Tasa-arvo

Uranaiset osaa harvoin yhdistää perheen ja työn saumattomasti yhteen. Naisesi on stereotypinen uranainen.

Ehkä pari kk erossa hänestä avaa hänen silmänsä ja mikä hänelle on tärkeintä. Jos ura niin ota hatkat, kun kerroit, että olet nyt jo kuin YH-isä.

Olen ollut ns. uranainen, edelleen olen toki töissä, mutta en tee enää pitkää päivää. Meillä silti on ollut aina niin, että päävastuu lapsen asioista on ollut minulla. Mies on enemmän sitä itsekästä ihmistyyppiä, joka ei osaa laittaa perhettä harrastusten tai työn edelle. Sanoisin, että tuossa on enemmänkin kyse ihmistyypistä kuin sukupuolesta. Nykyään vain naisillakin on "oikeus" tehdä tuota. Itse näen sen niin, että kenenkään ei pitäisi laittaa itsekkäästi omia harrastuksiaan tai töitään perheen edelle, mutta valitettavasti näitä ihmisiä riittää, tosin yleensä enemmän miehissä. Onneksi on myös parisuhteita, jotka ovat ihan aidosti tasa-arvoisia.

Minusta tässä nyt kuitenkin oli vähän hassusti puhuttu siitä, että miksi ottaa tasa-arvon parhaat puolet jne. Eihän tuossa ole millään tavalla kyse tasa-arvosta, on kyse vain itsekkäästä(?) uraihmisestä. Asia herättää pahennusta, koska hän sattuu olemaan nainen. Tuohan on ihan tyypillinen uraihminen-koti-ihminen-liitto. Jos teidän perheessänne sukupuoliroolit olisivat toisin päin, niin kukaan ei asiaa taivastelisi, et välttämättä sinäkään. Kyllähän se "rahaa kotiin kantava" osapuoli tarvitsee vapauden ja omaa aikaa, toisen turha valittaa, antaa vain seksiä, kun pyydetään. Näinhän se yleensä menee, tai näin kommentoidaan, jos nainen valittaa miehen työajoista tai harrastuksista.

Onneksi teillä kuitenkin sinä olet sellainen, että laitat lasten tarpeet muiden edelle. Hyvä, että jompikumpi edes laittaa. Arvaisin, että vaimollasi on ollut hyvinkin hallitseva isä/alistettu äiti ja hän on päättänyt, että hän ei ikinä joudu äitinsä kaltaiseen asemaan. Onko näin? Voit vielä yrittää jutella, vaimosikin jossain kohtaa ehkä tulee järkiinsä ja sitten katuu menetettyjä vuosia (lasten kanssa). Voi olla, että hän ei muutu koskaan. Jollain tapaahan hänet pitäisi saada herätettyä siihen, että kotityöt ja lasten kanssa vietetty aika pitäisi jakaa tasan. Entäpä jos lakkaisit olemasta aina kotona? Jospa sanoisit, että sinun vapaailtojasi/-päiviäsi ovat nämä ja nämä, vaimon olisi silloin oltava kotona. Sovitte pelisäännöt ja kerrot hänelle, että tunnet jääväsi yksin. Lopeta kuitenkin tasa-arvon etujen kahmimisesta puhuminen. Jos se nostaa minulla välittömästi niskakarvat pystyyn, niin arvaan, että vielä pahemmalta se tuntuu vaimostasi. Puhu vain kotitöiden tasapuolisesta jakamisesta.

Ei tuohon löydy mitään ratkaisua keskustelemalla. Voit puhua itsesi kipeäksi, eikä se auta yhtään mitään. Kysy vaikka kaikilta niiltä uupuneilta perheenäideiltä, joilla on juuri tuollainen kuuromykkä ja itsekäs aviomies.

Ainut käytännön ratkaisu lähipiirissäni on ollut siivoojan palkkaaminen ja vakituinen lapsenvahti. Paikkakunnan sosiaalitoimistosta voi anoa kotiapua, sen saamiseksi riittää usein syyksi lapsiperheen ruuhkavuodet ja sen vanhemman uupuminen, joka joutuu pyörittämään perheen arkea käytännössä yksin.

Uraohjuksilla pitäisi olla varaa kotiapuun myös ilman sosiaalitoimiston apua. Mutta usein se oma puoliso on halvin ja kätevin työjuhta.

Ei tässä ole muuta vikaa, kuin siinä, että olette menneet tekemään lapsia. Otaksun, että sinä olet siinä yhtä syyllinen kuin vaimosi.

Kun on alaikäisiä lapsia, töissä ei saa viettää tuollaisia tunteja oli mies tai nainen.

Eli sinä et tässä ole uhri vaan lapsenne. Koska ongelmalle ei voi nyt enää mitään, sinun on tehtävä se, mitä vaimosi ei tee.

Ai, miksi sinun? Koska sinä kyselet. Jos vaimosi kysyisi täällä, sanoisin hänelle, että vaihtaa työpaikkaa.

Kyllä minä sen hyväksyn että ei kyseessä suoraan ole tasa-arvosta mutta tarkoitin lähinnä sitä kautta että kun nyky yhteiskunta on antanut naisille enemmän mahdollisuuksia tasa-arvon kautta niin nämä itsekkäät uranaiset ovat syntyneet ja käyttänyt tilaisuuden hyväksi.

Oman vaimoni kohdalla on kyse siitä että hän on aina ollut ns. suorittajatyyppiä eli on aina suorittanut asioita ns. hyvin: koulut, opiskelut ja nyt sitten työelämässä tavotteena suunnilleen jonkun ison yrityksen suureksi johtajaksi pääseminen, tämäkö on sitten elämän tarkoitus?

