Kunnioita ja rakasta itseäsi
Itseään kunnioittavan ja rakastavan ihmisen on helppo lähestyä muita. Facebookissa voi osallistua kaverin seinällä keskusteluun tai jutella muiden kanssa. Jos itsetunnossa on ongelmia, mieti omia vahvuuksiasi, missä sinä olet hyvä, mikä erottaa sinut muista. Jokainen ihminen ansaitsee ihannekumppaninsa, mutta täytyy muistaa, että jokaisen ihanne on erilainen. Pitää tuntea itsensä, jotta tietää, mitä haluaa.
Keskustelemalla tutustuu
Kerro itsestäsi ja kiinnostuksen kohteistasi, mutta muista myös kuunnella. Keskustelu on vuorovaikutusta. Kohteliaisiin tapoihin kuuluu myös keskustelun aloittaminen ja lopettaminen tervehtimällä. On äärimmäisen epäkohteliasta vain hävitä linjoilta kesken kaiken. Jokainen ihminen haluaa tuntea itsensä hyväksytyksi. Yritä muistaa yksityiskohtia flirttikumppanistasi: olipa se sitten ensimmäisen koiran nimi, unelmien lomakohde tai lempibändi.
Leikkimielisyyttä peliin
Pois turha synkistely. Jokaista negatiivista ajatusta kohden mieti vähintään yksi positiivinen. Pidä hauskaa ja elä hetkessä. Nauti elämästä. Ole spontaani. Juttele ihmisille ilman taka-ajatusta parisuhteesta. Hyvä mieli tarttuu ja houkuttelee ihmisiä. Flirttailussa on heti eri taso, kun saa rehellisen, henkilökohtaisen kommentin, vaikka kehun paidasta.
Sopikaa tapaaminen
Verkossa ei voi luoda katsekontaktia, hymyillä eikä siirtyä pykälää lähemmäs keskustelukumppania. Positiivinen asenne välittyy kuitenkin myös kirjoittamalla ja kuvissa. Hienovarainen flirtti hymyilyttää kirjoittajaa ja lukijaa. Jos keskustelukumppani vaikuttaa kiinnostavalta, voi sopia tapaamisen. Ainakin kannattaa soittaa, sillä silloin saa ihan eri tavalla kontaktin toiseen ihmiseen.
Rohkeus palkitaan
Tervehdi ihmisiä, joihin haluat tutustua. Ole ystävällinen ja avoin, tee itsekin välillä aloite. Jos joku ei vastaa viesteihin tai jättää saapumatta sovittuun tapaamiseen, älä ota siitä itseesi. Se on vastapuolen menetys ja vika. Sinä ansaitset parempaa - oman ihannekumppanisi.
Kohteliaisuudet tehoavat
Kehu kaveria ja muista myös omat vahvuutesi, vaikka et niitä koko ajan ääneen toitottaisikaan. Jokainen haluaa kuulla positiivista palautetta itsestään. Kohteliaisuudet ovat mieletön palvelus kanssaihmisille, ja niitä kannattaa viljellä, vaikka ei parisuhdetta etsisikään. Kohteliaisuuksien pitää olla kuitenkin totuudenmukaisia ja henkilökohtaisia. Valmiiden fraasien toistamisen huomaa, ja se on pahimmillaan loukkaavaa. Muista myös kiittää kehuista.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2012051915545025_lz.shtml
Näin löydät rakkauden!
Rakkausvalmentaja
4
126
Vastaukset
Tuon voisi tiivistää: älä ole ujo.
- Totuus esiin
Ujot miehet on naisten mielestä henkisesti rumia. Tämä on tabu.
- -
Eihän tälle palstalle olisi edes tarvetta jos kaikilta läsnäolijoilta tuollaiset ominaiuudet löytyisi...
- Vihaan rakkautta
Ja paskat rakkaudesta. Se on pelkkää kusetusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684