Minä olen vaan niin kateellinen avioliitossa oleville. Itse olen eronnut enkä löydä miestä, joka menisi kanssani naimisiin :(. Kaikki pitää olla niin vaikeaa. Minulla on kyllä miesystävä, mutta eihän hänestäkään tiedä, meneekö koskaan kanssani naimisiin. Kerran pari viikossa saan nauttia hänen lämmöstään yöllä, jos sitäkään :(. Ja minä oikeasti häpeän sitä, että en ole naimisissa, kuten kunnollinen nainen...Inhoan sitä, että aina saan käydä ruokakaupassa yksin ja raahata ruoat kotiin yksin...inhoan sitä, ettei ole ketään, jonka kanssa tehdä tulevaisuudensuunnitelmia (miesystävän kanssa en voi tehdä...enhän tiedä, haluaako hän naimisiin)...inhoan sitä, että aina saan ajella autolla yksin...että aina saan hoitaa lapset yksin...että sain synnyttää lapseni ilman miestä...aina vaan yksin, yksin, yksin...En minä halunnut tällaista elämää, en todellakaan :(.
kateellinen
-kateellinen-
6160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haluaisin halata sinua. Ystävänä, sisarena, olen siis nainen. Ehkä sinun pitäisi unohtaa tuo miesystävä, ja etsiä sellaista, joka haluaa vakavampaa suhdetta. Kyllä sellaisiakin löytyy, vaikkei se löytyminen toki helppoa ole. Sinä olet kunnollinen nainen, eihän se avioliitto tai parisuhde naisesta kunnollista tee! Ajattele hyviä puolia, saat itse päättää asioistasi, ei tarvitse ottaa huomioon toista mahdollisesti hankalasti eri tavalla ajattelevaa aikuista, lasten suhteenkin saat päättää kaiken itse.
Toivottavasti sinulla olisi hyvä ystävä, sukulainen, joku jonka kanssa voisi viettää aikaa silloin tällöin, kertoa suunnitelmistaan, vaikkeivät ne olisi yhteisiä. Lapset kasvavat, heidän kanssaan koet yhteyttä ja voit suunnitella asioita.
Aina ei mene niin kuin haluaisi. Itse olin hirveän yksinäinen nuorena aikuisena, pelkäsin myös ettei kukaan halua minua, en koskaan löydä edes treffikumppania saati sitten puolisoa ja jotain, jonka kanssa perustaa perheen. Oli aika toivoton olo. Nyt on mies ja perhe, olen varmaan onnellisimmillani, mutta silti on asioita elämässäni, jotka ovat huonosti.
Kyllä se oikea vielä kohdalle osuu.
Itse elin samanlaista elämää, kuin sinä elät nyt. Tiedän siis tunteen. Miehen ja avioliiton löysin yli nelikymppisenä.
Tuon miehen kanssa avioliitto ei ainakaan tekisi suhteesta yhtään sen parempaa! Jos mies on sellainen, että hän vain elää omaa elämäänsä ja mahduttaa kumppanin vain itselleen sopiviin koloihin, niin se ei siitä muutu papin aamenen jälkeen! Ihan yhtä yksin olisit avioliitossa kuin nytkin.
Lakkaa kiduttamasta itseäsi ja katsele itsellesi sellainen kumppani, joka todella haluaa olla kanssasi. Parempi olla yksin oikeasti, kuin tuollaisessa löyhässä suhteessa, jossa koet kuitenkin olevasi yksin. Anna tilaa uudelle suhteelle, jossa voisit saada kaiken sen mistä haaveilet.
Tosiaan aviossa oleminen ei ole autuaaksi tekevä eikä tee naisesta yhtään sen kunniallisempaa kuin muistakaan.
Itse asiassa olen jonkin aikaa sitten eronnut miehestä, joka ei olisi halunnut koskaan perhettä/naimisiin kanssani. Häneenkin hukkasin pari vuotta. Nykyisen miesystäväni tapasin eron jälkeen eli olemme vielä suhteemme alkutaipaleella. Hän kyllä haluaa olla kanssani mutta emme asu ihan lähekkäin ja työrytmimme on erilainen. Se tekee tilanteesta hankalan. Hän kyllä lupailee, että kaikki kääntyy hyväksi. Hänen lupaustensa varassa minä tässä jakselenkin...ja hänessä on hienoja ominaisuuksia, jotka saavat minut kestämään tilanteen: hän oikeasti välittää lapsistani, lapseni ovat ottaneet hänet lämmöllä vastaan ja uskaltavat soitella hänelle ihan itsekin (odottavat häntä kylään), hän ei hermostu lasten äänistä ja itkusta, hänen mielestään kotini on siisti ja hyvin hoidettu, hän on hyväsydäminen eikä pidä liian tiukasti kiinni rahoistansa vaan voi esim tarjota minulle aterian ravintolassa ollakseen kohteias, hän muistaa kiittää asioista, perhe on hänelle kaikki kaikessa, hän ei juo eikä juoksentele ravintoloissa. Näiden asioiden vuoksi yritän jaksaa...
Arvosta itse itseäsi reippaana sinkkuäitinä. Hyväitsetuntoinen nainen on houkutteleva tuleva aviopuoliso kenelle tahansa, vaikkapa juuri tälle nykyisellesi. Tiedän tunteesi muuten melko täsmälleen, t. kolmen sinkkuäiti.
Kannattaa sitten varmasti kysyä mieheltä sitä onko hän halukas menemään ylipäätään naimisiin. Miksei sitä voisi kysyä. Turha on tuhlata vuosia turhaan, jos teillä ei ole samat ajatukset.
Jos mies on hyvä ja sinulle riittää satunnaiset tapaamiset niin sitten sinä vain hyväksyt tilanteen ja lakkaat valittamasta. Ole sitten kiitollinen siitä mitä sinulla on. Joillain ei ole tuotakaan. En tajua, miksi suomalaiset oikeasti pilaavat oman ja muitten elämän olemalla kateellisia. Siis miksi?? Suomalaiset kasvatetaan huonoon itsetuntoon, siinä varmastikin on syy kaikkeen.
Tilanne tuskin muuttuu sinun ja miehen välillä. Hän elää omaa elämäänsä ja sinä sovit siihen satunnaisesti lapsinesi. Ei hän varmaankaan halua sinusta tuon enempää. Jos hän olisi sinuun todella ihastunut ja rakastunut, hän olisi luonasi luultavasti aamusta iltaan tai haluaisi nähdä sinua tosi usein, olla vieressäsi ja kaikkea muuta mitä läheisyyteen liittyy. Ovatko teidän tapaamisenne seksiä vai muutakin? Jos hän tulee luoksesi ja joka kerta sisältää seksiä niin oletko kenties vain sitä varten olemassa hänelle..? Anteeksi että kysyn, mutta senkin voi kyseenalaistaa.
Puhu asiasta miehen kanssa, kerro että et halua tyytyä tuohon vaan tarvitset hänestä enemmän. Miksi ihmeessä asioista ei voi puhua rehellisesti? Pelkäätkö, että hän jättää sinut, jos olet rehellinen? Jos jättää, niin sitten sitä ei oltu tarkoitettukaan..