Mikä siinä on niin hirveätä, että se puoliso on sattunut eksymään toisen kanssa sänkyyn?
Eihän se värkki siitä kulu ja aika monessa tapauksessa petetyt sanovat että puoliso on ollut jopa aktiivisempi ja huomaavaisempi kotona sen pettämisen jälkeen.
Ja ettekös te koko ajan vaahtoa sitä, että kakkossuhde on vaan pelkkää panoa, ei siinä mitään tunteita mukana ole.
Vai olisiko kuitenkin niin, että tiedätte siltä pettäjältä puuttuvan kotona jotain, jonka sitten saa siitä kakkossuhteesta?
Eihän se värkki siitä kulu ja aika monessa tapauksessa petetyt sanovat että puoliso on ollut jopa aktiivisempi ja huomaavaisempi kotona sen pettämisen jälkeen.
Ja ettekös te koko ajan vaahtoa sitä, että kakkossuhde on vaan pelkkää panoa, ei siinä mitään tunteita mukana ole.
Vai olisiko kuitenkin niin, että tiedätte siltä pettäjältä puuttuvan kotona jotain, jonka sitten saa siitä kakkossuhteesta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei siinä mitään hirveetä ookkaan. Ja joo, kyllä se puoliso on kotona aktiivisempi mm. sängyssä ja kotihommissa, hellittelyssä sun muussa kun on ylimääräset paineet purkanu kakkoseen.
Kirjoituksen loppu on taas sitä toiveajattelua, joten siihen ei kantaa tälläkään kertaa.
Mut oikeesta, ei se miehen värkki siitä kulu ja meillä elämä jatkuu yhdessä.
Joo... Asiaa on tullut mietittyä usemmaltakin kanttilta ja melko samoilla linjoilla olen. Kyllä itseä kirpaisi huomattavasti enemmän se, että miehellä paljastuisi olevan pitkäkestoinen salasuhde niin, että se olisi enemmän henkistä kuin fyysistä laadultaan.
Kertapano on kertapano ja siihen on voitu päätyä erinäisistä syistä, mutta jos pitempään jonkun kanssa "salaseurustellaan", niin alkaisin ainakin minä miettiä, että siinä on oikeita tunteita pelissä... Jotain sellaista, mitä mies ei minulta saa?
Tuota juuri aloituksellani tarkoitin.
Kun petetyt ovat lähes 90% sitä mieltä, että pettämisessä on kysymys vain seksistä niin miksi olla niin tuohtunut asiasta?
Ymmärrän tuohtuneisuuden jos kakkossuhde on todellakin uhka liitolle, on tunteita mukana ja kakkossuhde on jotain mitä pettäjä ei ykkössuhteestaan saa.
Mutta kun kerta toisensa jälkeen esitetään asia niin, että kakkonen on pelkkä pano, mitä sillä sitten päätään vaivaamaan.
Eihän se vehje todellakaan käytössä kulu ja jos kerran ei vaikuta edes ykkössuhteen seksielämään ainakaan negatiivisesti, eihän siitä ole mitään haittaa.
Tosin onhan täällä monet sitä mieltä, että pornon katsominenkin on pettämistä.
Ihmettelen vaan.
Minun mielestä pysyvämpi rinnakkaissuhde on parempi kuin kertapano. Pysyvämmässä rinnakkaissuhteessa tautiriski on pienempi ja varsinkin jos kumpikin on varattuja, niin tietoisuus suhteen "asemasta" on selkeä. Eli ei aleta odottamaan ja tavoittelemaan mitään enempää. Se on hyvä se.
Pelisäännöt pysyy hallussa, eikä tarvitse pelätä toisen soittelevan/koputtelevan ovea yöllä, lomilla tms. Jos oikeasti haluaisi päivänvalon kestävän suhteen, niin sitten tietysti eroaa, mutta jos haluaa enemmänkin virkistystä, niin rinnakkaissuhde on hyvä. Se ei tarkoita etteikö tykkäisi rinnakkaiskumppanistakin, tunteiden syvyys ja sitoutumistaso on vain erilainen.
Olkoon kysymys mistä tahansa, mutta jos toista rakastaa ja itse on uskollinen ja pitää sitä ihan ilmanmuuta selvänä, että ollaan uskollisia niin kyllä tutuu, että koko elämä romahtaa siinä hetkessä kun kuulee toisen pettäneen!!! Siis se tunne jota rakkaudeksi sanotaan, aiheuttaa mustasukkaisuuden, sen tuskaisen ja piinaavan tunteen kun ymmärtää, että sillä elämäni miehellä/naisella on joku toinen..
