Viime lauantaina pidettiin Suomen shiiamuslimien Resalat-yhdyskunnan uusien toimitilojen avajaiset. Uusi ”moskeija” avattiin entisen Siwan ja kapakan tilalle. Tilaisuus oli kaikille avoin. Kutsun olivat saaneet ja avajaisiin osallistui niin viranomaisia, kirkon edustajia, asukasyhdistyksen väkeä, eri maiden suurlähettiläitä kuin paikallisiakin.
Itse en ole shiiamuslimi vaan kuulun islamin enemmistösuuntaukseen eli sunnalaisuuteen. Osallistuin kuitenkin juhlallisuuksiin sekä mielenkiinnosta että sen vuoksi, että olin kutsuttu Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtajana.
Ennen Mellunmäessä sijaitsevissa tiloissa pidettyä tilaisuutta käyskentelin Helsingin keskustassa etsien äitienpäivän lahjoja ja odottaen avajaisiin mukaan lähtevää syntyperäistä suomalaista tuttuani. Stockmannin edustalla useampi nuori mies ja jokunen nainenkin heiluttivat natsien Kansallisen vastarinnan (http://www.patriootti.com) lippuja tai jakoi sen esitteitä. Esitteissä monikulttuurisuus tuomittiin Suomen kansan tuhona.
Illalla sitten kaksi heistä oli suunnannut moskeijan avajaisiin löytämään käytännössä todisteita väitteilleen monikulttuurisuuden tuhoavasta voimasta. Sekä seuralaiseni että minä tunnistimme heidät heti juhlien alusta alkaen. Meillä ei tosin ollut mitään aikomusta pilata heidän iltaansa.
Mutta kaksikko näytti kovin pettyneiltä ihan muista syistä: niin avajaisten isännät ja emännät (yhdistyksen puheenjohtaja on suomalainen nainen), muista Pohjoismaista tulleet imaamit kuin tilaisuudessa lyhyet puheet pitäneet Irakin ja Iranin suurlähettiläät korostivat kaikki ihmisten veljeyttä ja ystävyyttä uskontoon ja kulttuuriin katsomatta sekä sitä, että muslimien tulee sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan ja toimia kunkin maan lain mukaan.
Ihan tuota sanomaa natsikaksikko oli tuskin tullut kuulemaan. Mutta kyllä heidänkin mielensä koheni oikein silmin nähden, kun saivat tylsien puheiden jälkeen mahan täydeltä maittavaa lähi-itäläistä ruokaa.
Näinkö se multikult(t)i etenee?
http://huseinmuhammed.puheenvuoro.uusisuomi.fi/105889-”patrioottista-multikulttia”

Vastaukset 14
Vanhimmat
Hän sanoo heitä natseiksi?!
Muhammedin juttua ei kannata ottaa tosissaan sillä onhan hän vain ,,,,,,,
Kansallisen vastarinnan väki sitten muka ole uusionatseja?
No uusio"natseja" voivat olla mutta suomalaisia.
Natsejahan he eivät ole vaikka kansallissosialismia kannattavat natsit olivat saksalaisia siitä se nimikin tulee.
Natsithan tekivät aikonaan juuri muslimien kansaa paljon yhteistyötä yhteisten päämäärien tavoittelemiksi joten miksi nyt niin heitä ovat tuomitsemassa?
on se Mr Beanin kieroutuneempi klooni. Hänen kirjoituksiaan ei kannata ottaa vakavasti, koska totuus on hänelle varsin joustava käsite.
köyhän miehen Ben Zyskowiczilta.
Pikkupenskoja vain ja kuka tuota sinun juttuasikin tosissaan voi ottaaa ? Islamilla ja islamilaisilla ei ole tähän maahan eikä koko mantereelle mitään annettavaa. eurooppa voisi paremmin ilman afrikkalaisia ja lähi-idän ihmisiä.
Olisi vähemmän rikollisuutta ja taantumus tulevaisuudessa jäisi väliin.
Ruokaa on tässä maassa osattu tehdä ja kotien keittiöissä on muutakin kuin yksi pata keskellä huonetta, kuten savimajoissa afrikassa tai lähi-idän akeellisissa oloissa.
Ei tänne tarvita mitään paskakourien lättybaareja. Minäkin olen parhaat pizzat esim. syönyt suomalaisten valmistamina 80-luvulta lähtien.
Yhdysvalloista ja Italiasta en edes turistina löytänyt parempia pizzoja, vaikka kuin hain satsaten pizzaan jopa joka toisen päivän aterian.
Maamme tarvitsee natsiaatetta, kansallissosialismi on ainoa tie pelastaa rappeutuva Suomi. Liian kauan on siionistinen pankkiiri-ja rahaeliitti vallannut Eurooppaa ja saanut alkuperäisväestön orjikseen suurkapitalismiin, ja liian kauan on annettu maiden täyttyä muslimiväestöllä.
Rajat kiinni-politiikka on ainoa oikea tapa, ja musu-mamut joutavat sinne mistä ovat tulleetkin. Annettakoon vaikkapa 48 h aikaa pakata pakaasinsa ja hypätä koneeseen tai laivaan.
Suomi kuuluu suomalaisille, ja sillä hyvä.
Kyllä tuo H. Muhammedkin aika kulttilaiselta näyttää, taitavat olla oikein sielun ystäviä noiden natsien kanssa... Aivan kuin Hitlerkin.
"Uusi ”moskeija” avattiin. Pohjoismaista tulleet imaamit kuin tilaisuudessa lyhyet puheet pitäneet Irakin ja Iranin suurlähettiläät korostivat kaikki ihmisten veljeyttä ja ystävyyttä uskontoon ja kulttuuriin katsomatta sekä sitä, että muslimien tulee sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan ja toimia kunkin maan lain mukaan."
Olikos nämä Pohjoismaiset imaamit niitä samoja jotka kielsivät pahoinpideltyä naista ottamasta yhteyttä poliisiin ja kehoittivat naista alistumaan täysin? Tässä Hesarin karmaiseva juttu tilanteesta:
http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hs&view=favouritechild&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1305563650695
linkki ohjemaan
http://svt.se/ug/muslimska-ledare-uppmanar-kvinnor-till-underkastelse
Linkissä on video musliminaisen kivityksestä! Raakaa väkivaltaa, joka on palstalla kielletty! Älkää avatko linkkiä! Linkistä ilmoitettu ylläpidolle!
Mitä temppuilet. Siinä SVT:n ohjelma imaamien asenteista Ruotsissa.
Miten se voi olla kielletty, se on osa shariaa minkä kultturelliväki haluaa Suomeenkin.
Joka ikisessä maassa, mihin muslimit ovat pesiytyneet, on tullut jatkuvasti kasvavia ongelmia, EIKÄ SUOMI tule olemaan poikkeus, se on varma !
Ensialkuun muslimit lieroilevat muka kaikkien ihmisten veljeyttä, mutta tosiasia on, että kun heitä lappaa sisään riittävästi, he aloittavat täysin päinvastaisen VIHAälämölönsä, vaikka heitä on syötetty alkuperäisen kansan verovaroilla !
Ja jos sitä kehitystä ei saisi vastustaa, niin on se jo kumma !
Ja TÄMÄ EI OLE VIHAPUHETTA, vaan TÄYTTÄ REALISMIA JOKA NÄKYY MUISTA MAISTA- ja huolta tämän maan tulevaisuudesta , ja yhteiskunta rauhasta!