Onko täällä kenelläkään kokemusta salasuhteessa tapahtuneesta vahinkoraskaudesta? Tehtiinkö abortti vai pidettiinkö lapsi?
Miten reagoitte vahinkoraskauteen, painostiko varattu mies aborttiin vai mitä tapahtui? Vai etkö itse halunnut *väärän* miehen lasta, tai etkö halunnut *pilata* miehen elämää vai olitko itsekin varattu.
Miten reagoitte vahinkoraskauteen, painostiko varattu mies aborttiin vai mitä tapahtui? Vai etkö itse halunnut *väärän* miehen lasta, tai etkö halunnut *pilata* miehen elämää vai olitko itsekin varattu.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla on teinaripoika joka saanut alkunsa salasuhteen kautta. Olin raskaudestani todella onnellinen mutta tietysti vähän jännitti miten tulen pärjäämään
Isä ei alussa ottanut asiaan mitään kantaa. Mutta olin juuri ehtinyt lopettamaan suhteen kun tajusin olevani raskaana. En kertonut tulevalle isälle kolmeen kuukauteen mitään.
Loppuraskauteni aikana isä erosi ja itkien yritti tulla elämääni takaisin, anteeksipyydellen. Minuun se ei enään tehonnut kun koko raskauden aikana ei edes yhtä kertaa ollut kysellyt minun tai tulevan lapsen voinnista mitään. Muutenkaan en koskaan ollut ajatellut yhteen hänen kanssaan menevän. Toki olisin voinut antaa meille mahdollisuuden jos hän olisi näyttänyt välittävän odotuksen aikanakin. Mutta synnytykseen, minne hän halusi tulla mukaan, en mitenkään häntä halunnut.
Tänä päivänä asumme eri kaupungeissa eikä isä ole koskaan ollut tekemisissä poikansa kanssa. Itkenyt asiaa muutamaan otteeseen yhteiselle ystävällemme.
No eikö isä ja poika voisi muodostaa jonkinlaista suhdetta nyt, jos isä vieläkin tahtoisi olla tekemisissä poikansa kanssa? Asianhan ei tarvi koskettaa sinua mitenkään enää, mutta poika on jo sen verran iso, että voi itse käydä isänsä luona ja heillä molemmilla on oikeus toisiinsa, eli isällä on oikeus olla isä lapselleen ja lapsella on oikeus isäänsä.
No toki voisivat, minulle se sopisi. Mutta isä ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta lastansa kohtaan näinä vuosina. En minä ole koskaan kieltänyt isältä oikeutta lapseensa.
Pojalla taas ei ole kiinnostusta isäänsä kun ei koskaan ole häntä tuntenut ja tavannut.
Minä tulin raskaaksi naimisissa olevalle miehelle, ehkäisystä huolimatta. Olihan se minulle valtava yllätys, tietenkin. En ollut ajatellut enää enempää lapsia, minulla oli jo kolme, miehellä neljä. Hän silti puhui aina välillä, että olisihan se kiva, jos meillä olisi yhteinen lapsi. Ennen raskauttani hän puhui eroavansa, ja suunnittelimme yhteistä elämää.
Kun kerroin hänelle raskaudestani, se oli hänelle ihan hirveä shokki! Hän ei osannut sanoa mitään,hoki vaan,"Miten se voi ollamahdollista?!". Parin tunnin päästä hän soitti mulle, että lopettaa meidän suhteen ja jää vaimonsa ja perheensä luo! Että sillä tavalla. Siihen asti niin vastuullinen mies, jätti minut ihan yksin. Mitä tapahtui kaikelle sille rakkaudelle minua kohtaan, josta hän oli menneen vuoden puhunut? Entä yhteiselle tulevaisuudelle?
Seuraavien parin viikon aikana hän oli minuun yhteydessä satunnaisen säännöllisesti. Ei halunnut kuulema jättää yksin, muttei tavatakaan. Puhui paljon siitä, että kai mä ymmärrän, että abortti on ainoa oikea vaihtoehto tässä tilanteessa. Herkästä ja tunteellisesta miehestä oli hetkessä tullut kova ja kylmä järkeilijä. Olin ihan hukassa; yksin, raskaana naimisissa olevalle miehelle. En tiennyt mitä tehdä.
Välillä olin enemmän sen kannalla, että pidän lapsen, välillä taas abortin kannalla. En oikein edes pystynyt käsittelemään raskausasiaa, kun päällimmäisenä mielessäni oli yhtäkkisesti katkennut suhde. Ja kun siihen vielä päälle yllätysraskaus, se oli jo vähän liikaa. Kun muutama viikko kului, mies alkoi leppyä". Hän alkoi jopa puhua sen puolesta, että pitäisin lapsen. Että hän haluaisi tämän lapsen, meidän yhteisen. Hän alkoi jopa puhua, että "onhan se saanut alkunsa rakkaudesta". Kertoipa jopa edelleen rakastavansa minua. Mutta kuitenkin tehneensä päätöksen jäädä vaimonsa luo, ja kaikesta huolimatta aikovansa pitää siitä kiinni.
