rakastanko. Mitä kun joku ihminen tuntuu sielunkumppanilta ja hänen seurassaan on maailman ihanin olla ja silti epäilen? :( viimeisen parin viikon aikana kuin salama kirkkaalta taivaalta on iskenyt tämä järjetön epävarmuus. Sen jälkeen en ole pystynyt olemaan levollisesti hänen seurassaan. onko tämä sitoutumiskammoa vai kertooko siitä ettemme sovi yhteen?
Pää hajoaa kun en tiedä
11
434
Vastaukset
- Rikasmiesjosoisin
No minkä ikäisiä olette ja kauanko olleet yhdessä?
- so confused
Puoli vuotta. Parinkymppisiä, itse olen pari vuotta vanhempi nainen.
- ashrya
Ahh, onneksi joku on kirjoittanut tästä. Mulla on samanlainen "tilanne". Kalvaa sisältä, kun on niin epämääräinen olo.
Tämä henkilö jota olen tapaillut, on todella samanlainen kuin minä. Huumorintaju vain on eri. Emme ole aikasemmin tunteneet toisiamme, joten siitä se epäily kai johtuu kun vasta kolme viikkoa olemme tutustuneet.
Hän on hyvä ihminen, mutta välillä ajattelen, että voisiko muu olla parempi. Kysymys tuntuu ihan absurdilta, koska hänessä on kaikki mitä olen halunnut.
Nyt olen joutunut kyseenalaistamaan sitä, mitä kumppanilta itse asiassa haluan. Tyhmää.- ashrya
Ja siis itsekin olen parikymppinen. Enkä tahtoisi päästää tätä miestä menemään niin helpolla. Hänen seurassaan on erittäin mukavaa, voi puhua melkein mistä vain. Musta vaan tuntuu, ettei tunteita ole tarpeeksi.
Miksiii, mitä pitää tapahtua?
- Daddy Cool
Tuohon voi vain todeta, että aloittaja ja ashrya eivät ole valmiita sitoutumaan tai sitten miehet eivät ole teille oikeita. Jos on kypsä sitoutumaan, niin sitoutumispäätös ei ahdista, vaikka kumppani ei olisikaan täydellinen.
- ashrya
Hyviä ajatuksia.
Ei minua kyllä ahdista millään tavalla. Ehkä en olekaan valmis sitoutumaan tai tämä toinen ei ole.
Kyllä se vaan on tämä mies joka mietityttää. Ja ihan totta, ei toisen tarvitse olla täydellinen.
Mutta antaa ajan kulua, olemme tunteneet niin vähän aikaa.
- Mies23
Itsellänikin on vastaavia ajatuksia aina silloin tällöin - paitsi etten ajattele voisiko jossain olla joku parempi. Parempaa ei ole. En vaan ymmärrä miksi tunteeni tuntuvat välillä aika laimeilta. En tiedä onko se edes normaalia. Mutta tämä on eka parisuhteeni, joten yritän olla säikähtelemättä jokaista uutta tuntemusta ja ajatusta.
Ja tässä on välimatkaakin, mikä tekee asioista hieman monimutkaisempia. Mutta kun näen hänet, epävarmuus katoaa. Mutten usko, että se epävarmuus katoaa koskaan. Voi olla että tulen aina silloin tällöin miettimään, että rakastanko häntä tarpeeksi vai en. En kuitenkaan voisi kuvitellakaan lähteväni tästä suhteesta minnekään.
Sekavia tuntemuksia...- .nainen.
Mulla on vähän samantapaisia ajatuksia aina silloin tällöin. Ja nimenomaan enemmän silloin kun ei nähdä kuin silloin kun nähdään. Joskus tosin nähdessäkin. Mutta luulen, että kyse on enemmänkin omista peloistani ja epävarmuudestani ja vastaavia tai muita ongelmia tulis luultavasti kenen tahansa kanssa. En ketään toista kuitenkaan edes halua, hän tuntuu silti jollain tavoin oikeimmalta.
- kerro lisää vaan
Koita päästä vähän syvemmälle tuon epävarmuuden aiheuttajaan! Mistä on kyse? Mikä piirre miehessä sen aiheuttaa? Vai pelkäätkö ehkä virheen tekemistä? Ei kannata sivuuttaa näitä tunteita vaan kunnolla syväluodata ne.
- so confused
Mä olen nyt analysoinut pääni puhki tätä juttua ja tullut tulokseen, että on pari juttua, jotka mahdollisesti aiheuttavat nämä tunteet. Ensinnäkin a) olemme temperamentiltamme aika erilaisia, mies on tasainen ja turvallinen ihminen joka nauttii siitä, että asiat menee aina mahdollisimman kivuttomasti eikä kellään ole paha mieli. Itse taas olen enemmän ns. ailahtelevainen taiteilijasielu ja nautin vaihtetelevasta elämästä. mietin usein, että pystyisimmekö sovittamaan nämä piirteet yhteen ilman että kumpikaan kärsii? toiseksi, olen itse jokseenkin sitoutumiskammoinen, pelkään rakastua ja luottaa täysin toiseen ihmiseen. Pelkään niinsanotusti päästää ketään lähelleni vaan pidän sopivan välimatkan. Jokin kuitenkin tässä miehessä on oikeampaa kuin voin kuvitella..ehkä jonkinlainen tunnetason ymmärrys, tunnen oloni levolliseksi hänen kanssaan.
- sidfsdhflk
Mulla on ihan sama tilanne. Kuitenkin koen, että parempi hän tasoittajana kuin toinen kaltaiseni tuuliviiri. Koitan opetella erilaisuutta ja antaa tälle suhteelle mahdollisuuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981683- 551103
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371076- 1701013
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671