin sen täyttyminen aiheuttaa ikäviä ja surullisia seurauksia. "Paha olo" on mittari numero yksi, kenenkään ei kuulu kärsiä sellaista toisen aikuisen töpeksimisen vuoksi. Sinä et ole hänen onnensa seppä etkä siitä vastuussa.