Olin ihan sekaisin. Miten se nyt noin puhuu? Mitä ihmettä se mies nyt koittaa ajaa läpi? En luottanut häneen tippaakaan. En halunnut jäädä neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Enkä varsinkaan aiheuttaa rakastamalleni miehelle enempää ongelmia.
Lopulta päädyin raskain ja ristiriitaisin mielin aborttiin. Ennen kaikkea siksi etten hankaloittaisi miehen elämää. Että, jos hän kerran haluaa yrittää korjata liittonsa, niin en halua olla siinä esteenä. En myöskään halunnut lapsellemme niin haasteellisia olosuhteita, joihin hän todennäköisesti olisi syntynyt. MInä olisin halunnut sen lapsen, mutta en halunnut hänelle ja hänen isälleen sellaisia olosuhteita.
Abortista on nyt puoli vuotta, ja edelleen se on mielessäni päivittäin. Ei kulu päivääkään, etten katuisi sitä mitä tein. Laskettuaika alkaa olla käsillä. Hassuinta tässä on, että minä ja tämä mies olemme nyt oikeassa parisuhteessa. Hän tuli mukaani aborttiin ja on siitä lähtien ollut tukenani ja rinnallani. Noin kuukausi abortin jälkeen, mies laittoi eronsa vireille. Sanoi tajunneensa, että olisi itsekin todella halunnut sen lapsen, ja miten ison teon tein hänen vuokseen. Luottamusta rakennan uudelleen pala palalta, ja yhdessä olemme pystyneet puhumaan myös abortista. Hieman olo on alkanut helpottaa, mutta en tiedä voinko koskaan antaa itselleni anteeksi...
Olen seurustellut naimisissa olevan miehen kanssa jo 6vuotta välillä on tavattu tiuhaan välillä ollut joitain aikoja hiljasempaa.
Silti kokoajan on yhteyttä pidetty.
Tulin raskaaksi 2vuotta meidän seurustelun jälkeen mutta raskaus päättyi keskenmenoon. Mies kävi sairaalassa katsomassa ja huokasi ääneen hänen mielestään keskenmeno oli hyvä asia. Minulle se oli erittäin rankka kokemus.
Nyt meillä on yhteinen 2vuotias tytär minä huokasin helpotuksesta kun lapsi pysyi kohdussa loppuun asti. Odotus oli vaikea ja osan ajasta vietin sairaalassa.
Miehen vaimo tietää miehensä tyttärestä vaadin miestä kertomaan.
Heidän avioliitto jatkuu meidän suhteesta huolimatta. Miehellä on lapsia myös vaimonsa kanssa.
Väitän, että suurin osa näistä kakkosten "vahinkoraskauksista" ei ole oikeita vahinkoja, vaan järjestettyjä. Niitä aitoja vahinkoja on minimaalisen pieni määrä. Enemmistössä tapauksista kakkosnainen järjestää itsensä raskaaksi, koska monille se on se viimeinen yritys saada mies itselleen. Toki he silmät kirkkaina väittävät, että kyseessä oli muka vahinko, mutta suurin osa ihmisistä tajuaa sen pötypuheeksi. Aikuisten oikeasti ehkäisy pettää anianiharvoin.
No ainakin siinä kohtaa kun kierukka on edelleen paikoillaan vaikka ultrassa näkyy sikiö, niin ei voi puhua "järjestetystä raskautumisesta"!
Miten määrittelet aidon vahingon?
Onko raskaus vahinko jos ei ole ehkäisyä käytetty? Ei vaan ole myöskään tarkoitus raskaaksi tulla.
Itse tulin salasuhteessa raskaaksi, emme käyttäneet ehkäisyä, sanoin tästä miehelle mutta hän ei noteerannut raskauden mahdollisuutta. Minulle raskaus sopi vaikka en sitä suunnitellutkaan. Mitenkään en miestä itselleni halunnut.
Minusta se ei ole vahinko, jos molemmat avoimesti tietävät, ettei ehkäisyä ole. Se on mieheltä silloin tietoinen valinta "ottaa riski".
Voi herranjestas kun aikunen mies saa ostettua kondoomeja kaupasta, jos ei halua
käyttää niin ottaa tietoisen riskin ihan itse.
Suurinosa miehistä nai mielummin ilman kondoomia.
Vaimokin voi sen kondoomipaketin ostaa, sujauta miehesi taskuun ja olet ainakin tehnyt parhaasi.
Ketään voi aborttiin pakottaa suomessa.
Ihan oikein petturimiehille että jotain seuraamuksiakin on. Ei aina kuulukkaan päästä niinkun koira veräjästä.
Näin justiin. Vastuun kantamista puolin ja toisin.
Vahinkoja ei oikeasti ole, mehän kaikki tiedetään kuinka
lapsia tehdään. Lapsen saaminen onkin koko vyyhdissä varmaan onnellisin asia.