Miten tässä maailmassa voi pitää mitään itsestäänselvänä asiana?
Jos puolison uskottomuus alkaa piinata, on ero parempi vaihtoehto.
Joo, on varmaan ja siksi niin paljon erotaan ja perheet hajoaa kun ei edes tajuta, että miksi pitäis olla uskollinen...
Avioliitto on pyhä, jota EI tule rikkoa. Uskottomuus on aviorikos.
Upeeta! On joku muukin joka ymmärtää avioliiton tarkoituksen!
Selvä juttu. Eli jos alan salasuhteeseen avoliitossa olevan miehen kanssa, en ole paha ihminen? Mutta jos mies on naimisissa, olen pohjasakkaa?
Se on sinun omasta moraalistasi kiinni mitä teet! Jos nyt kovin moni ihminen enää tietää mitä tarkoittaa moraali??
En kysynyt tuota. Kysyin, että kun koko ajan vedetään kehiin AVIOLIITTO, niin eikö avoliitto ole sellainen parisuhteen muoto, jota pitää kunnioittaa?
Tämä on siis periaattellinen kysymys eikä liity minun tilanteeseeni millään tavalla.
Minä kunnioitan molenpia. Minulle henkilökohtaisesti kuitenkin merkitsee avioliitto jotain enemmän.
Joo siltä saa ihailuja ja itse saa esittää sankaria sille. Sitähän se on kun oma puoliso tietää että mä olen ihan epätäydellinen ja mussa on kaikenlaisia vikoja mut se toinen luulee mua täydelliseksi ja mä saa tuntea että oon. Toki sen saman fiiliksen voisi saada jostakin muustakin tekemisestä mutta kun mä en osaa mitään niin hyvin. Sitten nykynaiset haluaa vielä olla uskollisia omille tunteilleen ja kokemuksilleen ei niille miehilleen. Kotimies ei anna mitään fiiliksiä mutta se toinen antaa. Hyvin yksinkertaista.
Tottakai hyvän aktin jälkeen on omallekkin mukavampi ja huomaavaisempi kun se kuitenkin auttaa sen arjen pyörittämisessä.
Niin juuri, se on valhetta. Se on valhetta, että meistä kukaan olisi täydellinen ja se on suurta valhetta jos pettää puolisoa ja huolehtii kaikin konstein, ettei hän vain saa tietää. Mitä sellaisella yhteiselämällä on merkitystä, kun toinen vain tietäisi totuuden niin mahdollinen rakkaus muuttuisi vihaksi, eikä hän tahtoisi ehkä elää kanssasi päivääkään? Pettäjä pettää eniten itseään.
Tähän asiaan voi ottaa kaksi näkökulmaa, ja puhun nyt omasta kokemuksesta. Ensin kannattaa ilman muuta katsoa kaikki kortit siinä omassa avioliitossa, ettei ala jälkeen päin harmittamaan, ettei ajatellut ja yrittänyt tarpeeksi. Mutta kannattaa myös miettiä, miksi rakastui toiseen? Miksi antoi sen tapahtua, miksi ruokkia niitä tunteita ja antoi niille luvan ja tilaa kasvaa??
Minä tein niin. Ollessani vielä naimisissa. Mielestäni ihan tyytyväinen vaikkakin oli asioita, jotka eivät olleet niin kuin toivoin ja vaikka puhuin niistä miehelleni, hän ei ollut halukas tekemään asioille mitään. Tutustuin paremmin työkaveriini, rakastuimme; tunsin hänen olevan minulle täydellinen pari niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vasta parin kuukauden tapailun jälkeen aloin tajuta, että olin ollut avioliitossani onneton jo pitkään, en vain ollut ajatellut sitä ennen kuin koin puuttuvat asiat toisen kanssa.
Joku kysyi minulta olivatko "puutteet" parisuhteessamme vai minussa? Mietin sitä ja tulin siihen tulokseen, että ne olivat parisuhteessamme. Erosin. Työkaverini oli myös naimisissa. Häneltä meni minun eroni jälkeen vielä vuosi ennen kuin sai erottua. Nyt olemme olleet yhdessä jo viisi vuotta ja siitä kolme naimisissa. Olemme onnellisia, ja vaikka haasteellisia vaiheita on ollut paljon, ei niinkään parisuhteessamme vaan "eletyn elämän" tuomia, jotka ovat vaatineet joustavuutta ja hyvää keskusteluyhteyttä meiltä. Mutta hetkeäkään emme ole eroa katuneet.
