helluntailaisuus on amerikkalainen uskonlahko 1900-luvun alusta

helluntailaisen uskonlahkoliikkeen perustajat olivat tiettävästi afrikasta amerikkaan tuotujen mustien jälkeläisiä, joiden oma ja alkuperäinen uskontomuoto on henkien palvonta sen ajan poppamieskurttuurin mukaisesti, jonka opin ja hengen he hyvin tunsivat esi-isiensä kautta ja siirsivät eteenpäin

*oletko eri mieltä helluntailaisuuden historiasta?

*voit kirjoittaa ja vastata, jos sinulla on jotain muuta luotettavaa historiatietoa helluntailaisuuden alusta?
759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mohikaani ainakin tietää, mistä helluntailaisuus on peräisin.

Hän osannee vastata kysymyksiisi. Onhan teillä yhteisenä tekijänäkin kappaleiden jakaminen tähtimerkillä.
Ajattelin niiden perusteella ensin, että mitäs Mohikaani nyt tuollaisia kirjoittelee. :O

Sinulta kysyn, että mitä vikaa afroamerikkalaisissa on?
Välillä tuntuu kuin kaltaistesi mielestä he ja me helluntailaiset erikoisesti olisimme Paavalin sanoin kuin mikäkin tunkio.

1. Kor. 4:13
meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.

Helluntailaisuus ei ole peräisin poppamiesten jälkeläisistä.
Se on Jumalan synnyttämä herätys, joka on vähitellen muuttunut maailmanlaajuiseksi herätysliikkeeksi. Jotkut meikäläisistä tosin väittävät, että Suomessa helluntaiherätyksestä on jäljellä enää vain liike - jos sitäkään. Minä ajattelen toisin. Jumala on armahtavainen, mutta uudistuminen vaatii nöyrtymistä.

Afrikassa on ollut jo ammoin korkeaa kulttuuria. Varsinkin Itä-Afrikassa on ollut loisteliaita kuningaskuntia, joissa tieteet ja taiteet ovat kukoistaneet jo silloin, kun eurooppalaiset elivät vielä luolamiestasolla nuijineen. Niin, että kyllä afrikkalaiset ovat keksineet muutakin kuin rummun. Rumpukeksinnöllä minua valisti muuan itsensä ateistiksi määritellyt. Onneksi olen saanut oikeaakin tietoa enkä ole luulojen ja kuuulopuheiden varassa. En afrikkalaisten enkä helluntailaisten osalta.

Ota sinäkin selvää asioista. Helluntailaisuudesta on puolueetonta tietoa asiallisilla sivustoilla. Ei ole pakko olla keskustelupalstojen arvolatautuneiden pahaa tarkoittavien tahallaan väärää tietoa jakavien varassa.

Äänestä
  • Eikös Paavali elänyt 1900 aikaisemmin kuin helluntailaisuus heräsi Amerikassa Los Angelesissa.

    Nyt oli kyse helluntailaisuuden lahkon alusta. 1900-luvun alun uskonlahkosta.

    Äänestä

  • ole tarkkana kirjoitti:

    Eikös Paavali elänyt 1900 aikaisemmin kuin helluntailaisuus heräsi Amerikassa Los Angelesissa.

    Nyt oli kyse helluntailaisuuden lahkon alusta. 1900-luvun alun uskonlahkosta.

    >> Eikös Paavali elänyt 1900 aikaisemmin kuin helluntailaisuus heräsi Amerikassa Los Angelesissa.

    Äänestä

Ehkäpä laitamme poistoihin tällaiset "asiaperäiset" aloitukset.

Äänestä
  • totta kai.kun joku erehtyy kyselemään helluntailaisuuden alkuperästä.poistoihin vain. sheriffi paikalle! halleluja.

    Äänestä

  • Älä huoli. Leppeä vastaus taltuttaa pahimmankin kiukun.

    Sananl. 15:1
    Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan.

    Minussa eivät loukkaavat sanatkaan tällä palstalla nosta erikoista vihaa. Tämä palsta ei ole koko elämäni. Pieni harrastus vain silloin tällöin muun, tärkeämmän, lomassa.

    Minä luotan Jumalaan ja Hänen Sanaansa.

    Sananl. 25:15
    Kärsivällisyydellä taivutetaan ruhtinas, ja leppeä kieli murskaa luut.

    Jokohan joltain murskautui leukaluut?

    Kärsivallisyys on hyve. Se on myös Hengen hedelmää (pitkämielisyys). Minä olen ollut joskus elämässäni melko kärsimätön, mutta Jumala on kouluttanut ja antanut ainakin maistaa tuota ihanaa kärsivällisyyden / pitkämielisyyden hedelmää.

    Jaak. 1:4
    Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.

    Ilm. 13:10
    Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Jaak. 3:18
    Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.

    Room. 5:1
    1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
    2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
    3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
    4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
    5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

    Äänestä

Helluntailaisuuden alkuperä löytyy Joh 14-16 ja Apt 2. luvuista.
Sieltä sietää lukea asiasta kiinnostuneen. Mutta valitettavasti luterilaisuus on Jumlana Sanan sijasta monelle auktoriteetti.
Jos auktoriteetikseen ottaa Jumalan Sanan, sieltä löytyy helluntailiasuuden alkuperä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiaperusteinen kirjoitti:

helluntailaisen uskonlahkoliikkeen perustajat olivat tiettävästi afrikasta amerikkaan tuotujen mustien jälkeläisiä, joiden oma ja alkuperäinen uskontomuoto on henkien palvonta sen ajan poppamieskurttuurin mukaisesti, jonka opin ja hengen he hyvin tunsivat esi-isiensä kautta ja siirsivät eteenpäin

*oletko eri mieltä helluntailaisuuden historiasta?

*voit kirjoittaa ja vastata, jos sinulla on jotain muuta luotettavaa historiatietoa helluntailaisuuden alusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu