Ongelmani

Tuttu on turvallista. Ehkä sun kannattais alkaa harrastamaan jotain älyllisesti haastavaa, niin voit tulla kotiin, heittää aivot narikkaan raskaan päivän jälkeen, ja nauttia siitä että kumppanisi on ihana eikä vaikea. Tai sitten se terapia, en usko että siitä on haittaa.

Mee hoitoon ja pyydä, että pääset lukkojen taakse 50 vuodeksi.

Mä luulen, että sä heijastat suhteisiis sitä, että et tee riittävästi oikeita asioita elämässäsi. Siis miksi sulla ei ole raskasta ja jännittävää ammattia, missä saisit niin paljon tosielämän draamaa että se tulisi korvista ulos? Miksi sulla ei ole sellaista urheilulajia? Miksi sulla ei ole sellaista elämää?
Jotenkin elät nyt suhteittesi kautta: ihan niinkun niiden pitäminen tai heittäminen ois joku "ratkaisu" mutta eihän ne poisheitetytkään ole sinä! Ei sun elämäs siitä jännemmäksi muutu.

Todellista elämää...? Miksi sä et ole afrikassa avustustyöntekijänä? Liikaa vaivaa vai? Luulis että kuitenkin sisällissodan uhrien auttamisesta sais jotain jännää ja vois olla hyödyksi samalla.
Miksi sä et harrasta vaikka vuorikiipeilyä? Haasteita maailmassa riittää ja voit päästä ihan hengestäsikin.
Sä haluat vaikeeta muka, mutta ehkäpä sun omassa elämässä sä olet oikeasti laiska, aikaansaamaton haaveilija, joka valitsee vaan helpoimman tien. Tossa suhteitten heittelyssähän sun ei tarvitse osata mitään, opetella mitään, eikä nähdä muuta vaivaa kun pelleillä muilla. Se on tosi helppoa, muttei tyydyttävää. Lopeta se laiskuus ja ala ajatella toisin. Ala tehdä oikeasti jotain.

Voin kertoa kokemuksesta, että kun sä olet nähnyt tässä maailmassa sitä mitä se oikea draama on... Kun sä olet nähnyt, oikeita tragedioita, oikeaa hirveyttä ja oikeasti saanut jännitystä ja draamaa enemmän kuin elokuvissa (kyllä, totuus on tarua ihmeellisempää), sä et enää halua edes niihin elokuviin, etenkään jos ne on jonkun ohjaajan "nyt tulee tosi rankkaa matskuu"-paskaa: se on 99% teennäistä eikä sitä tosi rankkaa halua nähdä kukaan joka on jo oikeasti nähnyt tosi rankkaa. Se on pullamössöjen rankkaa, haaverankkaa, ja helppoa on fantasioida.
Sinä et kirjoituksestasi päätellen tiedä mitä on se oikein tosi todellinen elämä, joten mikäpä estää ottamasta selvää?

Sen jälkeen et kaipaa enää vaikeita ihmisiä (hyvä jos ollenkaan) etkä kaikkee jänskää, jänskää, vaan huomaat miten kaunista on kävellä kotitiellä kotiin ja nukkua edes yksi yö ihan rauhassa. Aaamupala on huippunautinto ja tylsyys luxusta.
Suosittelen.
Sen jälkeen saatat kyllä tarvita terapiaa, mutta hei, kaikella on hintansa.

Nyt et tarvitse terapiaa, vaan potkun perseelle. Kuten suurin osa täällä olevista erinäköisistä terapiassa kävijöistä, mutta saat toki sinnekin mennä, niin saat helpolla spesiaaliymmärrystä, ehkä jopa jonkun muotidiagnoosin, että sinullakin on ollut vaikeaa :)

Osuit kyllä naulan kantaan. :) Oon saamaton laiska haaveilija. Täytyy nyt yrittää tsempata vähän.