Siitä päästään toiseen näkökulmaan. On totta, että arki astuu jokaiseen suhteeseen ja suurin rakastumisen huuma laantuu, mutta arki voi olla aivan toisenlaista jonkun toisen kanssa kuin vaikkapa sen puolison, jonka kanssa nyt elät. Puolisosi on ehkä ollut sinulle sopiva kaikki nämä vuodet, mutta ei ehkä ole enää, vaikka kuinka haluaisitkin. Ehkä tämä toinen, tai joku muu, on sinulle sopivin tästä eteenpäin.
En kannusta eroon, mutta kehotan miettimään, mikä on saanut sinut tutustumaan ja rakastumaan toiseen ja mitä sellaista saat häneltä, mitä et saa puolisoltasi?
"arki voi olla aivan toisenlaista jonkun toisen kanssa kuin vaikkapa sen puolison, jonka kanssa nyt elät"
Nerokasta :). Uuden puolison kanssa on arki voi olla yhtä juhlaa, vaikka ex-puolison kanssa arki oli pelkkää tuskaa. Liian usein hoetaan samaa vanhaa matraa "parisuhteen eteen pitää tehdä työtä". Parisuhde ei ole minkään arvoinen, jos se tuntuu pelkästään työltä ja rehkimiseltä, maistuu puulta. Kun parisuhteesta ilo on kaikonnut, sitä ei pelasta mikään.
Ei värkki kulukaan mutta ihmissuhde kuluu loppuun sitäkin nopeammin, jos ei nyt jopa suorastaan kärähdä loppuun hetkessä. Asia on näet niin että parisuhde kuin mikä tahansa ihmissuhde on pääasiassa aivoilla ajateltava asia, eikä niinkään värkeillä.
On tietty eri asia jos ajattelu tapahtuu pääasiassa värkeillä, mutta siinä tapauksessä ns.suhdetta ei enää pitäsikään kutsua ihmissuhteeksi vaan värkkisuhteeksi. Mutta aika harva ihminen viitsii uhrata aikaansa seurustelemalla puolison kanssa joka kykenee ajattelemaan vain värkeillään.
Yleensä kun ihmiset viimeistään siinä vaiheessa itse tajuavat kuitenkin olevansa ihmisiä, kun puoliso paljastuu pelkäksi värkkäilijäksi.
niin, mikä näitä jatkuvasti uskottomia vaivaa ja miksi eivät itse eroa, jos kerta puolisoa pitää pettää, ressukat itkee ja rukoilee polvillaan kun kaikki paljastuu ja puoliso haluaa erota uskottomasta...
Asiat eivät ole niin helppoja. Halu uskoa toisen katuvan aidosti ja muuttuvan on kuitenkin se miksi sitä päätyy antamaan anteeksi noissa kiinnijäämistilanteissa. Harva pystyy eroamaan kun on tottunut toiseen ja pitkä historia takana. Tietenkin sitä samalla kumpainenkin pettäjä ja petetty pettää itseään uskomalla kriisin jälkeiseen muutokseen.
Jokainen myös pelkää sitä uutta tuntematonta, eivätkä ole valmiita siihen suureen muutokseen ja työmäärään mitä ero toisi tullessaan.
On niin monia asioita miksi sitä jatketaan, vaikkakaan sekään ei oikeasti ole helpompaa monasti vielä vaikeampaa kuin eroaminen. Mutta kun ei ole eronnut eikä sitä mahdollisuutta kokenut tuntuu silloin helpommalta jäädä siihen vanhaan tuttuun ja toimintatapoihin pettämisineen joissa ei kuitenkaan tule yllätyksia vaikkakaan se on lopulta henkisesti raastavampaa.
Niin, se on luonnollista, että tuntematon pelottaa, koska se on epävarmaa. Minä erosin ex-miehestäni rakastuttuani ukkomieheen, joka tuntuu olevan juuri se, jonka kanssa haluan elämäni jakaa tästä eteenpäin. Ukkomieskin puhuu eroavansa, on puhunut jo pitkään. Välillä se tuntuu olevan hänelle kamalan raskas ja liian vaikea ajatus. Kerran hän jo lopetti suhteemme, koska ajatukset eron tuomista peloista kävivät liian raskaiksi kohdata. Kuukauden jälkeen hän halusi kuitenkin jatkaa kanssani, koska näkee kuulema minut jokaisessa tulevaisuudenkuvassaan.
Mies kysyi minulta taannoin, millaista on erota? Mitä kaikkea se tuo mukanaan? Miltä se tuntuu? Minusta tuntuu, että eniten häntä pelottaa sanoa se sanat vaimolleen, että haluaa erota. Ja oikeasti kaikkein eniten hän pelkää lastensa suhtautumista; miten he suhtautuvat, katkaisevatko välit isäänsä ja millaista on elää, kun ei enää asu saman katon alla lasten kanssa? Sanoin hänelle, että mä olen kai hieman jäävi vastaamaan hänelle, millaista on erota tai miltä ero tuntuu. On totta, että vaikeinta on se päätös: sanoa omalle puolisolleen, että haluan erota, aion erota! Sen jälkeen helpottaa.
Osa uskaltaa tehdä sen päätöksen, sanoa ne sanat, ottaa ne askeleet. Toiset jäävät ennemmin vaikka tyydyttämättömään suhteeseen ja menettävät ehkä elämänsä rakkauden. Mutta kukaan ei voi elää toisen elämää hänen puolestaan.
Niin, siinä taas ukkeli miettii, että miten nyt itselleen parhaiten asiat petaisi eikä tule mieleenkään että petoksella pilaa ja tuhlaa vaimonsa elämää koko ajan!
Värkin kuluminen on tuskin petetyn kannalta se suurin huoli. Enemmän huolestuttaa esimerkiksi se, että värkkiin on tarttunut joku tauti. Pahinta on kuitenkin luottamuksen pettäminen, valehtelu ja salailu ja se syvä pettymys puolison käytökseen.
Ehkä meiltä kotona sitten puuttui se, että en jakanut itseäni kaikille vastaantuleville miehille. Kakkonen nimittäin jakoi miehelleni ja monelle muullekin. Varmaan oli tosirakkautta :)
Asiaa kirjoitat. Tiedän että eräs ukko mies palvoo vaimoaan aina parisen viikkoa kun on kanssani viettänyt yön, on kuulemma paha mieli pettämisestä. Kuitenkin palaa taas luokseni ottamaan potkua elämäänsä. Ottakaa näistä pettäjistä selvää. Kaikille miehille ei vaan riitä yksi nainen.
Minäpä kerron mikä siinä on niin hirveätä. Oiskohan se että kun ei olla sovittu avoimesta suhteesta ja kun on luvattu sitä uskollisuutta niin sitä sitten pettyy kun toinen ei pidä lupaustaan? Eikös kuullosta melko inhimilliseltä? Ja sitten tietysti sekin satuttaa varsinkin naisia kun miehelle ensin antaa ihan rakkaudesta itsensä ja oman seksuaalisuutensa luottaen siihen että mies arvostaa sitä ja on tyytyväinen saamaansa ihanaan rakkauden lahjaan. Mut se haluaakin muita! Kuullostaako inhimilliseltä? Tuntee ettei niinkuin riitä ja kukapa ei haluaisi riittää puolisolleen? Monet miehet on valmiita vetään turpaan heti sitä vaimon rakastajaa ja sä voit nyt vastata että miksi ne niin haluaa tehdä?
Turha siinä on vaimon selitellä että se ei merkinnyt mitään kun mies kuitenkin alkaa huoritteleen ja potee riittämättömyyttä. Hirveätä on tietty kun sattuu eikö. Ihan sama puuttuuko kotoa jotain vai ei niin vaikeata sitä on kuitenkaan pettämällä kuntoonkaan hoitaa. Kakkossuhteesta saa jotain hetkellisesti mutta pitemmän päälle se kolahtaa omaan nilkaan ja lujaa.
Vakisuhde ei parannu, jos siinä on mukana kolmas osapuoli. Tietenkin se, joka pettää, saattaa salasuhteen alussa muuttua iloiseksi, energiseksi ja innostuneeksi kotonakin. Pitkässä juoksussa tällainen muuttumisleikki on kuitenkin kestämätön yhtälö. Jotta vakisuhde alkaisi parantua, on kolmas osapuoli jätettävä pelistä pois.