Onko kenelläkään käynyt vastaavaa tilannetta.. Olen tapailut erästä miestä n.9kk:tta.
Minulla on lapsi edellisestä parisuhteestani. Tämä on ollut nykyiselle miehelle esteenä sille että suhteemme ei ole oikein edennyt ns.vakavaksi, olemme olleet ns.ystäviä jotka tapailevat toisiaan seksin, lenkkeilyn ja yhdessä olon merkeissä. Viime aikoina mies on kuitenkin antanut ymmärtää että haluaisi sitoutua minuun ja pari päivää sitten tapasin myös hänen äitinsä. Mutta eilen sain tietää että hän on pari kuukautta sitten viestitellyt myös toiselle naiselle ja ehdottanut hänelle treffejä, nainen ei ole valmis kuulema ollut parissuhteeseen ja sanonut miehelle että katsellaan kesällä uudemman kerran. Nyt en tiedä miten suhtautuisin asiaan, koska parikuukautta sitten meillä ei ollut vielä tässä mallissa suhteemme mutta kuitenkin tapailimme säännöllisesti ja molemmat puhuttu että sanoo toiselle rehellisesti jos halajaa jotain muuta. Mies ei kuitenkaan ole puhunut viestittelystä toisen naisen kanssa ja minä mietin nyt että mikä tässä tilanteessa olisi paras, antaakko asian olla vai antaakko miehen olla?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hivenen inhottava tilanne ja miettisin itse varmaan hyvin saman kaltaisia mietteitä. Itse tekisin kuitenkin niin, että kysyisin mieheltä suoraan, että mikä juttu tuo treffiehdotus toiselle naiselle oli ja että onko hän vakavissaan sinun kanssasi, vai haluaako katsella vielä ympärilleen. Itse en varmasti ennen asian selvittämistä saisi rauhaa mieleeni, enkä myöskään haluisi aloittaa parisuhdetta epävakaalle pohjalle.
Kuitenkin tuo, että mies haluaisi sitoutua sinuun ja on vienyt sinut "näytille" äidilleen kuulostaa jo ihan lupaavalta. Saattoihan parin kuukauden takainen tilanne olla myös miehelle epäselvä teidän suhteen jatkosta!
Anna miehen mennä. Kiva kesä sinulla kun se nainen ottaa yhteyttä miesystävääsi ja "katselee" uudemman kerran heidän mahdollisuuksiaan. Minulla on kaksi lasta. Edellinen miesystävä oli kuten sinun miesystäväsi, annoin hänen mennä vaikka pari vuotta ehdittiin "seurustella". Nykyiselle miesystävälleni lapset eivät ole esteenä millään lailla ja niin sen on oltava...lapset eivät saa olla este miehelle, jos oikeasti rakastaa eli miehen vaihtoon vain...
Ala tapailemaan mua kun minä en tapaile ketään. Olen siis yhen naisen mies joten ei sun tarvii stressata mitään sit enään.
Niin, en vaan oikein voi ottaa asiaa puheeksi koska sain tämän kyseisen jutun tietää kun katsoin hänen textarit.. jota ei tod. olisi pitänyt tehdä, mutta niin se vaan uteliaisuus vei voiton ja ehkä halusin myös jollain lailla nähdä onko mies luotettava vaiko ei väärin kyllä tein ja ehkä siksi maksan siitä näin nyt. Mutta tilanne on tällähetkellä enenmmän kuin vaikea.. meillä tosiaan oli juuri tuon viestittelyn aikana vääntöä siitä että onko meillä järkeä tapailla jos minun lapseni on hänelle niin kova pala, mutta hän kuitenkin sanoi että ajan kanssa varmasti sekin asia lutviutuu. Mies antaa ymmärtää kun olemme jutelleet että haluaa tapailla ja katsella hiljaxeen mihin tämä vie. ja olen ajatellut ettei minulla ole kiire mihinkään ja mulla on mukavaa hänen kanssaan, mökkeilemme ja teemme kaikkea mitä muutkin pariskunnat tekevät ja olen tehnyt selväksi etten mitään isähahmoa lapselleni hae, lapseni isä on täydellinen isä eikä hänen paikkaa vie kukaan mutta halusin ja toivoin että tämä mies olisi ollut se jonka kanssa olisi hyvä olla ja nauttia pienistä hetkistä, luotin häneen koska kyseessä on jämptin ja aikuisen oloinen mies joka ei puhu mitä sylki suuhun tuo vaan sen mitä tarkoittaa. olen häntä 12.vuotta nuorempi, alle 30.v ja hänen edellinen vaimonsa oli häntä 8.vuotta vanhempi ja tämä tekstari ystävä menee samoihin ikiin kuin ex-vaimo että ajattelin myös että olenkohan liian tytön hupakko tämän herran makuun ja vain sen hetken hurma kunnes parempaa tulee kohdalle.. olen tehnyt tämän miehen eteen paljon ja enemmänkin, antanut aikaa ja ymmärtänyt mutta en nyt tiiä tuhlaanko vain aikaani..
Missä tapasit tämän miehen? Hän on siis 42-vuotias ja sinä 30-vuotias. Ilmeisesti olet huijari- pelimiehen kaatama uhri. Monta naista kierroksessa valitettavasti.
Baarissa tavattiin, itse olin kuskina kavereilleni ja hän iltaa viettämässä ystäviensä kanssa jotka ovat meidän yhteisiä tuttuja, mutta toisiamme emme sitä ennen olleet tunteneet. juuri ennen valomerkkiä tanssittiin pari hidasta ja muut menivät syömään me jäimme juttelemaan ulos ja annoin hänelle numeroni ja aamu yhdexältä sitten kyseinen herra otti yht. siitä asti ollaan hyvin tiivisti pyöritty yhdessä. hänellä vaikea avioliitto takana ja juuri tuo yksi osa syy siihen miksi olemme edenneet hitaammin.
Joka viikonloppu ollaan yhdessä, vietetään öitä ja en oikein ota uskoakseni että hänellä olisi muita niin sanottuja naisia samalla tavalla kuin minä, mutta kysymyksenä vaan nyt se että haluaako hän sittenkkin jotain muuta kuin minä..
En tiiä oikein mitä tekisin ja mitä kannattaisi jättää tekemättä. välitän hänestä erittäin paljon ,mutta yhden ihmisen tunteet ja halut ei riitä rakentamaan mitään kestävää.. vaikka luulin kyllä hänenkin välittävän...
Eihän se nyt niin voi mennä että toinen vain sanelee ehtoja. Kuulostat väliaikaisratkaisulta/ varavaihtoehdolta.
niinhän se voipi olla:/
Et kyllä menetä tossa tilanteessa mitään vaikka kysyt mieheltä suoraan mitä meinaa kun pyytää toista treffeille.
Oikeestaan mies on nyt kompaamisen paikalla . jos ei tajua niin anna mennä.