Tunnustan!

Onnellisena tunnustan, että löysin oman kultani Suomi24 treffipalstalta! Ihan eka treffien jälkeen olo oli taas kerran toivoton, mutta miespä oli nähnyt kiusaantuneisuuden ohi ja alkoi lähetellä meiliä ja tekstareita tasaseen tahtiin. Mentiin toisillekkin treffeille ja "siitähän tää sitten lähti"... =)
Nyt ollaan oltu vuosi yhdessä ja tänään on kihlajaiset.

Vuosi oltiin kumpikin sivustolla roikuttu ja montaa sammakkoa suudeltu. Onnea kaikille etsintään!

PS. Minä otin yhteyttä mieheen... ;)
6233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ihanaaaa :) onneksi olkoon

Äänestä

Hienoa kuulla tällaisiakin juttuja! Moni voisi ottaa tästäkin mallia. Tavata voi uudemmankin kerran vaikkei vielä sukat pyörineet jaloissa ekalla tapaamisella. Juttu kun voi lähteä liikkeelle myöhemminkin. Valitettavan usein vaan etenkin nettideitin kautta moni taitaa olla sillä asenteella, että pitäisi heti syntyä jotain. Se vain on monesti epärealistista. Itse lähden treffeille sillä asenteella, että mitä luultavimmin en ihastu, mutta haluan tutustua ihmiseen ja olen valmis tapaamaan uudelleen, jos hän vaikuttaa tarpeeksi mukavalta.

Äänestä

Ja huomatkaa naiset, NAINEN oli ottanut yhteyttä!

Äänestä
  • Nainen oli tehnyt kaikki erilailla, miten nettinaiset yleensä toimii, siksi pääsi tuollainen onnekas vahinko tapahtumaan.

    Äänestä

Onnea teille! Pitänee jatkaa itsekin treffejä, vaikka usko meinaa mennä. Kannustaa tällaiset viestit.

Äänestä
  • Samoin, eli nyt löytyy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen onnellinen! kirjoitti:

Onnellisena tunnustan, että löysin oman kultani Suomi24 treffipalstalta! Ihan eka treffien jälkeen olo oli taas kerran toivoton, mutta miespä oli nähnyt kiusaantuneisuuden ohi ja alkoi lähetellä meiliä ja tekstareita tasaseen tahtiin. Mentiin toisillekkin treffeille ja "siitähän tää sitten lähti"... =)
Nyt ollaan oltu vuosi yhdessä ja tänään on kihlajaiset.

Vuosi oltiin kumpikin sivustolla roikuttu ja montaa sammakkoa suudeltu. Onnea kaikille etsintään!

PS. Minä otin yhteyttä mieheen... ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu