Huonoin olotila mitä elämä ovi tuoda tullessaan

*mitä elämä VOI tuoda tullessaan


http://www.youtube.com/watch?v=VT1-sitWRtY&ob=av2e

Voimia sinulle! Näet tyttöystäväsi ainutlaatuisena, korvaamattomana, mikä on juuri se tuntemus, joka rakastuneella on rakkaastaan. Sinun on nyt vaikea uskoa, että aika parantaa. Tulee aika, jolloin näet tuon naisen toisella tavalla, aivan tavallisena naisena. Rakastuneen aivot ovat ns. poikkeustilassa ja hylkääminen vastaa vieroitusoireita jostain huumaavasta aineesta.

Vanha keino yrittää helpottaa oloa, on yrittää tehdä asioita, joista pitää, tavata ystäviä ja ihan uusia ihmisiä. Kaikki tekeminenkin vaikuttaa mieleesi ja saattaa nopeuttaa sitä, että tyttöystäväsi alkaa mielessäsi jäädä taka-alalle. Keksi siis paljon tekemistä, tapaa ihmisiä.

Onkohan tämä nainen ensimmäinen rakkautesi? Varmaan ensimmäinen suuri sydänsuru rakkaan hylkäämisestä tuottaa eniten tuskaa, on hankalinta päästä yli. Rakkaussurujen käsittely kertaalleen tuo välineitä käsitellä niitä jatkossa. Muistan itsekin, kuinka vatvoin ainakin vuoden verran erästä miestä ja tunsin fyysistä kipua. Mutta ohi sekin vain meni.

Kaikkea hyvää sinulle!

Ero sattuu ja se sattuu niin hirveästi ettei sitä ymmärrä ennen kuin sen on itse kokenut. Olen itse eronnut kerran.

Anna itsellesi lupa surra. Minä makasin päiviä lattialla, kuuntelin surullisia kappaleita ja paruin niin, että ihmettelin mistä niitä kyyneliä riittää. Mutta selvisin siitä kaikesta ja niin sinäkin selviät. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat sydämensä murtaneet ja siitä selvinneet.

Yritä saada paha olo pois itsestäsi. Juttele, kirjoita, piirrä, laula, tanssi, juokse. Joskus auttaa myös se, että tekee asioita, jotka ovat oman tunnentilan vastaisia. Mene peilin eteen ja hymyile niin leveästi ja paljon kuin pystyt. Joskus kun minua oikein masentaa laulan "Herraa hyvää kiittäkäämme" sellaisella antaumuksella, että naapuriraukatkin kuulevat. Kun sitten tulee hyvä hetki, tarraa siihen kuin sika limppuun.

Muista, että elämä jatkuu. Elämän voima on mahtava. Kuulostaa hullulta, mutta minua auttoi Kauniiden ja rohkeiden katsominen. Sarja toimi minulle todellisena merkkinä elämän jatkumisesta. Niitä oli tullut vuosikausia ja tiesin, että niitä tulee vielä monta vuotta.

Joskus auttaa jos siirtää katseensa pois itsestään muihin iihmisiin ja heidän murheisiinsa.

Tuntemasi tuska on kova ja todellinen eikä sitä saa vähätellä. Anna itsellesi aikaa. Ja muista, että selviät tästä. Sinulla on edessäsi upea elämä.

:( Melkein kuin olisi minun kirjoitus.. mulla myös lähes puoli vuotta mennyt mutta ei vain pääse ylitse ja viikottain näen unta hänestä jossa palaamme yhteen ja sitten herään taas todellisuuteen.. hän oli ensirakkauteni ja vielä kaiken lisäksi sain häneltä sukupuoli herpeksen joten uuden suhteen aloittaminen tuntuu mahdottomalta... ja minulla on myös paljon sisaruksia joten ei voi ottaa sitä helppoa tietä ulos tästä olotilasta :/

Hei, tajuan sua, kuten varmaan aika moni muukin sydämensä särkenyt. Ei se herkkua ole.

Kuitenkin pakko muistuttaa sua siitä, että varmasti me kaikki koetaan joskus noita ihan samoja tunteita. Ero repii kaikkia ja toipuminen vie aikaa. Itselläni meni vuosi ennen kuin pystyin edes kuvittelemaan uusia treffejä ensimmäisen suhteeni jälkeen. Varmasti juurikin reilut puoli vuotta käsittelin ja pyörittelin mennyttä suhdetta mielessäni ja surin ihan hirveästi.