Ihan hyvä vinkki tuo noista vapaailloista. Aikaisemmin kun lapset olivat pieniä se oli hankalaa kun se meni lasten osalta ihan huudoksi jos en ollut kotona. Pienet lapset kun tietenkin tarvitsevat ainakin jonkun joka on paikalla ja johon he ovat kiintyneitä. Useasti se on varmaan äiti mutta meillä minä.

Meillä on ollut myös osa-aikaisia lastenhoitajia välillä apuna koska muuten en itse olisi voinut pysyä työelämässä ollenkaan kiinni kun pienten lasten hoitaminen, kodin pyörittäminen ja työelämän yhdistäminen ei vaan todellakaan onnistu! Nytkin teen paljon etänä kun minun täytyy hoitaa samalla lapset, ovat muuten osa-aika hoidossa (3-4h/päivä).

Ihmettelen vain mitä tällaisten uranaisten päässä liikkuu, eikö he osaa ajatella ketään muuta kuin itseään?

Ihmettelen myös naisia jotka ihailevat uramieheiä/valitsevat heitä puolisoikseen ja sitten joutuvat pyörittämään kodin/lapset pelkästään itse. Itselleni vaimoni urakeskeisyys tuli matkan varrella yllätyksenä enkä nähnyt sitä, ehkä joillekin naisille käy samalla tavalla?

Kiitoksia vastauksista! Hauska kuulla ent.uranaiselta sinun omista kokemuksista ja että toivoa on kun sinä heräsit, kaikki ei varmastikaan herää mutta ainakin sinä.

Mitä ihmeellistä tuossa on? Miehethän ovat kautta aikain toimineet vaimosi tavoin eli käyttäytymismalli on yleinen, ainoastaan sukupuoliroolit ovat vaihtuneet ja miehenä et sitä oikein hyväksy.

Ei kyseessä ole että en miehenä tätä hyväksyisi. En hyväksy myöskään ollenkaan uramiehiä jotka laiminlyövät perheensä ja/tai lapsensa poissaoloillaan tms. Kannatan tasa-arvoa mutta vaimoni kanssa sitä ei ole.

Olen aina ajatellut että naiset ymmärtäisivät tasa-arvon paremmin ja toimisivat sen mukaisesti sekä olisivat myötämielisempiä perheille ja lapsille. Sitten onkin uranaisia joiden ajatusmaailmaa ei toimikkaan näin? Onko näillä naisilla oman nautinnon haku päämääränä eikä ehkä sitten muuta näe? Ent. uranainen ymmärtää tätä ehkä hyvin omasta kokemuksesta.

Laitappa naisesi kovan paikan eteen ja sanot että nyt riittää ja rupeat itsekkin harrastamaan jotain ja ei siitä mitään tule jos viikonloppuna toinen on 6h harrastuksissa ja laita toppi tuollaiselle ja keksippä seuraavaksi viikonlopuksi itselle jotain että naisesi joutuu jäämään kotiin lasten kanssa niin selviää oletko nössö vai mies .

Miehet ovat tehneet niin vuosisatoja, eika naisilla ole ollut juuri valinnanvaraa tai vaihtoehtoja. Nykykultuuri antaa joillekin naisille tilaisuuden toimia omista haluistaan ja tarpeistaan lähtien, muista välittämättä. Siinä ei kuitenkaan ole kyse tasa-arvosta, vaan vaimosi toiminta vaikuttaa lähinnä itsekkäältä.

Itsekkyys ei ole oikein kummallekaan sukupuolelle, eikä tasa-arvo tarkoita oikeutta alistaa toista, vaan nimenomaan samanarvoisuutta sukupuoleen katsomatta. Jos haluaa elää vain itseään varten ja omien halujensa mukaan, ei ehkä kannata hankkia perhettä.

Yhteiskunta painostaa naisia luomaan uraa. Kotiäidiksi haluavia pidetään laiskoina tai muuten vain väheksytään. Itse olen kotiäiti, mutta en saa siitä juurikaan arvostusta. Joskin eipä kukaan läheinen ole arvostellutkaan, mutta netin keskustelupalstoja lukiessa törmää usein siihen miten naisten odotetaan nykyään pystyvän kaikkeen. Tekemään työtä, hoitamaan lapset, harrastamaan, leipomaan, kokkaamaan, pyykkäämään....kaikkea mahdollista. Sen lisäksi pitää olla myös täydellisen näköinen = missinmitoissa super kaunis. Yritäppä siinä olla miehille mieliksi kun mikään ei riitä eikä kelpaa. Omalta osaltaan nämä paineet tulevat yhteiskunnalta, osaltaan muilta naisilta ja tietysti miehiltä. Miehet eivät nykyisin enää mielellään elätä naisia, tai tue kotiäitiyttä. Kokevat sen käyvän liikaa lompakolleen. Mielummin keräävät omaisuutta vain itselleen ja jos vaimolle jotain niin sehän on heiltä pois.

Ei ole kehittynyt minun maailmani. Minä tykkään olla vaan kotona lasten kanssa. Käyn töissä silkasta pakosta, osa-aikaa, että kykenisin elättämään lapseni. Yli 30 tunnin työviikkoa en jaksa tai ainakin se on kodilta ja lapsilta pois. Harrastuksia minulla ei ole, kotona jumppaan. Miehet ne haluaa, että naiset on niin meneviä ja uraa rakentavia. Ja töissä aina oletetaan, että se työ ja ura on ihmisen elämä ja tärkein asia maailmassa :(.

Hienoa lukea juttuja ihmisistä (niin isistä kuin äideistäkin), jotka arvostavat kotona "olemista". Nykyiset suuret tarharyhmät tuskin ovat pienille lapsille hyväksi ja sitähän on vanhana myöhäistä katua jos ei antanut lapsilleen aikaa.