Erostani oli tuskin kulunut 4 kk kun minua lähestyi hyvä ystäväni, ystävyyden työkaveruuden ja keskusteluhalukkuuden merkeissä. Näin mentiin ilman mitään "sen kummempaa" kuin keskustelu, seuraavat puoli vuotta. Luotimme toisiimme täysin puhuimme eroistamme, toiveistamme, lasten kasvatuksesta, uuden elämän aloittamisesta, uusista harrastuksista yms yms kummallakin pitkät liitot takana. Puolen vuoden jälkeen päädyimme lenkin jälkeen saunomaan yhdessä ja saunareissuhan johti sitten yhteen ja toiseen asiaan. Elimme kuin "vasta rakastuneet" 3 seuraavaa kuukautta kunnes yks kaks alkoi onn/off vääntäminen. Mennään päivä kerrallaan kun eroistamme on kulunut vasta niin vähän aikaa ja maltti on valttia, anna mulle/meille aikaa jne jne jne...yritin pyristellä suhteesta irti pariinkin kertaan koska en kyennyt ymmärtämään koko tilannetta. Kadonnut oli se "ihastunut/rakastunut" mies ja tilalle oli tullut epätasapainoinen ja vetäytynyt ihminen joka oli kaukana siitä mihin olin jo joitakin vuosia aikaisemmin tutustunut. Onnistuin vihdoin ja viimein selviämään aallokosta tosin pieniä maininkeja lukuunottamatta, kun sain vielä kaljottelevan miehen sääliseksi viestejä...
Nyt pettyneenä miettinyt oliko koko ystävyys täyttä soopaa ja minua "muokattiin laastaroimaan" miestä. -> miten luottaa enää yhteenkään "ystävää" esittävään mieheen! Kuvottaa, inhottaa ja surettaa....hän tietää paljon asioita minusta ja elämästäni ja ajatuksistani joita kukaan muu ei tiedä. Kuinkahan paljon minulle puhuttiin täyttä soopaa hänen erostaan!
Nyt pettyneenä miettinyt oliko koko ystävyys täyttä soopaa ja minua "muokattiin laastaroimaan" miestä. -> miten luottaa enää yhteenkään "ystävää" esittävään mieheen! Kuvottaa, inhottaa ja surettaa....hän tietää paljon asioita minusta ja elämästäni ja ajatuksistani joita kukaan muu ei tiedä. Kuinkahan paljon minulle puhuttiin täyttä soopaa hänen erostaan!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voiko raukkamaisempaa tekoa enää olla, mutta yritä kerätä itsesi ja ajattele että ihminen on "sairas" . Sairas rakkaudesta vanhaan puolisoonsa/perheeseensä/ elämäänsä eikä edes kykene ajattelemaan järkevästi mitään. Ei mieti loukkaako hän jotakuta toista kunhan hänellä vaan on hyvä olla ja saa jostain (lue sinusta) voimaa jaksaa elämässä eteenpäin. Näitä ihmisiä on maailma pullollaan ja se on surullista. Kukapa meistä haluaisi olla kenenkään laastari varsinkaan jos itse ei niin ajattele vaan tunteet ovat pelissä. Älä kuitenkaan kyynisty siitä ei ole haittaa kenelekään niin paljon kuin sinulle itsellesi. Yritä säilyttää elämän myönteisyys ja positiivisuus. Aika tekee tehtävänsä ja jonain päivänä hän on vain yksi ihminen menneisyydestäsi. Ikäviä tapahtumia tuskin unohdamme koskaan mutta opimme elämään niiden kanssa.
Aurinkoa päivääsi!
On tosi raukkamaista käyttää toista "laastarin" mutta näihin aina välillä törmää, surulista! Ei ole kenenkään rakkauden arvoisia!
En usko, että mies tuon tahallaan teki. Hän vaan ajautui suhteeseen kanssasi olematta vielä valmis siihen. Sitten alkoi ahdistus, vetäytyminen ja kaljottelu.
Harmi, että menetitte ystävyytenne. Itselläni kävi samanlaisessa tilanteessa toisin. Vertaistukiystävyydestä alkanut laastarisuhde on kestänyt ja muuttanut muotoaan.