Sitten se kuitenkin alkoi helpottaa. Se tulee helpottamaan myös sinulla, vaikka et sitä ehkä tällä hetkellä voi uskoakaan. Sure aivan rauhassa, kaikki kokemuksesi ovat ihan normaaleja. Voi olla tosi vaikeaa huomata, että toinen on jatkanut elämäänsä, ainakin näennäisesti. Kuitenkin jokaisen ihmisen on eron jälkeen koettava ne kaikki ikävätkin tunteet, suru, viha ja pettymys. On mietittävä, mikä suhteessa meni pieleen, mitä aikoo ensi kerralla tehdä paremmin ja mitä tulevalta kumppanilta toivoo.

Vasta kun on kahlannut ne syvät vedet läpi, niin voi oikeasti toipua ja katsoa tulevaisuuteen uuden ihmisen kanssa, puhtaalta pöydältä. Niin tulee aivan varmasti käymään, jos vain käsittelet erosi kypsällä tavalla loppuun.

Älä edes puhu mistään itsemurhista. Sinun pitäisi olla itsellesi maailman tärkein ihminen. Vaikka mikä olisi, niin sinä olet se, joka pidät itsestäsi huolta. Se on sinun tehtäväsi. Vaikka sydänsurusi tuntuvat raastavalta, niin se ei ole mitään verrattuna suruun, jota vanhempi kokee lapsen kuoleman jälkeen. SE on jotakin, josta ei oikeasti välttämättä toivu koskaan. Sydänsuruista selviää kyllä - aivan varmasti. Me kaikki olemme selvinneet emmekä ole välttämättä yhtään sinua vahvempia ihmisiä.

Nyt keskityt itsesi hoitamiseen, pohdit asioita rakentavalla tavalla. Voit oikeasti käydä vaikka pari kertaa juttelemassa psykologin kanssa tunteistasi, se voi todella selkiyttää ajatuksia. Muista liikkua ja syödä hyvin sekä nukkua säännöllisesti. Tämä olisi parasta, jota itsellesi voit tehdä.

Voimia sinulle. Et ole yksin, muista se. Tulevaisuus on edessäsi ja sieltä tulee myös niitä mielettömiä ja ihania asioita vielä.

Yllättävän paljon tullut vastauksia ja paljon käsketään tekemään jotain... muuta. Jos totta puhutaan niin elämäni on muilta osin täysin mallillaan. Kuntoilen, syön terveellisesti, käyn töissä ja muutenkin ylläpidän terveellistä elämää jne. Olen jopa käynyt yhdillä treffeillä. Kavereita voisin nähdä useamminkin mutta kaikki asuvat melko kaukana. Olen ihan tyytyväinen aina kun saan ajatukset muualle mutta sieltä se aina iskee kulman takaa kun jään yksin ja ei ole sen kummempaa tekemistä.

Kyllä, arvasitte oikein, exä oli ensirakkauteni. Itketty on ja vieläkin silloin tällöin pääsee kyynel tai pari. En olisi koskaan uskonut, että minut saisi murtumaan niin pahasti. Olen joutunut kokemaan useamman rakkaan eläimen ja läheisen ihmisen hautajaiset mutta mikään näistä ei ole koskenut näin paljon.

Asiasta puhuminen varmaankin auttaisi ainakin hetkellisesti mutta psykologin luokse minua ei saa kirveelläkään. Väittäisin, että melkein kuka tahansa tutuistani kuuntelisi/puhuisi asiasta kanssani mutta en halua vaivata muita omien murheideni takia.

Pitää nähtävästi vain mennä sitten pidemmän kaavan kautta ja kärsiä toivoen, että tämä menee ohi joskus. Kiitos vastauksista.

Yksi päivä taas takana. Olen ollut tätä mieltä jo pitkään mutta kävin taas miettimään asiaa sängyssä pyörien (= eipä sitten nukuta). Varmaan yksi suurimpia vaikuttavia tekijöitä minun jättämiseeni oli se, että en saanut koskaan puhuttua tunteistani. Meneekö ujouden piikkiin vai minkä mutta vaikkapa sanat "minä rakastan sinua" kuulostaa niin siirappimaiselta ääneen sanottuna, että en vain ole koskaan onnistunut saamaan sitä ulos suustani muuten kuin vitsinä. Tiedän kyllä tunteeni ja päässä noita sanoja on pyöritelty pitkään mutta suusta ne eivät vain suostu tulemaan. Väitän, että jos olisin ollut avoimempi niin verbaalisesti kuin pienien tekojen kautta, hänen tunteensa eivät olisi välttämättä hiipuneet.

Olenko ainut kuka ei saa noita sanoja ulos siirappimaisuuden vuoksi? Mitä voisin tehdä asialle? Pitääkö se vain sanoa väkisin ensi kerralla kun rakastun vai onko vinkkejä mitä voisin tehdä jo ennen tuota?

ne sanat tulee kyllä sydämestä juuri silloin kun niiden on tarkoituskin tulla.456