Johnny Ramone päätti kuolemansa hetken.

R. Money

Vaimon mukaan kitaristi keräsi ympärilleen ystävänsä juuri ennen kuolemaa.

Ramones-yhtyeen kitaristi Johnny Ramone päätti itse hetken, jolloin hän oli valmis kuolemaan. Ramonen leski Linda Cummings Ramone kertoo, että mies keräsi ympärilleen ystävät hieman ennen kuolemaansa.

Johnny Ramone eli John Cummings oli pyytänyt paikalle muun muassa Pearl Jam yhtyeen solisti Eddie Vedderin sekä Lisa Marie Presleyn, jolle Ramone esitti pyynnön jo edellisenä päivänä.

Ramonen leski kertoo, että Eddie Vedder oli kylässä pariskunnan luona ja Johnny Ramone pyysi vaimoaan muuttamaan päivän suunnitelmia.

-En halua että menette tänään lounalle. Haluan teidän olevan paikalla tänään, mies totesi.

Linda Ramonen mukaan paikalle tuli myös paljon muita Johnnyn ystäviä, jotka kokoontuivat istumaan miehen sängyn ympärille.

-Johnny ei puhunut kenellekään enää mitään. Hän nukkui meidän keskellämme, ja sitten hän oli poissa. Johnny tiesi – hän päätti, että tänään on se päivä.

Johnny Ramone kuoli eturauhassyöpään 8 vuotta sitten.
lähde: Classic Rock Magazine
http://www.radiocity.fi/uutiset/musiikki/johnny-ramone-paatti-itse-kuolemansa-hetken/3/1621

Yleensä näistä kuoleman hetkistä kyllä päättää Jumala, mutta näköjään Johnny ohitti nyt virkatien päätöksenteossa.

1

250

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bonzo goes bonzo

      vittumainen kusipää se oli, oikeistolainen läskiaivo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      384
      929
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      203
      729
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      680
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      649
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      634
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      620
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe