Mistä asioista ottaa kiinni, kun jää yksin?

Mä en oo vielä löytänyt näitä lääkkeitä. Ulkoisesti kaikki on mulla ihan kunnossa, käyn töissä, tapaan kavereita sillon ku on vapaapäiviä samaan aikaan ja juttelen iloisesti kun mulle puhutaan. Kotiin tullessa on hiljaista, ei ole seuraa, en jaksa/viitsi siivota, kukaan ei soita/tekstaa....

Mentiin meidän kolmen vuoden suhteen aikana enemmän miehen mieltymysten mukaan. Se ei mua missään vaiheessa haitannu enkä edes tajunnu sitä ennen kuin nyt kun pitäis taas löytää itsensä.

Toivottavasti muillakin on neuvoja, mitä voisin hyödyntää. Erosta on nyt nimittäin kuukausi ja oon oikeastaan vaan katsonut DVD:itä. Liikunta ei oo mulle mitään, ei oo koskaan ollutkaan. Tottakai sitä voisi kokeilla mutta tällä rapakunnolla tappaisin itseni vaan.

Voi, itsellä on sama kysymys pyörinyt mielessä. Miten tottua siihen että yhtäkkiä on niin yksin. Täytyy vaan koittaa tsempata ja yrittää lujempaa, ettei putoa.

Mulla sama homma. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan..Erosta 3kk, mut asia pyörii yhä mielessä. Pystynkö antamaan anteeksi, kannattaako edes antaa anteeksi. Haluaako toinen edes nähdä? Miksi on niin vaikea olla yksin, vaikka on aiemminkin ollut ja asiat olivat hyvin? Kavereiden kanssa on hyvä olla, mutta yksinäiset illat ovat pahimpia.

Kukaan muu ei pysty näitä tunteita käsittelemään meidän (eronneiden) puolesta, sehän tässä varmaan ahdistaakin.

Ensimmäisinä viikkoina eron jälkeen (mies jätti) oli pakko lähteä kävelemään usein, ahdistus iski välillä niin lujaa etten pystynyt olemaan neljän seinän sisällä. Muistan illan kun minulle varmistui että exänsä luona vietti aikaansa, kävelin, kävelin, kävelin, sokkona ympäri kaupunkia. Keskityin oikeastaan vain ajattelemaan miten askel askeleelta kävelen pois hänen luotaan.

Onneksi vuorotyö mahdollistaa sen ettei kaikkia iltoja/viikonloppuja tarvitse kotona viettää. Kodin siivosin ja vaihdoin huonekalujen järjestystä; tässä kodissa ei miehelle enää ole paikkaa. Aloin käydä eri kaupoissa ja baareissa missä yhdessä kävimme. En halua vielä edes nähdä yhteisiä tuttujamme, kukaan ei voi miehelle kertoa kuulumisiani. Muutama luottoystävä, ne jotka heikkoina hetkinäni puhuvat järkeä, riittää nyt.

Muina joutoaikonani olen kirjoittanut koneelle päiväkirjaa, lukenut (ei rakkausromaaneja..), katsonut DVD:ltä koko Sinkkuelämää- tuotannon:D. Perehtynyt uusiin resepteihin ja tehnyt ruuan muutenkin pidemmän kaavan mukaan. Kesäloman pilkoin kahtia, kolmen viikon päästä lähden yksikseni etelään. Muutoinkin olen etsinyt paikkoja missä haluaisin käydä, nyt kun ei tarvitse ottaa toisen mielipidettä huomioon.

Meillä kävi niin että mies palasi elämääni kolmen viikon tauon jälkeen. Mutta kaikki "hohto" miehestä oli jo ehtinyt silmissäni kadota (nyt ihmettelen miten tuollainen muka pystyi minua niin paljon satuttamaan), eikä entiseen enää ole paluuta. Tiedän hänen pyrkivän suhteeseen exänsä ja minun kanssani, no, minut voi kyllä siitä kuviosta unohtaa, elämä on jo paljon mukavampaa ilman häntä.

Kannattaa keskittyä positiivisiin asioihin ja ihmisiin elämässä. Oli se sitten sisarukset, lemmikki, vanhemmat, työ, harrastus, ihan mikä vaan.
Itselläni ainakin auttoi. Lisäksi keskityin pärjäämään, taloudelisesti ja muutenkin.
Välillä vain lakkasin ajattelemasta entistä, juhlin tasaisin väliajoin, tein asioita,joita en ollut eksäni kanssa tehnyt,jotta sain uusia,mukavia muistoja. Suunnittelin tulevaisuutta ja kun taas ajattelin entistä, mietin asioille erilaisia näkökulmia ja käsittelin eroa ajan kanssa.
Tavoittelin parempaa elämää ei yksinäisenä, vaan itsenäisenä naisena.

minä jäin yksin 16.12 mieheni nukkui pois ...mieheni asui etelässä minä pohjoisessa,muutin mieheni kanssa asumaan etelään noin kolme ja puoli vuotta sitten ,koko minun sukuni on pohjoisessa.....miten jaksan joulun ,,,,,siunaaminen on heti joulun jälkeen......

Minä ja mieheni erosimme vasta muutama päivä sitten. Syksy oli rankkaa ja epävarmaa aikaa, vaikeuksia oli suhteen alusta saakka mutta sinnittelimme ja uskoimme parempaan päivään ja että kyllä tämä tästä.
Itkin usean päivän, olin ystävieni luona ja paljon puhelimessa, halusin yhteiseen kotiimme mutta samaan aikaan tahdoin kauas sieltä. Puhuimme asioista rauhallisesti ja päätös oli lopulta sopuisa ja yhteinen.

Olen saamassa asunnon, huomenna varmistuu saanko tuet kyseiseen neliömäärään yksin. Pelkään ahdistusta minkä pelkään tulevan kun istahdan uudessa asunnossa sohvalle ja tajuan että tämä on minun, eikä toinen tule.

Mielessä myllertää, millä tavoin tämä ero täytyy käsitellä jottei se vaivaa lopunikää. Jos minua hymyilyttää, pysäytän itseni "älä iloitse mistään, kadut eroa kuitenkin ja nyt täytyy surra." Miten te olette kokeneet, lävähtääkö totuus kasvoille jos ei alussa tunnu jatkuvasti pahalta vaan elämä näyttää positiivisia puoliaan?
Onko huono homma keskittyä suhteen huonoihin puoliin jotta ikävä ei pääsisi valloilleen? Itkettää ajatella kaikkia niitä asioita joita koimme yhdessä, mistä musiikista toinen pitää, mistä jään eron myötä paitsi...

Voimia sinulle "kun elämä satuttaa". Toivottavasti joulu meni omalla painollaan, eikä sinun tarvinnut olla yksin ajatuksiesi ja ikäväsi kanssa. Itselläni puhuminen auttaa enemmän kuin mikään, välillä tulee jo olo ettei jaksa sanoa mitään, olo on samaan aikaan tyhjä ja toisaalta päässä surttaa mijardi asiaa.

Erosin viikko sitten ja muutin samalla uuteen asuntoon. Tuntuu kyllä siltä, että seinät kaatuvat päälle ja kaupassa käyntikin on hankalaa... tekisi mieli vain nukkua.

Oudointa tässä on se, että halusin itse erota, koska suhde oli pystyyn kuollut, mutta nyt ero kaduttaa. Luultavasti se tunne on ohimenevä ja pitäisi vaan opetella olemaan yksin.

Mielenkiintoista on se, että vielä kun elin sinkkuelämää niin voin hyvin ja hommat toimi: harrastin liikuntaa, tein itselleni mieluisia asioita (kuten taide, eri projektit jne.), kävin kavereiden kanssa enemmän ulkona ja viihteelläkin, sain olla "vapaa" kahleista ja jutella miehille ilman, että mustasukkainen kumppani olisi valittanut asiasta. Tuli elettyä enemmän fiiliksen mukaan ja spontaanisti.
Ny parisuhteessa tilanne on jumiutunut. Kumppani suuttuu mitättömän pienistä asioista, on mustasukkainen jos nään ketään miestä, syyttelee minua pettämisestä (koska vain epäilee) vaikka pettäyt en ole koskaan (2v seurustelua).
Hän tiuskii ja kiukuttelee arkisin ja usein pahoitan mieleni niin, että perun menoja ystävieni kanssa. (oma päätös, mutta kun otan negatiivisuuden itseeni).
Olen seurustelun myötä turtunut ja ahdistunut. Tuntuu että kumppani pitää minua itsestäänselvyytenä ja jonkin sortin palvelijana.

Olen tekemässä eroa nyt tähän mieheen. Olin viikon ulkomailla ystäväni kanssa ja sain selvitettyä päätäni. Olen ehkä vain tullut riippuvaiseksi kumppanin läsnäolosta ja en enää osaa sinkkukauden tapaan olla itsenäinen ja vahva nainen. Ero ei ole helppo mutta sen aion tehdä.
Kaverini sanoi että olen loman jälkeen kuin 2uudesti syntynyt, eli hehkun. Tiedän että pärjään ilman tätä miestä koska olen ennenkin pärjännyt, vaikkei siltä aina tuntuisi. Rakkaus tekee heikoksi vaikkakin antaa myös paljon.
Nyt on itselläni tarkoitus alkaa elää omaa itsenäistä elämää ilman kumppanin rajoituksia ja negatiivisuutta. Saa nähdä miten se lähtee onnistumaan.. Voimia kaikille ja nokka kohti tulevaa :)

Pienistä asioista kuten kukkasia kauniiseen maljakkoon ja teen juontia ja naisten lehtiä, ystäville soittelua ja vaikka tarvittaessa yökyläilyä, ulkona liikkumista, shoppailua ja rauhassa lepäämistä.

Tärkeintä on positiivinen, mutta asioiden edessä nöyrä asenne. " Nyt tuntuu pahalta, mutta myöhemmin helpottaa varmasti" sitä kun toistaa itselleen, alkaa itsekin uskoa. Surua ja pettymystä ei kannata kokonaan kieltää, mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan. Omiin ajatuksiinsa voi vaikuttaa ja ne kannattaa suunnata tulevaan, jos eropäätös ja sen syyt on jo itselleen selvittänyt. Ellei, ne tietenkin pitää käydä läpi, mutta riippuu paljon tietenkin siitä onko jätetty vai jättäjä millainen tilanne on eron jälkeen.

Itseään kohtaan kannattaa olla kriittinen, muttei heittäytyä uhrin tai marttyyrin osaan. Anteeksi antaminen voimaannuttaa ja vapauttaa, vaikkei ole helppoa. Miksi pitäisi myrkyttää itseään loputtomiin toisen ihmisen vuoksi, joka ei ole enää elämässäni? Katkeruudella kiusaa vain itseään, aivan kuin pitäisi haavaa auki ja hieroisi siihen suolaa.

Kannattaa miettiä mistä tulee hyvälle tuulelle ja tehdä itselleen mieluisia asioita. Jos mahdollista, kannattaa mennä metsään lenkille. Sillä on tutkitusti hyviä vaikutuksia ihmisen terveyteen. Päätä huolehtiä itsestäsi - liikunnan aloittaminen ei tapa, kun aloittaa rauhallisella tahdilla. Heti ei tarvitse juosta maratonia tai edes juosta ollenkaan, mutta vähäinenkin fyysinen aktiviteetti tekee ihmeitä. Älä ala laihduttaa, vaan hae terveyttä ja aitoa hyvinvointia elämään.

Huonossa parisuhteessa helposti laiminlyö itsensä, joten on tärkeää kääntää ajatukset omaan hyvinvointiin. Päätä olla niin kiva jollekin kuin vain voit ja valitse, että se joku olet nyt sinä. Menneitä murehtimalla ja lamaantumalla varastaa itse itseltään onnen hetkiä. Toista ihmistä on helppo syyttää, mutta saako sen tekeminen
ihmisestä tyytyväisempää tai onnellisempaa?

Lyhyesti: tilanteen analysointi, mitä tapahtui, miksi ja mitä opin siitä tulevaisuutta ajatellen? Kuka minä olen ja mitä kohti haluan kulkea? Mikä tukee pääsyäni onnellisempaan olotilaan ja tärkein kaikista: mitä itse aion tehdä sen eteen?

olen yrittänyt pärjätä

3 lapsen äiti jätti yllättäen lasten isän, ja syy taisi olla liian HYVÄ ja kunnollinen ,kivan näk.mies!! Kului muutama kk ja jo akka oli takas pyrkimässä, mutta myöhäistä. Ei kukaan jaksa elää ja olla voimissaan ,kun ero ilmoitetaan yllättäen ja joutuu lapsistaan luopumaan!! Pakko se on hakea lohtua ja tukea toisesta ihmisestä. Ja niin tämä isä tekikin . kovan ja raa an jätön jälkeen isä aloittaa uuden elämän. Kovat on elatusmaksut ja yhden akan takia. Nuoriin naisiin ei voi luottaa joten ei kantsi lapsia monta hankkia. Jos vaikka jättää sinut! Varaudu sinä kunnollinen mies!!!